Hae
VillaNanna

Karpaloleipä

Karpaloleipä
Pimpeli pompeli tuitelituitui
Tänään tulee ulos aivan ihanan herkullisen hävikkileivän resepti, nimittäin herkullinen karpaloleipä valloittaa meidän perheen syksyä. Meillä on aina jotakin kaapissa mistä saa taiottua vaikka mitä herkullista leivän tynkää tai sitten jotakin ihan muuta. Tykkään laittaa leipätaikinan joukkoon kaikenlaista kuten vaikka juuri kuivattuja karpaloita tai siemensekoituksia tai pähkinää. Meillä kun useasti käy niin, että pussien pohjalle jää kaikenlaista ja ne on hyvä saada pois kaapin perukoilta, parempi vatsassa kuin kaapissa. Karpalot on muuten mahtava lisä leipätaikinaan, suosittelen kokeilemaan.
Ruokahävikin hyödyntäminen on meillä sydämen asia ja vaikka tällä hetkellä olen aika vähän ehtinyt itse pyörimään kyökissä, niin asia on aina mielessä. Miten saada hyödynnettyä kaikki ylijäänyt mitä kaapissa on.
Tästä syystä kysynkin teiltä nyt, että meneekö paljon ruokaa roskiin vai teetkö ylijääneestä jotakin?
Minä itse nautin kovasti siitä, että voin hyödyntää mielikuvitustani myös kyökissä, ei vain ompelun saralla. Jos aikaa olisi enemmän, niin blogissakin olisi enemmän hävikkivinkkejä. Mutta tästä linkistä löytyy vanhempia ideoita, joita voitte hyvin hyödyntää kotona.

Karpaloleipä

Karpaloleipä on suosikkileipäni, kun sinne laittaa joukkoon herkullisia aineksia, on olo mahtava kun on saanut yhden palan syötyä. Kannattaa ihan rohkeasti hyödyntää myslit sun muut leipään. Meillä kun ei kukaan syö mysliä mutta jostain syystä sitä aina ilmestyy kaappiin. Joku sitä kantaa kotiin.

Tarvikkeet:

  • 6dl vettä
  • 1/2 pss kuivattuja karpaloita
  • noin 1 1/2 dl mysliä
  • 2 pss kuivahiivaa
  • 1rkl hunajaa
  • 2tl merisuolaa
  • 5dl sämpyläjauhoja
  • 7-8 dl vehnäjauhoja
Tee näin:
  • Lämmitä vesi kädenlämpöseksi. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoja, kaada lämmin vesi kulhoon ja lisää hunaja, suola, karpalot ja mysli, sekoita. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa takina tasaiseksi.
  • Anna taikinan kohota leivinliinan alla noin 40 minuutti.
  • Jaa taikina noin kahteen palaan ja leivo paloista kaksut patukat. Laita patukat leipävuokiin. (leivinpaperilla vuorattuihin).
  • Anna leipien kohota leivinliinan alla 40 minuuttia ja laita uuni kuumenemaan 220-asteeseen.
  • Paista leipiä uunin alimmalla tasolla noin 25-30 minuuttia.

Rerkullisen leivän salaisuus piilee siinä, että se on raukkaudella tehty. Annettu sille aikaa kasvaa ja kehittyä ja sitä on vaivattu hitaasti mutta varmasti. Se on maustettu niillä mausteilla, jotka tekee sinut iloiseksi, ne maut, jotka tuo nautinnon tunteen koko vartaloon.

Herkullista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Eilinen perunamuusi piirakan pohjaksi

 

Perunanmuusin lopusta saa paljon erilaisia herkkuja seuraavalle päivälle. Itse kuitenkaan en halunnut perinteisiä uunimuuseja sun muita tällä kertaa, vaan mieli teki sienipiirakkkaa. Oli myös kiva saada kaapista pois jämiä pyörimästä, näin ihan perus elintarvikkeista saa astetta fiinimpää lounasta. Piirakka on myös sellainen, että täytteeksi kelpaa lähes mikä tahansa, joskus maistuu tomaatti-mozzarella täyte ja joskus sieni. Riippuu siis paljon mitä siellä kaapissa sattuu olemaan.

Ruokahävikki ideat ovat aivan mahtavaa aivojumppaa, mielikuvitus saa juosta samalla tavoin kuin ompeussakin ja se tekee niin hyvää aivoille. Varsinkin meikäläiselle tämä on kivaa vaihtelua muun touhun keskellä. Aina kannattaa myös etsiskellä reseptejä ja muokkailla niitä omaan tarpeeseen, jos ei ulkomuistista keksi mitään. Itse käytän paljon myös omaa blogiani, varsinkin näissä piiraissa. Useimmiten riittää, että muistaa miten tehdään suolainen murupohja ja siihen saakin tehtyä vaikka millaisia piiraita. Ei muuta kuin kokeilemaan kaikenlaisia juttuja. Kokeileva keittiö on mielenkiintoinen paketti.

Pohja:

3 dl perunasosetta
1 dl ruisjauhoa
1 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
suolaa
1 dl juoksevaa voita

Sekoita pohjan ainekset yhteen. Taputtele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (halkaisija noin 30cm). Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 30 minuuttia, uunin keskitasolla.

Täyte:

1/2 litraa sieniä
paprikaa
sipulia
2 dl kermaviiliä
Parmesania raasteena
2 tl pestoa (itse tehtyä joko porkkanan naateista tai basilikasta)
2 munaa
mustapippuria
suolaa

Paista sienet, paprika ja sipulit tilkassa öljyä. Paista niin pitkään, että kasviksista irronnut neste on haihtunut. Sekoita erikseen kermaviili + muut täytteen ainekset yhteen. Sekoita lopuksi myös kasvikset täytteeseen. Levitä täyte esipaistetun piirakan päälle ja paista vielä uunissa noin 20-30 minuuttia.

 

Herkullista viikkoa kaikille!
 
-Melissa-