Hae
VillaNanna

Tunika vai minimekko

Tunika vai minimekko

Onko tämä luomus tunika vai minimekko? Jokainen päättää itse ja pukee vaatteen niin kuin itse haluaa. Minulle se on välillä minimekko ja välillä tunika, riippuen omasta fiiliksestä. Huolettomin se on kun pukee päälleen leggarit ja tämän paidan ja kun vetaisee sukkikset jalkaan, on lopputulos ihan toinen. Mistä tämän paidan tuunausidea on saanut alkunsa? 

Olen välillä saanut kritiikkiä siitä, että teen niin valtavasti vaatteita ja se ei ole ekologista. Kaikkia materiaaleja ei tuoda muualta, vaan hyödynnän todella paljon meidän omaa vaatekaappia, aina. Tälläkin kerralla materiaalit löytyivät ihan meidän omista kaapeista. Ei muualta. Pyrin siihen, ettei tarvitse laittaa kiertoon mitään, vaikka välillä näin joutuukin tekemään kun paino vaihtelee niin valtavasti.

Tunika vai minimekko

Mieheni laittoi vaatteita pois, joihin ei enää mahtunut ja tietenkin muutamat vaatteet kulkeutui minun tuunauspinoon. Samaa puhdistusta kävin minäkin läpi ja muutamat vaatteet päätyivät myös kivasti tuunauspinoon. Kaksi vaatetta tosin huuteli pinosta, että nyt pitäisi jotain heille tehdä, sillä rakkaus oli roihahtanut oikein kunnolla.

Tarvikkeet:

  • Neulepaita
  • Miesten kauluspaita

Tee näin:

  • Leikkaa kauluspaidan helma kainaloiden alta poikki ja huolittele leikkausreuna saumurilla.
  • Ompele paidan kauluspaidan helma neuleen helmaan kiinni.
  • Leikkaa kauluspaidan hihansuut
  • huolittele leikkuureunat saumurilla ja ompele ne neulepaidan hihansuihin.
  • Leikkaa tai purkaa kauluspaidassa olevat aplikoinnit tai merkit ja kiinnitä neuleeseen.

HUOM!

  • Tärkeää on, että neulepaidan helma sekä hihat ovat lyhyet, näin annetaan vain pituutta kauluspaidan osilla. Muuta ei tarvita.

Näin vanha muuttuu uudeksi ja erilaiseksi. Itse käytän tätä tunikamekkoa monin eri tavoin, joko sukkiksilla tai leggareilla. Voi laittaa myös farkut, jos haluaa, itse en taas välitä pukea farkkuja tämän kanssa. Mieluiten juuri noilla kahdella tavalla. Harvemmin tosin ihonvärisillä sukkiksilla, mitä kuvissa on.

Tunika vai minimekko

Pukeutuminen on hauskaa

Minulle pukeutuminen on hauskaa puuhaa, en ota niin tosissaan tätä hommaa. En seuraa trendejä, vaan ostan mikä miellyttää silmää (kirppareilta) ja teen sellaisia vaatteita, joita haluan. En pukeudu muiden silmille, vain siksi, että minulle tulee kiva fiilis. Kun laittaa lempivaatteen päälleen, kaikki suru ja alakuloisuus katoaa. Pukeutuminen on leikki, kokeilua ja hassuttelua. Vai mitä tuumaat asiasta itse?

Tunika vai minimekko

Ihanaa lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Kelsitakin tarina

Helppo DIY – Paidoista tunika

10 kommenttia

  1. Riina kirjoitti:

    Ihana idea tuo kauluspaidasta tunikaksi! 💖 Hyvältö näyttää.

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Jotkut ihmiset kyllä keksii kritisoida ihan ja kaikkea :S

  3. Diiskuneiti kirjoitti:

    Tosi kivannäköinen kokonaisuus. Voisin hyvin itsekin laittaa tuollaisen päälle – ihana 🙂

  4. Pirkko / Meriharakka kirjoitti:

    Käytän melkein vakiosti mustia legginsejä, joten lasken melkein kaikki yläosat sitten ”tunikoiksi”; joista osa on lyhyempiä, osa pitempiä 🙂

  5. Minna M kirjoitti:

    Kiva idea ja hyvältä näyttää! Minulta puuttuu tuo tuunaustaito kokonaan, mutta kierrätystyylistä tykkään.

    • villananna kirjoitti:

      Ei kaikkien tarvitsekaan tuunata, kunhan osaa sen verran, että voi kiinnittää irronneen napin. Niin hirvittää, kun ilmaisosastolla on ihan uusia vaatteita, joista puuttuu se yksi nappi…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *