Kauneimmat keittiövälineet syntyvät usein itse tekemällä
4
Mökkikeittiössä arvostan eniten tavaroita, jotka ovat yhtä aikaa kauniita ja käytännöllisiä. Kun pienikin käyttöesine näyttää hyvältä, sitä ei tarvitse piilotella laatikon pohjalle. Juuri siitä ajatuksesta syntyivät nämä virkatut tiskirätit ja purkinavaajat ja samalla muistutus siitä, että Kauneimmat keittiövälineet syntyvät usein itse tekemällä. Keittiövälineitä olen tehnyt niin kotiin kuin nyt myös mökille. Onkin aika ihanaa, että vähitellen mökille muodostuu oma pieni, itse tehty kulttuuri.
Kauneimmat keittiövälineet syntyvät usein itse tekemällä
Mökki on paikka, jossa kiire hidastuu. Siellä huomaa aivan eri tavalla, millaisilla tavaroilla haluaa ympäröidä itsensä. En kaipaa mökille muovisia ja kertakäyttöisiä ratkaisuja, jos voin tehdä jotakin itse. Minusta myös käyttöesineissä saa näkyä käsityön jälki. Ne eivät ole pelkästään tavaroita, vaan osa mökin tunnelmaa.
Tällä kertaa päätin tehdä mökille kaksi pientä, mutta käytännöllistä käsityöprojektia. Virkkasin puuvillalangasta tiskirättejä sekä purkinavaajia, joilla tiukimmatkin lasipurkkien kannet aukeavat huomattavasti helpommin.
Purkinavaajien pohjana käytin liukuesteverkkoa, samaa materiaalia, jota käytetään esimerkiksi mattojen alla estämään liukumista. Materiaali on erinomainen tähän tarkoitukseen, sillä sen pinta tarttuu hyvin purkin kanteen ja antaa juuri sen verran kitkaa, että avaaminen helpottuu.
Koska pelkkä liukuesteverkko ei kuitenkaan näyttänyt kovin houkuttelevalta, päätin viimeistellä sen virkkaamalla ympärille puuvillalangasta piparkakkureunuksen. Yhtäkkiä tavallinen käyttöesine näyttikin aivan erilaiselta.
Minusta juuri tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät mökistä kodikkaan. Käyttötavaroidenkaan ei tarvitse näyttää tylsiltä. Sama ajatus näkyy myös virkkaamissani tiskiräteissä. Niitä on ilo käyttää, ja ne näyttävät kauniilta myös silloin, kun ne kuivuvat keittiössä seuraavaa käyttökertaa varten.
Käsintehdyt käyttöesineet kestävät aikaa ja katseita
Olen huomannut, että itse tekeminen muuttaa myös omaa suhtautumistani tavaroihin. Kun johonkin käyttää aikaa, siitä pitää aivan eri tavalla huolta. Ehkä juuri siksi käsintehdyt käyttöesineet kestävät usein paljon pidempään kuin nopeasti ostetut vaihtoehdot.
Pidän myös siitä, että tällaiset projektit ovat nopeita toteuttaa. Niihin ei tarvita suuria määriä materiaalia, eikä työn tarvitse olla monimutkainen. Usein parhaat ideat ovat juuri kaikkein yksinkertaisimpia. Liukuesteverkosta valmistettu purkinavaaja on tästä hyvä esimerkki. Se ratkaisee arjen pienen ongelman, mutta näyttää samalla niin kauniilta, että sen voi huoletta jättää esille.
Piparkakkureunus pehmentää teknisen materiaalin ilmettä ja tekee siitä lähes pitsimäisen. Moni ei ehkä ensi silmäyksellä edes arvaa, mistä purkinavaaja on tehty. Samalla tavalla virkatut tiskirätit tuovat keittiöön lämpöä ja persoonallisuutta. Pidän siitä, että mökillä käyttöesineet eivät ole vain käytännöllisiä. Niissä saa näkyä tekijän kädenjälki.
Minulle käsityöt ovat paljon enemmän kuin valmiita tuotteita. Ne ovat osa hidasta elämäntapaa. Osa mökin tunnelmaa. Osa sitä iloa, joka syntyy, kun tavallinen materiaali muuttuu omin käsin joksikin uudeksi.
Juuri tällaiset pienet projektit muistuttavat siitä, ettei kauneus synny aina suurista remonteista tai kalliista hankinnoista. Joskus riittää kerä puuvillalankaa, pala liukuesteverkkoa ja hetki aikaa. Lopputuloksena syntyy käyttöesineitä, jotka eivät ainoastaan helpota arkea, vaan tuovat siihen myös ripauksen käsintehtyä kauneutta. Ja ehkä juuri siksi ne ovatkin mökin suosikkiesineitäni jo ennen kuin kesä on edes ehtinyt kunnolla alkaa.
Myös lasipurkit on kierrätettyjä. Äitini on kerännyt ison määrän erikokoisia lasipurkkeja, joihin saamme laitettua niin jauhot kuin mausteet, näin hiiret pysyvät ehkä vähän poissa, kun ruokaa ei niin vaan enää saa, kun kaikki on lasimurkkien sisällä.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lisää samanlaisia ideoita:
Vanhat käyttökelvottomat tekstiilit pesuräteiksi sekä tiskiräteiksi
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus. Muoti on muuttunut oudoksi. Ennen seurattiin ihmisiä, joilla oli tunnistettava tyyli. Nyt seurataan ihmisiä, jotka tilaavat paketteja. Missä on ne kaikki somemaailman ihmiset, jotka esittelevät niitä vaatteita, joita heillä on ollut vuosia käytössä?
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Avaa mikä tahansa somealusta ja vastaan tulee sama virta: haul sitä, unboxing tätä, “nämä oli pakko saada”, “tässä viikon löydöt”, “linkki biossa”. Vaikuttajista on tullut liikkuvia ostoskoreja, joiden sisältö vaihtuu nopeammin kuin vuodenaika. Ja mitä enemmän tavaraa liikkuu, sitä enemmän algoritmi tykkää.
Samaan aikaan ihmiset kyselevät lähes häpeillen kommenteissa: “Onko enää ketään, joka käyttää samoja vaatteita vuosia?” Se kertoo aika paljon siitä, mihin pisteeseen ollaan tultu.
Minäkin käyn kirppareilla. Teen löytöjä. Innostun vaatteista. Mutta en koe tarvitsevani kokonaan uutta identiteettiä joka viikko. Tämä virkattu paita löytyi tällä viikolla UFFista. Jonkun käsin tekemä työ, joka olisi voinut päätyä jätesäkkiin. Housut ostin Tallinnasta keväällä. Crocsit olen hankkinut vuosia sitten. En ajatellut niitä “sisältönä”. Ne ovat vain osa elämääni. Ehkä juuri siksi niistä tuli tyyli.
Jos jokainen asu on uusi, missä tyyli?
Minua väsyttää nykyinen tapa puhua muodista. Kaikki pyörii uuden ympärillä. Ei sen ympärillä, miltä jokin tuntuu päällä, miten vaate kestää aikaa tai mitä sillä halutaan ilmaista, vaan sen ympärillä, mitä on juuri ostettu.
Ja kyllä, tiedän ironian. Myös kirppishaulit voivat muuttua kulutukseksi. Second hand ei automaattisesti tee ostamisesta tiedostavaa. Jos tavaraa virtaa sisään jatkuvasti vain siksi, että se on halpaa, ainutlaatuista tai “löytö”, lopputulos on silti jatkuva kulutus. Vain esteettisemmässä paketissa.
Siksi minusta kiinnostavin kysymys ei enää ole: “Mistä tuo on ostettu?” Vaan: “Miksi tuo on edelleen käytössä?”
Tyyli syntyy kerrostumista. Vuosista. Toistosta. Siitä, että sama laukku kulkee mukana liian monella matkalla. Samat kengät näkyvät liian monessa kuvassa. Sama neule vedetään päälle silloinkin, kun sitä ei enää “pitäisi” käyttää.
Nykyinen some taas yrittää saada meidät uskomaan, että näkyvä toisto on epäonnistuminen. Että vaatteiden pitäisi vaihtua yhtä nopeasti kuin sisältö. Että kiinnostava ihminen on sellainen, jolla on jatkuvasti jotain uutta esiteltävää. Mutta ehkä kaikkein kiinnostavin ihminen onkin se, jonka tyyliä ei voi ostaa yhdellä tilauksella.
Ehkä emme enää edes seuraa tyyliä
Välillä tuntuu, ettei muotisisältö enää liity pukeutumiseen lainkaan. Se liittyy kulutukseen. Logistiikkaan. Pakettien avaamiseen. Jatkuvaan tavaravirtaan, joka naamioidaan inspiraatioksi. Ja ihmiset alkavat väsyä siihen. Sen huomaa kommenteista. Moni ei enää kysy “mistä tuo on”, vaan sanoo kaipaavansa jotain aidompaa. Sama vaate uudelleen stailattuna. Oikea lempivaate. Elämän jälkiä. Persoonallisuutta, joka ei vaihdu algoritmin mukana.
Minä en halua näyttää katalogilta. En halua rakentaa koko identiteettiäni sen ympärille, mitä olen juuri ostanut. Rehellisesti sanottuna minua kiinnostaa nykyään enemmän se, mitä ihmiset säilyttävät kuin se, mitä he hankkivat.
Siksi rakastan käsintehtyjä vaatteita, vanhoja löytöjä ja vähän kuluneita suosikkeja. Niissä näkyy elämä. Joku on käyttänyt tätä virkattua paitaa ennen minua. Joku on istunut ja tehnyt sen käsin silmukka silmukalta ilman ajatusta siitä, näkyisikö se algoritmissa tarpeeksi hyvin.
Siinä on jotain lohdullista aikana, jolloin kaikki tuntuu kertakäyttöiseltä, myös ihmiset. Ehkä ongelma ei olekaan se, että ihmiset ostavat vaatteita. Ongelma on se, että meille on myyty ajatus, ettei mikään koskaan riitä. Ei yksi tyyli, yksi takki, yksi estetiikka tai yksi versio itsestä. Kaiken pitäisi uusiutua jatkuvasti, jotta pysyisimme kiinnostavina.
Mutta minä en usko, että persoonallisuus syntyy loputtomasta uudistumisesta. Luulen, että se syntyy siitä, että uskaltaa näyttää samalta vielä vuodenkin päästä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä postaukset: