Parhaat kesämuistot 2026
10
Kun näin aiheen Parhaat kesämuistot 2026, ensimmäisenä mieleeni tuli Krakova. Siinäkö ne sitten olivat, minun parhaat kesämuistoni? Kesä ei nimittäin tuntunut mitenkään erityisen onnistuneelta, ainakaan jos sitä vertaa niihin suunnitelmiin, joita olin etukäteen tehnyt. Jäin juhannuksesta seitsemän viikon lomalle ja tietenkin olin ehtinyt suunnitella vaikka mitä. Yyteriin piti lähteä, mökillä piti viettää aikaa ja retkiäkin piti tehdä. Sitten tuli Suomen kesä ja näytti suunnitelmilleni keskisormea. Tai siltä se ainakin silloin tuntui. Kelit olivat huonot, Yyterin reissu jäi ja jotenkin koko kesä tuntui pitkään vähän plääh. Nyt kun aloin tätä postausta varten katsella kesän kuvia ja vanhoja blogipostauksia, huomasin unohtaneeni aika tehokkaasti lähes kaiken muun paitsi Krakovan. Kesällähän tapahtui vaikka mitä.
Tämä postaus on osa Keltanokka-bloggaajien yhteisöpostausta #ParhaatKesämuistot2026. Ja ehkä tämä tuli minulle juuri sopivaan aikaan, sillä ilman tätä haastetta olisin varmaan jatkanut koko talven kertomalla, kuinka surkea kesä meillä oli.
Parhaat kesämuistot 2026
Kesä joka ei mennyt suunnitelmien mukaan
Loma alkoi siis juhannuksesta. Juhannusaattoa vietimme kaupungissa ja kävimme Eiranrannassa ja Cafe Carusellissa, kävelimme ja söimme kotona grilliruokaa ja marjakakkua. Olin kaivanut juhannukseksi päälleni myös vanhan itse tekemäni mekon. Uutta en sentään alkanut sitä varten ompelemaan, vaikka sekin olisi minulta aivan hyvin onnistunut. Tai siis uuden mekon aloittaminen olisi onnistunut. Valmistumisesta juhannukseksi ei olisi välttämättä ollut mitään takeita.
Ensimmäiset lomaviikot taisivat kulua aika pitkälti nukkuessa, ommellessa, syödessä ja Söpön kanssa kävellessä. Kun kirjoitan sen nyt tähän, niin en oikein ymmärrä, mikä siinä oli olevinaan vikana. Sehän kuulostaa aivan loistavalta lomalta. Mutta siinä hetkessä harmitti sää ja kaikki se, mitä ei päässyt tekemään. Kun lomaa odottaa pitkään, mielessä on valmiiksi joku kuva siitä, millainen sen pitäisi olla. Minulla siihen kuvaan kuului ainakin enemmän lämpöä.
Kesäpäiviä lähempänä kuin muistinkaan
Oli meillä niitä ihaniakin kesäpäiviä ja erityisesti kesäaamuja. Yhdeksi kesän parhaista jutuista nousivat yllättäen aamupalat aallonmurtajalla. Kahviloissa käyminen on nykyään sen verran arvokasta lystiä, että aloimme tehdä omat aamupalat mukaan. Nutella-croissantit kotona, kahvi termariin ja meren äärelle. Aika yksinkertaista, mutta samalla ihan täydellistä. Ei kaikkeen tarvita terassia ja kallista brunssia.
Helsingissä tuli muutenkin pyörittyä ja käveltyä paljon. Oli Jätkäsaarta, Töölönlahtea, merenrantaa ja auringonlaskuja. Yhtenä iltana kävimme treffeillä, elokuvissa ja UFFilla ja päädyimme lopuksi aallonmurtajalle katsomaan auringonlaskua. UFF kuuluu ilmeisesti minun käsitykseeni romanttisesta treffi-illasta, enkä näe siinä mitään ongelmaa.
Suomenlinnaankin päästiin. Tällä kertaa lähdimme sinne ensimmäistä kertaa Ruoholahdesta vesibussilla. Saariretkiä piti kesällä tehdä enemmänkin, mutta niitä ei sitten tullut. Tämä alkaa muuten toistua tässä tekstissä aika paljon: piti tehdä, mutta ei tehty. Mökilläkin kuvittelin viettäväni enemmän aikaa, mutta Söpö ei oikein viihtynyt siellä kesällä ja lopulta minulle taisi tulla vain pari mökkireissua. Yksi niistä alkoi niinkin jännittävästi, että lähdimme hakemaan Kasvihuoneilmiöstä kaapinnuppeja. Hyvin villiä kesälomailua siis.
Kesään mahtui myös esikoisen ja hänen kumppaninsa vierailu Lenny Kravitzin keikan yhteydessä. Kävimme yhdessä syömässä Farossa ja vietimme aikaa yhdessä. Ja taisipa siitä vierailusta syntyä minulle vielä pieni ompelutyökin.
Ja sitten kirpputorikäynnit lähtivät lapasesta
Tästä ei ehkä tarvitse edes yrittää tehdä mitään kaunista tarinaa. Kesällä tuli käytyä kirpputoreilla. Paljon.
UFF, Fida ja Kierrätyskeskus tulivat tutuiksi ja myöhemmin vielä Krakovan second hand -liikkeet päälle. Löytöjä tuli aika tavalla. Osa päätyi suoraan käyttöön ja osa tietenkin siihen minun omaan systeemiini, jossa katson vaatetta ja alan miettiä, mitä muuta siitä voisi tehdä. Minä saatan nähdä vanhassa vaatteessa hihat, helman, kangasta tai materiaalin johonkin sellaiseen projektiin, jota ei vielä edes ole olemassa. Kirppareilta tuli siis vaatteiden lisäksi aika paljon uusia ideoita, vaikka varsinaisesti niistä minulla ei taida olla pulaa muutenkaan.
Kesällä syntyi tekstiiliarkeologia
Yksi tämän kesän tärkeimmistä jutuista oli ehdottomasti tekstiiliarkeologia, joka taisi oikeastaan alkaa työhuoneen siivoamisesta. Minulla oli kertynyt sinne materiaaleja, vanhoja vaatteita, kankaita, leikkuujätteitä ja kaikenlaista sellaista, josta olin joskus ajatellut tekeväni jotain. Osa oli odottanut vuoroaan todella pitkään.
Ja tänä kesänä niille alkoi yhtäkkiä tapahtua jotain. Vanhoista vaatteista ja materiaaleista alkoi syntyä uusia vaatteita ja mitä enemmän tein, sitä enemmän tuntui löytyvän lisää materiaalia. Varsinainen noidankehä siis! Jossain vaiheessa koko touhulle tuli nimi: tekstiiliarkeologia.
Se kuvaa tätä minun materiaalivarastoni kaivelua aika täydellisesti. Minullahan on vuosien aikana kertynyt kaikenlaista, mikä ei ole mahtunut kaappeihin ja on päätynyt erilaisiin kasoihin ja varastoihin odottamaan sitä kuuluisaa joskus-päivää. Tänä kesänä se joskus ilmeisesti koitti ainakin osalle niistä.
Tekstiiliarkeologiasta tuli lopulta paljon suurempi juttu kuin olin kesän alussa ajatellut ja se jatkuu edelleen. Enkä oikeastaan tiedä, voiko sitä edes kutsua projektiksi, koska projektilla pitäisi kai olla joskus loppu. Minun materiaalivarastoni tuntien tekemistä saattaa riittää vielä muutamaksi vuodeksi.
Kesällä valmistui muutenkin kaikenlaista ja samalla tuli kaivettua käyttöön myös vanhoja itse tehtyjä vaatteita. Ompelupöydällä oli välillä sellainen kaaos, ettei itsekään oikein tiennyt, mitä siitä seuraavaksi syntyy. Ja ehkä juuri se oli koko homman paras puoli.
Yyteri vaihtui Krakovaan
Yyteriin piti siis lähteä, mutta ei lähdetty. Alkuperäiset suunnitelmat menivät uusiksi ja jossain vaiheessa päätimme, että jos Suomen kesä ei nyt kerran suostu yhteistyöhön, niin lähdetään sitten muualle. Ja niin me ostimme lentoliput Krakovaan. Kuudennen kerran.
Tässä vaiheessa voisi ehkä kysyä, eikö maailmassa ole muitakin kaupunkeja. On varmasti. Mutta me tykkäämme Krakovasta. Sinne on helppo mennä, kaupunki on meille jo tuttu ja silti joka kerta löytyy jotain uutta. Ei tarvitse suorittaa nähtävyyksiä eikä juosta paikasta toiseen, vaan voi tehdä juuri sitä, mikä sillä hetkellä huvittaa.
Ja lämpöä riitti. Suomessa olin ehtinyt palella kesälomalla ja Krakovassa olikin sitten noin kolmekymmentä astetta. Siinä oli ehkä vähän turhankin tehokas siirtymä Suomen kesästä oikeaan kesään.
Kävelimme paljon, söimme hyvin, kiertelimme second hand -liikkeissä ja kävimme uimassa. Kävimme Podgórzessa, Zakrzówekin uimapaikalla ja tietenkin Kazimierzissa. Löytyi uusia ravintoloita ja kauppoja, vaikka kuvittelen aina ennen matkaa, että kuudennella kerralla kaupunki olisi jo aika tuttu. Ei ole.
Krakova oli ehdottomasti kesän suurin yksittäinen muisto ja varmaan juuri siksi se oli melkein ainoa asia, jonka muistin heti, kun tätä haastetta aloin miettiä. Kaikki muu oli jotenkin jäänyt sen taakse.
Oliko se huono kesä sittenkään?
Kun nyt katson kesän kuvia, niin eihän kesä ollut pelkkä Krakova. Siellä oli aamukahvit meren rannalla, Helsinki, Suomenlinna, Söpön kanssa tehdyt pitkät lenkit, mökkipäivät, perheen kanssa vietetty aika, kirpputorit ja aivan valtava määrä käsitöitä. Oli myös paljon sellaisia päiviä, jolloin ei tapahtunut mitään erityistä.
Minähän olin lomalla. Seitsemän viikkoa. Ja taisin kaiken tämän sähläämisen, ompelemisen, matkustamisen ja kirpputoreilla juoksemisen välissä jopa levätä.
Kun kesää miettii nyt syksyllä, muistaa helposti kaiken sen, mikä jäi tekemättä. Yyteriin ei menty, mökillä ei oltu niin paljon kuin piti, saariretkiä ei tehty niin paljon kuin suunnittelin ja säästä olen varmaan valittanut riittävästi koko loppuelämäksi. Kun aloin kaivella niitä oikeita muistoja, niitä löytyikin aika paljon. Kesä 2026 ei todellakaan ollut sellainen kuin olin suunnitellut. Mutta aika hyvä siitä tuli silti. Tässä oli minun parhaat kesämuistot 2026.
Mukavaa lokakuun alkua!
Seuraa minua:
Muiden bloggaajien parhaat kesämuistot 2026:
jos elämäni olisi elokuva
Joskus blogiin tekee mieli kirjoittaa jotain vähän syvällisempää ja joskus taas ei todellakaan. Tänään on jälkimmäinen päivä. Mietin nimittäin, että jos elämäni olisi elokuva, niin millainen elokuva siitä oikein tulisi? Aika sekava luultavasti. Siinä olisi aivan liikaa sivujuonia, vaatteita, käsitöitä, matkustamista, kirpputoreja ja kaikenlaista sähläystä. Ja koska kyse olisi minun elämästäni, niin eihän siitä tietenkään voisi tehdä mitään suoraviivaista tarinaa, jossa alussa tapahtuu jotain, sitten päähenkilö oppii siitä jotain ja lopussa kaikki on hienosti.
Tällaisia blogihaasteita oli ennen muuten paljon enemmän. Minusta ne olivat hauskoja. Toisen blogissa oli kysymyksiä, ne napattiin omaan blogiin ja kohta sama haaste kiersi ties kuinka monessa blogissa. Joten tehdäänpä nyt sellainen. Kaksikymmentä kysymystä siitä, millainen elokuva omasta elämästä syntyisi. Näihin saa tietenkin vastata ihan miten haluaa, koska en minäkään aio ottaa tätä kovin vakavasti.
Jos elämäni olisi elokuva
1. MIKÄ ELOKUVANI NIMI OLISI?
Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia.
Hymähdin tälle itsekseni, koska sehän kuulostaa melkein joltain hienolta ja vähän mystiseltä elokuvalta. Seitsemän vaatekaappia voisi tarkoittaa vaikka seitsemää elämänvaihetta tai jotain muuta todella syvällistä. Mutta ei. Minulla on seitsemän vaatekaappia. Ja niitä sivujuonia riittää. Välillä tuntuu, että koko elämäni on pelkkää sivujuonta. Lähden tekemään yhtä asiaa, matkalla keksin kaksi muuta ja illalla ihmettelen, miksi se ensimmäinen jäi taas tekemättä.
2. MIKÄ GENRE ELÄMÄNI OLISI?
Draamakomedia ehkä? Romanttista komediaa pitäisi olla mukana, mutta myös matkaohjelmaa, käsityöohjelmaa ja jonkinlaista muotielokuvaa. Välillä oltaisiin Krakovassa, välillä mökillä, sitten ompelisin jotain ja kohta oltaisiin taas jossain ihan muualla. Luultavasti katsojalle ei missään vaiheessa täysin selviäisi, mitä elokuvaa hän oikein katsoo. Vähän niin kuin minullekaan ei aina selviä, mitä olen tekemässä.
3. KUKA NÄYTTELISI MINUA?
Tämän minä muuten tiedän. Minulla on yksi lempinäyttelijä, jonka valitsisin heti, mutta enpä kerro kuka. Jotain salaisuuksia pitää ihmisellä sentään olla. Hän on kyllä minua huomattavasti elokuvallisempi, mutta sehän on elokuvien idea.
4. Missä elokuvani tapahtuisi?
Suomessa tietenkin. Espoossa, Helsingissä, mökillä ja ihan tavallisissa paikoissa, joissa elämäni muutenkin tapahtuu. Krakova saisi kyllä ison sivuroolin, koska siellä olen käynyt niin monta kertaa ja aina sinne vain tekee mieli uudelleen.
Ja vuoria pitäisi olla. En tiedä missä vaiheessa minusta tuli ihminen, joka rakastaa vuoria niin valtavasti, mutta niitä ilman tätä elokuvaa ei voisi tehdä.
Kirpputorejakin näkyisi varmasti aivan liikaa. Ja kohtaus, jossa lähden vain vähän katselemaan ja palaan takaisin kassi kädessä, olisi täysin uskottava.
5. MIHIN VUODENAIKAAN SUURIN OSA ELOKUVASTA SIJOITTUISI?
Kesään!
Tätä ei tarvitse edes miettiä. Kesä on minun parasta aikaani. Rakastan valoa, lämpöä, vihreyttä ja sitä, että ulos voi vain lähteä. Mökillä voi puuhailla kaikkea mahdollista, voi lähteä retkelle, kävelylle, rannalle tai vaikka istua ulkona tekemättä yhtään mitään. Illat ovat valoisia ja tuntuu, että päivässä on paljon enemmän aikaa.
Tosin elokuvaversiossa kesä olisi tietenkin hieman paranneltu versio suomalaisesta kesästä. Siinä olisi lämpimiä päiviä, kauniita iltoja, vihreää luontoa ja ihania kesäsateita silloin kun niitä tarvitaan. Kaikki ne päivät, jolloin sataa vaakasuoraan ja lämpötila on kaksitoista astetta, voidaan jättää kokonaan kuvaamatta. Minun elokuvani, minun säännöt.
6. MILLAINEN OLISI ELOKUVANI VISUAALINEN MAAILMA?
Runsas. Todella runsas.
Ei missään nimessä mitään valkoista minimalistista kotia, jossa pöydällä on yksi maljakko ja kaapissa kaksitoista täydellisesti yhteensopivaa vaatetta. Minun elokuvassani olisi tavaraa, värejä, vanhoja esineitä, kukkia, kangaspinoja, farkkua, pitsiä, leopardia, villaa ja kaikkea sellaista, mistä minä pidän. Välillä romanttista ja välillä rosoista. Ja luultavasti samassa kohtauksessa molempia.
7. Mikä kappale soisi alkutekstien aikana?
Hanoi Rocks – Malibu Beach Nightmare.
Hanoi Rocks on lempibändini, joten jotain sieltä sen pitää olla. Ja tämä sopisi kyllä oikein hyvin. Olen sen verran sählä ja kaoottinen tapaus, että mitään rauhallista pianomusiikkia ei tähän alkuun tarvita.
8. ENTÄ LOPPUTEKSTEISSÄ?
2 Unlimited – No Limit.
Hanoi Rocksista 2 Unlimitediin. Mikäs siinä. Tykkään teknostakin, joten ei tässä oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Minusta tuntuu välillä, että ihmisellä pitäisi muka olla joku tietynlainen musiikkimaku, mutta miksi ihmeessä? Voin kuunnella ihan mitä haluan. Ja No Limit sopii kyllä elokuvan loppuun vähän turhankin hyvin.
9. MIKÄ VAATE OLISI PÄÄHENKILÖNI TUNNUSVAATE?
Ei onnistu. Miten muka valitsisin yhden? Yhtenä päivänä voin haluta jotain romanttista, toisena farkkua, kolmantena leopardia ja neljäntenä jotain ihan muuta. Ja sitten tietenkin kaikki itse tehdyt vaatteet siihen päälle. Ehkä juuri se olisi minun tunnusjuttuni, ettei kukaan koskaan tietäisi, mitä seuraavaksi tulee. En välttämättä itsekään.
10. MILLAINEN OLISI ELOKUVANI KOTI?
Sellainen kuin kodin minusta kuuluukin olla. Eletty, persoonallinen ja täynnä asioita, joilla on joku tarina. Ja sitten niitä materiaaleja. Niistä ei ehkä puhuta tämän enempää.
11. MIKÄ ESINE NÄKYISI ELOKUVASSA JATKUVASTI?
Ompelukone. Se on ollut elämässäni niin kauan, että olisi aika kummallista, jos sitä ei näkyisi. Välillä ompelisin sillä ja välillä se vain olisi siellä taustalla odottamassa seuraavaa ideaa. Kahvikuppi näkyisi varmaan melkein yhtä usein.
12. Ketkä olisivat tärkeimmät sivuhahmot?
Jos elämäni olisi elokuva, tärkeimmät sivuhahmot olisi perhe tietenkin. Ja Söpö. Vaikka Söpö ei varmaan ymmärtäisi ollenkaan, miksi hänet on tässä luokiteltu sivuhahmoksi. Hän olisi omasta mielestään aivan selvästi yksi päähenkilöistä. Ja luultavasti yleisö olisi hänen kanssaan samaa mieltä.
13. Mikä olisi elokuvani kaikkein kaunein kohtaus?
Tatravuoret. Tämä on niitä asioita, joita ei tarvitse miettiä sekuntiakaan. Seisoisin ensin vuoren juurella ja katsoisin ylöspäin. Vuoret ovat kuvissa kauniita, mutta kuvista ei mitenkään ymmärrä sitä tunnetta, kun seisoo itse siinä alhaalla ja vuori kohoaa edessä aivan valtavana. Minulle vuorissa on jotain aivan käsittämättömän upeaa. Niitä ei oikeastaan vain katso, vaan ne tuntuvat.
Ja sitten oltaisiin Kasprowy Wierchillä korkealla vuoristossa. Katsoisin sieltä vuoria ja laaksoja, jotka jatkuvat kauas eteenpäin. Miten pieni sitä ihminen onkaan. Siellä sen jotenkin ymmärtää. Kaikki omat kiireet, murheet ja maailman tärkeimmiltä tuntuvat asiat kutistuvat hetkeksi aika pieniksi, kun seisoo keskellä jotain niin valtavaa. Tähän kohtaukseen ei tarvittaisi musiikkia eikä oikeastaan mitään muutakaan. Vuoret riittäisivät.
14. MILLE KOHTAUKSELLE YLEISÖ NAURAISI?
Varmaan aika monelle ja toivottavasti myös niille kohdille, joiden on tarkoitus olla hauskoja. Vaatekaappien siivouksesta saisi ainakin oikein hyvän kohtauksen. Minä ilmoitan, että nyt vähän järjestän vaatekaappia.
Hetken päästä vaatteita on lattialla, sängyllä ja ties missä. Olen löytänyt jonkun vaatteen, jonka olin täysin unohtanut, ja tietenkin minun pitää kokeilla sitä heti. Sitten löydän toisen. Jossain vaiheessa huomaan, että siivous ei ole juurikaan edennyt. Ja niitä vaatekaappejahan on edelleen seitsemän.
15. Missä kohtauksessa päähenkilö löisi hanskat tiskiin?
Luultavasti jonain sellaisena päivänä, jolloin olen säheltänyt vähän tavallista enemmän. Minulla on aivan ihmeellinen kyky joutua kaikenlaisiin tilanteisiin ihan ilman kenenkään apua. Eksyn helposti, jään vaatteistani ovenkahvoihin kiinni ja välillä teen ensin ja mietin vasta sen jälkeen.
Kerran ravintolassa huomasin kengännauhani olevan auki. Pysähdyin siihen saman tien, kumarruin takamus pystyssä sitomaan kengännauhaa ja kun nousin ylös ja käännyin, tarjoilija seisoi aivan takanani. Minä tietenkin kiljaisin. Raukka tarjoilija ei ollut tehnyt yhtään mitään. Minä olin itse pysähtynyt hänen eteensä niin nopeasti, että hän oli ollut vähällä törmätä minuun. Ja sitten vielä säikähdin häntä. Tällaista ei tarvitsisi käsikirjoittaa. Kamera vain mukaan.
Hanskat lentäisivät tiskiin siinä vaiheessa, kun saman päivän aikana olisin ensin eksynyt, sitten jäänyt ovenkahvaan kiinni, hukannut jotain ja lopuksi säikähtänyt jotakuta täysin viatonta ihmistä. Tosin se toinen hanska jäisi kuitenkin siihen ovenkahvaan.
16. MIKÄ OLISI ELOKUVANI SUURI JUONENKÄÄNNE?
Tämä liittyisi tietenkin niihin seitsemään vaatekaappiin. Olisin siivonnut niitä pitkin elokuvaa ja saanut kaiken hienosti järjestykseen. Tai ainakin melkein. Sitten kyllästyisin. Tunkisin kaikki vaatteet takaisin kaappeihin ja koska ovet eivät enää pysyisi kiinni, hankkisin niihin lukot.
Siinä sitä sitten oltaisiin. Seitsemän siistiä vaatekaappia, kaikki ovet kiinni ja minä erittäin tyytyväisenä ratkaisuuni. Kunnes avaisin yhden lukon. Ensin sieltä tipahtaisi yksi vaate. Sitten toinen. Sitten koko kaapin sisältö vyöryisi päälleni ja minä katoaisin vaatevuoren alle.
Hetken olisi hiljaista. Ja sitten kasan alta kuuluisi: ”Ai niin! Täällähän tämä olikin.” Tämä voisi oikeastaan tapahtua ihan oikeassakin elämässä.
17. Millainen olisi elokuvan viimeinen kohtaus?
Ei mitään sen kummempaa. Olisin ehkä kävelyllä tai ompelisin ompelukoneella. Tai pakkaamassa matkalaukkua. Jossain olisi tietenkin yksi keskeneräinen työ ja vieressä toinen, jonka olen juuri aloittanut. Elämä ei kuitenkaan lopu mihinkään hienoon loppukohtaukseen. Se jatkuu seuraavana aamuna. Ja hyvä niin.
18. MITÄ LOPPUTEKSTIEN JÄLKEEN NÄYTETTÄISIIN?
Minä tulisin takaisin. ”Ai niin! Yksi juttu vielä…” Tämä on niin minä, että muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole.
19. MINKÄ IKÄRAJAN ELOKUVANI SAISI?
S. Saattaa tosin sisältää minimalisteja järkyttävää materiaalia.
20. OLISIKO ELOKUVALLENI TULOSSA JATKO-OSA?
Aivan varmasti. Luultavasti olisin keksinyt jatko-osan jo ennen kuin ensimmäinen elokuva olisi valmis. Siinä sivussa olisi syntynyt pari muutakin ideaa ja olisin aloittanut yhden uuden käsityöprojektin, jonka piti tietenkin olla ihan pieni. Näinhän nämä yleensä menevät.
Tee oma elämäsi elokuvaksi
Siinäpä se sitten oli. Kaksikymmentä aivan tarpeellista kysymystä elämästäni elokuvana. En oppinut itsestäni mitään järisyttävän uutta, mutta ainakin tiedän nyt, että elokuvani nimi olisi Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia, Hanoi Rocks soisi alussa ja lopputekstien kohdalla oltaisiin jo 2 Unlimitedissa.
Ja oikeastaan tällaisia postauksia pitäisi tehdä välillä enemmänkin. Bloggaamisen ei aina tarvitse olla niin vakavaa, hyödyllistä tai viimeisen päälle mietittyä. Joskus saa kirjoittaa ihan vain siksi, että kirjoittaminen on hauskaa.
Jos oma blogi löytyy, tästä saa napata kaikki kaksikymmentä kysymystä omaan käyttöön. Niitä saa muuttaa, jättää pois ja keksiä lisää. Mitään sääntöjä ei ole. Minä jään odottelemaan Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia -elokuvan rahoituspäätöstä. Sitä odotellessa taidan mennä katsomaan, mitä niissä vaatekaapeissa oikein on. Jos elämäni olisi elokuva, se olisi ehkä tällainen. Jos sinun elämäsi olisi elokuva, millainen se olisi?
Mukavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää blogihaasteita: