Hae
VillaNanna

Kun oma maailma murskaantuu

Kun oma maailma murskaantuu

Eilen oli kova myrsky ja annoin myös oman maailmani murskaantua ympärilläni. Kun oma maailma murskaantuu, tuntuu kuin mistään ei saisi enää kiinni, kaikki vain valuu hiekkaan. En tiedä onko se tunne jotakin kriiseilyä, vai iskeekö nyt kaikki vasten kasvoja, kun tilanteet rauhoittuu? Olo on sellainen, että haluaisin sukeltaa omaan pieneen maailmaan piiloon kaikelta ja olla siellä niin pitkään kuin tarve vaatii. Mutta valitettavasti perhe tarvitsee minua, työssä tarvitaan minua. En voi piiloutua, vaikka miten haluaisiankin. Vai voisinko sittenkin?

Aina ei voi olla se, joka järjestää, joka tukee, joka on se vahva tukipylväs joka seisoo tukevasti kiinni juurissaan. Varsinkin jos joku nakertaa niitä juuria koko ajan irti ja lopulta oma itsetunto on murskattu pieniksi palasiksi ja heitetty virtaavaan jokeen. Kun olet myös tunteva ihminen, et mikään robotti. Mutta kun odotukset on juuri päinvastaiset.

Syysmyrsky pysäytti ja antoi ajatuksia, avasi tuuliset ovet auki ja heitti minut suoraan myrskyn silmään. Ukkosen pauke ja salaman avatessa taivaan todellisuus iski niin lujaa vasten kasvoja, ettei sitä päässyt pakoon ollenkaan. Nyt kun maailma tyyntyy ympärillä, oma sisin kuohuu.

Kun oma maailma murskaantuu

Millä tavoin maailma on murkaantunut? Siihen on monta erilaista syytä, pieniä puroja, joista on kasvanut suuri joki ja se joki virtaa kovalla vauhdilla moneen suuntaan. En tahdo millään saada oikeasta laidasta kiinni ja saada jokea hetkeksi hiljentymään tai parempi olisi, jos se hetkeksi pysähtyisi. Olen joen keskellä virran vietävissä, sinkoan sinne tänne osuen välillä rantatöyräille, satuttaen itseni voimakkaasti.

Miksi kuvittelen, että maailmani murskaantuu?

Kevään aikana on tapahtunut niin paljon asioita, jotka ovat vieneet voimat ja mitä kuohuntaa on perheessä, se tietenkin verottaa oman osansa. Todella paljon negatiivista, joka on pyyhkinyt iloisen ja energisen Melissan pois ja tilalle on tullut aavemmaisen vakava ja surullinen Melissa. Sellainen, joka minä en oikeasti ole.

  • Olenko tarpeeksi hyvä äiti? Teenkö työni tarpeeksi hyvin? Olenko hyvä puoliso? Annanko tarpeeksi tilaa virheille? Tekeekö se minusta huonon, jos en ole kaikessa mihin ryhdyn aina hyvä ja tee kaikkea täydellisesti?

Minulla ei ole haluja olla kaikessa paras, silti joka kerta soimaan itseäni todella paljon, jos en ole suoriutunut asioista täydellisesti, joskus tunteettomasti. Tunteilla kun ei ole oikein sijaa, jos haluaa saada täydellisen tuloksen. Miksi kirjoitan näin ja kerron teille, ettei kaikki ole nyt kauhean hyvin? Koska se helpottaa omaa oloani, saan purettua jonnekkin ja ehkä löydän tätä kautta myös takaisin pikku hiljaa sinne missä minun paikkani on. Ehkä arjen harmaus saattaa raottaa hiukan verhoaan ja saan ihanan auringonsäteen ohjaamaan minua eteen päin.

Elämä tuo ja se ottaa, joskus vaan se ottaminen on enemmän esillä kuin tuominen ja saaminen.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

14 kommenttia

  1. Jael kirjoitti:

    Tsemppejä Melissa.

  2. Jael kirjoitti:

    P.S. Eihän aina tartte olla niin hyvä, yritä olla lempeämpi itsellesi vaikka se olisikin vaikeaa.

    • villananna kirjoitti:

      Sekin on ihan totta, pitäisi antaa itselleen vähän enemmän tilaa.

  3. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Itselläkin on tällä hetkellä aivan liian paljon negatiivisia tuntemuksia ja yritän epätoivoisesti miettiä kuinka pääsisin tästä noidankehästä pois ja takaisin niiden positiivisten ja voimaannuttavien ajatusten pariin. Jaksamista myös sinne!

    • villananna kirjoitti:

      Kyllä, tuo on niin hankalaa löytää niitä asioita, jotka tuovat iloa.

  4. Nora kirjoitti:

    Minulla on ollut välillä tai joskus teini-iästä asti tuollaisia tunteita. Olenko tarpeeksi hyvä? Olenko sellainen kuin oikeasti haluan olla? Millainen minun pitäisi olla? Lapsena ei niin paljon ajatellut tällaista eikä aina edes osannut ajatella, sitä vaan eli hetkessä.

    Nykyään en enää ihan niin paljon ajattele tuollaisia, mutta joskus kuitenkin. Kun huono hetki iskee, niin annan ajatusten tulla ja sitten kun olen päässyt niistä vähän paremmin yli, niin yritän ajatella jotain positiivista tai tehdä jotain sellaista josta nautin, vaikka kuunnella mun mielimusiikkia. Myös asioiden kirjoittaminen ylös päiväkirjaan on auttanut mua jo vuosikausia. Myös luonto on tarjonnut lohtua. Ja myös huumori on aika hyvä pelastaja ja mielen kohottaja. Ihminen on tunteva olento, joten myös surulliset/mieltä painavat asiat ja tunteet kuuluvat asiaan, ei jatkuvasti jaksa olla iloinen.

    • villananna kirjoitti:

      Tämä on minun niitä harvoja hetkiä kun olen sukeltanut näin syvälle. Viimeksi silloin kun sairastuin vakavasti 2006

  5. Marjo kirjoitti:

    Halaus <3 Aina ei voi olla vahva ja saa myös olla heikko.
    Elämämme aika koronan kanssa on ihan varmasti haasteellista
    kun loppu ei näy ja pitää tasapainoilla niin monen asian kesken.
    Pakko lainata Tommy Tabermanin runo
    "Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!"

    https://styleheaven-marjorie.blogspot.com/

  6. Anna/Kello neljän aamukahvi kirjoitti:

    Kaikki varmasti järjestyy 🙂

  7. Pirkko kirjoitti:

    Tätä taitaa olla liikkeellä tässä ajassa. Tietynlainen pysähtyneisyys ja tulevaisuuden epävarmuus suuntaa katseet sisäänpäin, pohtimaan ja miettimään siinä missä normaalisti vauhdilla etenevässä ajassa sitä ei tule tehneeksi.
    Tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *