Hae
VillaNanna

Käsityöblogien joulukalenteri 2021

Käsityöblogien joulukalenteri 2021 on jälleen avautumassa. Jo vuodesta 2013 käsityöblogien Facebook ryhmä järjestää yhteisen joulukalenterin, johon halukkaat kädentaitajat saavat osallistua. Kahtena vuonna olen miettinyt, että jäänkö tänä vuonna pois. Mutta jälleen VillaNanna on mukana.

Käsityöblogien joulukalenteri 2021

Miten kalenteri toimii?

Ensin on laitettu kysely, ketkä bloggaajat lähtee joulukalenteriin mukaan, sen jälkeen ylläpito jakaa päivät, jokaiselle bloggaajalle. Omalla vuorolla postataan oma jouluinen käsityö ohjeineen. Ohje tosin ei ole mikään pakollinen. Suotava kuitenkin. Luukku avataan aina aamulla. Postaukseen tulee myös seuraavan päivän postaajan blogin linkki. Jokainen tekee kuitenkin omalla tavalla. Itse liitän omaan postaukseen kaikkien linkit omalla vuorollani.

Tämä on mukavaa yhteistä tekemistä, joka tiivistää porukkaa. Itse olen ollut mukana kalenterista alusta asti, eli vuodesta 2013. Nyt toki olisi ihan hyvä välillä antaa tilaa muillekin mutta kalenterin teko on aika kivaa kuitenkin.

Minun luukkuni menneiltä vuosilta

Ihan ensimmäisiä ette valitettavasti pääse katsomaan enää, mutta nämä uusimmat laitan tähän alle, voitte klikata itsenne katsomaan millaisia töitä tein viimeksi.

Tämän vuoden käsityöblogien joulukalenteriin osallistuvat blogit

Kannattaa nyt toistaiseksi laittaa muistiin tämä postaus, jotta voit ainakin tästä seurata luukkujen avautumista. Ehkä saatan siirtää kaikki linkit kuitenkin lopulta tuonne omaan postaukseen kun oma vuoroni tulee. Hieman jännittää, että mitä tekisin tänä vuonna.

1.12 Katrin tilkkublogi
2.12 Silmukoiden kertomaa
3.12 Värikäs kädenjälki
4.12 Käsin tehtyä
5.12 Kangaskorjaamolla
6.12 Katrin tilkkublogi
7.12 Käsintehtyä ja kaunista
8.12 Craft Candidate
9.12 Kototeko
10.12 Sormustin
11.12 Pygmin koukussa
12.12 Madam B.C.
13.12 Hääräämö
14.12 Garnknuten
15.12 Tilkkureppu
16.12 Knitgrammer
17.12 Marle tekee
18.12 Jonnan koukkuja
19.12 Villananna
20.12 Punatukka ja kaksi karhua
21.12 Kikiliakii neuloo
22.12 Rosannaofmay
23.12 Pikku Akan Tilkkuvakka
24.12 Katrin tilkkublogi
Olen joka vuosi tehnyt jotakin kierrätysmateriaaleista ja tänäkin vuonna olisi tarkoitus sama. Saa nähdä miten asian kanssa käy. Tällä hetkellä ajatukset ovat aika tyhjänä. Lopputulos voikin olla toinen, kun joulukuu valkenee. Tämä joulukalenteri aina vähän jännittää, mutta myös inspiroi valtavasti. Joten jäämme odottelemaan ensimmäisen luukun avautumista.
Oikein ihanaa joulun odotusta jokaiselle!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

4 kommenttia

  1. Jasmin kirjoitti:

    Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!🕯️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

  2. Jonna / Palasia arjestani kirjoitti:

    Oih, täytyypä käydä liittymässä jos vaikka löytyis lisäinspiraatiota! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *