Mitä tapahtuu kun kädet eivät enää tee?
0
Olen viime aikoina miettinyt paljon lasten ja nuorten kädentaitoja. Tai oikeastaan sitä, kuinka monenlaisia taitoja käsillä tekemiseen tarvitaan ja kuinka paljon niiden harjoitteleminen vaikuttaa myös kaikkeen muuhun oppimiseen. Työssäni olen huomannut, että sellaisetkin asiat kuin saksien käyttäminen, mittaaminen tai kaavan rakentaminen voivat olla yllättävän vaikeita. Samaan aikaan puhutaan suomalaisten lasten ja nuorten heikentyneistä oppimistuloksista. Mitä tapahtuu kun kädet eivät enää tee? Voisiko näillä asioilla olla jotain yhteistä? Ota kahvikuppi käteen ja ota hyvä asento, nyt lähdetään laukalle!
Mitä tapahtuu kun kädet eivät enää tee?
Olen ammatiltani mallipukineiden valmistaja sekä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Käsillä tekeminen on siis ollut osa elämääni oikeastaan aina, ja nykyisessä työssäni saan myös opettaa näitä taitoja lapsille ja nuorille.
Olen vuosien aikana huomannut, että monet sellaiset asiat, joita itse pidän aivan tavallisina perustaitoina, eivät välttämättä olekaan sitä kaikille. Esimerkiksi saksien käyttäminen voi olla hankalaa. Mittaaminen, ohjeiden ymmärtäminen ja työvaiheiden hahmottaminen vaativat harjoittelua, puhumattakaan siitä, kun pitäisi alkaa rakentaa kaavaa.
Eikä siinä ole mitään ihmeellistä, sillä eihän kukaan synny sakset kädessä tai osaa piirtää kaavoja ilman harjoittelua. Mutta olen alkanut miettiä, kuinka paljon lapset ja nuoret nykyään ylipäätään tekevät asioita käsillään. Kuinka moni esimerkiksi leikkaa, piirtää, rakentaa, korjaa tai tekee jotain aivan alusta asti itse? Ja mitä tapahtuu, jos näitä taitoja ei tule harjoiteltua?
Saksien käyttökin vaatii yllättävän paljon taitoja
Kun asiaa alkaa oikein miettiä, niin jo pelkkä saksilla leikkaaminen on aika monimutkainen tapahtuma. Toisella kädellä käytetään saksia ja toisella ohjataan leikattavaa materiaalia. Samalla silmien pitäisi seurata leikattavaa viivaa ja käsien toimia sen mukaan. Ja sitten pitäisi vielä saada leikattua suunnilleen siitä kohdasta, mistä oli tarkoituskin!
Kaavan rakentaminen onkin sitten jo aivan oma maailmansa. Siinä tarvitaan matematiikkaa, mittaamista, geometriaa ja hahmottamista. Paperille piirretyistä viivoista pitäisi pystyä ymmärtämään, millainen vaate niistä lopulta muodostuu. Kaava on kaksiulotteinen, mutta valmis vaate kolmiulotteinen.
Minulle nämä asiat ovat tuttuja oman koulutukseni ja työni kautta, mutta olen välillä pysähtynyt miettimään, kuinka valtavasti erilaisia taitoja jo yhden vaatteen valmistamiseen tarvitaan. Eikä kyse ole pelkästään ompelusta. Pitää osata lukea ja ymmärtää ohjeita, suunnitella tekemistään, muistaa työvaiheita ja ratkaista ongelmia. Välillä pitää myös hyväksyä, ettei jokin asia onnistukaan ensimmäisellä yrittämällä. Siinäpä sitä oppimista jo riittääkin!
Minä ymmärsin piin vasta kellohameen kautta
Olen kertonut nuorille monta kertaa yhden esimerkin omasta elämästäni. Varsinkin silloin, kun joku toteaa, ettei matematiikkaa tarvitse elämässä mihinkään. Minä en nimittäin ollut koulussa erityisen kiinnostunut matematiikasta. Ja voi hyvänen aika niitä piihin liittyviä laskuja! Ne menivät minulta aivan yli ymmärryksen. En käsittänyt, mitä ihmettä minä sillä piillä tekisin ja miksi minun pitäisi osata laskea jotain sellaista.
Kunnes sitten opiskelin vaatetusalaa. Meidän piti piirtää kellohameen kaava, ja siinä tarvittiinkin piitä. Ja kas kummaa, yhtäkkiä koko asia olikin minulle aivan helppo ja yksinkertainen! Minähän ymmärsin, mihin sitä tarvitaan.
Kellohameen kaavoituksessa pitää laskea vyötärön kaaren säde, jotta hameesta saadaan oikean kokoinen. Siihen tarvitaan piitä. Kun laskulla olikin jokin aivan konkreettinen tarkoitus ja pystyin näkemään, mitä olin tekemässä, koko asia aukesi minulle aivan eri tavalla. Siis minä, joka en ollut koulussa ymmärtänyt piistä yhtään mitään, osasinkin yhtäkkiä käyttää sitä aivan sujuvasti!
Olen miettinyt tätä kokemusta myöhemminkin. Kuinka moni koulussa vaikealta tuntunut asia voisi muuttua helpommaksi, jos sen pääsisi näkemään ja kokemaan käytännössä? Jos numerot eivät olisikaan vain numeroita paperilla, vaan niillä saisi aikaiseksi jotain ihan oikeaa. Minulle matematiikka alkoi tuntua paljon järkevämmältä, kun ymmärsin, mihin sitä tarvitsen.
Käsillä tekeminen ja oppiminen kulkevat yhdessä
Kädentaitojen ja oppimisen yhteyttä on tutkittukin. Esimerkiksi vuonna 2025 julkaistussa laajassa tutkimuskoosteessa tarkasteltiin hienomotoristen taitojen yhteyttä lasten ja nuorten oppimiseen. Mukana oli 118 tutkimusta ja lähes 80 000 lasta ja nuorta.
Tutkimuksissa havaittiin yhteyksiä hienomotoristen taitojen sekä muun muassa matematiikan, lukemisen ja kirjoittamisen välillä. Minusta tämä on aivan valtavan mielenkiintoista! Emme tietenkään voi ajatella, että virkkaamalla oppisi automaattisesti matematiikkaa tai että hyvä saksien käyttäjä olisi välttämättä hyvä lukemaan. Mutta tutkimukset antavat aihetta pohtia, kuinka monella tavalla erilaiset taidot liittyvät toisiinsa.
Kun lapsi rakentaa, piirtää, leikkaa tai ompelee, hän joutuu samalla käyttämään myös päätään. Pitää miettiä, miten jokin asia tehdään, missä järjestyksessä ja mitä tapahtuu, jos tekee jotain eri tavalla. Ja joskus se oma ajatus ei toimikaan niin kuin oli suunnitellut. Silloin pitää keksiä jotain muuta. Minusta juuri tässä on yksi käsillä tekemisen hienoimmista puolista. Kaikkea ei anneta valmiina, vaan asioita joutuu itse kokeilemaan ja oivaltamaan.
Tutkimuksia:
- Kädentaitojen ja oppimisen yhteys – tutkimus vuodelta 2025
- tutkimus kädentaitojen ja koulumenestyksen yhteydestä
Voisiko kädentaitojen vähenemisellä olla yhteyttä PISA-tuloksiin?
Suomalaisten lasten ja nuorten oppimistulosten heikkenemisestä on puhuttu jo pitkään. PISA-tutkimuksissa on nähty laskua niin matematiikassa, lukutaidossa kuin luonnontieteissäkin. Syitä tähän on varmasti monia, eikä niitä voi selittää yhdellä asialla. Enkä minä tietenkään väitä, että PISA-tulokset olisivat heikentyneet siksi, etteivät lapset enää tee tarpeeksi käsitöitä.
Mutta olen silti miettinyt, voisiko käsillä tekemisen vähenemisellä olla jotain yhteyttä siihen, millaisia taitoja lapset ja nuoret pääsevät harjoittelemaan.
Käsityössä tarvitaan matematiikkaa aivan jatkuvasti. Mitataan, lasketaan, hahmotetaan muotoja ja mietitään mittasuhteita. Ohjeiden seuraaminen vaatii lukemista ja luetun ymmärtämistä. Ongelmanratkaisua tarvitaan melkein jokaisessa työvaiheessa, varsinkin silloin, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.
Ja sitten on vielä keskittyminen ja pitkäjänteisyys. Käsityötä ei välttämättä saa valmiiksi yhdellä istumalla. Joskus samaa työtä tehdään viikkoja, ja välillä tuntuu, ettei se valmistu ikinä. Silti tekemistä jatketaan, kunnes lopulta käsissä on jotain, mitä on itse suunnitellut ja valmistanut. Eivätkö nämä ole juuri sellaisia taitoja, joita tarvitaan myös koulussa ja myöhemmin elämässä?
Minusta olisi aika erikoista ajatella, että käsityöt olisivat vain mukavaa puuhastelua kaiken muun tärkeämmän oppimisen välissä.
Kaiken ei tarvitse onnistua heti
Yksi asia, jota pidän käsitöissä erityisen tärkeänä, on epäonnistumisen sietäminen. Minä olen tehnyt käsitöitä vuosikymmeniä, ja silti teen edelleen virheitä. Välillä sauma menee väärin, kaava ei toimikaan tai valmis vaate näyttää aivan joltain muulta kuin olin suunnitellut. Sitten puretaan, korjataan tai mietitään kokonaan uusi ratkaisu.
Eikä se aina ole kivaa. Kyllä minullakin menee välillä hermot! Mutta siinäkin oppii jotain. Kaiken ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla, eikä epäonnistuminen tarkoita sitä, ettei jotain osaisi koskaan.
Työssäni on aivan ihanaa nähdä, kuinka nuori onnistuu jossain sellaisessa, mikä tuntui aluksi vaikealta. Kun jokin asia lopulta sujuu ja huomaa itse osaavansa, onnistumisen ilo on aivan mahtava. Ja sillä on varmasti merkitystä myös siihen, millaisena nuori näkee omat mahdollisuutensa oppia uusia asioita.
Kädentaidot eivät ole mitään menneen maailman taitoja
En minä ajattele, että kaikkien pitäisi osata ommella omat vaatteensa, neuloa villasukat tai virkata isoäidinneliöitä. Eikä kaikkien tarvitse edes pitää käsitöistä. Mutta minusta jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla mahdollisuus oppia käyttämään käsiään monipuolisesti.
Eikä käsillä tekeminen tarkoita pelkästään perinteisiä käsitöitä. Sitä on myös rakentaminen, korjaaminen, ruoanlaitto, askartelu ja vaikka huonekalujen kokoaminen. Kaikki sellainen tekeminen, jossa pitää itse miettiä, kokeilla ja saada jotain aikaiseksi.
Nykyään moni asia on tehty meille aivan valtavan helpoksi, mikä on tietenkin monessa tilanteessa hyvä asia. Mutta samalla olen miettinyt, jääkö meiltä jotain oppimatta, jos kaikkea ei tarvitse enää tehdä itse. Ja varsinkin sitä, kuinka paljon menetämme, jos käsillä tekemistä aletaan pitää jotenkin vanhanaikaisena tai tarpeettomana.
Minulle käsityöt ovat paljon muutakin kuin valmiita vaatteita ja muita töitä. Ne ovat suunnittelua, ongelmanratkaisua, kokeilemista, onnistumista ja välillä myös niitä aivan järkyttäviä epäonnistumisia. Ja joskus niiden avulla voi oppia ymmärtämään jotain sellaista, mikä ei koulunpenkillä auennut ollenkaan. Kuten minä sen piin kellohameen kautta.
Siksi minä pidän kädentaitojen opettamista niin tärkeänä. Eihän koskaan voi tietää, minkälaisen oivalluksen joku lapsi tai nuori saa seuraavan kerran, kun hän ottaa sakset käteensä tai alkaa piirtää ensimmäistä kaavaansa.
Mukavaa lauantaita
Seuraa minua:
Lisää mielenkiintoista luettavaa:
Vanhasta peitosta housut ja tilkunpalasta liivi
Meillä on peittoja aivan valtavasti. Osa niistä on viety mökille ja osa on jäänyt kotiin. Yksi peitoista oli kuitenkin vähän rikki, enkä minä nyt sitten jaksanut alkaa sitä korjaamaan. Joten päätin tehdä siitä housut. Ja kun kerran vauhtiin pääsin, löytyi tekstiiliarkeologisista varastoistani vielä joku ihmeellinen kangaspalanen, josta syntyi liivi ilman ompelua. Vanhasta peitosta housut ja tilkunpalasta liivi ei ehkä kuulosta ihan tavallisimmalta käsityöprojektilta, mutta lopputuloksesta tuli aivan ihana!
Vanhasta peitosta housut ja tilkunpalasta liivi
Minähän olen viime aikoina kaivellut tekstiiliarkeologisia varastojani oikein urakalla. Sieltä löytyy kaikenlaista vuosien aikana kertynyttä materiaalia, joista osan alkuperää en enää edes muista. Ja välillä tuntuu, että mitä enemmän niitä käytän, sitä enemmän niitä ilmestyy jostain lisää.
Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut miettiä kovinkaan pitkään, mitä tekisin. Meillä on tosiaan peittoja ihan hirveästi, ja yksi niistä oli päässyt vähän rikkoutumaan. Olisihan sen tietenkin voinut korjata, mutta en minä nyt jaksanut. Ja koska peittoja on muutenkin riittävästi, päätin tehdä siitä jotain aivan muuta. Housut!
Rikkinäisestä peitosta palmikkokuvioiset housut
Peitto oli koneneulottua puuvillasekoitetta, jossa oli aivan ihana palmikkokuvio. Materiaali näyttää vähän villaneulokselta, vaikka villaa siinä ei olekaan. Minusta se sopi aivan täydellisesti housuihin, joten ei muuta kuin peitto leikkuupöydälle ja sakset käteen.
Minulla on oma housukaava, jota käytän tämän tyyppisissä housuissa. Mitään erityistä kaavaa ei kuitenkaan tarvita, sillä oikeastaan kaikki sellaiset housukaavat, joissa on kuminauhavyötärö, sopivat tähän tarkoitukseen. Tietenkin pitää huomioida materiaalin joustavuus ja valita sille sopiva kaava.
Minusta tällaisissa projekteissa on hauskaa juuri se, että materiaali on alun perin tarkoitettu aivan johonkin muuhun. Kun vanhaa peittoa katsoo peittona, näkee peiton. Mutta kun sitä katsoo vähän toisella tavalla, voikin yhtäkkiä nähdä aivan ihanat palmikkokuvioiset housut. Ja sellaisethan siitä sitten syntyivätkin!
Housuista tuli ihanan pehmeän näköiset, ja yhdistin ne vaaleaan neuleeseen. Tykkään tästä kokonaisuudesta aivan valtavasti. Eikä näistä kyllä ensimmäisenä arvaisi, että materiaali on joskus ollut peitto.
Tilkunpalasta liivi ilman ompelua
Mutta eihän tämä asu nyt tietenkään vielä tähän jäänyt. Minulla oli nimittäin myös yksi kangaspalanen, joka on joskus jostain kulkeutunut materiaalivarastoihini. En enää edes muista mistä. Se ei ollut mikään valtavan suuri pala, eikä siitä oikein olisi saanut mitään kovin kummoista aikaiseksi. Ehkä jonkun pienen kassin, mutta en minä nyt mitään kassia halunnut tehdä. Joten tein siitä liivin! Ja vieläpä ilman ompelua.
Tällaiset yksinkertaiset projektit ovat välillä aivan parhaita. Ei tarvitse alkaa suunnitella mitään monimutkaista, vaan sopivaan materiaalinpalaan leikataan kädentiet ja kas, siinä on liivi. Eikä tarvitse ommella ainuttakaan saumaa. Olen tehnyt tällaisia liivejä aikaisemminkin. Itse asiassa blogistani löytyy jo vuodelta 2019 ohje, jossa tein kelsiliivin ilman ompelua. Jos haluat kokeilla samanlaista, kannattaa kurkata vanha ohjeeni: Kelsiliivi ilman ompelua – ohje vuodelta 2019
On muuten hauskaa, miten jotkin vanhat ideat tulevat uudelleen käyttöön vuosien jälkeen. Eikä tämäkään kangaspalanen lopulta tarvinnut mitään sen kummempaa. Se sai uuden elämän vaatteena sen sijaan, että olisi jäänyt pyörimään varastoihin odottamaan jotain parempaa ideaa.
Kun peitto ei enää ole peitto
Minusta tässä asussa on juuri sitä, mistä olen viime aikoina paljon puhunut. Käytetään sitä, mitä jo löytyy, kokeillaan erilaisia yhdistelmiä ja katsotaan, mitä niistä syntyy. Kirjoitin viime sunnuntaina myös Wear Your Story -ajatuksestani, johon tämäkin projekti sopii aivan täydellisesti. Ei tarvitse lähteä ostamaan uusia materiaaleja, jos omista varastoista löytyy jo vaikka mitä. Eikä vanhan tekstiilin tarvitse pysyä siinä käyttötarkoituksessa, johon se on joskus valmistettu. Minusta pukeutuminen ja käsityöt ovat molemmat vähän samanlaista leikkiä. Välillä suunnitelmat muuttuvat kesken kaiken ja joskus kaikkein hauskimmat ideat syntyvät aivan sattumalta.
Tällä kertaa yhdestä rikkinäisestä peitosta syntyivät housut ja jostain kummallisesta kangaspalasesta liivi. Ja molemmat pääsivät heti käyttöön. Tosin nyt minulla on taas yhdet housut ja yksi liivi enemmän vaatekaapissa. Että miten se vaatekaappien järjestäminen taas tähän liittyikään? Mutta ainakin yksi rikkinäinen peitto ja yksi kangaspalanen on vähemmän varastoissa!
Mukavaa viikonloppua!
Yksi liivi-idea lisää: