Hae
VillaNanna

Tilkun palasesta shortsit

Tilkun palasesta shortsit

Tällä kertaa tilkun palasesta tuli shortsit ja aika kivat tulikin. Kangas oli ihanaa villasekoitetta ja toimii niin täydellisesti talveen. Halusin tällaiset rennot liehukeshortsit ja onneksi tästä kankaasta sain irti sen verran, että housut valmistui.

Tilkun palasesta shortsit

Olen melko varma siitä, että tämä housukankaan palanen on kulkeutunut äitini luota tänne ison määrän muiden tilkkujen ja kankaiden kanssa. Kangas on laadukas ja tuntuu hyvältä käsitellä. Se huono puoli näissä on, että en saanut kankaasta enää taskuja. Ne olisin halunnut lisätä, vaikka kaavaan ei ne kuuluneetkaan. Kaavan löysin Burda style 5/2016 lehdestä ja malli on 102A.

Olen aikanaan kulkenut paljon talvisin shortseissa, erilaisissa ja edelleen ne ovat suosikkejani. Ainut sellainen huono puoli on se, että sukkahousut ovat Suomessa jotenkin niin tavattoman tylsiä. Kun haluaisi kuvioita ja kaikenlaisia mielenkiintoisia katseenvangitsijoita. Sellaisia sukkiksia on hankala löytää, joskus onneksi niihinkin törmää. Sellaiset ovat nämä jalassani olevat paksummat pitsisukkikset. Sukkikset tosiaan on paksut, sellaiset kuin talvella käytettävät sukkikset yleensä on. Mutta nämä nyt sattuu olemaan pitsiä. Aivan ihanat. Kun olisi aikanaan tajunnut ostaa eri väreissä myös…

Tilkun palasesta shortsit

Ilmaisosaston takki edelleen kovassa käytössä

Asuun sopi ehdottomasti tämä pitkähkö valkoinen ilmaisosaston takki, jonka löysin jo 2013 talvella ilmaisosastolta. Takki on siitä lähtien kuulunut talvipukeutumiseeni. Eikä se pettänyt minua tälläkään kertaa. Jalkaan laitoin myös ilmaisosastolta löytyneet saapikkaat. Ne ovat aivan mahtavat käyttää, keinomokkaa tosin mutta eivät vaan mene miksikään vaikka lumessa oleva suola yleensä vaurioittaa nopeasti kengät. Nämä eivät ole menneet miksikään.

Paidaksi valikoitui ihana harmaa neule, jossa valkoiset viivat tekevät hauskan ruutukuvion. Paita on löytynyt aikaa sitten Fidasta. En ole mikään harmaan ystävä, mutta paita oli niin ihana, että se oli silloin otettava mukaan. Paita tuo kivan efektin asuun ja toimii myös hyvin sukkisten kanssa, vaikka kuviot ovat erilaiset. Kuvioiden ja printtien yhdistely on hauskaa. Vaikka nyt ei printeistä olekaan kyse. Tässä asussa tosiaan tunsin oloni oikein hyväksi ja asu sopii myös sen vuoksi voimavaatekategoriaan.

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

4 kommenttia

  1. Jael kirjoitti:

    Kivat sortsit ja muutenkin kivat asut.

  2. Suvi kirjoitti:

    Sulla on aina tosi luovia ideoita miten voi hyödyntää kaikkia ylimääräisiä materiaaleja ja tehdä niistä uutta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.