Hae
VillaNanna

Neulottu panta

Neulottu panta

Mikään ei ole niin ihana kuin neulottu panta. Varsinkin tämä Kalastajan vaimon ohjeella tehty panta. Näitä tekee monen monta vielä ennen joulua ihanan pehmeisiin ja lämpimiin paketeihin. Näihin saa uppoamaan myös kivasti langan jämiä. Todella helppo ja nopea valmistaa mutta on erittäin näyttävä myös. Pari pantaa tekee illassa. Näin ainakin minulla meni tähän hommaan.

Neulotut pannat on mun juttu pipojen ja hattujen lisäksi. Se johtuu ihan siitä, että talvella voi pitää hiukset kiinni ja panta lämmittämässä päätä. Pipo littaannuttaa hiukset nopeasti ja myös likastuttaa ne.

Toinen syy miksi ne ovat ihania on se, että ne voi tehdä nopeammin mitä pipo. Saan yhden pipon valmiiksi illassa mutta näitä tekee sen kaksi. Nopeat työt on tärkeitä aina välillä. Itselle ainakin. Kun muutoin tekee vaikeita ja monimutkaisia juttuja, niin haluaa välillä sitten tehdä hiukan helpompia asioita. Nämä tosiaan on niitä helppoja mutta näyttäviä.

Neulottu panta

Kalastaja vaimon neulottu panta

Tosiaan, minä ihastuin tähän pantaan kun näin kuvia näistä Kalastaja vaimon -blogissa ja pakkohan oli alkaa kokeilemaan, että onko ohje yhtä helppo miltä näyttää. Noh, olihan se. Helppo ja selkeä. Innostuin lopulta hommasta niin paljon, että näitä tuli tehtailtua vähän enemmänkin ja vähän eri asuihin sopivia. Tämä valkoinen on minun ehdoton suosikkini, vaikka nuo muutkin ovat tosi kivoja. Johtuu varmasti siitä, että valkoinen on monikäyttöisempi kuin värilliset.
Nämä pannat olivat tämän vuoden yksi hiteistä, joita tehtiin kovasti eri neuleryhmissä. Monella vain oli pienoisia ongelmia ymmärtää miltä panta lopulta näyttää. Moni luuli tulkitsevansa ohjetta väärin. Ohje on kuitenkin ihan oikein ja pannan kummallinen mutka suoristuu nopeasti ja alkaa näyttää yksikertaiselle palmikolle. Olen varma, että näitä tulee tehtyä enemmänkin jossakin vaiheessa.

Neulottu panta

Suosittelen todella neulomaan tällaisia pikalahjoiksi. Pehmeät paketit on niin parasta mitä voi saada. Omat lapsenikin haluaa aina pehmeän paketin, jonka sisältä löytyy jotakin aivan ihanaa lämmintä ja pehmeää. Tällainen on yksi mahtava vaihtoehto pakettiin. Neulottu panta sopii ihan kaiken ikäisille ja väriksi kannattaa aina valita saajan lempiväri joka sitten sointuu upeasti hänen vaatteisiinsa. Tämä panta on siitäkin hyvä, kun se sopii ihan jokaiseen tyyliin. Oli sitten sporttityylinen, klassinen tai vaikka boheemi. Ulkonäkö muuttuu nopeasti langan värejä vaihtamalla.

Blogi jää nyt joulutauolle, mutta pyrin postailemaan Instan stooreihin väillä jotakin pientä kivaa! Nauttikaa joulusta ja nähdään pian taas!

Ihanaa joulua ja rauhallista uutta vuotta!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

12 kommenttia

  1. Nora kirjoitti:

    Hieno panta =)

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Mä olen jostain syystä huono käyttämään pantoja, vaikka nuo olisivatkin todella käteviä!

    • villananna kirjoitti:

      Mulla oli aikanaan sama homma, mutta nykyään tykkään tosi paljon.

  3. Satu - Tsajut kirjoitti:

    Tämä on kaunis. Haaveilen opettelevani neulomaan ja tämä voisi olla yksi tavoitetyö 🙂

    • villananna kirjoitti:

      Tää on kyllä helppo tehdä, joten ensimmäiseksi työksi toimiva 🙂

  4. Eija kirjoitti:

    Ihana! Sopiiko ohje aloittelijalle, ja mistä sen löytää?

    • villananna kirjoitti:

      Sopii aloittajalle ja suora linkki ohjeeseen löytyy tekstistä. Kalastajan vaimon blogista on ohje.

  5. Isivuosi kirjoitti:

    Hauskan näköinen panta. Jos ohje on kalastajan vaimolta, niin varmasti hyvä asuste

  6. Annukka kirjoitti:

    Nämä on kyllä hienoja. Pitäis tehdä itse, kun tuntuu, että kaupoista ei saa kunnon materiaaleista tehtyjä.

    • villananna kirjoitti:

      Kannattaa tehdä, saa juuri itselleen sopivia ja oikeista materiaaleista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *