Viime lauantain pelkokerroin
6
Viime lauantain reissu oli täynnä uutta ja pelottavaakin kokemusta. Kun päivällä hyppäsin autoon mieheni kanssa, en osannut aavistaa, että paluumatka voi olla niin pelottava, mitä se oli. Mutta pitäähän sitä elämässä olla jotakin pelottavaa aina välillä. Joten nyt kerron mitä viikko sitten tapahtui ja laitan pari räpsykkäkuvaa teille ihmeteltäväksi.
Viime lauantain pelkokerroin
Herään aamulla ja kämmin sängystäni alakertaan. Katson hetken alakerran isoa vaatekasaa, johon on kerätty kaikki vanhemmalle pojalle menevät vaatteet. Alkaa kiukku nousta. Hitto, kun mies ei ole sanaakaan sanonut siihen, että olen viikolla muutamaan kertaan sanonut, että lähdetään viemään myttyä Turkuun. Kiukku nousee ja nousee. Päätän alkaa valmistautua matkaan junalla. Olkoot herraväki kotona homehtumassa, meikkä lähtee nyt. Näen pojan uuden asunnonkin samalla, en vielä ole sitä nähnyt.
Alan siis valmistautua ja kellokin riksuttaaraksuttaa, pojalla on kuuteen asti aikaa ennen kuin heillä on muuta puuhaa. Joten pikakäynti sopii. Kerään tarpeelliset tavarat kassiin ja ryntään alkertaan laittamaan palttoota päälle. Mies katsoo minua taas hoomoilasena suu selällään ja ihmettelee, että minnes sitä nyt ryntäillään. No Turkuun menen terve ja heitän vaatesäkin selkään kuin joulupukki. Mies nappaa säkin ja sanoo napakasti, että etpäs sinä nyt millään junalla lähde roudailemaan tällaista säkkiä. Hän laittaa vaatteet päälle ja mennään yhdessä viemään säkki. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.
Turkkusessa
Singahdettiin pojalle ja kaveri kävi siinä läpi säkin ja valitsi ne vaatteet mitkä halusi. Minä näin ihanan pojanpoikani samalla. Ihana pieni otus. Kun oltiin lähdössä poika sanoi, että oli kahvitkin meille laittanut valmiiksi…Ne nyt jäi juomatta, valitettavasti. Käytiin niin nopeasti kylässä. Pojalla ja hänen avokillaan on kyllä aivan ihana asunto. Ovat rakentaneet kyllä ihanan pesän. Päätettiin käydä katsomassa Turun keskustaa ja Hansaa. Syömään kunnon Heseen. Kyllä, Turun Hesen sapuskat ovat kyllä parhaat. Missään ei saa niin hyvää Heseruokaa kuin Turussa.
Toinenkin herkku on startannut Turusta, nimittäin Arnolds. Muistan sen hetken vieläkin kun kuumeisesti odotettiin, että Arnolds vihdoin avaa ovensa, jono oli aikamoinen kun kahvila vihdoin avautui. Se oli myös aina täynnä ihmisiä. Nyt käytiin katsomassa, onko Arnolds vielä samassa paikassa. Ei ollut tai oli mutta aikaisemman paikan vastapäätä. Ruokailun jälkeen käytiin kiertämässä hiukan toria. Siellä kun ei olla vuosiin oltu. Börs oli upea ja sopii todella hyvin vieressä olevan rakennuksen kanssa torin reunalle. Meidän hääyö aikanaan vietettiin vanhan Börsin sviitissä.
Ja sitten sitä pelkokerrointa
Ennen kotiin lähtöä käytiin äitini luona juomassa kahvit ja lepäämässä. Tällaiset pikamatkat ovat aika rasittavia. Hetkisen levon jälkeen lähdettiin ajamaan Turusta kohti Helsinkiä. Lumisade pyrytti hiukan, oli liukasta ajaa. Painava lumi tarttui auton pyyhkiöihin ja jonkin ajan päästä lumipallerot lenteli minne sattui. Oli pakko pysähtyä ABC:lle huoltamaan pyyhkijöitä. Ja ei kun matkaan uudelleen. Iski kohta säkkipimeys ja ei nähnyt nenäänsä pidemmälle, lunta tuli kuin sitä olisi kaadettu taivaalta ja pimeys oli ympäröinyt kaikki. Mentiin kivassa pitkässä letkassa hitaasti mutta varmasti kohti Helsinkiä.
Matka oli hidas, ei olla koskaan ajettu näin pitkään tätä väliä ja pelotti kyllä todella paljon, että käy jotakin. Onneksi jokainen autoilija otti rauhassa ajonsa ja mentiin ihan rauhassa eteen päin. Ja nyt oli myös hyvät turvavälitkin. Kuumapäisiä ajajia ei paikalla ollut tällä kertaa. Lopulta päästiin turvallisesti kotiin ja viime lauantain pelkokerroin on vain muistoissa enää. Täytyy tosin sanoa tähän loppuun vielä, että tuli kyllä tästä ajosta niin mieleen yksi kesäinen Krakovan reissu, jolloin oltiin tila-autolla menossa kohti Auschwitzia ja alkoi sankka vesisade. Se oli niin raju sade, että autot pysähtyi tien varteen. Meidän kuski myös pysäytti auton. Ei oikeasti näkynyt mitään edessä. Meitä oli autollinen porukkaa ja kyllä kaikkia vähän pelotti.
Rentoa lauantaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Ykköstietä tuli sahattua ees-taas varmaan miljoonaa kertaa, kun asuimme joskus sen vieressä. Suku oli Turussa ja työ Salossa. Monta sataa kilsaa kuussa tuli ajettua säällä kuin säällä.
Itselläni samanlainen pelkokerroin sattui Hämeenlinnan maantiellä, kun lunta tuli yhtäkkiä monta senttiä. Tuli jo pimeää, tie oli kapea ja lunta satoi vaakatasossa. Päästiin ehjinä perille sentään, vaikka mulla kädet tärisi, kun kurvasin pihallemme. En yhtään tykkää ajamaan talvisin, mutta mitä sille voi.
Oli kyllä järkky keli ajaa, tai noh, minä en ajanut vaan vapisin pelkääjän paikalla.
Onneksi selvisitte ehjin nahoin matkasta, ja pelottavan ajomatkan lisäksi päivään mahtui myös ihania läheisten tapaamisia. 🥰
Kyllä, oli aika pelottavaa kaikin puolin 🙂
Huonot ajokelit on kyllä hirveää koettavaa. Kun olet tien päällä niin siitä et sitten pääsekään niin vaan pois ja odottelemaan kelin selkiintymistä. On vaan mentävä eteenpäin.
Hämeenlinnasta olen kerran tullut Helsinkiin niin että oli jäätävä ensimmäiselle mahdolliselle huoltikalle odottelemaan sään muuttumista. Viihdyin useamman tunnin, ennekuin uskalsin lähteä jatkamaan eteenpäin.
Hui…huono keli on kyllä kamalin ikinä.