Villaan kääriytyen kohti talvea
0
Syksyn kylmät viimat ovat saapuneet, syysloma on alkanut ja katse on jo kohti kylmää talvea. Villaan kääriytyen kohti talvea kuulostaa oikeastaan aika mukavalta ajatukselta, vaikka en ole koskaan ollut mikään syksyn tai talven suuri ystävä. Kaapeista kaivetaan jälleen esille lämpimät neuleet, villasukat sujautetaan jalkaan ja kesävaatteet saavat vähitellen väistyä paksumpien vaatteiden tieltä. Minä puolestani muistelen edelleen Krakovan ihania helteisiä päiviä ja mietin, kuinka monta kuukautta tässä vielä pitää odottaa seuraavaa kesää. Onneksi kylmistä vuodenajoista voi selviytyä myös vähän mukavammin, kun ympärilleen kerää riittävästi pehmeää villaa ja suunnittelee samalla uusia après-ski-asuja.
Villaan kääriytyen kohti talvea
En tiedä, opinko koskaan pitämään syksystä ja talvesta, sillä minulle kesä on aina ollut se kaikkein ihanin vuodenaika. Rakastan lämpöä, aurinkoa ja sitä, ettei ulos lähtiessä tarvitse ensimmäiseksi miettiä, millaisella vaatetuksella siellä tarkenee. Syksyssä on toki omat kauniit hetkensä, mutta ne eivät varsinaisesti lohduta siinä vaiheessa, kun aamulla ulos astuessa kylmä tuuli löytää tiensä takin kauluksesta sisään. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut tekemään näistä kuukausista itselleni vähän mukavampia, ja yksi parhaista keinoista on ehdottomasti lämpimiin neuleisiin kääriytyminen. Mikään ei oikeastaan ole ihanampaa kuin istua sisällä muhkeassa neuleessa, katsella ikkunasta syysmyrskyä ja olla tyytyväinen siihen, ettei juuri sillä hetkellä tarvitse lähteä mihinkään.
Samalla ajatukset karkaavat helposti menneeseen kesään ja erityisesti Krakovaan, jossa sai nauttia aivan toisenlaisista lämpötiloista. Välillä huomaan selailevani kesäisiä kuvia ja muistelevani niitä päiviä, jolloin pukeutumisen suurin ongelma oli lähinnä se, mitä kevyttä laittaisi päälleen. Nyt sama ihminen istuu kotona villasukat jalassa ja miettii, pitäisikö kaivaa vielä yksi neule esille. Aika nopeasti sitä on taas siirrytty kesämekoista villavaatteisiin, vaikka mieli ei oikein pysy vuodenaikojen vaihtumisessa mukana.
Lämpimät neuleet pelastavat paljon
Vaikka en kylmästä pidäkään, olen aina pitänyt neuleista ja erityisesti sellaisista, joihin voi oikein kunnolla kääriytyä. Minulla on vuosien varrella valmistunut kaikenlaisia neuleita, eikä niissä kaikissa ole todellakaan lähdetty tavoittelemaan mitään tavallista perusvillapaitaa. Välillä olen innostunut muhkeista hihoista, välillä erilaisista boleroista ja huiveista, ja joskus koko ajatus on lähtenyt siitä, että olisi hauska kokeilla jotakin aivan muuta. Lankoja ja ideoita tuntuu riittävän, vaikka keskeneräisiäkin töitä löytyy aina jostakin. Eikä tilannetta varsinaisesti helpota se, että uuden idean saaminen on huomattavasti nopeampaa kuin sen toteuttaminen.
Näissä kuvissa minulla on päälläni itse tekemäni merinovillahaalari ja bolero, jotka sopivat mainiosti tähän vuodenaikaan. Merinovillassa pidän erityisesti sen miellyttävästä tunnusta ja lämmöstä, eikä villavaatteiden tarvitse mielestäni olla mitään raskaita ja kömpelöitä kokonaisuuksia. Niistä voi tehdä myös kevyempiä, mukavia ja vähän erikoisempiakin vaatteita, joita on hauska yhdistellä muun vaatekaapin kanssa. Minulle neuleiden viehätys ei ole koskaan rajoittunut pelkästään siihen, että ne pitävät lämpimänä, vaan yhtä tärkeää on se, miltä vaate näyttää ja millaisia mahdollisuuksia sen tekeminen tarjoaa.
Talvivaatteita esille kaivaessa huomaan myös, kuinka paljon erilaisia lämpimiä asusteita olen ehtinyt vuosien varrella tehdä. Osa niistä on aivan tavallisessa käytössä, osa pääsee esille vain tiettyinä vuodenaikoina ja sitten löytyy niitä vähän hassumpiakin käsitöitä, joilla on aivan oma paikkansa elämässäni. Yksi sellainen pääsee jälleen käyttöön tällä viikolla, mutta siitä vähän myöhemmin.
Kesäinen Krakova vaihtuu talviseen Zakopaneen
Krakovan kesämuistojen rinnalle ovat alkaneet ilmestyä myös ajatukset talvisesta Zakopanesta. Minulla on nimittäin melkoinen innostus après-ski-pukeutumiseen, vaikka itse talvesta en erityisemmin välitäkään. Jotenkin siinä on vain jotain ihanaa, kun saa suunnitella muhkeita neuleita, suuria huppuja ja kaikenlaisia lämpimiä asusteita, joissa voi olla vähän liioitteluakin. Olen jo ehtinyt miettiä uusia neuleprojekteja tulevaa talvea varten, ja välillä tuntuu, että suunnitelmia syntyy enemmän kuin ehdin edes kirjoittaa niitä muistiin.
Zakopanen lumiset vuoristomaisemat ovat aivan oma lukunsa, sillä vaikka en pidä Suomen pitkästä ja pimeästä talvesta, vuoristossa lumi näyttää jotenkin aivan erilaiselta. Ehkä siinä on mukana myös matkustamisen viehätystä ja sitä, että maisemien vaihtuminen tekee tavallisestakin talvipäivästä kiinnostavamman. Ja tietenkin se, että päässä pyörivät jo valmiiksi kaikenlaiset asukokonaisuudet, joita siellä voisi käyttää. En siis varsinaisesti odota pakkasia, mutta odotan kyllä mahdollisuutta pukeutua niihin vaatteisiin, joita olen talvea varten suunnitellut. Onhan sekin jonkinlainen tapa suhtautua vuodenaikaan, josta ei muuten niin kovasti välitä.
Syysloma alkoi mutta työt jatkuvat
Tällä viikolla vietetään syyslomaa, mutta minun kohdallani se ei tarkoita kokonaista viikkoa vapaata, sillä vapaapäiviä on tällä kertaa vain maanantai ja perjantai. Tiistaina suuntaan jälleen töihin ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä meillä järjestetään nuorille Kädentaitojen yö. Kyseessä on siis aivan oikeasti yön yli kestävä tapahtuma, jossa nuoret pääsevät tekemään erilaisia kädentaitoja, ja me ohjaajat olemme tietenkin mukana koko yön. Minusta on ihanaa, että nuorille voidaan järjestää välillä jotakin tavallisesta kerhotoiminnasta poikkeavaa, sillä tällaiset tapahtumat jäävät varmasti mieleen aivan eri tavalla kuin tavallinen arki.
Välillä huvittaa itseänikin, kuinka suuri osa elämästäni pyörii käsitöiden ympärillä. Teen niitä töissä, teen niitä kotona ja suunnittelen uusia silloinkin, kun en juuri sillä hetkellä ole tekemässä mitään. Nyt pääsen vielä viettämään kokonaisen yön niiden parissa, joten eipä tässä ainakaan pääse käsityöharrastus unohtumaan. Tosin saa nähdä, millainen olo torstaiaamuna on, kun takana on kokonainen yö valvomista. Onneksi perjantaina on sitten vapaapäivä, jolloin voi vähän palautua viikon menoista.
Yksisarvinen valmistautuu jälleen yövuoroon
Kädentaitojen yöhön kuuluu myös yksi oma perinteeni, sillä minulla on silloin aina päälläni vuosia sitten tekemäni yksisarvishuppuhuivi. Kyllä, juuri se yksisarvinen, jonka olen aikanaan neulonut ja joka on korvineen ja sarvineen edelleen yksi hauskimmista käsitöistäni. En oikein osaisi enää kuvitellakaan Kädentaitojen yötä ilman sitä, sillä siitä on tullut vuosien varrella aivan oma juttunsa. Kun tapahtuma lähestyy, on aika kaivaa yksisarvinen jälleen esille ja valmistautua yön mittaiseen käsityörupeamaan.
Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka joskus vähän hassummallekin käsityölle löytyy aivan oma käyttötarkoituksensa. En minä aikanaan voinut tietää, että yksisarvishuppuhuivista tulisi vuosittainen työasuste, mutta niin siinä vain kävi. Ja mikäpä sopisi paremmin käsitöiden täyteiseen yöhön kuin itse tehty huivi, jossa on vähän mielikuvitusta mukana. Jos et ole vielä nähnyt tätä vuosien takaista tekelettäni, niin kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa, millaisen yksisarvisen olen saanut aikaan.
Yksisarvishuppuhuivi – VillaNanna
Talvesta selvitään yksi neule kerrallaan
Tässä sitä siis ollaan, syysloman alussa ja ajatukset jo tulevassa talvessa, vaikka en ole ehtinyt edes kunnolla hyväksyä sitä, että kesä on ohi. Onneksi kylmät kuukaudet tarjoavat hyvän tekosyyn kaivaa esille kaikki ihanat neuleet, villasukat ja muut lämpimät asusteet, joita on vuosien varrella tullut tehtyä. Ja jos sopivaa vaatetta ei löydy, niin ainahan sellaisen voi tehdä itse. Tosin tässä vaiheessa minun pitäisi ehkä ennemmin keskittyä saamaan muutama keskeneräinen työ valmiiksi kuin aloittaa taas jotakin uutta, mutta katsotaan nyt, kuinka siinä käy.
En edelleenkään odota syysmyrskyjä, pakkasaamuja tai pimeitä iltoja, mutta odotan kyllä niitä hetkiä, jolloin voin istua lämpimässä neuleessa, suunnitella seuraavia käsitöitä ja muistella kesäisiä matkoja. Ehkä se onkin minun tapani selviytyä tästä vuodenajasta. Ei tarvitse väkisin opetella rakastamaan kylmää, kun voi keskittyä niihin asioihin, jotka tekevät siitä vähän mukavampaa.
Nyt aion kuitenkin nauttia tästä maanantain vapaapäivästä, sillä huomenna palataan taas töihin ja keskiviikkona yksisarvinen pääsee yövuoroon. Toivottavasti se on torstaiaamuna vähän pirteämpi kuin huivin sisällä oleva ihminen ja mennä Villaan kääriytyen kohti talvea…
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
Näistä kuvissa näkyvistä käsitöistä olen kertonut aiemminkin. Kurkkaa myös nämä!
Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
Hyvä vaatekaappi ei tarkoita minulle täydellistä vaatekaappia. Sen ei tarvitse olla minimalistinen, värien ei tarvitse sointua täydellisesti keskenään eikä jokaisen vaatteen tarvitse sopia viiden muun kanssa. Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, siellä on minusta jotain paljon tärkeämpää kohdallaan. Sellainen vaatekaappi saa olla runsas, vähän rönsyilevä ja täynnä keskenään aivan erilaisiakin vaatteita, kunhan siellä olevat vaatteet tuntuvat omilta. Viime viikkoina olen käynyt omia vaatekaappejani läpi ja samalla huomannut miettiväni paljon sitä, miksi joistakin vaatteista tulee lempivaatteita ja toiset jäävät kaappiin, vaikka niissä ei olisi varsinaisesti mitään vikaa.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
Instagramissa kirjoitin tällä viikolla muutamia ajatuksia vaatekaapista ja pukeutumisesta, ja huomasin aiheen olevan sellainen, ettei sitä oikeastaan saa mahdutettua muutamaan kuvaan. Minusta vaatekaapin tärkein tehtävä ei ole näyttää hyvältä silloin, kun sen ovet avaa. Sen pitäisi toimia silloin, kun sieltä pitäisi aamulla löytää jotain päälle.
Olen huomannut tämän erityisen hyvin nyt, kun olen käynyt vaatekaappejani läpi. Vaatteita minulta ei todellakaan puutu, mutta suuri määrä vaatteita ei itsessään tee pukeutumisesta helppoa tai hauskaa. Paljon tärkeämpää on se, millaisia vaatteita siellä on, muistanko niiden olemassaolon ja haluanko oikeasti pukea niitä päälleni.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, on vaatekriisit selätetty ja aina kun avaat kaapin ovet, löydät monenlaista kivaa asua.
Tyhjän vaatekaapin syndrooma ei johdu vaatteiden määrästä
Tiedätte varmasti sen tunteen, kun seisoo täyden vaatekaapin edessä ja ajattelee, ettei ole mitään päällepantavaa. Minusta sitä kutsutaan vähän hassusti tyhjän vaatekaapin syndroomaksi, sillä yleensä kaappi ei ole tyhjä. Ongelma on melkein päinvastainen.
Kaapissa voi olla valtavasti vaatteita, mutta jos ne eivät sovi omaan elämään, omaan vartaloon tai omaan tapaan pukeutua, niiden määrä ei auta yhtään. Mukana voi olla vaatteita, jotka odottavat jotakin tiettyä tilaisuutta, väärää vuodenaikaa tai sitä kuuluisaa päivää, jolloin niitä ehkä joskus käyttäisi. Sitten niiden keskellä ovat ne vaatteet, joita oikeasti käyttää, mutta niitä ei välttämättä edes näe.
Minulla on paljon vaatteita enkä koe sitä ongelmaksi. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, etten tavoittele pientä kapselivaatekaappia. Sen sijaan haluan nähdä, mitä minulla on. Runsas vaatekaappi ja hallitsematon vaatekaappi ovat minusta kaksi aivan eri asiaa.
Shoppaile välillä omassa vaatekaapissasi
Tämä on ollut ehkä hauskin osa koko vaatekaappioperaatiota. Olen löytänyt omia vaatteitani.
Kuulostaa vähän järjettömältä, koska tietenkin tiesin niiden olevan minun vaatteitani ja tietenkin olen ne joskus kaappiin laittanut. Silti vastaan on tullut vaatteita, jotka olen käytännössä unohtanut. Kun sellaisen pukee pitkän ajan jälkeen uudelleen päälle, tunne voi olla melkein sama kuin olisi löytänyt jotain kirpputorilta. Paitsi ettei tarvitse maksaa mitään eikä kantaa kotiin yhtään uutta vaatetta.
Ja tässä kohtaa olen edelleen eri mieltä siitä neuvosta, että käyttämätön vaate pitäisi automaattisesti poistaa, jos sitä ei ole käyttänyt vuoteen. Minulla on vaatteita, jotka ovat levänneet paljon pidempään ja palanneet myöhemmin käyttöön. Jos pidän vaatteesta edelleen ja sillä on paikka kaapissani, en tarvitse sille vuosittaista käyttökiintiötä.
Ehkä omassa vaatekaapissa pitäisi vain käydä useammin ostoksilla. Nostaa esiin jotain, mitä ei ole käyttänyt pitkään, pukea se päälle ja katsoa uudelleen. Joskus uusi lempiasu voi löytyä sieltä, missä se on odottanut jo vuosia.
Pukeudu sille vartalolle, joka sinulla on nyt
Tämä on minusta yksi tärkeimmistä asioista pukeutumisessa ja samalla yllättävän vaikea. Vartalo muuttuu elämän aikana. Minunkin vartaloni on ollut eri kokoinen ja eri muotoinen eri aikoina, ja vaatekaapissa nuo eri ajat näkyvät helposti. Vaatteen tehtävä on kuitenkin sopia minulle eikä minun tehtäväni ole sopia vaatteeseen.
En halua avata aamulla vaatekaappia ja nähdä ensimmäisenä vaatetta, joka kertoo minulle, minkä kokoinen minun joskus pitäisi taas olla. Haluan nähdä vaatteen, jonka voin pukea tänään. Jos housut eivät mene kiinni, niiden kokolappu ei kerro mitään minun arvostani. Se kertoo ainoastaan, etteivät kyseiset housut sovi minulle tällä hetkellä.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Vaatteen ei tarvitse piilottaa vartaloa, pienentää sitä tai saada sitä näyttämään joltain toiselta. Minä pidän esimerkiksi vaatteista, jotka korostavat vyötäröäni ja vartaloni muotoja. Pukeutumisen pitäisi tuottaa iloa sille ihmiselle, joka peilissä on nyt, eikä jollekin menneelle tai kuvitellulle versiolle hänestä.
Lempivaatetta ei tarvitse opetella rakastamaan
Joskus vaatetta sovittaessa tietää heti, että tämä on ihana. Ja joskus taas seisoo sovituskopissa, kääntelee vaatetta, vetää sitä vähän yhdestä kohdasta, miettii oikeita kenkiä ja yrittää vakuuttaa itselleen, että ehkä tämä kotona näyttää paremmalta.
Olen oppinut luottamaan ensimmäiseen tunteeseen aika paljon enemmän. Jos vaate tuntuu heti ihanalta, se päätyy todennäköisemmin myös käyttöön. Jos joudun jo ennen ostamista keksimään perusteluja sille, miksi minun pitäisi pitää siitä, lähtökohta ei ole kovin hyvä.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö jokin kummallinen vaate voisi vaatia vähän totuttelua tai etteikö kirpputorilta voisi löytyä jotain, jonka mahdollisuuden näkee vasta myöhemmin. Ompelijana katson vaatteita muutenkin välillä vähän eri tavalla, koska näen helposti myös sen, mitä niistä voisi tulla. Mutta valmiiksi käyttöön ostettavan vaatteen pitäisi minusta tuntua hyvältä jo siellä sovituskopissa.
Sovita aina, kokolappu ei tunne sinun vartaloasi
Samasta syystä sovitan vaatteita aina kun mahdollista. Kaksi saman kokoista vaatetta voivat istua täysin eri tavalla, eikä kokomerkintä kerro vartalon mittasuhteista juuri mitään.
Tämän tietää erityisen hyvin silloin, kun ompelee itse. Pelkkä rinnanympärys, vyötärönympärys tai lantionympärys ei kerro, missä kohdassa vartaloa nämä mitat sijaitsevat. Ihmisillä on eri pituisia selkiä, eri korkuisia vyötäröitä, erilaisia hartioita, rintoja ja lantioita. Siksi sama vaate voi olla toiselle täydellinen ja toiselle aivan mahdoton, vaikka molempien vaatekoko olisi sama.
Sovituskoppi ei siis ole paikka, jossa tarkastetaan, sopiiko minun vartaloni vaatteeseen. Siellä tarkastetaan, sopiiko vaate minun vartalolleni.
Valitse vaatteita, jotka nostavat mielialaa
Lempivaatteen ei tarvitse olla järkevä. Se voi olla aivan liian näyttävä tavalliseen tiistaihin, kummallisen värinen, röyhelöinen, leopardikuvioinen, valtava tai muuten sellainen, ettei sitä ehkä löydy yhdestäkään täydellisen vaatekaapin rakennusohjeesta. Jos sen pukeminen tekee hyvälle tuulelle, se tekee jo jotain hyvin tärkeää.
Minulle pukeutuminen on aina ollut myös leikkiä. Joskus haluan pukeutua romanttisesti, joskus tomboy-tyylisesti ja joskus yhdistän asioita, joiden ei ehkä jonkun tyylisäännön mukaan edes pitäisi kuulua yhteen. Tavallisena päivänä voin puolestaan pukea farkut ja neuleen eikä siinäkään ole mitään väärää. Minun ei tarvitse näyttää joka päivä samalta todistaakseni, että minulla on oma tyyli.
Juuri siksi haluan vaatekaappiini erilaisia vaatteita. En tarvitse täydellistä vaatekaappia. Tarvitsen vaatteita, joiden avulla voin pukeutua sen päivän fiilikseen.
Rakenna vaatekaappi josta tekee mieli pukeutua
Ehkä tämä on lopulta kaiken ydin. Minusta hyvä vaatekaappi ei ole tietyn kokoinen eikä sitä voi rakentaa yhdellä valmiilla vaateluettelolla. Toiselle täydellinen vaatekaappi voi sisältää kaksikymmentä tarkkaan valittua vaatetta, toiselle kaksisataa. Minun kaappini tulee varmasti jatkossakin olemaan lähempänä jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Haluan kuitenkin avata kaapin oven ja nähdä siellä minut. Haluan nähdä itse tekemiäni vaatteita, kirpputorilöytöjä, vuosia vanhoja lempivaatteita, kummallisia kokeiluja, romanttisia röyhelöitä, farkkuja, neuleita ja niitä voimavaatteita, jotka pelastavat päivän silloin, kun mikään muu ei tunnu hyvältä. Kaiken ei tarvitse sopia kaiken kanssa eikä jokaisen vaatteen tarvitse olla tehokkaassa kierrossa koko ajan.
Mutta niiden pitäisi saada minut haluamaan pukeutua. Sillä ehkä tyhjän vaatekaapin syndrooman vastakohta ei olekaan täysi vaatekaappi. Se on vaatekaappi, jonka avatessa tekee mieli pukea jotain päälle.
Millainen vaatekaappi saa sinut haluamaan pukeutua? Löytyykö sieltä paljon erilaisia vaihtoehtoja vai muutama tarkkaan valittu lempivaate? Ja koska viimeksi olet käynyt ostoksilla ihan omassa vaatekaapissasi?
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Lisää luettavaa aiheesta:
Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma