Hae
VillaNanna

Shoppailu on kivaa

Shoppailu on kivaa

Shoppailu on todella kivaa ja parasta on kun sen voi suorittaa omassa vaatekaapissa. Minua kritisoidaan useasti siitä, että minulla on vaatteita paljon ja käytänkö niitä kaikkia. Käytän ja niillä kaikilla on oma paikkansa. Mutta joskus käy niinkin, että jotkin vaatteet katoaa sinne kaapin pohjalle kauas piiloon. Sitä vain tapahtuu, eikä sille mahda mitään. Mutta sen vuoksi minä shoppailenkin omassa vaatekaapissani.

Shoppailu on kivaa

Ostolakko on mennyt tällä hetkellä oikein hyvin, vaikka valitettavasti tammikuussa kävikin kömmähdys. Mutta nyt oikeasti pääsee nauttimaan oman vaatekaapin salaisista koloista ja tekemään ihania löytöjä sieltä omasta kaapista. Näin saa käyttöön myös ne vaatteet, joita ”unohtaa” käyttää. On hiukan pakko kaivella ja testailla erilaisia yhdistelmiä. Pinterest on myös ollut suureksi avuksi tässä kun olen miettinyt miten yhdistelen uudella tavalla vanhoja vaatteitani.

Tällä kertaa tosin satuin löytämään neulemekon, jonka olemassa olon olen kokonaan unohtanut. Etsin ihan toista mekkoa, joka on itse tekemäni, mutta löysinkin tämän mekon ja päätinkin laittaa sen päälleni. Laatikosta löytyi valkoiset sukkahousut ja jalkaan sopi pitkävartiset ruskeat maiharin tyyppiset saapikkaat. Takiksi valikoitui minun yksi lempitakeista. Valkoinen teddytakki. Näillä siis mennään tällä kertaa. Tällainen shoppailu on kivaa.

Shoppailu on kivaa

Mekon tarina

Mekon tarina on se, etten tiedä sen tarinaa. Luulin ensin, että olen hankkinut sen matkamuistona jostain maasta, mutta vaikuttaakin nyt sille, että se on hankittu kirpparilta. Valitettavasti näin voi joskus käydä, ettei muista jonkin vaatteen alkuperää, kun taltioin nykyisin niin huonosti kirppisostoksiani tai ylipäänsä ostoksiani. Ennen kuvasin kaikki heti kun pääsin kotiin. Nykyään en kuvaa niitä juuri ollenkaan. Ne kannattaisi kyllä kuvata, aina. Paikat, joista olen voinut tämän mekon ostaa on Hakaniemen Fida tai Söörnäisten Fida tai ehkä Arabian UFF. Fidaa kyllä enemmän veikkaan tässä.

Oli mekko hankittu sitten mistä tahansa, niin en muista, että olisin tätä vielä päässyt käyttämään. Mutta nyt käytän varmasti, laitan mekon kaappiin esille ja näin muistan napata sen aina päälleni. Käsittämätöntä miten olen voinut unohtaa näin kauniin mekon kaapin pohjalle. Mutta tätä sattuu aina välillä. Enkä edelleenkään häpeä sitä, että minulla on paljon vaatteita. Koska nyt voi hienosti toteuttaa tämän kaltaista shoppailua helposti.

Mekko on ihanan pehmeä ja lämmin. On tunne kuin olisi pukeutunut hattaraan. Se on kevyt ja ilmava. Vaikuttaa sille, että mekko siirtyy voimavaatteisiin, sillä kun puin vaatteen päälle fiilis kohosi ylimpään tasoon. Fiilis kun on ollut aika matalalla koko viikon. Joten mekko ei ole vain lempivaate, vaan se on myös voimavaatteeni. Minua ei siis haitannut yhtään vaikka tukka oli harjaamatta ja super takussa, laineet sojotti joka suuntaan. Yleensä kun suoristan hiukset, koska silloin ne edes hiukan pysyy niin, etteivät mene takkuun. Huom, vähän.

Mukavaa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

14 kommenttia

  1. Tanja / Minimaattori kirjoitti:

    Tuo omasta vaatekaapista shoppaileminen on hyvä huomio. Ite oon aika extreme-minimalisti, mutta suosittelen myös lukijoilleni tuota, että jos vaatteita on paljon, niin kannattaa kurkata omaan kaappiin ennen kuin lähtee ostamaan uutta. Yleensä ratkaisu löytyy sieltä, oli vaatteita sitten vähän tai paljon.

    • villananna kirjoitti:

      Tuo on totta ja jos on paljon vaatteita, niin sieltä myös löytää melkein kaiken mitä näkee Pinterestissä. Tai tämä on oma kokemus.

  2. Anne kirjoitti:

    Kannattaa pysyä aina saman kokoisena, niin tuo vaatekaappishoppailu onnistuu. Ei hullumpi ajatus ollenkaan. Ja mekko on hieno sekä tähän vuodenaikaan just passeli.

  3. Riitta reissaa kirjoitti:

    Kiva neulemekko! Talviajan ehdottomasti paras vaate?

  4. Pirkko / Meriharakka kirjoitti:

    Shoppailu on kivaa 🙂 – myös silloin kun sen tekee nettikaupoista eikä omasta vaatekaapista. Toisaalta näinä räntäsateisina korona-aikoina tarvetta erilaisille asuille on niin vähän, että kun huomaa parin uuden hankinnan jäävän vaan odottamaan ja odottamaan, niin kyllä sitä vähitellen huomaa, ettei kannata enää mitään lisää ostaa …

  5. Anna/Kello neljän aamukahvi kirjoitti:

    kiva mekko, tykkäisin itselläkin 🙂

  6. Jasmin kirjoitti:

    Wau! Kaunis kokonaisuus! Mä usein lahjoitan mun vaatteita eteenpäin jos itse en käytä tai käynyt pieneksi.

    Lapsen vaatteet käyn nappaamassa vaihtotoreilta, sinne saa viedä vaatteita ja sieltä saa hakea vaatteita – ilmaiseksi!

  7. Nadine kirjoitti:

    Shoppailu omassa kaapissani on yksi mun lempipuuhiani (https://viaperasperaadastra.com/2021/04/03/kevatsiivous/). Tosin, tällä hetkellä sen pohja häämöttää melkein viikoittain, koska mukanani on niin vähän vaatteita, ettei niistä pääse unohtamaan, vaikka kuinka haluaisi. Olen myös joutunut shoppailemaan pakosta, koska osa vaatteistani meni pilalle pesussa ja osa hävisi jäljettömiin näissä loputtomissa siirroissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.