Hae
VillaNanna

Sammarit jalkaan ja menoksi

Sammarit jalkaan ja menoksi

Sammarit, nuo mielipiteet jakavat pöksyt. Itse tykkään paljonkin ja olen pitkään sellaisia etsinyt kirppareilta, mutta niissä on aina ollut jokin vika miksi ne eivät ole kulkeutuneet kotiin asti. Yhdet olen tuonut mutta onnistuin ne hajottamaan ennen kuin sain ne edes päälleni. Ei ole auttanut sitten muu kuin tehdä itse.

Sammarit jalkaan ja menoksi

Sammarit ovat ihanan pehmeät ja niistä lähtevä ääni on hauska. Halusin ehdottomasti turkoosit sammarit, mutta koska sellaista kangasta ei sitten lopulta löytynyt, oli otettava sinapinkeltaista. Turkoosi olisi ollut mielenkiintoinen väri, ihan siitäkin syystä, että minulla ei sen värisiä housuja kaapissa ole olemassakaan. Sinapinkeltaisia toki on.

Kaavan löysin Suuri käsityölehti 9/2020 ja valitsin numeroa pienemmän kaavan mitä olen. Siitäkin huolimatta pöksyistä tuli hippaisen liian isot. Korjasin niitä muutamaan otteeseen, mutta ne ovat edelleen isot mutta eivät liian isot. Eli pienennys paransi pöksyjä paljon. Kaava on siis aika väljä, tietenkin jos materiaali on napakampi, niin sitten tietenkin kannattaa lähteä sopivammasta kaavasta. Oma kangas oli hyvin joustavaa, joten päätin valita sen pienemmän kaavan.

Make Nine -haaste edistyy hitaasti mutta varmasti

Make nine -haaste on tavallaan nyt valmis, ja puolet suunnitelmista on valmiina. Kaikkia en ole valitettavasti päässyt kuvaamaan, mutta pyrin nyt pikku hiljaa ne laittamaan kaikki esille. Nämä housut ovat siis yksi ruutu haasteesta ja on mukava saada haaste päätökseen. Olen vihdoin saanut oikeasti jonkin suunnitelman loppuun asti. Toki täytyy muistaa, että minulla alun perin oli kaksi eri ruudukkoa, oli neule sekä ompelu ja molemmissa oli yhdeksän ruutua suunniteltuna. Olen siis yhteensä tehnyt yhdeksän tuotetta.

Käytännössä tilanne on se, että loput yhdeksän jää ensi vuodelle, eli Make Nine -2022. Tämä sopii kyllä erittäin hyvin näin. En olisi millään ehtinyt saamaan kaikkia näitä valmiiksi vuodessa. Tämän tiesin jo heti, mutta päätin silti yrittää ja olen erittäin onnellinen lopputuloksesta. Loppuvuodesta tulee vielä kooste koko vuoden tehdyistä töistä ja uusi suunnitelma. Myös fiilikset ja se miksi jotkin töistä muuttui matkan varrella hiukan toisiksi.

Sammarit jalkaan ja menoksi

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

3 kommenttia

  1. Anne kirjoitti:

    Ihanat sammarit! Tykkään myös väristä 🙂

  2. Nadine kirjoitti:

    Itsekin rakastan samettikangasta!

    Kun olet ensi kertaa Tallinnassa, kävele Tartu maanteetä pitkin poispäin kaupungista. Sun vasemmalla puolella tulee vastaan parin kilometrin matkalla 4 kangaskauppaa, toinen toista hienompia. Olen kuullut, että Abakhan, eli viimeinen rivissä, on kaikista paras. Kai sieltä löytyisi mikä vaan värinen kangas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *