Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
0
Hyvä vaatekaappi ei tarkoita minulle täydellistä vaatekaappia. Sen ei tarvitse olla minimalistinen, värien ei tarvitse sointua täydellisesti keskenään eikä jokaisen vaatteen tarvitse sopia viiden muun kanssa. Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, siellä on minusta jotain paljon tärkeämpää kohdallaan. Sellainen vaatekaappi saa olla runsas, vähän rönsyilevä ja täynnä keskenään aivan erilaisiakin vaatteita, kunhan siellä olevat vaatteet tuntuvat omilta. Viime viikkoina olen käynyt omia vaatekaappejani läpi ja samalla huomannut miettiväni paljon sitä, miksi joistakin vaatteista tulee lempivaatteita ja toiset jäävät kaappiin, vaikka niissä ei olisi varsinaisesti mitään vikaa.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
Instagramissa kirjoitin tällä viikolla muutamia ajatuksia vaatekaapista ja pukeutumisesta, ja huomasin aiheen olevan sellainen, ettei sitä oikeastaan saa mahdutettua muutamaan kuvaan. Minusta vaatekaapin tärkein tehtävä ei ole näyttää hyvältä silloin, kun sen ovet avaa. Sen pitäisi toimia silloin, kun sieltä pitäisi aamulla löytää jotain päälle.
Olen huomannut tämän erityisen hyvin nyt, kun olen käynyt vaatekaappejani läpi. Vaatteita minulta ei todellakaan puutu, mutta suuri määrä vaatteita ei itsessään tee pukeutumisesta helppoa tai hauskaa. Paljon tärkeämpää on se, millaisia vaatteita siellä on, muistanko niiden olemassaolon ja haluanko oikeasti pukea niitä päälleni.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, on vaatekriisit selätetty ja aina kun avaat kaapin ovet, löydät monenlaista kivaa asua.
Tyhjän vaatekaapin syndrooma ei johdu vaatteiden määrästä
Tiedätte varmasti sen tunteen, kun seisoo täyden vaatekaapin edessä ja ajattelee, ettei ole mitään päällepantavaa. Minusta sitä kutsutaan vähän hassusti tyhjän vaatekaapin syndroomaksi, sillä yleensä kaappi ei ole tyhjä. Ongelma on melkein päinvastainen.
Kaapissa voi olla valtavasti vaatteita, mutta jos ne eivät sovi omaan elämään, omaan vartaloon tai omaan tapaan pukeutua, niiden määrä ei auta yhtään. Mukana voi olla vaatteita, jotka odottavat jotakin tiettyä tilaisuutta, väärää vuodenaikaa tai sitä kuuluisaa päivää, jolloin niitä ehkä joskus käyttäisi. Sitten niiden keskellä ovat ne vaatteet, joita oikeasti käyttää, mutta niitä ei välttämättä edes näe.
Minulla on paljon vaatteita enkä koe sitä ongelmaksi. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, etten tavoittele pientä kapselivaatekaappia. Sen sijaan haluan nähdä, mitä minulla on. Runsas vaatekaappi ja hallitsematon vaatekaappi ovat minusta kaksi aivan eri asiaa.
Shoppaile välillä omassa vaatekaapissasi
Tämä on ollut ehkä hauskin osa koko vaatekaappioperaatiota. Olen löytänyt omia vaatteitani.
Kuulostaa vähän järjettömältä, koska tietenkin tiesin niiden olevan minun vaatteitani ja tietenkin olen ne joskus kaappiin laittanut. Silti vastaan on tullut vaatteita, jotka olen käytännössä unohtanut. Kun sellaisen pukee pitkän ajan jälkeen uudelleen päälle, tunne voi olla melkein sama kuin olisi löytänyt jotain kirpputorilta. Paitsi ettei tarvitse maksaa mitään eikä kantaa kotiin yhtään uutta vaatetta.
Ja tässä kohtaa olen edelleen eri mieltä siitä neuvosta, että käyttämätön vaate pitäisi automaattisesti poistaa, jos sitä ei ole käyttänyt vuoteen. Minulla on vaatteita, jotka ovat levänneet paljon pidempään ja palanneet myöhemmin käyttöön. Jos pidän vaatteesta edelleen ja sillä on paikka kaapissani, en tarvitse sille vuosittaista käyttökiintiötä.
Ehkä omassa vaatekaapissa pitäisi vain käydä useammin ostoksilla. Nostaa esiin jotain, mitä ei ole käyttänyt pitkään, pukea se päälle ja katsoa uudelleen. Joskus uusi lempiasu voi löytyä sieltä, missä se on odottanut jo vuosia.
Pukeudu sille vartalolle, joka sinulla on nyt
Tämä on minusta yksi tärkeimmistä asioista pukeutumisessa ja samalla yllättävän vaikea. Vartalo muuttuu elämän aikana. Minunkin vartaloni on ollut eri kokoinen ja eri muotoinen eri aikoina, ja vaatekaapissa nuo eri ajat näkyvät helposti. Vaatteen tehtävä on kuitenkin sopia minulle eikä minun tehtäväni ole sopia vaatteeseen.
En halua avata aamulla vaatekaappia ja nähdä ensimmäisenä vaatetta, joka kertoo minulle, minkä kokoinen minun joskus pitäisi taas olla. Haluan nähdä vaatteen, jonka voin pukea tänään. Jos housut eivät mene kiinni, niiden kokolappu ei kerro mitään minun arvostani. Se kertoo ainoastaan, etteivät kyseiset housut sovi minulle tällä hetkellä.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Vaatteen ei tarvitse piilottaa vartaloa, pienentää sitä tai saada sitä näyttämään joltain toiselta. Minä pidän esimerkiksi vaatteista, jotka korostavat vyötäröäni ja vartaloni muotoja. Pukeutumisen pitäisi tuottaa iloa sille ihmiselle, joka peilissä on nyt, eikä jollekin menneelle tai kuvitellulle versiolle hänestä.
Lempivaatetta ei tarvitse opetella rakastamaan
Joskus vaatetta sovittaessa tietää heti, että tämä on ihana. Ja joskus taas seisoo sovituskopissa, kääntelee vaatetta, vetää sitä vähän yhdestä kohdasta, miettii oikeita kenkiä ja yrittää vakuuttaa itselleen, että ehkä tämä kotona näyttää paremmalta.
Olen oppinut luottamaan ensimmäiseen tunteeseen aika paljon enemmän. Jos vaate tuntuu heti ihanalta, se päätyy todennäköisemmin myös käyttöön. Jos joudun jo ennen ostamista keksimään perusteluja sille, miksi minun pitäisi pitää siitä, lähtökohta ei ole kovin hyvä.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö jokin kummallinen vaate voisi vaatia vähän totuttelua tai etteikö kirpputorilta voisi löytyä jotain, jonka mahdollisuuden näkee vasta myöhemmin. Ompelijana katson vaatteita muutenkin välillä vähän eri tavalla, koska näen helposti myös sen, mitä niistä voisi tulla. Mutta valmiiksi käyttöön ostettavan vaatteen pitäisi minusta tuntua hyvältä jo siellä sovituskopissa.
Sovita aina, kokolappu ei tunne sinun vartaloasi
Samasta syystä sovitan vaatteita aina kun mahdollista. Kaksi saman kokoista vaatetta voivat istua täysin eri tavalla, eikä kokomerkintä kerro vartalon mittasuhteista juuri mitään.
Tämän tietää erityisen hyvin silloin, kun ompelee itse. Pelkkä rinnanympärys, vyötärönympärys tai lantionympärys ei kerro, missä kohdassa vartaloa nämä mitat sijaitsevat. Ihmisillä on eri pituisia selkiä, eri korkuisia vyötäröitä, erilaisia hartioita, rintoja ja lantioita. Siksi sama vaate voi olla toiselle täydellinen ja toiselle aivan mahdoton, vaikka molempien vaatekoko olisi sama.
Sovituskoppi ei siis ole paikka, jossa tarkastetaan, sopiiko minun vartaloni vaatteeseen. Siellä tarkastetaan, sopiiko vaate minun vartalolleni.
Valitse vaatteita, jotka nostavat mielialaa
Lempivaatteen ei tarvitse olla järkevä. Se voi olla aivan liian näyttävä tavalliseen tiistaihin, kummallisen värinen, röyhelöinen, leopardikuvioinen, valtava tai muuten sellainen, ettei sitä ehkä löydy yhdestäkään täydellisen vaatekaapin rakennusohjeesta. Jos sen pukeminen tekee hyvälle tuulelle, se tekee jo jotain hyvin tärkeää.
Minulle pukeutuminen on aina ollut myös leikkiä. Joskus haluan pukeutua romanttisesti, joskus tomboy-tyylisesti ja joskus yhdistän asioita, joiden ei ehkä jonkun tyylisäännön mukaan edes pitäisi kuulua yhteen. Tavallisena päivänä voin puolestaan pukea farkut ja neuleen eikä siinäkään ole mitään väärää. Minun ei tarvitse näyttää joka päivä samalta todistaakseni, että minulla on oma tyyli.
Juuri siksi haluan vaatekaappiini erilaisia vaatteita. En tarvitse täydellistä vaatekaappia. Tarvitsen vaatteita, joiden avulla voin pukeutua sen päivän fiilikseen.
Rakenna vaatekaappi josta tekee mieli pukeutua
Ehkä tämä on lopulta kaiken ydin. Minusta hyvä vaatekaappi ei ole tietyn kokoinen eikä sitä voi rakentaa yhdellä valmiilla vaateluettelolla. Toiselle täydellinen vaatekaappi voi sisältää kaksikymmentä tarkkaan valittua vaatetta, toiselle kaksisataa. Minun kaappini tulee varmasti jatkossakin olemaan lähempänä jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Haluan kuitenkin avata kaapin oven ja nähdä siellä minut. Haluan nähdä itse tekemiäni vaatteita, kirpputorilöytöjä, vuosia vanhoja lempivaatteita, kummallisia kokeiluja, romanttisia röyhelöitä, farkkuja, neuleita ja niitä voimavaatteita, jotka pelastavat päivän silloin, kun mikään muu ei tunnu hyvältä. Kaiken ei tarvitse sopia kaiken kanssa eikä jokaisen vaatteen tarvitse olla tehokkaassa kierrossa koko ajan.
Mutta niiden pitäisi saada minut haluamaan pukeutua. Sillä ehkä tyhjän vaatekaapin syndrooman vastakohta ei olekaan täysi vaatekaappi. Se on vaatekaappi, jonka avatessa tekee mieli pukea jotain päälle.
Millainen vaatekaappi saa sinut haluamaan pukeutua? Löytyykö sieltä paljon erilaisia vaihtoehtoja vai muutama tarkkaan valittu lempivaate? Ja koska viimeksi olet käynyt ostoksilla ihan omassa vaatekaapissasi?
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Lisää luettavaa aiheesta:
Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma
Huivista bolero – Huiviprojekti osa 2
Huivista bolero – Huiviprojekti osa 2 jatkaa siitä, mihin viime viikolla ensimmäisen huivin kanssa jäin. Ensimmäisestä punaisesta huivista syntyi tuulessa hulmuava hihake, mutta tällä kertaa halusin kokeilla, saisinko huivista hieman toisenlaisen vaatteen. Kaapistani löytynyt ruskean ja mustan sävyinen kuviollinen huivi sai tällä kertaa pääntien, puhvihihat ja muutaman sauman. Lopputuloksena syntyi bolero, joka näyttää huomattavasti monimutkaisemmalta kuin mitä sen tekeminen oikeasti oli.
Huivista bolero – Huiviprojekti osa 2
Huiviprojektin ensimmäisessä osassa kerroin jo kaapistani löytyvistä huiveista, joita en syystä tai toisesta käytä. Tykkään monista niistä edelleen, joten kaikkien laittaminen kiertoonkaan ei tunnu järkevältä. Sen sijaan päätin alkaa katsoa huiveja materiaalina ja miettiä, mitä muuta niistä voisi tehdä. Ensimmäisestä punaisesta huivista syntyi hihake, jossa huivin koko, kuosi ja hapsut jäivät hyvin näkyviin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tehdä jokaisesta huivista samanlaista hihaketta, vaan kokeilla erilaisia tapoja muuttaa niitä vaatteiksi.
Tällä kertaa vuorossa oli ruskean ja mustan sävyinen kuviollinen huivi, jossa on myös ihanat hapsut. Halusin ehdottomasti säilyttää ne osana vaatetta, sillä minusta tällaisissa tuunauksissa on hauskaa, jos alkuperäisen materiaalin tunnistaa vielä lopputuloksestakin. Huivin ei tarvitse yrittää esittää kangaskaupasta ostettua kangaspalaa, vaan se saa edelleen näyttää vähän huivilta. Kun lähdin asettelemaan sitä päälleni, ajatukseksi muodostui melko nopeasti bolero, jossa olisi todella väljät puhvihihat.
Kaavaa ei tälläkään kertaa tarvittu
Aloitin taittamalla huivin ensin pituussuunnassa puoliksi ja sen jälkeen vielä toiseen suuntaan puoliksi. Näin sain leikattua pääntien keskelle huivia niin, että siitä tuli symmetrinen. Huolittelin leikatun pääntien reunan saumurilla, taitoin reunan nurjalle ja ompelin päärmeen. Tässä vaiheessa huivi alkoi jo vähän muistuttaa vaatetta, vaikka varsinaisia hihoja siinä ei vielä ollutkaan.
Halusin hihoista todella runsaat ja ranteista poimutetut, joten ompelin huivin reunoihin kuminauhakujat ja pujotin niihin kuminauhat. Tämä pieni muutos teki yllättävän paljon. Suora huivin reuna poimuttui ranteelle, hapsut jäivät sen ympärille ja samalla koko huivin suuri kangasmäärä muuttui puhvihihaksi. Juuri tällaisista yksinkertaisista ratkaisuista tykkään, sillä aina vaatteen tekemiseen ei tarvita kaavaa, kymmeniä leikattavia kappaleita ja valtavaa määrää saumoja.
Viimeisenä piti enää päättää, kuinka pitkälle hihat ommellaan kiinni. Sen ratkaisemiseen paras kaava olin tällä kertaa minä itse. Sovitin boleron päälleni ja merkitsin kainaloiden alta kohdat, joihin asti halusin ompeleiden tulevan. Sen jälkeen ompelin hihat suoralla ompeleella kiinni merkistä kohti ranteita. Ja siinä se oikeastaan oli. Pääntie, kuminauhakujat, kaksi saumaa ja huivista tuli bolero.
Huivi saa edelleen näyttää huivilta
Minua kiinnostaa näissä huiviprojekteissa erityisesti se, ettei alkuperäistä materiaalia tarvitse välttämättä leikellä pieniksi palasiksi ja rakentaa kokonaan uudelleen. Huivissa on jo valmiiksi muoto, huolitellut reunat, kuosi ja tässä tapauksessa myös hapsut. Miksi en käyttäisi niitä hyväkseni? Mitä vähemmän huivia tarvitsee leikata, sitä enemmän sen alkuperäisestä luonteesta jää myös valmiiseen vaatteeseen.
Tässä bolerossa se näkyy erityisen hyvin hihoissa. Hapsut eivät kadonneet mihinkään, vaan niistä tuli osa puhvihihojen ranteita. Suuri ruskean ja mustan sävyinen kuosi puolestaan toimii aivan eri tavalla isona pintana kuin silloin, kun huivi olisi kiedottuna kaulaan. Minusta on hauskaa, että valmista vaatetta katsoessa voi edelleen huomata sen olleen joskus huivi. Sen aikaisempaa elämää ei tarvitse piilottaa.
Ja ehkä juuri siinä on koko Huiviprojektin kiinnostavin osa. En yritä keksiä yhtä täydellistä ohjetta siihen, mitä vanhoista huiveista pitäisi tehdä, vaan katson jokaista huivia erikseen. Materiaali, koko, kuosi, hapsut ja laskeutuvuus saavat vaikuttaa siihen, mitä siitä lopulta syntyy. Minulla on kaapissani hyvin erilaisia huiveja, joten olisi oikeastaan aika tylsää tehdä niistä kaikista samanlaisia.
Vaalean asun näyttävin osa
Kun bolero oli valmis, halusin antaa sen olla asun selvä pääosa. Yhdistin sen leveisiin luonnonvalkoisiin housuihin ja vaaleanpunaisiin karvakenkiin. Kun muu asu on hyvin vaalea ja rauhallinen, ruskean ja mustan sävyinen suuri kuosi saa näkyä kunnolla. Samalla todella runsaat hihat erottuvat paremmin kuin jos niiden ympärillä olisi paljon muitakin yksityiskohtia.
Tykkään tästä yhdistelmästä jotenkin valtavasti. Bolero on runsas, vähän romanttinen ja ehkä hieman hassukin valtavine hihoineen, mutta juuri siksi se tuntuu omalta. En minä tätä projektia aloittanut tehdäkseni huiveistani mahdollisimman huomaamattomia perusvaatteita. Jos kerran huivi saa uuden elämän vaatteena, se saa samalla näkyä.
Ja mikä tärkeintä, kaapissa käyttämättömänä ollut huivi pääsi takaisin käyttöön. Se ei vain enää päädy kaulaani.
Kaksi huivia ja kaksi aivan erilaista vaatetta
Huiviprojektissa on nyt valmiina kaksi vaatetta, ja minusta on hauskaa, kuinka erilaisia niistä tuli. Ensimmäisen osan punaisesta huivista syntyi valtavan hulmuava hihake, kun taas tästä ruskeasta huivista tuli puhvihihainen bolero. Molemmissa alkuperäisen huivin tunnistaa edelleen, mutta niitä katsoessa ei silti ensimmäisenä ajattele kaulahuivia.
Tämä myös vahvisti ajatustani siitä, että projektia kannattaa jatkaa juuri näin. En päätä etukäteen, että seuraavaksi teen taas boleron tai hihakkeen, vaan kaivan seuraavan huivin esille ja katson, mitä siitä voisi tulla. Kaapissani niitä nimittäin riittää vielä kokeiltavaksi, joten Huiviprojekti ei todellakaan pääty tähän.
Välillä sitä itsekin tekee ompelusta paljon monimutkaisempaa kuin sen tarvitsisi olla. Tällä kertaa suorakaiteen muotoinen huivi tarvitsi oikeastaan vain pääntien, kuminauhat ja muutaman sauman muuttuakseen vaatteeksi. Ja minä taisin juuri saada yhden uuden syysvaatteen lisää ilman, että tarvitsin siihen metriäkään uutta kangasta.
Kumpi Huiviprojektin kahdesta ensimmäisestä vaatteesta on enemmän sinun mieleesi: punainen hulmuava hihake vai tämä puhvihihainen bolero? Ja löytyykö sinun kaapistasi huivi, jolle voisi keksiä aivan uuden käyttötarkoituksen?
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Ensimmäinen osa: