Hae
VillaNanna

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Collegen ja flanellin yhteinen valssi on uusi nimi tälle uuden näköiselle paidalle, jossa kaksi erilaista materiaalia on laitettu yhteen. Nämä kaikki neljä paitaa, jotka olen tuunannut neljällä eri tavalla ovat löytyneet syyssiivouksen aikana kaapin perukoilta. Paitoja, joita en omassa muodossa välitä käyttää. On ollut aika huippua, että nämä paidat ovat vihdoin valmiita ja lopputulos sellainen kuin olen halunnut.

Facebookin käsityöryhmät

Minulla on ollut nyt pidemmän aikaa suuren suuri ompelujumi ja vaikka näitä ihanuuksia tässä esittelen, niin näitä on kuitenkin väsäilty ennen tätä jumia. Jumin yksi syy on muutamat käsityöryhmät facebookissa. Ongelma on pitkälti siinä, että kun ryhmiin tulee uusia ihmisiä ja osa aloittelijoita ja nämä aloittelijat kyselevät sitten neuvoja ja apuja, niin osa ryhmäläisistä hyökkää heidän kimppuunsa raivolla ja haukkuu ensin uusavuttomaksi ja perään huudellaan googletteluja, ohjeita löytyy kansioista ja vaikka ja mistä. Se syö myös niitä, jotka koittaa auttaa. Ei nämä ryhmät ole vain sen vuoksi, että huiput voi esitellä omia tuotoksiaan, on hirmu hienoa, että muutamat myös neuvoo ja opastaa. Ei kukaan meistä ole syntynyt niin, että on heti syntymänsä jälkeen ollut käsityönmaisteri.

Toinen ryhmä onkin sellainen, joka heittelee mitä sattuu toisten kuviin. Ymmärrän, jos toinen pyytää sanomaan mielipiteensä mutta en kuitnekaan ymmärrä sitä haukkumista mihin jotkut sortuu. Haukkuminen ei ole sama kuin mielipiteen ilmaus. Rakentavaa kritiikkiä voi antaa jos toinen sitä pyyttää. Itselläni on joku perskärpiäinen, joka laittaa ihan kaikkiin minun kuviin nauruhymiöitä, oli kuva ja aihe mikä tahansa. Ei mitään muuta kuin sen nauruhymiön. Tämä ei aiheuta muuta kuin, että onkohan henkilöllä kaikki ihan kunnossa.

Olisi hirmu kivaa, jos keskittyisimme kannustamaan ja auttamaan heitä, jotka ovat löytäneet käsityön ihanaan maailmaan. Tämän kun pitäisi vaikuttaa terveyteenkin positiivisesti, mutta välillä näyttää sille, ettei niin ole. Tuollaisella toiminnalla emme saa käsitöiden arvostusta nousemaan, päinvastoin. Monille tulee kuva, että ollaan oman navan kaivajia ja muista ei välitetä tuon taivaallista, umpisairasta porukkaa…Sitäkö halutaan?

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Tosiaan tämä collegepaita on jo aikaisemmin tuunattu toisenlaiseksi mutten koskaan sitä käyttänyt, äidiltäni sain flanellipaidan pojille mutta se ei sopinut kummallekkaan, joten hyödynsin sitä tässä tuunauksessa. Leikkasin collegepaidasta ensin resoriosat pois pääntiestä, sekä hihoista, kiinnitin flanellipaidasta leikatun helman collegepaidan helmaan, resorin alle.  Paita olikin jo valmiiksi auki selästä, jolloin oli helppo lisätä kiilat paidan selkään. Kiilan tein flanellipaidan hihoista. Tämän jälkeen leikkasin flanellipaidan lopuista vinonauhat, jotka ompelin pääntielle sekä hihansuihin. Vielä jämistä ompelin suloisen rusetin paidan takakappaleelle.

Lätsä on itse tehty, kaava on Suuri käsityölehdestä, mutten muista mistä, on niin monta vuotta aikaa kun tein lätsiä, lisään lehden numeron heti kun löydän sen. Kengät on ostettu Kierrätyskeskuksesta.

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

 

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

Seuraa minua: InstagramFacebook

28 kommenttia

  1. Lea-kiertoidea kirjoitti:

    Kiva malli, pistetäänpä korvan taakse! Jahka saan kirppishommelit ohi, pitää kaivella kaappeja ja pistää kone surraamaan 🙂

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Ei tulisi ensimmäisenä mieleen näitä yhdistää, mutta tämähän toimii! 🙂

    • villananna kirjoitti:

      Kaikkea kannattaa kokeilla. Useimmiten kaikki sopii yhteen vaikkei sitä ihan heti ajattelisi 🙂

  3. Rita kirjoitti:

    Kiitos taas kivoista kuvista ja ideoista. Olen tehnyt vastaavaa omille tuunailuillanbi lapsille heidan ollessaan pienia.Oli tyyli jolloin pidettiin paitaa ja collegepuseroa paallekkain. Oli hankala pukea 3-7v paalleen monia kerroksia, jolloin keksin yhdistaan ne kaksi. Helmaan (sollegepuseroon siis) ompelin vain paidan helman ,samoin hihansuihin.Kaulusosan leikkasin paidasta irti ja ompelin kiinni collegepuseroon, naytti ihan silta kuin olisi ollut kaksi vaatetta paallekkain ja olikin vain yksi helppopukeinen. On miellyttava lukea ja katsella persoonallisia toitasi.Itsellanikin on vain yksi muotia persoonallinen jos mahdollista, ei toista samaa tyylia vastaan mielellaan. Ei samaa vaatekappaletta kahta samanlaista.Ja saa olla tuunatun nakoinen eika se tyonjalkikaan tarvitse olla priimaa, kunhan vaatteella saa iloa elamaan. Olen seuraillut toitasi joissakin ryhmissa mielenkiinnolla. Mielikuvitusta sinulta ei puutu ja osaat olla persoonallinen. Bravo.

    • villananna kirjoitti:

      Kiitos aivan ihanasta kommentistasi 🙂 On mahtavaa nähdä miten ne vanhat vaatteet muuttuvat kun hiukan muuttaa niitä. Muutoksen ei myöskään tarvitse olla mikään iso kun vanha vaate jo muuttuu aivan toiseksi.

  4. Meikkiholisti kirjoitti:

    Tosi hauska yhdistelmä, toimii mun silmissä oikein hyvin :).

    • villananna kirjoitti:

      Kiitos paljon 🙂 Itse tykkään myös tästä yhdistelmästä.

  5. Sari Spåra kirjoitti:

    Wau, tosi kiva malli. Pidän molemmista, collegesta ja flanellista. Tässä ne yhdistyykin tosi hauskasti!

    • villananna kirjoitti:

      Kiitos paljon. On aivan eri tyylinen mitä yleensä mun työt mutta sopii silti mun vaatekaappiin.

  6. Dr.Sugar/Jinna kirjoitti:

    Selkäpuoli on niin ihana 😍

  7. tuulanneli kirjoitti:

    Onpas todella kiva malli ja huippuidea jälleen!

  8. Iina / MouMou kirjoitti:

    Mua niin sieppaa, kun oon maailman surkein käsitöissä! Tuli iso inspis tästä postauksesta. 🙂

    http://moumou.fi

    • villananna kirjoitti:

      Kaiken oppii. Ne sun tuunaamat kengät on hyvä osoitus siitä, että sinussa on potentiaalia 🙂

  9. Laura kirjoitti:

    Tosi oivaltava idea! Taas tosi hieno tuunaus 🙂

  10. Hengittävää elämää etsimässä kirjoitti:

    Kiitos Melissa 😊 Tämä paita on jälleen yksi esimerkki luovuudestasi ja kädentaidon lahjastasi! Todella hieno paita 🌻

    • villananna kirjoitti:

      Kiitos erittäin ihanasta kommentistasi. Tulee hyvä fiilis, jos on onnistunut aiheuttamaan tunteita.

  11. Sorakukka kirjoitti:

    Se on kummaa touhua joiltakin tuo netti käyttäytyminen. Luulisi että aikuiset osaisivat käyttäytyä niin ei. Jos joku kysyy jotain niin KVG vastaukset aiheuttaa itsessä sellaisen reaktion että tekisi mieli potkaista monon kuva toisen persauksiin 🤪

    • villananna kirjoitti:

      Kyllä, niin totta joka sana. Jää välillä ihmettelemään sitä, että miten aikuiset ihmiset viitsii…

  12. Minna Kristallikimarasta kirjoitti:

    Kiva asu ja hieno yhdistelmä:)
    Olen täysin samaa mieltä, että käytöstavat joillakin faceryhmän jäsenillä on hukassa ja on vähän noloa, että aikuiset ihmiset kritisoi ikävästi kyselyihin ja neuvoihin. Ymmärrän, että monelle tulee fiilis, ettei edes uskalla kysyä. Sain kerran meseen kysymyksen käsitöihin liittyen, kun henkilö ei halunnut julkisesti kysyä näissä ryhmissä, mutta uskaltautui minulta kysymään. Se lämmitti mieltä, vaikka en ehkä pystynyt kuin vinkkiä antamaan:)

    • villananna kirjoitti:

      Samaa mieltä, että on noloa alkaa huudella kun toinen kysyy. Minulle tulee myös paljon yksityisviestejä ja ky1selyitä ihan samasta syystä kun ei haluta julkisesti kysellä.

  13. Anniina kirjoitti:

    Selän leikkaus on todella nätti! 🙂

  14. saara kirjoitti:

    Rakastan collari huppareita ja tykästyin tästä vaate mallista. Pistetään mieleen, että vois kokeilla samaa tyyliä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *