Hae
VillaNanna

Tuu junkkistelemaan mun kanssa

Hei, tuu junkkistelemaan mun kanssa. Ensi viikolla olen vain kaksi päivää töissä, joten voin rauhassa opiskella loppu viikon. Maanantaina ja tiistaina meillä on syyslomakurssi ja me tehdään junk journaleita nuorten kanssa. Sen kunniaksi teen teidän kanssa yhdessä sivun junkkista.

Tuu junkkistelemaan mun kanssa

Meikäläisellä on vähän se tapa, että kun aloitan täyttämään yhtä kirjaa, niin se kasvaa ja kasvaa ja pian sitä ei saa enää edes kiinni. Näin kävi tälle tällä hetkellä käytössä olevalle junkkikselle. Ja olen vasta aloittanut sen tekoa. Noh, ei voi mitään. Aloitetaan siis sivusta, joka ei ole kokonainen. Laitan joukkoon aina eri kokoisia paloja sekä sivuja, joista on revitty pala tai ovat muuten vaan jämää. Näin tämäkin sivu.

Liimasin sivuun yhden palan nuottivihosta ja sain näin kokonaisen sivun. Aina en tee näinkään, vaan saatan hyvinkin jättää rikkinäisen sivun kirjoittamista varten. Nyt halusin sivuun kaikkea muuta. Halusin tehdä tästä sivusta+ aukeamasta muistosivun omasta lapsuudesta ja muistella omaa isoäitiä, ihanaa lapsuuden aikaa Kurjenmäessä Turussa.

Tein siis muutaman tagin myöskin, joihin voi taakse kirjoitella salaisuuksia. Tein vanhasta kirjekuoresta, jossa oli kauppalista mukana taskun, jonne sai ujutettua tagit kivasti. Myös kulmataskut oli tehtävä monelle salaisuuksille. Näin alkoi hienosti muodostua ajatus siitä millainen tämä kohta tulee olemaan. Tärkeä sivu siis minulle. Näihin sivuihin ei tule kirjoituksia mutta tageihin voi kirjoittaa jos haluaa. Pieniä salaisuuksia tai isoäidille viestejä tuonpuoleiseen.

Materiaalit näihin sivuihin on löytyneet:

  • Omasta paperiroskiksesta
  • valokuvaalbumista
  • Kierrätyskeskuksen Näprä osastolta

Tuu junkkistelemaan mun kanssa Tuu junkkistelemaan mun kanssa Tuu junkkistelemaan mun kanssa

Miksi teen junkkista?

Tämä on kivaa ajanvietettä ja samalla saa muistoja koottua talteen. Toki myös voi tehdä erillisiä junkkiksia, kuten itse teen myöskin. Esimerkiksi matkoille omansa, näin voi kirjoitella ylös missä kannattaa syödä ja mitä käydä katsomassa yms. Näitä on kiva sitten katsella myöhemmin. Mutta nämä minun pääjunkkikset on myös päiväkirjoja, joihin kirjoitan ylös asioita, kirjoitan tunteet ja tapahtumat ylös. Pienet junkkikset, joihin kerätään vain jotain tiettyä asiaa on sitten erilaisia.

Itse olen katsonut, että näin tämä homma toimii minulla hyvin. Ongelma vain on edelleen se, että nämä isot päiväkirjat suurenee niin isoiksi, ettei ne mene enää kiinni ollenkaan. Se ei ole kiva juttu. Minusta ainakaan. Haluaisin, että ne olisi helpompi pitää hyllyllä, jos ne pysyisivät kiinni. Mutta pikku hiljaa oppii tietämään miten kannattaa mitäkin tehdä, kun tätä tekee ja häärää.

Uudelleen rakennettu sivu on aika kiva ja muistojen aukeama on juuri sellainen, kuin sen ajattelinkin olevan. En tee tätä sivu kerrallaan, vaan katson sivun tai aukeaman, joka innostaa minua milloinkin. Ei siis tarvitse olla järjestystä. Toki voi niinkin tehdä, itse haluan aina tehdä sen mikä innostaa milloinkin. Tässä hommassa taivas on rajana, eikä niin väliä miten minkäkin asian toteuttaa.

Tuu junkkistelemaan mun kanssa Tuu junkkistelemaan mun kanssa

Rentoa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

4 kommenttia

  1. Nora kirjoitti:

    Olen katsonut Youtubesta junk journal ja art journal -videoita. Jotkut journalit ovat kuin taideteoksia ja niiden tekemiseen on uhrattu aikaa (ja toisinaan myös varmaan rahaakin, sillä askarteluun saa uppoamaan rahaa, jos sille linjalle lähtee, tosin paljon saattaa myös löytää kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, itse etsin niistä kuviopapereita, kartonkia yms. tarvikkeita ja olen löytänytkin, mutta uutenakin olen ostanut ja joitain juttuja kuten liimaa ja vaikka valokuvateippiä, jota käytän myös korttien askartelussa joutuu ostamaan uutena, esim. kuviopaperit saattaa olla uutena melko hintavia).

    • villananna kirjoitti:

      Itse pyrin siihen, etten ostele hirmuisesti. Aika hyvin tässä hommassa saa paperimateriaalia ihan omista nurkista ja säästämällä erilaisia pakkausmateriaaleja yms. Sitten fiinimpää löytyy meillä kirppareilta tosi hyvin. Esimerkiksi nää on upeita, en niin välitä niistä, jotka on tehty ihan uusista jutuista. https://www.youtube.com/watch?v=sZI7UrRt-Bw&t=2973s

  2. Nora kirjoitti:

    Juu, paljon käytetään esim. noihin art journaleihin kaikenlasia uutena ostettuna hienoja juttuja kuten vaikka tarroja ja varsinkin sellaisiin vintage-tyyliisiin. Itse ostan kortteihin materiaalia kirpputoreilta, mutta jos pitää olla happovapaata, niin joutuu ostamaan uutena, kun kirppiksellä ei voi olla varma onko vaikka kartonkipaperi tai teippi happovapaata vai ei, mutta jos asiaan ei liity esim. valokuvia tai muuta minkä kanssa pitää materiaalien olla happovapaata, niin sitten ei väliä.

    Kohta joulun alla varmaan löytyy taas askartelutarvikkeita kirppareilta, olikohan viime joulun alla (ei tainnu olla toissa joulun ellen väärin muista) löysin yheltä kirppikseltä keskustasta pussillisen hienoja kuviopaperin ja kartongin paloja ja suikaleita (maksoi kolme euroa). Tai sitten kun joulu on ohi, voi löytyä askartelutarvikkeita kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.