Huivista hihake – Huiviprojekti osa 1
2
Huivista hihake on ensimmäinen osa uudessa Huiviprojektissani, jossa kaivan esiin käyttämättä jääneitä huiveja ja mietin, mitä muuta niistä voisi tehdä. Ensimmäisenä vuoroon pääsi punainen kuviollinen huivi. Halusin käyttää sen mahdollisimman kokonaisena ja säilyttää myös hapsut osana vaatetta. Lopputuloksena syntyi valtavan hulmuava hihake, jonka tekeminen oli lopulta paljon yksinkertaisempaa kuin valmiista vaatteesta voisi päätellä.
Huivista hihake – Huiviprojekti osa 1
Minulla on huiveja, joita en käytä. Osa on ollut kaapissa ties kuinka kauan, vaikka niissä itsessään ei ole mitään vikaa. Tykkään edelleen niiden väreistä ja kuoseista, mutta jostain syystä ne eivät vain päädy kaulaan. Niinpä päätin ottaa huivit käsittelyyn vähän samalla ajatuksella kuin vaatteetkin: jos en käytä jotakin sellaisenaan, voisiko siitä tulla jotakin muuta?
Ensimmäisenä vuoroon pääsi tämä punainen kuviollinen huivi. Siinä on juuri sellaiset värit, joista pidän, ja lisäksi hapsut, jotka halusin ehdottomasti säilyttää. En myöskään halunnut lähteä leikkaamaan huivia kappaleiksi. Ajatuksena oli ennemminkin katsoa, kuinka vähällä huivin voisi muuttaa puettavaksi vaatteeksi. Ja aika vähällä lopulta pääsi.
Hihake syntyi muutamalla saumalla
Huivi on pitkä ja suorakaiteen muotoinen. Oma huivini on suunnilleen 160 × 45 cm, mutta mitan ei tarvitse olla juuri tämä. Erilaisesta huivista tulee vain hieman erilainen hihake: leveys ja pituus vaikuttavat siihen, kuinka runsaasti kangasta hihoihin ja selän ympärille jää.
Aloitin ompelemalla rypytyslangat huivin molempiin pitkiin reunoihin. Sen jälkeen ompelin pitkät reunat yhteen, mutta en koko matkalta. Jätin aukot käsille sekä selälle. Näin yksinkertaisesta rakenteesta syntyi hihake, joka näyttää päällä huomattavasti monimutkaisemmalta kuin mitä se oikeasti on.
Juuri tästä minä tällaisissa projekteissa pidän. Ei välttämättä tarvita kaavaa eikä vaatetta tarvitse rakentaa lukuisista kappaleista. Joskus materiaalin oma muoto saa määritellä, mitä siitä tulee. Tässä tapauksessa huivin pituus, laskeutuvuus ja hapsut tekivät suuren osan työstä puolestani.
Mitä enemmän se liikkuu, sitä parempi
Valmiissa hihakkeessa parasta ovat ehdottomasti hihat. Ne ovat isot, runsaat ja liikkeessä melkein siipimäiset. Kun kädet avaa, koko huivi pääsee oikeastaan vasta silloin kunnolla näkyviin. Hapsut jäivät osaksi hihoja, joten huivi näkyy valmiissa vaatteessa edelleen huivina, vaikka käyttötarkoitus on täysin toinen.
Puin hihakkeen kuvissa mahdollisimman yksinkertaisen asun päälle: valkoisen T-paidan, vaaleat revityt farkut ja punaiset Adidakseni. Minusta tällainen vaate ei oikeastaan kaipaa ympärilleen kovin paljon muuta. Hihake saa hulmuta ja olla koko asun huomionkiinnittäjä. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli niin minun näköiseni. Se on vähän liikaa, mutta juuri sopivasti.
Tämä oli vasta ensimmäinen huivi
Huiviprojektin ajatuksena ei ole tehdä kaikista huiveista samanlaisia hihakkeita. Päinvastoin. Haluan katsoa jokaista huivia erikseen ja miettiä, mitä juuri sen koosta, materiaalista ja kuosista voisi syntyä. Ensimmäisestä tuli tämä valtavan hulmuava hihake, mutta seuraavalle huiville minulla on jo aivan toisenlainen suunnitelma.
Ja mikä parasta, minun ei tarvinnut ostaa tätä projektia varten mitään uutta. Lähtökohtana oli huivi, joka oli jo olemassa mutta jota en käyttänyt. Nyt sitä tulee ainakin käytettyä.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Ideoita mitä muuta huiveista voi tehdä:
vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi
Voiko vanhasta pöytäliinasta syntyä vaate, jota käyttää ylpeänä kaupungilla? Minulle tekstiiliarkeologia tarkoittaa sitä, että vanhojen tekstiilien historia ei pääty kaappiin tai kirpputorille. Tässä projektissa vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi – ja samalla pelastui pieni pala käsityöperinnettä. Pöytäliina itsessään oli jonkun itse tekemä. Virkattuja kohtia ja koristeompeleita. Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto ei tälläkään kertaa pettänyt.
Vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi
Joskus kaikkein kauneimmat kankaat eivät löydy kangaskaupasta. Ne löytyvät mummon liinavaatekaapista, kirpputorilta, kierrätyskeskuksen hyllystä tai ilmaisosastolta. Ne ovat tekstiilejä, joiden valmistamiseen on käytetty aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä tavalla, jota nykyään näkee yhä harvemmin.
Tällä kertaa käsiini osui vanha pöytäliina. Ensimmäinen ajatukseni ei ollut kattaus, vaan vaatteet. Siinä vaiheessa moni varmasti miettii, voiko pöytäliinasta oikeasti tehdä housut. Vastaus on kyllä ja lopputulos voi näyttää siltä kuin se olisi ostettu pieneltä designmerkiltä.
Juuri tätä minä kutsun tekstiiliarkeologiaksi.
Tekstiilin historia saa jatkua
Minua kiehtovat vanhat käsityöt. Jokainen pitsi, kirjailu ja virkattu yksityiskohta kertoo ajasta, jolloin tekstiilejä ei ostettu hetken mielijohteesta. Ne tehtiin kestämään vuosikymmeniä, joskus jopa sukupolvelta toiselle.
Siksi tuntuu surulliselta nähdä tällaisia tekstiilejä käyttämättöminä kaapeissa tai kirpputoreilla muutaman euron hintaan. En halua purkaa niiden historiaa pois. Päinvastoin. Yritän suunnitella vaatteet niin, että alkuperäiset kirjailut ja pitsireunat jäävät näkyviin. Ne ovat juuri se yksityiskohta, joka tekee vaatteesta ainutlaatuisen.
Näissä housuissa pitsireuna jäi lahkeisiin ja vanhat kirjailut saivat uuden paikan. Niitä ei tarvitse piilotella – ne ovat koko vaatteen tärkein yksityiskohta. Kun joku kysyy, mistä housut ovat, vastaus yllättää lähes aina. ”Vanhasta pöytäliinasta.”
Kierrätys voi näyttää ylelliseltä
Moni ajattelee edelleen, että kierrätysmuoti näyttää itse tehdyltä tai keskeneräiseltä. Minun kokemukseni on täysin päinvastainen. Vanhoissa luonnonkuituisissa tekstiileissä on usein parempi tuntu kuin monessa uudessa vaatteessa. Pellava, puuvilla ja käsin tehdyt pitsit vanhenevat kauniisti. Niitä ei ole suunniteltu yhden kesän käyttöön.
Kun materiaalin yhdistää yksinkertaiseen kaavaan, lopputulos näyttää ajattomalta.
Näiden housujen kanssa puin kirpputorilta löytämäni valkoisen paidan, oman virkatun laukun ja vanhat sandaalit. Koko asu rakentui tavaroista, jotka olivat jo olemassa. Se on yksi kierrätysmuodin parhaista puolista. Uuden ostamisen sijaan voi opetella näkemään vanhan materiaalin mahdollisuudet.
Tekstiiliarkeologia on enemmän kuin ompelua
Minulle tekstiiliarkeologia ei ole pelkkä harrastus. Se on tapa kunnioittaa menneiden sukupolvien käsityötaitoa. Kun vanha pöytäliina muuttuu housuiksi, sen tarina ei pääty. Se saa uuden luvun. Se kulkee mukana matkoilla, arjessa ja juhlapäivinä. Se näkyy valokuvissa sen sijaan, että odottaisi vuosia kaapin hyllyllä.
Ehkä juuri siksi rakastan tällaisia projekteja niin paljon. Niissä yhdistyvät historia, luovuus ja vastuullisuus tavalla, johon pikamuoti ei pysty.
Seuraavan kerran kirpputorilla vanhaa pöytäliinaa ei siis kannata katsoa vain pöytäliinana. Kannattaa katsoa sitä kuin kangasta, josta voi syntyä hame, mekko, pusero tai vaikka juuri housut. Ehkä kaikkein arvokkain löytö ei olekaan valmis vaate. Ehkä se on tekstiili, jonka parhaat vuodet ovat vasta edessä.
Ompelurikasta päivää!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiaa:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko