Hae
VillaNanna

Syksy on haasteellinen

Syksy on haasteellinen

Minulle syksy on valtavan haasteellinen. Vaikka olen marraskuun lapsi ja jotenkin sillä hetkellä nautin syksyn ilmasta ulkona, kun itse nautin sisällä, niin syksy ei ole minua varten mitenkään. Toki syksyllä saa ihania tunnelmakuvia ja useasti ruska on upea. Mutta muuta hyvää en tästä sateen kyllästämästä syksystä pidä.

Syksy on haasteellinen

Kun ne ensimmäiset todelliset syyssateet tulevat, niin minun mieli muuttuu, synkistyy. Kaipaan kesää ja lämpöä, auringon kutittelua. Ja jotenkin vaikuttaa sille, että katkeroidun hieman. En halua nousta ylös sängystä, vaan mieluiten nukkua syksyn ja talven yli. Olla kuin minua ei olisi. Mikään ei huvita ja vireystaso on nolla. Tosin jotenkin tänä syksynä olo on kuin kantaisi lyijysäkkiä harteillaan. Viime kevään erittäin huono alku ja sairastumiset yms. on vieneet voimat ja olisin tarvinnut pidempää lomaa. Nyt vain odotan, että pääsen takaisin omalle tilalle, jotta voin hukkua omaan maailmaani kunnolla.

Toki minua piristää myös ajatus muutamista kivoista asioista, joita on tässä syksyn ja talven aikana tulossa. Kekrijuhliin olen suunnannut katseeni, siitäkin huolimatta, että henget eivät oikein halua meitä sinne ja aina sattuu ja tapahtuu jotakin vähemmän kivaa, kun ollaan siellä. Mutta jos tänä vuonna mentäisiin vain oleskelemaan sinne. Katsomaan mitä ihmiset puuhaa ja touhuaa. Kyllä, kekri on sellainen tapahtuma, jossa haluaa olla mukana.

Onko tämä pelkkää valitusta?

Toivottavasti ei! Nyt ainakin yritän järjestää ompelupäivän itselleni johonkin kohtaan, jotta pääsen pakoon syksyä edes yhdeksi päiväksi. Ajan vaikka miesväen isoisälle kyläilemään, saisin olla ihan omassa rauhassa ja ommella rauhassa. Se tekisi kyllä niin hyvää. Neuleiden kanssakin edistytään pikku hiljaa ja koko ajan suunnittelen uutta työtä, jonka aloittaa. Niin paljon ihania neuleitä löytyy ympäri nettiä ja tietenkin omissa neulekirjoissa sekä neulelehdissä. Juuri tilasin yhden kirjan, jonka julkaisua olen odottanut pitkään. Joten varmasti pian tulee postausta minun käsityökirjoista.

Niin kuin olette huomanneet, niin blogikin on vähän ränsistynyt tässä, mutta lupaan sen olevan väliaikaista. Päästään jälleen hyvään rytmiin kun muutto omalle tilalle on saatu päätökseen ja kiertävänä ohjaajana olo päättyy. Tämä on nimittäin aika raskasta lopulta, kun sitä omaa työpistettä ei ole ja täytyy kuitenkin niitä oman työpisteen töitä koittaa tehdä, vaikka se on toisten nurkissa haasteellista. Mutta pian tämä loppuu! Toivottavasti.

Nyt loppui kitinä tältä päivältä! 

Syksy on haasteellinen

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

2 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Blogisi on ollut mielestäni varsin hyvällä mallilla hoidettu. Monipuolisia juttuja on tullut sinne kesän aikana. Juuri sopivasti ompeluita ja lifestylea.

    Syksyn kaunis hetki onkin ohi nopeasti ja se harmittaa. Onneksi täällä etelässä aurinko ei peity pilviin kuukausiksi. Se auttaa kummasti jaksaa arjessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.