Hae
VillaNanna

RCVS -diagnoosin jälkeen

RCVS -diagnoosin jälkeen

Siitä on nyt yli puoli vuotta aikaa kun sain RCVS -diagnoosin ja paljon on tapahtunut matkan varrella. Tervehtyminen ei ole ollut ihan mutkatonta ja kaikenkaikkiaan suuri pelko on jäänyt vellomaan, palautuuko kohtaukset, voinko enää elää ihan täysin normaalisti? Nämä on asioita, jotka pyörii päässäni päivittäin ja välillä pelko tulee niin suureksi, että mielluummin hautaudun kotiin kuin astun ovesta ulos.

RCVS -diagnoosin jälkeen

RCVS eli aivojen kotjaantuva vasokonstriktio -oireyhtymä, joka tarkoittaa sitä, että aivovaltimo supistuu ja siitä johtuu voimakkaat päänsäryt, joita luonnehditaan ukkosmyrsky päänsäryiksi. Kohtaus on voimakas ja etenee samoin kuin ukkosmyrskyssä. Ensin salamoi ja sitten jyrisee. Salaman syke tuntuu päässä hyvin voimakkaasti ja kipu on jotain aivan järkyttävää. Syke nousee pilviin, tuskan hiki nousee pintaan, itse kouristelin, valon arkuus ja oksentelu. Moni asia on tuttu migreenipotilailla, kuten minulle. Migreeni on myös asia, joka saattaa tähän myös johtaa.

Ensimmäiset kohtaukset tuli huhtikuussa ja lopulta päädyin sairaalaan sekä sain oikean lääkityksen. Mitään syytä ei omaan tilaan löytynyt, minulta otettiin näyte selkäytimestä sekä haastateltiin, mikä on sen hetkinen elämäntilanne. Ja mitään sellaista selvää syytä ei sitten löytynyt. Sairaalahoidon jälkeen alkoi tie terveeksi. Kesäkuussa loppui lääkitys mutta järkyttävä päänsärky jatkui. Mikään ei tuntunut auttavan. Kohtaukset olivat olleet niin rajuja, että tilalle oli tullut jännitysärky. Niska oli aivan jäykkä, hartiat olivat jäykät ja käden liikkeet olivat hankalat. Joten jumppa oli ainut apu, kun särkylääkkeet eivät enää tehonneet.

Mikä tilanne on nyt?

Tilanne on rauennut. Kivut ovat vähentyneet lähes pois. Niska on vielä toipumassa mutta isoin jäykkyys on jo tiessään. Uskallan jo nauttia elämästä, vai uskallanko? En oikein uskalla, se on pakko todeta. Pelko on jäänyt, että tila toistuu ja joudun käymään tämän kaiken uudelleen läpi. Olen minimoinut asiat, jotka laukaisi kohtaukset. En toki kaikkia mutta ison osan niistä. Siitä huolimatta pelko on sellainen, että kun se kolkuttaa, niin jään mieluummin kotiin kuin lähden nauttimaan elämästäni. Kuin olisin pelkoni orja tällä hetkellä. Mietin aina, että voinko mennä tai tehdä, jos kuitenkin saan kohtauksen. Kuten nyt kun meillä on iso reissu edessä, niin panikoin, että voinko edes lähteä, mitä sitten jos saan matkalla kohtauksen?

Pelko on iso varjo ja estää tasapainoisen elämän, se on melkein pahempi asia kuin itse sairaus, sillä siihen uppoaa eikä siitä pääse pois. Apua on tähän haettu mutta siitä ei ole ollut oikein hyötyä. Joten tämän pelon kanssa on nyt vain elettävä ja katsottava miten pahasti se rajaa minut maailman ulkopuolelle.

Jos haluat lukea lisää RCVS -oireyhtymästä minun silmin, niin klikkaa linkkejä alta:

Thunderclap headache

RCVS ja kuntoutus

RCVS -diagnoosin jälkeen

Rakkaudella -Melissa 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Meidän kesätraditio -Vuosaarenhuippu

Meidän kesätraditio -Vuosaarenhuippu

Meidän kesätraditio on ollut jo monena vuonna lähteä retkelle Vuosaarenhuipulle. Joka vuosi olen kirjoittanut uuden postauksen ja kertonut fiiliksiä miltä alue näyttää ja miltä tuntuu kävellä. Viime vuonna olimmekin alkusyksystä alueella, odottelimme kovin, että myös entinen kaatopaikka avautui myös. Maisemointi on osassa aluetta vielä kesken, mutta paljon uutta nähtiin vaikka koko aluetta ei tällä kertaa edes yritetty koluta.

Meidän kesätraditio -Vuosaarenhuippu

Miksi emme siis viettäneet pidempään aikaa tuolla? Yleensä kun meillä on eväät ja seikkaillaan alueella pitkään. Yksi syy oli se, että mieheni toipuu edelleen leikkauksesta ja minä poden edelleen päänsärkyjä, tokikaan en enää saa kohtauksia. Silti pelko kohtauksista on aina takapuolessa, mutta isoin pelko olikin kun kuulin jyrinää taivaalta ja näin kaukana mustat pilvet. Meikäläinen pelkää ukkosta, ukkosilmalla olen nimittäin mieluiten sängynalla piilossa tärisemässä, jos vain mahtuisin sinne sängynalle. Mutta en mahdu.

Joten kun ukkonen kertoi, että täältä tullaan, niin otin jalat alleni ja lähdin laskeutumaan kohti uutta hienoa parkkipaikkaa, eteläistä parkkipaikkaa, jonne meidän kottero oli jätetty seisomaan yksinään outoon ja uuteen paikkaan. Mahtoi olla jännät paikat silläkin kun hienoja autoja oli ympärillä ja hän on vain tuommoinen pikkuinen kottero.

Meidän kesätraditio -Vuosaarenhuippu

Täyttömäki on mahtava seikkailupaikka

Alue muuttuu koko ajan ja uutta nähtävää tulee joka vuosi, on myös mahtavaa nähdä miten luonto ottaa alueen valtaansa ja muokkaa sen lopulta ihan uudeksi ympäristöksi. Pölyttäjät pörräävät ja sirkat soittaa, linnut lentelee ympärillä. nähtävää ja koettavaa siis on ja paljon. Kukkaloisto on mieletön ja jos et muualla perhosia ole nähnyt aikoihin, niin täällä näkee ja montaa eri laatua.

Tänäänkin näin miten haarapääsky koitti napata isoa perhosta suuhunsa mutta ei onnistunut. Taistelu oli kova mutta tällä kertaa perhonen veti isomman korren ja pääsi karkuun. Oli kyllä mieletöntä nähdä tällainenkin taitelu ihan minun vieressä. Ja kun on ihan hiljaa kuulee paljon muutakin kuin mehiläisten ja pulleiden kimalaisten hurinan ja heinäsirkkojen soiton. Koko luonto puhuu ympärillä ja odottaa, että me istumme alas kuuntelemaan tarinaa, jossa olemme itse yksi osa tarinaa.

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Sunnuntairetki Vuosaaren huipulle

Huipulla tuulee

Vuosaaren huippu

Vuosaaren huippu

Mekosta playsuit-Kaikuja täyttömäellä

Vanha farkkutakki uuteen uskoon – Täyttömäki vol.2