Hae
VillaNanna

Iski paniikki

Iski paniikki

Melissalla iski paniikki! Näin se kävi.

Kun aloitin nuoriso-ohjaajan opinnot seitsemän vuotta sitten, pääsin heti ensimmäisen näytön jälkeen töihin. Tein keikkaa koko opiskeluni ajan ja heti opintojeni jälkeen jatkoin hetkisen keikkailua, tämän jälkeen siirryin koulumaailmaan osa-aikaiseksi vastuuohjaajaksi. Lopulta nuorisotyö vei mukanaan ja palasin keikkailun piiriin. Kaksi vuotta olen siis keikkaillut ja ollut osa-aikaisia pätkiä Nuorisopalvelulla. Nyt koronarajoitukset tuli, niin minut vakinaisetettiin. Sain vihdoin palkinnon siitä kovasta työstä minkä olen tehnyt ja minun pitäisi tanssia ja laulaa ilosta, mutta…

Iski paniikki

Minulla on ollut ajatuksena se, että saan tehdä sellaisen pidemmän jakson hommia ja joskus kun osaan kaikki täydellisesti, niin sitten voin hakea vakipaikkaa, mutta toisin kävi.

Miksi minulla sitten on paniikki?

Olen tottunut tekemään töitä miten haluan, milloin haluan ja missä haluan. Enää en voi mennä ja tulla niin kuin tahdon, olla siellä töissä missä milloin tahdon. Elän nyt kokonaan tälle yhdelle paikalle. Minulta jää pitkät kesät, Työväenopiston käytävät ja erilaiset käsityöfestarit. Tilalle tosin tulee iso määrä kaikkea muuta, mutta enää en voi itse päättää mitä haluan tehdä, vaan tehtävä on sitä mitä työnkuvaan kuuluu. Tässä kohtaa se paniikki iskee. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, etten haluaisi vakipaikkaa, siitä ei ole kyse. Se oli suunnitteilla ja tarkoitus ja olen todella iloinen, että paikan sain ja ura etenee huimaa vauhtia, vaikka ikää on paljon.

Minulla on ollut ajatuksena se, että saan tehdä sellaisen pidemmän jakson hommia ja joskus kun osaan kaikki täydellisesti, niin sitten voin hakea vakipaikkaa, mutta toisin kävi.

Monasti saa kuulla siitä, miten ikä painaa vaakakupissa, meitä vanhemiä ihmisiä ei haluta enää työelämään. Ollaan liian vanhoja kun se 50 vuotta tulee mittariin. Monilla on ollut suuria vaikeuksia tämän ikäisenä saada töitä ja olenkin siitä todella mielissäni, ettei ikäni ole ollut kynnyskysymys missään vaiheessa kun olen hakenut töitä. Se on useimmiten ollut enemmänkin valttikortti kuin este. Tämä nähtävästi riippuu siis paljon alasta mihin hakee töihin.

Minun ei auta muu kuin siirtää paniikki sivuun ja lähteä tekemään samalla uutteralla otteella töitä kuin tähänkin asti. Kouluttaudun koko ajan ja parannan ammattitaitoani. Kuten tähänkin asti. Paniikki väistyy asteittain ja pikku hiljaa. Uskon tämän tunteen vielä muuttuvan kun pääsee kunnolla hommiin, nyt tämä korona vaikuttaa paljon siihen miten tätä työtä tehdään, ikävä on nuoria!

Oikein ihanaa ja aurinkoista päivää teille kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi