Hae
VillaNanna

Saako omasta työstä tykätä?

Saako omasta työstä tykätä? Vai pitääkö työ olla sellainen, että sitä vain suorittaa? Onko ok, että harrastuksesta tulee työ, joka voimaannuttaa? Näitä asioita jäin pohtimaan erään keskustelun jälkeen. Elämmekö tällä hetkellä sellaisessa maailmassa, missä pitää koko ajan huomioida se, että muilla ei välttämättä ole hyvä ja minun pitää näin ollen salata se, että rakastan työtäni. Ei ole hyvä, että puhun siitä miten onnellinen olen työssäni ja miten paljon tykkään tehdä tätä työtä. Miten paljon näin vaivaa saavuttaakseni tämän työn mikä minulla nyt on, minun unelmatyöni.

Saako omasta työstä tykätä?

Saako omasta työstä tykätä?

Uudelleen kouluttauduin, jätin tekstiili -ja vaateteollisuuden viitan kauniisti viikattuna tuolille ja avasin nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajan oven astuakseni siitä sisään. Valmistuin etuajassa ja sen jälkeen monen vaiheen jälkeen, monen vaikean tapahtuman jälkeen, koronan ja kaiken muun negatiivisen tullessa vastaan, minulle tarjoutui mahtava mahdollisuus hakea töihin nuorisotilalle, jossa pääpaino on kädentaidoissa. Ja vaikka haastattelu ei mennyt kovin hyvin, niin paikka oli minun. Pääsin tekemään työtä, jossa voin yhdistää niin nuorisotyön kuin vanhan ammattini vaatetusalan puolelta. Pääsin tekemään sitä mitä harrastan muutoinkin ja samalla tekemään nuorisotyötä, joka on minulle rakasta.

Kun kerron tarinani, niin minulle sanotaan, etten saa kertoa siitä, että tämä on unelmatyö, työ joka voimaannuttaa, jossa rakastan olla. Miksikö? Koska on niitä ihmisiä olemassa, jotka eivät voi hyvin omassa työssään, joiden työyhteisö on huono, on kiusaamista yms. Onko se minun vastuulla? Onko se niin? Enkö minä siis voi nauttia työstäni koska joku muu ei voi? Se on minulle aika suuri vastuu, jos kannan niiden muiden murheellista tarinaa harteillani. Minun kuitenkin kuuluu kantaa vain omat harteillani, sekä omien lasteni. Ei muiden.

Piilota onnesi

Valtavasti näkyy sitä, että ne jotka puhuu omista voitoistaan elämässä halutaan saada tavalla tai toisella maanrakoon ja pian. Ruma käytös muita kohtaan varsinkin somessa on nostanut päätään rajusti ja kiusaaminen on arkipäivää. Samaan aikaan huudetaan koulukiusaamista vastaan ja toisella kädellä haukutaan niitä, joiden elämässä tapahtuu hyviä asioita. Onko se koronan tuomaa pahaa vai onko se ollut jo valmiina olemassa?

Minua muutama aika sitten varoitettiin, että pian myös minun alani työntekijät vaihdetaan robotteihin ja myös minä pääsen kortistoon, joten silloin hän voi nauraa minulle, kun olen niin ollut onnellinen työstäni, jonka menetän roboteille. En kuitenkaan osaa huolestua moisesta, on kuitenkin aloja, joita ei voida kokonaan robotisoida, se ei ole millään tavoin mahdollista. Robotit ovat kyllä hyviä apuvälineitä mutta ihmistä ne eivät kykene kokonaan syrjäyttämään. Oli se sitten naivi ajatus tai ei, mutta näkee nytkin sen, miten tärkeä se ihmisen kohtaaminen on.

Toisin sanoen, jatkan onnellisena työssäni, joka tekee minut onnelliseksi.

Saako omasta työstä tykätä?

Yhteinen aika on tärkeää

Yhteinen aika on tärkeää

Yhteinen aika on tärkeää ja sitä meillä ei oikein tällä hetkellä tunnu olevan ollenkaan. Tuntuu myös sille, etten oikein nää perhettäni enkä kavereita enää ollenkaan, olen aina töissä ja katselen muiden lapsia, juttelen muiden lasten iseille ja äideille. Työ muokkaa meidän kaikkien elämää, se vähentää meidän kaikkien sosiaalisia kontakteja ja hups vaan, huomaat olevasi pihalla kuin lumiukko omassa elämässäsi.

Tämä vuosi on ollut todella erikoinen, enkä tarkoita vaan koronaa, vaikka sillä on iso merkitys kuitenkin tämän vuoden tapahtumiin. Niin paljon on mahtunut tähän pieneen aikaan, kohta on taas joulu ja uusi vuosi ja millainen on se tuleva vuosi? Onko se parempi kuin tämä vuosi on ollut? Itse haluan uskoa siihen. Uskon myös, että nyt saan myös aikaa enemmän perheelleni ja ystävilleni, kun työkuvioni ovat jälleen muuttuneet.

Ai, mitä on sitten tapahtunut?

Niin paljon on tapahtunut ja pelkäänkin, että nyt kun tilanne rauhoittuu, niin sitten käykin hullusti ja meneekin kaikki päälaelleen. En tokikaan halua tätä edes miettiä.

Yhteinen aika on tärkeää

Yhteinen aika on tärkeää

Luulen, että kaikille on tärkeää se, että vietetään perheen kanssa yhteistä aikaa. Tehdään ruokaa yhdessä ja syödään yhdessä, ulkoillaan ja puuhataan yhdessä. Meillä tämä ei ole niin yksinkertaista. Olemme eri aikaan töissä mieheni kanssa, näen nuorimmaiseni ohimennen aamulla ja illalla. Isompia en näe kuin harvoin. Olen niin tottunut siihen, että meillä on yhteisiä seikkailuja, yhteisiä matkoja ja yhteisiä juttuja. Minun työni on vähentänyt tätä roimasti ja se myös näkyy meidän arjessa. Lapsi kaipaa, mies kaipaa, kaikki kaipaa.

Toki tässä kohtaa voisi sanoa, että ammatinvalintakysymys ja kaikkea ei voi saada, vai voiko? Meidän elämässä on tapahtunut nyt viimeisen vuoden aikana ihan hirmuisesti. Olen vaihtanut työtilaa neljä kertaa. Kaksi kertaa minut pyydettiin tietyille tiloille ja kaksi kertaa olen hakenut tietyille tiloille. Nyt vaihdoin sellaiseen tilaan, jossa teen vain kädentaitoja. Vedän pajoja ja kerhoja eri ikäsille (9-18 vuotiaille) ja tämä tila on minun valtakuntani ja unelmien täyttymys. Tätä olen pitkään unelmoinut, että voin yhdistää nuorisotyön sekä pajatoiminnan ja tehdä kädentaitojen parissa töitä eläkeikään asti. Urani on siis päässyt sellaiseen tilanteeseen, joka on ollut minulla tavoitteena.

Tämän vuoden aikana on myös esikoiseni vaihtanut työpaikkaa, vakipaikkaan, poikani alkoi vuosi sitten seurustella ja nyt tänä syksynä muutti tytön perässä toiselle paikkakunnalle. Näin kaksi lapsistani asuu nyt kaukana kotoa. Se on ollut raskasta aikaa, mutta pikkuhiljaa tähänkin on alkanut tottua. Mutta keskimmäisen muutto oli iso askel meille kaikille ja nuorimmaisen on vaikea sopeutua. Mutta nyt uusien työtuulien tullessa, minulla onkin myös enemmän aikaa olla perheeni kanssa ja näin tukea myös tätä nuorintani, joka palvoo isoveljeään.

Millä keinoin koitamme lähentyä perheenä jälleen?

Nyt minulla on pääsääntöisesti viikonloput vapaat ja ihan ensin otan meidän vanhan tavan takaisin ja se on yhdessä ruoan valmistus sekä yhdessä syöminen. Sen jälkeen voidaan alkaa suunnitella taas yhteisiä ihania retkiä eri paikkoihin. Olen niin ansainnut tämän ja nyt onkin katse jo kohti kesälomaa, jota minulla ei viime kesänä ollut kuin viisi päivää. Uskon myös, että nyt ehdin taas ommella ja keskittyä muihinkin hommiin kuin työhöni. Ihminen tarvitsee muutakin kuin oravanpyörän.

Nautinnollista pikkulauantaita!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Kaunis Nuuksio

Aurinkoinen lauantai

Huipulla tuulee