Hae
VillaNanna

Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi?

Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi?

Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi? Ainakin olen hengissä edelleen. Todellisuudessa päivä ilman somea, oli vahinko. Vahinko sattui heti aamusta kun pakattiin tavarat kasaan ja suunnattiin kohti Pasilan asemaa. Tällä kertaa emme päässeet lähtemään autolla, sillä vanhempi poika ajoi kolarin sillä, joten Turkuun piti lähteä junalla, oli mukavaa vaihtelua sekin. Mutta siis, minun puhelin unohtui kotiin, joten someen pääsin vasta yöllä. Voisi siis totuudenmukaisesti sanoa, että olin teillä tietämättömillä kaksitoista tuntia.

Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi?

Hengissä vielä ollaan, onneksi. Osan aikaa ei edes huomannut sitä, ettei puhelinta ollut mukana ja välillä taas harmitteli sitä kovastikkin. Varsinkin junassa, olisi ollut kiva olla puhelin mukana, niin matka olisi kulkenut hiukan helpommin…Ehkä. Jotenkin kuitenkin oli helpompi olla kun se puhelin ei piippaillut koko ajan ja sai kameraa käytettyä enemmän, eikä tehdä mitään turhia räpsytyksiä. Tavallaan olin aika hämilläni siitä, että mitä sitä pitäisi tehdä kaikella sillä ajalla mitä sain nyt kun en räplännyt puhelinta joutoaikana. Homma oli aika helppo, pakkokin oli olla kun puhelin oli muualla mitä minä. Tosin osan ajasta olisin mielelläni huilinut ja räplännyt sitä puhelinta.

Turku

Turku on ja voi hyvin. Kun itsellä ei ollut puhelinta, niin tuli seurattua muita ihmisiä myös. Varsinkin vanhempia on syytetty siitä, että lapset ovat heitteillä ulkona ja aikuiset räplää puhelinta. Näin varmasti voi ollakkin mutta Seikkailupuistossa tuli huomattua, ettei siellä aikuisilla puhelinta ollut. Jos ei sitten ollut puhelimessa puhumassa. Jos joku räpläsi puhelinta, niin toinen vanhemmista oli lapsen kanssa. Toki kyseessä vain yksi otanta, mutta nyt asiaa tuli seurattua kun itsellä ei ollut puhelinta.

Kun itsellä ei ollut puhelinta, niin tuli seurattua muita ihmisiä myös. Varsinkin vanhempia on syytetty siitä, että lapset ovat heitteillä ulkona ja aikuiset räplää puhelinta.

Miksi kävimme Turussa, taas johtuu ihan siitä, että tyttäreni asuu siellä ja oli syy miksi tytön luona käytiin. Käynnin syy selviää myöhemmin. Tosin Instassa kyllä jo tiedetään syy käynnille. Jokatapauksessa oli kiva viettää Turussa minun viimeinen vapaa lauantai hetkeen. Nauttia vielä ulkoilmasta ja syödä nauttien. Toki nyt on tuo pikku herra Härdelli saanut pahan astmakohtauksen reissusta. Toivottavasti hän tuosta tokenee huomiseksi.

Turkua oli kiva kiertää, käytiin Kupittaanpuistossa, siellä oli kirppishommat käynnissä mutta mukaan ei lähtenyt mitään, Seikkailupuisto käytiin läpi myös mutta Härdelli ei enää innostunut samoin kuin ennen, ruokailu tapahtui jokirannassa, ihanassa Tårget -ravintolassa.

Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi? Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi? Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi? Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi?Päivä ilman somea, miten meikkänaisen kävi?

Asuni

Minusta paras asu matkustamiseen on aina housut, toki hameessakin tulee välillä mentyä mutta housut on silti ne mukavimmat. Tällä kertaa siis laitoin housut ja mukaan lämmintä, sillä vaikka elokuu on kesäkuukausi, niin illat ovat todella kylmiä. Asuni koostui sellaisista vaatteista, mitä sattuu kaapissa olemaan ja moni näistä on teille myös erittäin tuttuja juttuja.

  • Paita, 15 vuotta vanha, ostettu Lindexiltä
  • Housut, itse tehdyt, kaavana Burdan pöksykaava 7/2011
  • Farkkutakki on tehty fakkujen palasista, kaavana käytin myös Burdan Peplum-jakun kaavaa.

Minusta oli mukava laittaa pitkästä aikaa nämä viskoosihousut jalkaan. Tein nämä aikanaan meidän Krakovan reissulle, jonka teimme tyttäreni kanssa. Tytär on käynyt usemman kerran Puolassa ja ollut siellä myös Comenius-projektin vaihdossa. Silloin kiersi Varsovaa, Krakovaa ja kävi kolua Sanokissa. Erittäin mielenkiintoinen kokemus kaikin puolin.

Herra Härdellin aurinkoinen asu

Herra Härdelli halusi olla eilen aurinko ja pukeutui sen mukaan. Isoveljen vanha takki on hänelle erittäin tärkeä ja rakas ja sitä vedetään perässä mentiin sitten minne tahansa. Takin isoveli on aikanaan hankkinut ensimmäiseltä Tallinnan reissultaan. Kyseinen reissu oli isoveikalle hyvin rankka, sillä hän tosiaan oli ekaa kertaa ikinä ulkomailla, matkustellut oli paljon ja laivareissut olivat tuttuja mutta nyt ekaa kertaa ja tunne oli voimakas. Sen jälkeen matkustelu on kuulunut hänen elämäänsä ja toivookin kovin, että kaveritkin innostuisivat matkailusta, niin pääsisi muidenkin kanssa matkoille, ettei vian meidän kanssa.

Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

Lue myös nämä: Asun hinta 8€, Sisarukset Turussa

18 kommenttia

  1. Pirkko / Meriharakka kirjoitti:

    Kamera tuli ilmeisesti kuitenkin mukaan 🙂
    Ilman somea selviäisikin kyllä pitempäänkin matkoilla, mutta puhelimen kartta- ja tiedonhakuominaisuudet ovat kyllä aika oleellisia. No ei ehkä Turussa … jossa olen sattumalta syntynyt ja viettänyt ensimmäiset 18 vuotta elämästä.

    • villananna kirjoitti:

      Me olemme myös koko porukka syntyneet Turussa ja eläneet aikuisuuteen asti Turussa. Kamera mulla on aina mukana. Oltiin missä tahansa, sillä ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee 😀

  2. Emmi kirjoitti:

    Hienoja kuvia – tuli ihan sellainen fiilis että vois matkustaa Turkuun minilomalle! 😀

  3. Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi kirjoitti:

    Turkuun pitäisi päästä käymään. En ole käynyt ikinä kuin jäähalleilla omien kisojen tai Kärppä-pelien takia ja satamassa lähteäkseni tai tullakseni takaisin Suomeen. -Katta /Arki(paska)ruokaa http://www.arkipaskaruokaa.fi

    • villananna kirjoitti:

      Turku on kyllä semmoinen paikka missä kannattaa käydä, siellä on nykyään vaikka mitä kiinnostavaa..

  4. Minnea kirjoitti:

    Minäkin oon välillä viettänyt vahingossa somettoman päivän, kun puhelin on jäänyt kotiin 🙂 Se tekee ihan hyvää välillä!

    Kaunis tuo sun asu!

  5. Jael kirjoitti:

    Mun olisi kyllä aika vaikeaa olla ilman somea, tai siis puhelinta. Osaan kyllä olla päivän ilman somea mutta ilman puhelimen toimintoja olisi jo vaikeampaa.
    Kivat kuvat:)

    • villananna kirjoitti:

      Ihmeen hyvin sitä pärjäsi ilman koko puhelinta, en ehtinyt kaivata sitä kuin ihan muutaman kerran, ja se oli juuri tuolla junassa.

  6. Sorakukka kirjoitti:

    Kun heittää somet nurkkaan ja keskittyy tekemiseen ja sen jälkeen vilkaisee luuria vain huomatakseen ettei kukaan ole kaivannut, voi some taukoa jatkaa. 😂 Joskus on hyvä todeta itselleen ettei minua ole pakko saada kiinni just heti, nyt! Mukava välillä vain olla

    • villananna kirjoitti:

      Kyllä vain, aina voi jatkaa sometaukoa ja nyt kun huomaa, että pärjää ilman, niin helposti voi pidentää taukoa milloin haluaa 🙂

  7. Satu - Tsajut kirjoitti:

    Kokeilin juuri some-paastoa ja syy oli sama, unohdus. Oma paastoni kesti pikkuisen pidempään ja oli oikeasti ihan piristävä 🙂

    • villananna kirjoitti:

      Kyllä, uskon, että on piristävää kun on pidempään somelomalla. Toivottavasti itsekkin pääsen siihen joskus.

  8. tuulanneli kirjoitti:

    Itselläni on joskus kiireisenä työpäivänä tullut tilanne, että olen ollut yli kymmenen tuntia poissa somesta. Yllättävintä on ollut, että se on tuntunut loppujen lopuksi kivalta! Pitäisi useamman olla ilman somea!

    Turku on ihana kaupunki!

    • villananna kirjoitti:

      Kyllä, oli aika kiva fiilis kun se puhelin oli unohtunut, eikä tullut koko ajan räplättyä sitä 🙂

  9. Sonja kirjoitti:

    Hauska kokeilu vaikkakin vahingossa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *