Muuttuuko yli 50-vuotias nainen näkymättömäksi miesten silmissä?
0
Törmäsin Iltalehden juttuun, jossa käsiteltiin naisten kokemusta siitä, kuinka miesten huomio vähenee iän myötä. Tietenkin minun oli pakko klikata, sillä muuttuuko yli 50-vuotias nainen todella näkymättömäksi miesten silmissä? Olen itse 53-vuotias, joten jos tässä pitäisi jo kovaa vauhtia hävitä miesten tutkasta, haluan tietää, joko se on tapahtunut.
Aihe ei ole minulle edes uusi. Kirjoitin jo kesällä 2025 postauksen Yli 50-vuotias ei tarkoita näkymätöntä. Silloin pohdin ennen kaikkea yli 50-vuotiaiden naisten näkyvyyttä somessa, pukeutumisessa ja vaikuttajamaailmassa. Iltalehden juttu sai minut kuitenkin miettimään asiaa vähän toiselta kantilta. Jos miehet eivät enää katso minua samalla tavalla kuin joskus nuorempana, olenko todella muuttunut näkymättömäksi?
Muuttuuko yli 50-vuotias nainen näkymättömäksi miesten silmissä?
Ensimmäinen ajatukseni oli oikeastaan aika huvittunut. En nimittäin koe itseäni näkymättömäksi. En myöskään koe muuttuneeni vähemmän viehättäväksi. Olen edelleen mielestäni söpö, kujeileva ja välillä hyvinkin flirttaileva. Minun kanssani myös flirttaillaan edelleen. Saan kehuja, nykyään ehkä enemmän naisilta kuin miehiltä, mutta kyllä minä edelleen koen tulevani nähdyksi.
Ikä minussa näkyy. Totta kai näkyy. Olen 53-vuotias nainen, joten miksi minun pitäisi näyttää joltain muulta? En halua näyttää kolmekymppiseltä. Olin kolmekymppinen jo kerran. Kasvot muuttuvat, vartalo muuttuu ja ihminen muuttuu vuosien mukana. Ikääntymisen näkyminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin viehättävyyden katoaminen.
Ehkä tässä koko keskustelussa häiritsee minua eniten juuri sana näkymätön. Milloin naisen näkyvyydestä tuli sama asia kuin se, katsovatko tuntemattomat miehet häntä?
Kaipaanko oikeasti sitä huomiota, jota sain nuorempana?
Kun olin nuorempi, miesten huomio oli välillä hyvinkin suoraa. Pyydettiin ulos. Kadulla saatettiin taputella takamukseen. Kaupan parkkipaikalla pysähdyttiin kysymään, lähtisikö tyttö kyytiin. Bussikuskit pyysivät kahville. Sellaista tapahtui niin paljon, ettei sitä aina edes ajatellut erityisenä asiana. Se vain kuului siihen maailmaan, jossa nuorena naisena liikkui.
Kun mietin sitä nyt, olen oikeastaan aika helpottunut siitä, ettei sitä tapahdu enää koko ajan.
Ja tässä kohtaa minun on pakko kysyä vähän provosoivasti: jos kukaan ei enää läpsäise minua takamukseen kadulla, olenko muuttunut näkymättömäksi? Jos kaupan parkkipaikalla ei pysähdytä kysymään, lähtisikö tyttö kyytiin, olenko menettänyt naisellisuuteni? Jos bussikuski ei enää pyydä kahville, tarkoittaako se, että olen lakannut olemasta viehättävä? Tuskin.
Ehkä osa siitä huomiosta oli sellaista, jota ei olisi koskaan pitänytkään käyttää naisen näkyvyyden tai viehättävyyden mittarina. Huomio ja arvostus eivät ole sama asia. Flirtti ja häirintä eivät ole sama asia. Eikä se, ettei tuntematon mies kommentoi ulkonäköäni, tarkoita, ettei hän olisi edes huomannut minua.
Entä jos miehetkin ovat muuttuneet?
Tätä näkökulmaa jäin miettimään Iltalehden juttua lukiessani. Minä olen vanhentunut, mutta samaan aikaan ympäröivä maailma on muuttunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.
Seksuaalisesta häirinnästä puhutaan nykyään aivan eri tavalla kuin silloin, kun olin nuorempi. Rajojen kunnioittamisesta puhutaan enemmän, ja moni sellainen asia, joka aikaisemmin kuitattiin flirttinä tai jonain, mitä naisen vain kuului kestää, nähdään nykyään aivan toisessa valossa.
Voisiko siis olla niinkin, että osa miehistä yksinkertaisesti miettii nykyään tarkemmin, miten vierasta naista lähestyy? Uskaltaako sanoa kohteliaisuuden? Uskaltaako pyytää kahville? Missä menee mukavan flirtin ja ei-toivotun lähestymisen raja?
En tiedä. Enkä väitä, että tämä selittäisi kaiken. Ikä vaikuttaa varmasti siihen, millaista huomiota nainen saa. Mutta minusta olisi liian yksinkertaista päätellä, että jos 53-vuotias nainen saa vähemmän tuntemattomien miesten huomiota kuin 23-vuotias nainen, hän on automaattisesti muuttunut näkymättömäksi. Ja tässä tulee ehkä koko jutun provosoivin kysymys: Jos seksuaalinen häirintä vähenee naisen ikääntyessä, saako sitä edes kutsua näkymättömyydeksi?
Joskus haluan, ettei kukaan katso
Tässä keskustelussa unohtuu helposti myös se, että me itse vaikutamme siihen, kuinka helposti meitä lähestytään.
Eilen lähdin liikkeelle isossa mustassa hupparissa ja leveissä verkkareissa. Ei meikkiä, poninhäntä korkealla päälaella ja naama peruslukemilla. En muutenkaan kulje kaupungilla aktiivisesti ympärilleni vilkuillen tai tarkkailemassa, katsovatko miehet minua.
Miehet eivät juuri katselleet. Naiset kyllä katselivat. Olisiko minun pitänyt palata kotiin järkyttyneenä siitä, että nyt se sitten tapahtui, olen vihdoin muuttunut näkymättömäksi? Tuskin.
Minähän näytin ja käyttäydyin ihmiseltä, joka haluaa kulkea rauhassa. En hakenut katsekontaktia, en flirttaillut enkä edes seurannut ympäristöäni erityisen tarkasti. Se, etten juuri sinä päivänä herättänyt miesten huomiota, ei tarkoita, että olisin yhtäkkiä muuttunut vähemmän viehättäväksi. Joskus haluan yksinkertaisesti kulkea rauhassa.
Toisessa ympäristössä kokemus voi olla aivan erilainen. Krakovassa huomasin, että minua jäätiin katsomaan pitkäksikin aikaa. En tietenkään voi tietää miksi. Katsottiinko vaatteitani, hiuksiani, olemustani vai jotakin aivan muuta? Eikä minun oikeastaan tarvitsekaan tietää.
Se kuitenkin muistutti siitä, kuinka paljon tilanteella, ympäristöllä, pukeutumisella, omalla olemuksella ja ehkä kulttuurillakin voi olla tekemistä sen kanssa, kuinka ihmiset katsovat toisiaan. Silti naisen kohdalla selitykseksi tarjotaan helposti vain yhtä asiaa: ikää.
Ikä näkyy ja saa näkyä
En halua todistella kenellekään, että näyttäisin 53-vuotiaana nuoremmalta kuin olen. Miksi pitäisi? Olen 53-vuotias ja saan myös näyttää siltä.
Kasvoissa saa näkyä eletty elämä ja kehossa vuodet. Ikääntyminen ei kuitenkaan pyyhi pois persoonaa, seksuaalisuutta tai viehättävyyttä. Minä olen edelleen sama söpö, kujeileva ja välillä flirttailevakin nainen. Tietenkin olen eri näköinen kuin 20- tai 30-vuotiaana. Sehän olisi aika merkillistä, jos en olisi.
Ehkä yksi ikääntymisen parhaista puolista onkin se, että muiden katse alkaa menettää merkitystään.
Voin yhtenä päivänä haluta pukeutua näyttävästi ja toisena vetää päälleni jättimäisen hupparin ja verkkarit. Joskus haluan olla söpö, joskus seksikäs, joskus romanttinen ja joskus haluan vain olla rauhassa. Kaikki nämä ovat minä. Ikääntyminen ei tee naisesta näkymätöntä. Se tekee hänen ikänsä näkyväksi. Miksi sitä pitäisi pelätä?
Entä naisten katse?
Yksi asia on kyllä muuttunut. Saan edelleen paljon kehuja, mutta ne tulevat nykyään usein toisilta naisilta. Ja minusta se on aika ihanaa. Naiset kommentoivat vaatetta, hiuksia, koruja, väriyhdistelmää tai jotain itse tekemääni. Tuntematon nainen saattaa sanoa ohimennen, että ihana takki tai upeat kengät. Eikö sekin ole nähdyksi tulemista?
Miksi miesten katse olisi jotenkin arvokkaampi mittari sille, kuinka näkyvä nainen on? Ehkä minua kiinnostaa nykyään jopa enemmän se, että joku huomaa tyylini, persoonani tai tekemäni vaatteen kuin se, että tuntematon mies arvioi kadulla, olenko hänen mielestään seksuaalisesti kiinnostava.
En silti aio teeskennellä, etteikö flirtti olisi kivaa. Onhan se. Minusta on edelleen hauskaa flirttailla, ja kanssani flirttaillaan. Olen 53-vuotias nainen, en mikään sukupuoleton olento, jonka pitäisi viisikymppisenä lakata olemasta viehättävä. Mutta siinä on valtava ero, nauttiiko huomiosta silloin kun sitä tulee vai tarvitseeko sitä oman arvonsa mittariksi.
Ehkä en muuttunutkaan näkymättömäksi
Kirjoitin jo vuonna 2025, ettei yli 50-vuotias tarkoita näkymätöntä. Ajattelen edelleen aivan samalla tavalla, mutta nyt lisäisin siihen yhden asian. Minun ei tarvitse olla miesten katseen kohteena ollakseni näkyvä.
Näytän 53-vuotiaalta naiselta, koska olen 53-vuotias nainen. Ikä saa näkyä. Samalla minussa näkyvät kaikki ne muutkin asiat, joita vuodet eivät ole vieneet mihinkään: ilo, huumori, tyyli, uteliaisuus, leikkisyys ja kujeileva luonne. Ja ehkä tässä on lopulta tapahtunut paljon suurempi muutos kuin se, katsovatko miehet minua yhtä paljon kuin ennen.
Nuorena miesten huomio tuli usein pyytämättä ja joskus tavalla, jota en olisi edes halunnut. Nyt saan paljon enemmän itse päättää, milloin haluan tulla nähdyksi, milloin haluan flirttailla ja milloin haluan vetää hupun päähän ja olla rauhassa. Minä en kutsuisi sitä näkymättömyydeksi. Minä kutsuisin sitä vapaudeksi.
Mitä sinä ajattelet? Oletko huomannut iän myötä muutoksen siinä, miten sinua katsotaan tai lähestytään? Kaipaatko nuorempana saamaasi huomiota vai oletko huomannut, ettet tarvitsekaan sitä samalla tavalla kuin ennen?
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lisää pohdintoja: