Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
0
Hyvä vaatekaappi ei tarkoita minulle täydellistä vaatekaappia. Sen ei tarvitse olla minimalistinen, värien ei tarvitse sointua täydellisesti keskenään eikä jokaisen vaatteen tarvitse sopia viiden muun kanssa. Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, siellä on minusta jotain paljon tärkeämpää kohdallaan. Sellainen vaatekaappi saa olla runsas, vähän rönsyilevä ja täynnä keskenään aivan erilaisiakin vaatteita, kunhan siellä olevat vaatteet tuntuvat omilta. Viime viikkoina olen käynyt omia vaatekaappejani läpi ja samalla huomannut miettiväni paljon sitä, miksi joistakin vaatteista tulee lempivaatteita ja toiset jäävät kaappiin, vaikka niissä ei olisi varsinaisesti mitään vikaa.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
Instagramissa kirjoitin tällä viikolla muutamia ajatuksia vaatekaapista ja pukeutumisesta, ja huomasin aiheen olevan sellainen, ettei sitä oikeastaan saa mahdutettua muutamaan kuvaan. Minusta vaatekaapin tärkein tehtävä ei ole näyttää hyvältä silloin, kun sen ovet avaa. Sen pitäisi toimia silloin, kun sieltä pitäisi aamulla löytää jotain päälle.
Olen huomannut tämän erityisen hyvin nyt, kun olen käynyt vaatekaappejani läpi. Vaatteita minulta ei todellakaan puutu, mutta suuri määrä vaatteita ei itsessään tee pukeutumisesta helppoa tai hauskaa. Paljon tärkeämpää on se, millaisia vaatteita siellä on, muistanko niiden olemassaolon ja haluanko oikeasti pukea niitä päälleni.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, on vaatekriisit selätetty ja aina kun avaat kaapin ovet, löydät monenlaista kivaa asua.
Tyhjän vaatekaapin syndrooma ei johdu vaatteiden määrästä
Tiedätte varmasti sen tunteen, kun seisoo täyden vaatekaapin edessä ja ajattelee, ettei ole mitään päällepantavaa. Minusta sitä kutsutaan vähän hassusti tyhjän vaatekaapin syndroomaksi, sillä yleensä kaappi ei ole tyhjä. Ongelma on melkein päinvastainen.
Kaapissa voi olla valtavasti vaatteita, mutta jos ne eivät sovi omaan elämään, omaan vartaloon tai omaan tapaan pukeutua, niiden määrä ei auta yhtään. Mukana voi olla vaatteita, jotka odottavat jotakin tiettyä tilaisuutta, väärää vuodenaikaa tai sitä kuuluisaa päivää, jolloin niitä ehkä joskus käyttäisi. Sitten niiden keskellä ovat ne vaatteet, joita oikeasti käyttää, mutta niitä ei välttämättä edes näe.
Minulla on paljon vaatteita enkä koe sitä ongelmaksi. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, etten tavoittele pientä kapselivaatekaappia. Sen sijaan haluan nähdä, mitä minulla on. Runsas vaatekaappi ja hallitsematon vaatekaappi ovat minusta kaksi aivan eri asiaa.
Shoppaile välillä omassa vaatekaapissasi
Tämä on ollut ehkä hauskin osa koko vaatekaappioperaatiota. Olen löytänyt omia vaatteitani.
Kuulostaa vähän järjettömältä, koska tietenkin tiesin niiden olevan minun vaatteitani ja tietenkin olen ne joskus kaappiin laittanut. Silti vastaan on tullut vaatteita, jotka olen käytännössä unohtanut. Kun sellaisen pukee pitkän ajan jälkeen uudelleen päälle, tunne voi olla melkein sama kuin olisi löytänyt jotain kirpputorilta. Paitsi ettei tarvitse maksaa mitään eikä kantaa kotiin yhtään uutta vaatetta.
Ja tässä kohtaa olen edelleen eri mieltä siitä neuvosta, että käyttämätön vaate pitäisi automaattisesti poistaa, jos sitä ei ole käyttänyt vuoteen. Minulla on vaatteita, jotka ovat levänneet paljon pidempään ja palanneet myöhemmin käyttöön. Jos pidän vaatteesta edelleen ja sillä on paikka kaapissani, en tarvitse sille vuosittaista käyttökiintiötä.
Ehkä omassa vaatekaapissa pitäisi vain käydä useammin ostoksilla. Nostaa esiin jotain, mitä ei ole käyttänyt pitkään, pukea se päälle ja katsoa uudelleen. Joskus uusi lempiasu voi löytyä sieltä, missä se on odottanut jo vuosia.
Pukeudu sille vartalolle, joka sinulla on nyt
Tämä on minusta yksi tärkeimmistä asioista pukeutumisessa ja samalla yllättävän vaikea. Vartalo muuttuu elämän aikana. Minunkin vartaloni on ollut eri kokoinen ja eri muotoinen eri aikoina, ja vaatekaapissa nuo eri ajat näkyvät helposti. Vaatteen tehtävä on kuitenkin sopia minulle eikä minun tehtäväni ole sopia vaatteeseen.
En halua avata aamulla vaatekaappia ja nähdä ensimmäisenä vaatetta, joka kertoo minulle, minkä kokoinen minun joskus pitäisi taas olla. Haluan nähdä vaatteen, jonka voin pukea tänään. Jos housut eivät mene kiinni, niiden kokolappu ei kerro mitään minun arvostani. Se kertoo ainoastaan, etteivät kyseiset housut sovi minulle tällä hetkellä.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Vaatteen ei tarvitse piilottaa vartaloa, pienentää sitä tai saada sitä näyttämään joltain toiselta. Minä pidän esimerkiksi vaatteista, jotka korostavat vyötäröäni ja vartaloni muotoja. Pukeutumisen pitäisi tuottaa iloa sille ihmiselle, joka peilissä on nyt, eikä jollekin menneelle tai kuvitellulle versiolle hänestä.
Lempivaatetta ei tarvitse opetella rakastamaan
Joskus vaatetta sovittaessa tietää heti, että tämä on ihana. Ja joskus taas seisoo sovituskopissa, kääntelee vaatetta, vetää sitä vähän yhdestä kohdasta, miettii oikeita kenkiä ja yrittää vakuuttaa itselleen, että ehkä tämä kotona näyttää paremmalta.
Olen oppinut luottamaan ensimmäiseen tunteeseen aika paljon enemmän. Jos vaate tuntuu heti ihanalta, se päätyy todennäköisemmin myös käyttöön. Jos joudun jo ennen ostamista keksimään perusteluja sille, miksi minun pitäisi pitää siitä, lähtökohta ei ole kovin hyvä.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö jokin kummallinen vaate voisi vaatia vähän totuttelua tai etteikö kirpputorilta voisi löytyä jotain, jonka mahdollisuuden näkee vasta myöhemmin. Ompelijana katson vaatteita muutenkin välillä vähän eri tavalla, koska näen helposti myös sen, mitä niistä voisi tulla. Mutta valmiiksi käyttöön ostettavan vaatteen pitäisi minusta tuntua hyvältä jo siellä sovituskopissa.
Sovita aina, kokolappu ei tunne sinun vartaloasi
Samasta syystä sovitan vaatteita aina kun mahdollista. Kaksi saman kokoista vaatetta voivat istua täysin eri tavalla, eikä kokomerkintä kerro vartalon mittasuhteista juuri mitään.
Tämän tietää erityisen hyvin silloin, kun ompelee itse. Pelkkä rinnanympärys, vyötärönympärys tai lantionympärys ei kerro, missä kohdassa vartaloa nämä mitat sijaitsevat. Ihmisillä on eri pituisia selkiä, eri korkuisia vyötäröitä, erilaisia hartioita, rintoja ja lantioita. Siksi sama vaate voi olla toiselle täydellinen ja toiselle aivan mahdoton, vaikka molempien vaatekoko olisi sama.
Sovituskoppi ei siis ole paikka, jossa tarkastetaan, sopiiko minun vartaloni vaatteeseen. Siellä tarkastetaan, sopiiko vaate minun vartalolleni.
Valitse vaatteita, jotka nostavat mielialaa
Lempivaatteen ei tarvitse olla järkevä. Se voi olla aivan liian näyttävä tavalliseen tiistaihin, kummallisen värinen, röyhelöinen, leopardikuvioinen, valtava tai muuten sellainen, ettei sitä ehkä löydy yhdestäkään täydellisen vaatekaapin rakennusohjeesta. Jos sen pukeminen tekee hyvälle tuulelle, se tekee jo jotain hyvin tärkeää.
Minulle pukeutuminen on aina ollut myös leikkiä. Joskus haluan pukeutua romanttisesti, joskus tomboy-tyylisesti ja joskus yhdistän asioita, joiden ei ehkä jonkun tyylisäännön mukaan edes pitäisi kuulua yhteen. Tavallisena päivänä voin puolestaan pukea farkut ja neuleen eikä siinäkään ole mitään väärää. Minun ei tarvitse näyttää joka päivä samalta todistaakseni, että minulla on oma tyyli.
Juuri siksi haluan vaatekaappiini erilaisia vaatteita. En tarvitse täydellistä vaatekaappia. Tarvitsen vaatteita, joiden avulla voin pukeutua sen päivän fiilikseen.
Rakenna vaatekaappi josta tekee mieli pukeutua
Ehkä tämä on lopulta kaiken ydin. Minusta hyvä vaatekaappi ei ole tietyn kokoinen eikä sitä voi rakentaa yhdellä valmiilla vaateluettelolla. Toiselle täydellinen vaatekaappi voi sisältää kaksikymmentä tarkkaan valittua vaatetta, toiselle kaksisataa. Minun kaappini tulee varmasti jatkossakin olemaan lähempänä jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Haluan kuitenkin avata kaapin oven ja nähdä siellä minut. Haluan nähdä itse tekemiäni vaatteita, kirpputorilöytöjä, vuosia vanhoja lempivaatteita, kummallisia kokeiluja, romanttisia röyhelöitä, farkkuja, neuleita ja niitä voimavaatteita, jotka pelastavat päivän silloin, kun mikään muu ei tunnu hyvältä. Kaiken ei tarvitse sopia kaiken kanssa eikä jokaisen vaatteen tarvitse olla tehokkaassa kierrossa koko ajan.
Mutta niiden pitäisi saada minut haluamaan pukeutua. Sillä ehkä tyhjän vaatekaapin syndrooman vastakohta ei olekaan täysi vaatekaappi. Se on vaatekaappi, jonka avatessa tekee mieli pukea jotain päälle.
Millainen vaatekaappi saa sinut haluamaan pukeutua? Löytyykö sieltä paljon erilaisia vaihtoehtoja vai muutama tarkkaan valittu lempivaate? Ja koska viimeksi olet käynyt ostoksilla ihan omassa vaatekaapissasi?
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Lisää luettavaa aiheesta:
Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma
jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa
Vaatekaappeja siivotessani olen alkanut ajatella yhä enemmän sitä, että jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa. Ei vain paikkaa vaatetangolla tai hyllyllä, vaan myös jonkinlaisen paikan minun elämässäni ja pukeutumisessani. Muuton jälkeen olin saanut kaiken jotenkuten kaappeihin ja keväällä kävin niitä jo läpi, siivosin ja laitoin tavaraa myös pois. Hetken aikaa tilanne näyttikin oikein hyvältä, mutta sitten tuli kesä, kirppiskierrokset lähtivät ehkä hieman lapasesta ja kaiken lisäksi ompelin paljon. Yksittäinen kirppislöytö tai uusi ompelus ei tietenkään koskaan tunnu vievän juuri lainkaan tilaa, mutta kummasti ne yhdessä vievät. Lopputulos alkoi loppukesästä näkyä siinä, että vaatteet eivät enää pysyneet kaapeissa vaan alkoivat vallata myös ovia, vaaterekkejä ja kaikkia mahdollisia vapaita paikkoja niiden ympäriltä.
Jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa
Olen nyt pari viikkoa käynyt vaatekaappejani läpi kaappi kerrallaan, ja ensimmäinen seitsemästä kaapista on vihdoin kokonaan valmis. Siitä lähti kaksi tupaten täyttä säkillistä vaatteita lahjoitukseen, enkä edelleenkään oikein ymmärrä, miten niiden sisältö on joskus mahtunut samaan kaappiin. Valmis kaappi kun ei nytkään varsinaisesti ammota tyhjyyttään. Jos tämän operaation tavoitteena olisi sellainen minimalistinen vaatekaappi, jossa kolme valkoista paitaa roikkuu samanlaisilla puisilla henkareilla ja jokaisen vaatteen ympärillä on reilusti hengitystilaa, olisin epäonnistunut jo ensimmäisen kaapin kohdalla. Onneksi se ei ole tavoite.
Minä pidän vaatteista ja pidän siitä, että minulla on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Vaatekaapissani saa olla värejä, kuoseja, itse tehtyjä vaatteita, kirpputorilöytöjä, lempivaatteita, voimavaatteita ja vähän kummallisiakin aarteita. En edes halua vaatekaappia, jossa kaikki sopii täydellisesti kaiken kanssa, sillä yhtenä päivänä haluan pukeutua romanttisesti ja toisena aivan eri tavalla. Ongelma ei siis ole se, että minulla on paljon vaatteita. Ongelma syntyy siinä vaiheessa, kun niitä on niin paljon väärissä paikoissa, etten enää näe mitä omistan tai löydä niitä vaatteita, joita oikeasti haluaisin käyttää.
En halua luopua vaatteistani, mutta…
En ole koskaan ollut erityisen innokas laittamaan vaatteita pois, eikä minulle sovi ollenkaan ajatus siitä, että vuoden käyttämättömyyden jälkeen vaate pitäisi automaattisesti poistaa kaapista. Olen löytänyt omista kaapeistani liian monta vuosia levännyttä vaatetta, jotka ovat yhtäkkiä palanneet takaisin käyttöön. Juuri eilen kirjoitin kaapista löytyneestä vanhasta peplumpaidastani, jonka olin melkein unohtanut ja joka tuntui nyt taas aivan ajankohtaiselta. Jos olisin noudattanut tiukkaa vuoden sääntöä, moni tällainen löytö olisi lähtenyt jo ajat sitten.
Vaatekaapissani on myös paljon itse tekemiäni vaatteita, joihin liittyy muutakin kuin pelkkä käyttötarkoitus. Niihin liittyy materiaaleja, tekemistä, kokeiluja, onnistumisia ja välillä epäonnistumisiakin. Lisäksi siellä on löytöjä, joita en enää pystyisi hankkimaan uudelleen, sekä vaatteita erilaisiin vuodenaikoihin ja tilanteisiin. Minun ei siis tarvitse käyttää jokaista vaatetta jatkuvasti, jotta sillä voisi olla oikeus olla olemassa vaatekaapissani. Sen sijaan olen alkanut miettiä tarkemmin sitä, onko vaatteella edelleen jokin paikka minun elämässäni vai säilytänkö sitä vain siksi, etten ole tullut tehneeksi sille mitään.
Kun vaatteet eivät enää mahdu elämään
Yksi iso syy kaappieni sisältöön on painoni vaihtelu. Kaappeihin on jäänyt vuosien varrelta paljon vaatteita, jotka eivät tällä hetkellä sovi minulle, ja aikaisemmin olen ajatellut helposti, että säästän ne. Ehkä ne vielä sopivat, ehkä muokkaan niitä tai ehkä teen niistä jotakin aivan muuta. Usein olen tehnytkin, sillä vääränkokoisesta vaatteesta voi syntyä kokonaan uusi vaate ja vanha vaate on minulle myös materiaalia.
Nyt olen kuitenkin huomannut, etten halua täyttää vaatekaappiani vaatteilla, jotka odottavat sitä, että minun pitäisi joskus muuttua niille sopivaksi. Vaatteen pitäisi sopia minun elämääni eikä minun vaatteeseen. Se ei myöskään tarkoita, että nämä vaatteet olisivat olleet huonoja ostoksia tai virheitä. Niitä ei ole hankittu sitä varten, että veisin ne jonain päivänä lahjoitukseen, vaan niitä on käytetty, niistä on pidetty ja osa on kulkenut mukana pitkäänkin. Niiden elämä täällä on vain tullut päätökseen ja nyt joku toinen voi ehkä löytää niistä itselleen juuri sopivan vaatteen.
Tämä ajatus tekee luopumisesta minulle huomattavasti helpompaa kuin se, että yrittäisin keksiä jokaisesta poistettavasta vaatteesta jotakin vikaa. Elämä muuttuu, vartalo muuttuu, tyyli elää ja tarpeet vaihtuvat. Miksei siis myös vaatekaapin sisältö saisi muuttua?
Miksi vaatteella pitää olla paikka?
Tämän siivousoperaation aikana olen huomannut ajattelevani koko ajan sitä, mitä vaatteen oma paikka oikeastaan tarkoittaa. Se on tietenkin konkreettinen paikka kaapissa, mutta minulle se tarkoittaa myös paikkaa pukeutumisessa. Juhlapuku voi odottaa juhlia, talvitakki saa viettää kesän rauhassa ja jokin erikoisempi vaate voi odottaa pitkäänkin juuri oikeaa hetkeä. Itse tehty vaate voi puolestaan olla minulle tärkeä, vaikka se ei olisi jatkuvasti käytössä. Lepääminen vaatekaapissa ei siis automaattisesti tee vaatteesta tarpeetonta.
Sen sijaan ongelmaksi tulee se, jos vaate hautautuu niin syvälle muiden tavaroiden alle, etten enää edes muista omistavani sitä. Silloin sillä ei ole kovin suurta mahdollisuutta päästä takaisin käyttöön. Siksi en halua tässä projektissa vain ottaa kaikkea ulos ja tunkea sitä vähän siistimmin takaisin. Haluan nähdä, mitä minulla oikeasti on, löytää lempivaatteeni ja saada ne taas käyttöön. Runsas vaatekaappi ei haittaa minua lainkaan, mutta hallitsematon vaatekaappi haittaa.
Kaikkea ei voi pelastaa tuunauspinoon
Minulla on yleensä ollut erittäin kätevä tapa välttää vaatteesta luopuminen: tuunaus. Jos vaate ei enää sovi, sen voi muokata. Jos malli ei miellytä, sen voi purkaa ja rakentaa uudelleen. Jos itse vaatteelle ei ole käyttöä mutta materiaali on hyvä, siitä voi tehdä jotakin aivan muuta. Tämä järjestelmä on toiminut minulla oikein hyvin, sillä teen vanhoista vaatteista oikeasti uusia vaatteita ja käytän materiaaleja jatkuvasti.
Järjestelmässä on vain yksi pieni ongelma. Materiaalipankkini alkaa tällä hetkellä repeillä liitoksistaan, joten se ei varsinaisesti kaipaa enää jokaista vaatekaapista poistuvaa vaatetta uudeksi jäsenekseen. Jos siirrän vaatteen täydestä vaatekaapista täyteen materiaalilaatikkoon, en oikeastaan ole ratkaissut mitään. Olen vain siirtänyt ongelmaa muutaman metrin päähän ja antanut sille uuden nimen.
Niinpä tuunauspinoonkaan ei tällä kierroksella pääse aivan automaattisesti. Minun pitää oikeasti nähdä vaatteessa jotakin, minkä haluan tehdä, eikä vain ajatella, että tästä voisi ehkä joskus tehdä jotain. Mahdollisuuksia nimittäin löytyy lähes jokaisesta vaatteesta, ja juuri sillä ajatuksella materiaalipankista on tullut sen kokoinen kuin se tällä hetkellä on. Hamsterillakin pitää ilmeisesti olla jonkinlaiset rajat, vaikka tämän kodin perusteella niiden sijainnista käydään vielä neuvotteluja.
Kaikkea ei tarvitse vähentää
Toisaalta tämän projektin tarkoitus ei ole todistaa, että kaikki tilaongelmat ratkaistaan tavaraa vähentämällä. Kengät ovat tästä ehkä paras esimerkki. Kun tavallinen kenkäkaappi ei enää riittänyt, mieheni rakensi kengilleni kokonaisen kenkäseinän. Minä toimitin ongelman ja hän rakensi ratkaisun, mikä oli mielestäni oikein toimiva työnjako. Kirjoitin siitä aikanaan postauksessa Olenko vielä normaali vai jo kenkähullu?, ja siinä ollut ajatus tuntuu sopivan tähänkin projektiin: joskus ratkaisu ei ole luopua siitä, mitä rakastaa, vaan rakentaa sille oma paikka.
Sama pätee takkeihini. Minulla on paljon takkeja, mutta ne eivät ole vain sattumalta kertyneet kaappiin, vaan olen hankkinut niitä harkiten erilaisiin asuihin, vuodenaikoihin ja käyttötarkoituksiin. En siis aio aloittaa takkikaapin läpikäyntiä sillä ajatuksella, että puolet pitää saada pois vain siksi, että niitä on paljon. Kenkäseinän viereen onkin tulossa vielä yksi kapea takkikaappi, jossa takit ripustetaan eri suuntaan kuin tavallisessa vaatekaapissa. Tässä vaiheessa minimalistia saattaa hieman heikottaa, mutta minusta toimiva säilytystila on huomattavasti järkevämpi ratkaisu kuin luopua vaatteista, joita oikeasti haluan käyttää.
Millaisen vaatekaapin minä haluan?
Minä en halua kapselivaatekaappia enkä vaatekaappia, jonka tärkein ominaisuus on mahdollisimman pieni vaatemäärä. Haluan vaatekaapin, joka on täynnä lempivaatteita ja voimavaatteita, itse tehtyjä vaatteita, kirpputorilöytöjä, vanhoja aarteita ja niitä vähän kummallisiakin juttuja, joiden ympärille on hauska rakentaa asuja. Haluan myös säilyttää sellaisia vaatteita, jotka saattavat levätä välillä vuosia ja palata sitten uudelleen käyttöön. Mutta haluan, että tiedän niiden olevan siellä ja että jokaisella niistä on oma paikkansa.
Ensimmäinen seitsemästä kaapista on nyt valmis, mutta koko vaatekaappioperaatio ei todellakaan ole. Toisessa ovessa roikkuu edelleen tavaraa, joka siirtyy vähitellen paikoilleen sitä mukaa, kun seuraava kaappi aukeaa ja alan käydä sitä läpi. En edes halua tyhjentää kaikkia seitsemää kaappia yhtä aikaa ja yrittää ratkaista koko vaate-elämääni yhden viikonlopun aikana, sillä tällä vaatemäärällä joutuisimme todennäköisesti nukkumaan rappukäytävässä. Kaappi kerrallaan on huomattavasti turvallisempi ratkaisu.
Kaikkein yksinkertaisinta olisi tietenkin saada vaatteille, kengille ja materiaaleille oma noin 60-neliöinen huone, jossa jokaisella olisi varmasti tilaa. Tosin tunnen itseni sen verran hyvin, että muutaman vuoden kuluttua seisoisin luultavasti keskellä samaa huonetta kahden tupaten täyden lahjoitussäkin kanssa ja ihmettelisin, miten ihmeessä nämä kaikki ovat joskus mahtuneet tänne.
Vielä on kuusi kaappia jäljellä, joten tästä taitaa tulla hieman pidempi projekti kuin kuvittelin. Mutta jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa ja siksi operaatiota on jatkettava.
Millainen sinun vaatekaappisi on? Haluatko mieluummin vähän ja väljää vai paljon rakastamiasi vaatteita? Entä pystytkö sinä luopumaan vaatteista helposti vai löydätkö itsesikin välillä sanomasta, että tästä voisi vielä tehdä jotakin?
rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lisää samasta aiheesta: