Hae
VillaNanna

Millainen mekko minulla oli kun minut vihittiin?

Olen useasti kertonut eri keskusteluryhmissä kun on ollut puhetta morsiuspuvuista, että millainen minulla oli päällä ja että sitä voi käyttää edelleen ihan arkena. Alunperin tämä tehtiinkin ihan arkikäyttöön mutta oli myös paras valinta kun mentiin naimisiin. Talven kylmyys ja inho tavallisia morsiuspukuja kohtaan auttoi löytämään tämän mekon omasta kaapista. Totta on, että en tykkää morsiuspuvuista ollenkaan.
Olen aikanaan päättänyt, että osa vaatteistani säilön muistona ja tämä mekko oli yksi niistä, huom, oli. Pitkän ja tuskaisen etsimisen jälkeen, on mekko saatu pois naftaliinista ja otettu käyttöön. Onhan se vähän vanhanaikainen mutta eipä se tällaiselle vanhanaikaiselle Kassi-Almalle ole mikään ongelma. Ohje löytyy Novitan lehdestä ja lisään sen heti tähän kun löydän lehden jostakin pinosta.

Minun silloiseen asuuni kuului mekkoni lisäksi myös karvasaappaat, ei ollut pipoa päässä, vaikka harkitsin sitä. Halusin pitää hiukaseni vapaina ilman mitään tukkalaitteita. Hiukset tosin harjasin tällä kertaa, olihan tilanne kuitenkin tärkeä. Karvasaappaista on aika jättänyt aikaa sitten, mutta säilytin saappaista jotakin ja tein saappaiden koristeista käsikorun jokin vuosi sitten.
Naimisiin menimme lähes heti ensi treffien jälkeen. Muutimme yhteen samalle paikkakunnalle noin puoli vuotta häiden jälkeen. Sairauteni vei ison osan avioliittoani ja meidän ainoa yhteinen lapsi syntyi kolme vuotta häiden jälkeen. Naimisiin mentäessä minä olin 33 vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja mieheni 23 vuotias lapseton nuorimies. Meillä ei mikään ole mennyt ohjekirjan mukaan mutta edelleen matkaamme yhteistä polkua pitkin.

*    *    *    *    *

Eräässä fb-ryhmässä oli keskustelua siitä, miksi nykyään ei missään näy elämän raadollisuus vaan kaikki aina hehkuttaa omaa ihanaa elämää, miten lapset voi hyvin ja kaikkea muuta vastaavaa mutta harvoin lukee mitään siitä totuudenmukaisesta elämästä kulissin takana. Jäin miettimään asiaa ihan omalta kohdaltani ja tietenkin sen vuoksi, että olen esillä somessa. Mietin asiaa myös lukijana, mitä itse haluan lukea ja mitä en.
Ei meilläkään kaikki matkat mene suunnitelmien mukaan ja kiukkuakin on ja esimerkiksi tuo viime kertainen reissu poikien kanssa oli minulle kammotus, olin todella kipeä koko matkan. Halusin kuitenkin itkemisen tilalla kertoa kaikesta kivasta mitä näimme. Itsellekkin se oli miellyttävämpää kuin kieskittyä omaan huonovointisuuteen. Samaa haluan lukea muista blogeista.
Baseni on nyt aktiivinen ja uuden lääkemäärän kanssa on aina vaikeuksia ja sen lisäksi joudun olemaan sairaslomalla, kun yskä on niin kova ja puhekielto on päällä. Mutta miten on, haluatteko lukea vain siitä, että kerron miten huono olo minulla on vai onko kivempi lukea ihan muita asioita ja minä voin keskittyä iloisiin ja myönteisiin asioihin niin elämässäni kuin blogissa. Joka tapauksessa kaikki tietää, ettei elämä ole aina pilvissä tanssimista vaan mennään ylä-ja alamäkeä. Hyvät ja pahat asiat kuuluu elämään mutta mielestäni on tärkeää löytää aina huonostakin tilanteesta ne hyvät ja laittaa ne ylös, kuin muistella pelkästään niitä huonoja asioita. Mieli piristyy ja maailma näyttää ihan toiselle kun ei anna kaiken pahan hallita elämää.
Selviytymistarinat ovatkin asia erikseen, niistä tykkään. Niistä ottaa opikseen ja on mukava nähdä millaisista tilanteista ihmiset ovat nousseet ja miten nyt elävät ja tuntevat. He ovat upea esimerkki siitä miten rajat on luotu rikottaviksi ja ihminen on vain itsensä vanki. Mistä se johtuu, että osa ihmisistä ei lannistu ja osa pitää kiinni huonosta elämästä kynsin ja hampain ja mitään hyvää ei saisi elämässä olla, tai ainoa hyvä mitä voi ikinä olla on se, että olisi paljon rahaa? Onko niin, että olemme pahimmat esteet omalle elämälle?

Itselleni on tärkeää, että kaikesta tästä tilanteesta riippumatta minulla on ihana elämä, ihanat lapset, hyvä aviomies. Ja kyllä, meillä riidellään, meillä itketään, meillä taistellaan välillä koulujen kanssa ja välillä oppilaiden. Välillä töissä menee todella huonosti ja välillä lasketaan roposia. En halua kuitenkaan niiden hallitsevan elämääni, se tekee olostani vielä tukalamman mitä se jo on. Haluan keskittyä hyviin ja iloisiin asioihin, se pitää mielenterveyden kunnossa ja voimistaa myös kehoa.
Kun olin kaikkein huonoimmassa kunnossa ennen leikkaustani, ja makasin tipassa päivystyksessä, eräs hoitaja sanoi minulle, että joko annat sairauden hallita sinua tai alat hallitsemaan sairauttasi. Ja näin tein ja sen avulla olen tullut tähän pisteeseen ja en anna nytkään tämän sairauden hallita elämääni ja kaiken iloisen pumpulin jakaminen teille parantaa aina oloani ja unohdan sen, että en ole terve. Sallittakoon tämä meille kaikille!

Mukavaa loppuviikkoa!
-Melissa-

6 kommenttia

  1. Metsäntyttö kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, että blogeista yleensä haluaa (ainakin minä) mieluummin lukea hyvää mieltä tuottavaa, mutta ei niin, että se olisi pelkkää kiiltokuvaakaan. Sun blogissasi mielestäni on hyvästi onnistuttu tässä. Silmäniloa tuottavat kuvat tässäkin jutussa ja kumminkin kerrot vähän siitäkin mitä on arjessa oleminen. Lukijalle jää hyvä fiilis. Hyvää sunnuntaita sulle!

  2. Melissa L kirjoitti:

    Kiinni niin bloggarista, miten paljon haluaa valoittaa omaa elämäänsä blogissaan. En minäkään kaikkea kerro, en lähellekkään. Jokin asian sieltä täältä välillä. Minulta ei löydy tiettyjä asioita ollenkaan blogista, kuten nyt vaikka uskonto, politiikka, raha…Niitä ei täällä käsitellä. Toki ollaan sivuttu keskusteluita, joissa käsitellään köyhyyttä yms. Mutta muulla tavoin ei näitä aiheita täällä käsitellä.

  3. matkailijakirppu kirjoitti:

    Ihana mekko ja kiva kuulla häämekkosi tarina! 🙂 Ja parasta on tosiaan, että hääpuku on käyttökelpoinen itse juhlankin jälkeen. Ja olen ihan samaa mieltä monen muun kanssa, että eri ihmiset hakevat blogeista eri asioita. Itse kaipaan just hyvää mieltä, rentoumista ja uutta ajateltavaa ja ideoita. Toki vakavammillekin aiheille on paikkansa…

  4. Melissa L kirjoitti:

    Kyllä, jokaiselle blogille on lukijansa ja blogeja on valtava määrä mistä valita suosikkinsa 🙂

  5. Johanna kirjoitti:

    Mää jo luulin, että ei tule ollenkaan koko kuvaa häämekosta, kiva kun jaoit. Olitko siis itse kutonut mekon. Todella kaunis ja monikäyttöinen. Mää oon niin häähullu, että on kivaa lukea toistenkin hääjuttuja. Kuinka moni lukija pysyisi langoilla, jos bloggaajat alkaisivat kirjoitamaan miten surkeasti menee. Tyyli olisi tämä: mulla ei ole inspiraatiota ja mulla on ihan kurja olo, mutta toivottavasti jaksat lukea tämän valituksen ja tulet huomenna uudestaan lukemaan seuraavan valituksen, kun en ole keksinyt mitään hyvää huomennakaan 😉 Ihanaa joulukuuta sinne ruuden toiselle puolelle 🙂

  6. Melissa L kirjoitti:

    Olen hiukan hidas ja kun kuvia on niin valtavasti niin välillä on hankaluuksia laittaa niitä johonkin järjestykseen ja postata fiksusti 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *