Hae
VillaNanna

Popcorn hihainen neuletakki

Popcorn hihainen neuletakki

Popcorn hihainen neuletakki valmistui sairaslomalla, kun toipilaana makoilin sängyssä ennen kuin pysyin nousemaan pidemmäksi ajaksi ylös. Se ei mennyt kuitenkaan ihan niin kuin Strömsössä tällä kertaa, uskoisin, että se johtuu ihan minun tilasta. Käyttöön takki tulee silti, on sen verran ihanan lämpöinen ja näyttävä.

Popcorn hihainen neuletakki

Ohje löytyy Novita 1/2019 lehdestä sekä myös Novitan ohje sivuilta. Neuletakki on etu sekä takakappaleelta helppo mutta popcorn kuviolliset hihat ovat hankalat mutta mielekkäät. Takin paras osa on juuri nuo hihat. Neuleen etukappaleen kauluksen reuna ei toimi. Ohjeesta poiketen tein enemmän silmukoita mutta sekään ei auttanut pelastamaan neuletakkia. Purin nelisen kertaa ja tein joka kerta lisäsilmukoita mutta reunakaitale vain vetää etukappaletta. Se ei nyt kuitenkaan meikäläistä haittaa vaikka ei ihan toimi niin kuin haluan.

Vaikka tämä neuletakki ei onnistunut, on tarkoitus tehdä pari toisen väristä samaa neuletakkia vielä lisää. Sen verran innostuin näistä popcorn hihoista. Hihat ovat super söpöt ja toimii minulla hyvin. Ja isovelilangasta kun neuloo saa erittäin lämpöisen neuleen. Tällainen vilukissa osaa arvostaa sellaista. Tämä kyseinen Novin lehti ei ole aikaisemmin ollut minulle sellainen lehti, josta ensimmäisenä haluaisin neuloa jotakin, mutta nyt sairasvuoteella kun selailin lehteä, niin löysinkin monen monta neuletta, jotka haluankin neuloa itselleni nyt. Näin se maku muuttuu.

Popcorn hihainen neuletakki

Super mini farkkumekko

Kuvissa näkyy tummansininen farkkumekko, tai tunika. Miten haluaa sanoa. Olen pitkään saanut ohjeita, että näin minejä ei pitäisi käyttää ollenkaan, ne näyttää hassulle. Että laittaa kunnolla vaatetta alle, housut yms. Itse kun tykkään minihameista ja mekoista, niin ei tulisi mieleenkään laittaa pöksyjä tällaisen kanssa jalkaan. Tämä on nyt sillä rajalla, että käyttäisin tätä housujen kera.

Mekossa ei ole alun perin ollut  pitsejä helmassa eikä myöskään hihoissa. Olen pitsin lisännyt silloin kun olen hankkinut mekon. Mekko on siis Kierrätyskeskuksesta. Ajatus mekosta oli se, että yhdistän sen johonkin hameeseen mutta sopivaa hametta ei ole tullut vastaan. Siksi olen käyttänyt sitä sitten näin. Yksi ajatus on myös se, että ompelen tilkuista leggarit. Se sopisi hyvin Mori girl -tyyliin myöskin. Mutta sitäkään ei ole tapahtunut vielä. Eli jäämme odottamaan seuraavat kuusi vuotta mitä mekolle tapahtuu ja miten sitä lopulta yhdistelen.

Popcorn hihainen neuletakki

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

4 kommenttia

  1. Nadine kirjoitti:

    Ihana vaate! Ei ole ihme, että sä haluaisit tehdä sellaisia lisää. Voiko langan vaihto auttaa asiaa? Kankailla se joskus toimii 😀

  2. Jael kirjoitti:

    Mulla ei ollut aavistustakaan mikä on popcorn -hiha, mutta nytpä tiedän. Tosi hieno!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.