Inhoan käsitöitä
0
Yksi Instagramissa jakamistani kymmenestä faktasta saattaa kuulostaa vähintäänkin oudolta ihmiseltä, jonka elämässä ompelukoneet, langat, kankaat ja keskeneräiset projektit ovat jatkuvasti läsnä. Inhoan käsitöitä. Ihan oikeasti. Tekeminen on usein tylsää, puuduttavaa ja välillä hermotkin menevät. Silti palaan niiden pariin aina uudelleen. Ehkä siksi käsityösuhteeni onkin paljon kiinnostavampi kuin yksinkertainen ”rakastan käsitöitä”.
Inhoan käsitöitä
Kun sanon inhoavani käsitöitä, en oikeastaan edes liioittele kovin paljon. Käsitöihin liitetään usein ihana mielikuva rauhallisesta tekemisestä: lankakerä vieressä, kuppi teetä pöydällä ja tyytyväinen ihminen nautiskelemassa jokaisesta silmukasta. Minun todellisuuteni näyttää välillä vähän toiselta.
On lankakasoja, keskeneräisiä töitä ja projekteja, joiden loppuun saattaminen ei huvittaisi enää yhtään. Ompelukone temppuilee juuri silloin, kun pitäisi saada nopeasti valmista. Sauma menee vinoon. Jotain joutuu purkamaan. Kuminauha ei käyttäydy niin kuin olin suunnitellut. Lanka loppuu väärällä hetkellä. Joskus huomaan tekeväni samaa puuduttavaa työvaihetta uudelleen ja uudelleen ja mietin, miksi ihmeessä käytän vapaa-aikaani tähän.
En myöskään erityisemmin nauti näpertelystä vain näpertelyn vuoksi. Minulle käsityössä pitää yleensä olla jokin tarkoitus. En tarvitse tavaraa siksi, että olen tehnyt sen itse, enkä halua valmistaa jotain vain siksi, että olisi mukavaa tehdä käsitöitä. Ja silti teen niitä.
Tylsyydestä syntyy jotain omaa
Yksi syy on hyvin yksinkertainen: haluan vaatekaappiini juuri sellaisia vaatteita kuin minä haluan. Joskus kaupoista ei löydy sitä, minkä näen mielessäni. Joskus minulla puolestaan on jo kangas, vanha vaate, pöytäliina tai jokin muu tekstiili, josta näen heti, mitä siitä voisi tulla. Silloin vaihtoehdot ovat oikeastaan aika selvät. Jos haluamaani vaatetta ei ole olemassa, voin tehdä sen itse.
Se on käsitöissä ehkä kaikkein kiehtovinta. Alussa edessä voi olla kasa kangasta ja epämääräinen ajatus. Välissä saattaa olla tuntikausia vaiheita, jotka eivät ole erityisen hauskoja. Sitten yhtäkkiä edessä on vaate, jonka voin pukea päälleni. Minä tein tämän. Siitä tulee aivan uskomattoman hyvä tunne.
Ja jossain kaiken tylsyyden ja kiroilun välissä tapahtuu toinenkin asia. Välillä tekeminen imaisee mukaansa niin täydellisesti, että huomaan vajonneeni flow-tilaan. Ajantaju katoaa ja muu maailma siirtyy hetkeksi taka-alalle. Jäljellä on vain se asia, jota kädet parhaillaan tekevät. Juuri siksi käsillä tekeminen on minulle myös palautumista.
Arjessa päässä pyörii jatkuvasti valtava määrä asioita. Käsitöiden ääressä huomio täytyy suunnata johonkin aivan konkreettiseen: mihin tämä sauma tulee, miten kappaleet yhdistyvät, paljonko kangasta tarvitaan tai miten ratkaisen tämän ongelman? Aivot saavat muuta ajateltavaa.
Kädet tekevät, aivot työskentelevät
Käsityöt eivät oikeastaan ole pelkkää käsillä tekemistä. Varsinkin ompelussa tarvitaan hahmottamista, muistia, ongelmanratkaisua, suunnittelua, mittaamista ja jatkuvaa päätöksentekoa. Ehkä juuri siksi pidän niitä myös eräänlaisena aivojumppana.
Kognitiivisesti haastavan vapaa-ajan tekemisen on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn ja pienempään kognitiivisen heikentymisen riskiin. Käsitöitä ei tietenkään voi ajatella minään taikakeinona, jolla muistisairaudet estetään, mutta minusta on aika hienoa ajatella, että samalla kun teen jotain konkreettista käsilläni, haastan myös aivojani. Haluan pitää ne käytössä. Ja ehkä juuri tässä on vastaus siihen, kuinka ihminen voi samaan aikaan inhota käsitöitä ja tehdä niitä jatkuvasti.
Minä en rakasta jokaista työvaihetta. En todellakaan nauti jokaisesta saumasta, silmukasta tai puretusta ompeleesta. Keskeneräinen työ saattaa lojua pitkäänkin odottamassa, että huvittaisi taas jatkaa. Välillä kyllästyn. Välillä suutun. Välillä päätän, etten enää ikinä tee mitään näin typerää. Ja sitten jatkan. Koska käsityön ei tarvitse olla koko ajan kivaa ollakseen merkityksellistä.
Se antaa minulle mahdollisuuden tehdä vaatteita, joita muuten ei olisi olemassa. Se pakottaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Se tarjoaa ongelmia ratkaistavaksi, vie välillä flow’hun ja antaa aivoille aivan toisenlaista tekemistä kuin muu arki. Ja lopussa odottaa se paras hetki.
Keskeneräisten töiden, lankakasojen, epäonnistumisten, purkamisen ja puuduttavien työvaiheiden keskeltä syntyy jotain valmista. Jotain minun näköistäni. Ehkä minä siis todella inhoan käsitöitä. Mutta rakastan sitä, mitä ne minulle antavat.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä aiheeseen liittyvät postaukset: