Miten pukeuduin vuonna 2018
0
Olemme päässeet ”Miten pukeuduin vuonna…” -koostesarjassa vuoteen 2018. Tänäkin vuonna suurin osa vaatteistani tuli omasta ateljesta, mutta vähitellen myös second hand -löytöjen määrä kasvoi. Tämä aika oli se aika, kun jouduimme hyvästelemään meidän rakkaan Oulukylän asuntomme ja muutimme Paloheinään, asuntoon, jossa en viihtynyt ollenkaan.
Aikaisemmat tyylipostaukset:
Miten pukeuduin vuonna 2018
Tänä vuonna oli tyylini jotenkin hakusessa. tein kyllä paljon sellaisia vaatteita, joista löytyy minulle tunnistettavia elementtejä, mutta jotenkin taas kyseiset vaatteet tuntuu kaukaisilta. Liikuin vielä paljon leggareissa, koska ne vain tuntuivat parhailta töissä ja työn ulkopuolella. Testailin myös paljon kaikenlaisia juttuja, kuten röyhelöä lahkeissa ja paitojen helmoissa. Tein paljon leikkuujätteestä asioita.
Arki pyöri töissä ja vapaa-aikana liikuttiin paljon pyörillä ja seikkailtiin muuten vain monissa paikoissa. Tästä syystä paras vaate oli leggarit tai verkkarit. Tuntuu kuin olisin hukuttautunut leggarien maailmaan. En halunnut pukea mitään kovin kiristävää, vain rentoa ja joustavaa. Rakastin toki mekkoja edelleen, mutta tein niitä aika vähän, koska en oikein tiennyt mihin tyylini oli menossa.
Retkeily ja pyöräily vei paljon tilaa
Tein töitä mahdollisimman paljon ja vastapainoksi sitten ompelin, neuloin ja retkeilin. Ne olivat niitä asioita, joilla sain rentouduttua. Sen lisäksi kirppiskiertely muuttui vähitellen toisenlaiseksi ja siitä alkoi tulla enemmän ja enemmän tärkeä osa pukeutumista. Ei vain etsitty materiaalia projekteihin, vaan ihan löytöjä kaappeihin.
Koska liikuimme erittäin paljon luonnossa, niin leggarit jäi osaksi arkea myöskin. Yhdistin leggarit aina jonkin muun asian kanssa. Harvoin oli mitään muuta jalassa, kuin leggarit. Sen näkee hyvin näistä kuvistakin. Mekkoja toki käytin, varsinkin kesällä, vähemmän talvella. Toisin kuin nyt. Mutta pukeutumisella etsin jo silloin eri rooleja ja eri fiiliksiä. Aloin olla tarkka siitä, mitä kokoelmiini tulee. Näistä kuvista lähes kaikki on vielä minulla käytössä, osa enemmän, osa vähemmän.
Aloin tänä aikana myös katsoa kaappiani niin, että vaatteet ovat kokoelma ja eri tyylit voivat olla sulassa sovussa keskenään. Mutta ajatus on, että kaikkea voin näistä yhdistellä toisiinsa, voin leikitellä ja löytää uusia tapoja pukea vanhoja vaatteita. Sama ajatus jatkuu edelleen, vaikka kokoelma on vähitellen kasvanut ja roolit ovat myös kasvaneet sen mukana.
Aurinkoista iltapäivää!
Seuraa minua:
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
Kaikki vaatteet eivät synny kaupan hyllylle, osa syntyy jo ennen käyttöä, paloista, joita kukaan ei enää tarvinnut. Tässä sarjan kolmannessa osassa palaan siihen hetkeen, kun tilkuista syntynyt vaate ei ole enää vain idea tai projekti, vaan osa oikeaa elämää. Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani, eikä kyse ole vain yhdestä vaatteesta. Kyse on koko kokoelmasta vaatteita ja ajattelutavasta. Mitkä tarinat ovat merkityksellisiä ja mitkä taas ei herää eloon.
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
Tämä on kolmas osa tähän tarinaan.
Ensimmäisessä vaiheessa oli kasa kangaspaloja. Sellaisia, jotka monelle näyttävät sekavalta jämävarastolta, mutta joista minä näen mahdollisuuksia. Toisessa vaiheessa syntyi vaate tai oikeastaan ajatus vaatteesta, joka ei vielä tiennyt, mikä se haluaa olla.
Ja nyt ollaan tässä. Paita ei ole enää projekti. Se on käytössä. Se on ehkä se tärkein hetki koko tekemisessä se, jolloin vaate siirtyy käsistä elämään.
Kun vedin tämän tummansinisen paidan ensimmäistä kertaa päälle, en katsonut sitä kriittisesti. En miettinyt, onko se trendikäs tai imarteleeko se oikealla tavalla. Katsoin sitä enemmänkin kysymyksenä: tuntuuko tämä minulta? Ja vastaus tuli heti. Tuntui.
Paidassa on jotain samaa kuin koko tässä projektissa. Se ei ole siloteltu. Se ei ole täydellinen. Siinä on pieniä epätasaisuuksia, kohtia joissa kangas käyttäytyy vähän omapäisesti ja yksityiskohtia, joita en olisi ehkä kaupasta valinnut. Mutta juuri siksi se toimii. Se ei ole kompromissi, se on päätös.
Olen huomannut, että itse tehdyissä vaatteissa tapahtuu jotain, mitä valmiiden vaatteiden kanssa ei tapahdu. Niihin ei liity epävarmuutta samalla tavalla. Ei tarvitse miettiä, kuuluuko tämä minulle, sopiiko tämä minulle tai olenko minä oikeanlainen tätä varten. Koska lähtökohta on toinen. Tämä on tehty minulle. Ja ehkä vielä tärkeämpää: minä olen tehnyt tämän.
Uusi paita loi uuden tyylin
Yhdistin paidan vaaleisiin, leveälahkeisiin housuihin. Yksinkertainen kokonaisuus, jossa paita saa olla pääosassa. Tässä kohtaa ymmärsin jotain olennaista omasta pukeutumisestani, en tarvitse koko ajan lisää, tarvitsen enemmän merkityksellisiä vaatteita. Sellaisia, joilla on tarina.
Tämä paita kantaa mukanaan koko prosessin. Sen, miten kangaspalat valikoituivat. Sen, miten epäröin mallin kanssa. Sen, miten lopulta päätin lopettaa liiallisen miettimisen ja antaa käsien tehdä. Ja ehkä juuri siinä kohtaa tämä muuttui. Ei enää vain ompeluprojektiksi, vaan osaksi omaa tyyliä.
Käyttö tekee vaatteesta valmiin
On myös pakko sanoa ääneen yksi asia, joka usein unohtuu: käyttö tekee vaatteesta valmiin.
Vaate ei ole valmis silloin, kun viimeinen sauma on ommeltu. Se on valmis vasta silloin, kun sitä käytetään. Kun siihen tulee liikettä, elämää, hetkiä. Kun se ei ole enää “se paita jonka tein”, vaan vain paita, johon tartun aamulla ilman sen suurempaa ajattelua. Ja se on ehkä suurin onnistuminen.
Se, että itse tehty vaate sulautuu osaksi arkea niin luonnollisesti, ettei sitä tarvitse selittää. Tämän paidan kohdalla niin tapahtui yllättävän nopeasti. Se ei jäänyt odottamaan “oikeaa hetkeä”. Se ei jäänyt erityiseksi. Se meni suoraan käyttöön ja juuri siksi siitä tuli tärkeä.
Olen alkanut ajatella vaatekaappiani eri tavalla tämän myötä. En enää katso sitä määränä, vaan sisältönä. Kuinka moni vaate oikeasti tuntuu omalta? Kuinka moni kertoo jotakin? Ja rehellisesti – liian harva.
Mutta suunta on muuttunut. Tämä paita on pieni asia, mutta samalla iso muistutus. Että voin tehdä itse. Että voin muuttaa vanhaa uudeksi. Että voin rakentaa vaatekaapin, joka ei perustu ostamiseen vaan oivaltamiseen.
Ja ehkä tämä on juuri se, mitä haluan tämän sarjan kautta sanoa:
Vaatteet eivät ala kaupasta. Ne alkavat ideasta. Ne alkavat uskalluksesta katsoa jotakin vanhaa ja nähdä siinä jotain uutta. Ja joskus ne alkavat ihan vain siitä, että ottaa kankaan käteen ja päättää kokeilla. Tämä paita on siitä todiste. Ja tämä tarina ei lopu tähän.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Muut sarjan paidat: