Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
0
Kaikki vaatteet eivät synny kaupan hyllylle, osa syntyy jo ennen käyttöä, paloista, joita kukaan ei enää tarvinnut. Tässä sarjan kolmannessa osassa palaan siihen hetkeen, kun tilkuista syntynyt vaate ei ole enää vain idea tai projekti, vaan osa oikeaa elämää. Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani, eikä kyse ole vain yhdestä vaatteesta. Kyse on koko kokoelmasta vaatteita ja ajattelutavasta. Mitkä tarinat ovat merkityksellisiä ja mitkä taas ei herää eloon.
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
Tämä on kolmas osa tähän tarinaan.
Ensimmäisessä vaiheessa oli kasa kangaspaloja. Sellaisia, jotka monelle näyttävät sekavalta jämävarastolta, mutta joista minä näen mahdollisuuksia. Toisessa vaiheessa syntyi vaate tai oikeastaan ajatus vaatteesta, joka ei vielä tiennyt, mikä se haluaa olla.
Ja nyt ollaan tässä. Paita ei ole enää projekti. Se on käytössä. Se on ehkä se tärkein hetki koko tekemisessä se, jolloin vaate siirtyy käsistä elämään.
Kun vedin tämän tummansinisen paidan ensimmäistä kertaa päälle, en katsonut sitä kriittisesti. En miettinyt, onko se trendikäs tai imarteleeko se oikealla tavalla. Katsoin sitä enemmänkin kysymyksenä: tuntuuko tämä minulta? Ja vastaus tuli heti. Tuntui.
Paidassa on jotain samaa kuin koko tässä projektissa. Se ei ole siloteltu. Se ei ole täydellinen. Siinä on pieniä epätasaisuuksia, kohtia joissa kangas käyttäytyy vähän omapäisesti ja yksityiskohtia, joita en olisi ehkä kaupasta valinnut. Mutta juuri siksi se toimii. Se ei ole kompromissi, se on päätös.
Olen huomannut, että itse tehdyissä vaatteissa tapahtuu jotain, mitä valmiiden vaatteiden kanssa ei tapahdu. Niihin ei liity epävarmuutta samalla tavalla. Ei tarvitse miettiä, kuuluuko tämä minulle, sopiiko tämä minulle tai olenko minä oikeanlainen tätä varten. Koska lähtökohta on toinen. Tämä on tehty minulle. Ja ehkä vielä tärkeämpää: minä olen tehnyt tämän.
Uusi paita loi uuden tyylin
Yhdistin paidan vaaleisiin, leveälahkeisiin housuihin. Yksinkertainen kokonaisuus, jossa paita saa olla pääosassa. Tässä kohtaa ymmärsin jotain olennaista omasta pukeutumisestani, en tarvitse koko ajan lisää, tarvitsen enemmän merkityksellisiä vaatteita. Sellaisia, joilla on tarina.
Tämä paita kantaa mukanaan koko prosessin. Sen, miten kangaspalat valikoituivat. Sen, miten epäröin mallin kanssa. Sen, miten lopulta päätin lopettaa liiallisen miettimisen ja antaa käsien tehdä. Ja ehkä juuri siinä kohtaa tämä muuttui. Ei enää vain ompeluprojektiksi, vaan osaksi omaa tyyliä.
Käyttö tekee vaatteesta valmiin
On myös pakko sanoa ääneen yksi asia, joka usein unohtuu: käyttö tekee vaatteesta valmiin.
Vaate ei ole valmis silloin, kun viimeinen sauma on ommeltu. Se on valmis vasta silloin, kun sitä käytetään. Kun siihen tulee liikettä, elämää, hetkiä. Kun se ei ole enää “se paita jonka tein”, vaan vain paita, johon tartun aamulla ilman sen suurempaa ajattelua. Ja se on ehkä suurin onnistuminen.
Se, että itse tehty vaate sulautuu osaksi arkea niin luonnollisesti, ettei sitä tarvitse selittää. Tämän paidan kohdalla niin tapahtui yllättävän nopeasti. Se ei jäänyt odottamaan “oikeaa hetkeä”. Se ei jäänyt erityiseksi. Se meni suoraan käyttöön ja juuri siksi siitä tuli tärkeä.
Olen alkanut ajatella vaatekaappiani eri tavalla tämän myötä. En enää katso sitä määränä, vaan sisältönä. Kuinka moni vaate oikeasti tuntuu omalta? Kuinka moni kertoo jotakin? Ja rehellisesti – liian harva.
Mutta suunta on muuttunut. Tämä paita on pieni asia, mutta samalla iso muistutus. Että voin tehdä itse. Että voin muuttaa vanhaa uudeksi. Että voin rakentaa vaatekaapin, joka ei perustu ostamiseen vaan oivaltamiseen.
Ja ehkä tämä on juuri se, mitä haluan tämän sarjan kautta sanoa:
Vaatteet eivät ala kaupasta. Ne alkavat ideasta. Ne alkavat uskalluksesta katsoa jotakin vanhaa ja nähdä siinä jotain uutta. Ja joskus ne alkavat ihan vain siitä, että ottaa kankaan käteen ja päättää kokeilla. Tämä paita on siitä todiste. Ja tämä tarina ei lopu tähän.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Muut sarjan paidat:
Yöpukeutumisen taika – näin löydät sisäisen prinsessasi
Yöpukeutumisen taika – näin löydät sisäisen prinsessasi. Yö on salainen näyttämö, jossa arki muuttuu pehmeäksi unelmaksi ja jokainen meistä saa luvan liukua pois rooleistaan. Tässä postauksessa sukellan siihen, miksi pukeutuminen yöllä ei ole turhaa hömppää, vaan suorastaan välttämätöntä prinsessamaisen olon löytämiseksi ja miten se oikeasti tuntuu kehossa ja mielessä.
Yöpukeutumisen taika – näin löydät sisäisen prinsessasi
On olemassa hetki, juuri ennen kuin maailma hiljenee, jolloin päivän roolit liukuvat pois kuin liian tiukka takki. Se hetki, kun vedät yllesi jotain muuta kuin “vain yövaatteet”. Se hetki, kun et pukeudu nukkumaan, vaan pukeudut tunteeseen.
Minulle yöpukeutuminen ei ole koskaan ollut pelkkä käytännön asia. Se on pieni rituaali. Pieni, mutta täysin mullistava. Kun puen ylleni kevyen, hulmuavan yöasun ja pehmeän nutun, tapahtuu jotain outoa: selkä suoristuu, liikkeet hidastuvat ja olo muuttuu… no, sanotaan nyt suoraan – prinsessamaiseksi.
Ja ei, tämä ei ole mikään liioittelu. Tämä on kokemus.
Yövaatteet eivät ole vain nukkumista varten
Meille on jostain syystä opetettu, että yövaatteet ovat käytännöllisiä. Mukavia, kyllä, mutta vähän yhdentekeviä. Sellaisia, jotka vedetään päälle puolihuolimattomasti ennen kuin kaadutaan sänkyyn.
Mutta mitä jos yövaatteet olisivatkin päivän tärkein asu?
Kun puen ylleni kerroksia, jotka tuntuvat kauniilta, kevyiltä ja hieman liioitelluilta, koko ilta muuttuu. En enää vain “ole kotona”. Olen omassa maailmassani. Liikun hitaammin, istun kauniimmin, jopa teen iltateetä eri tavalla, kuin kohtauksessa, jossa kaikki on vähän pehmeämpää, vähän lämpimämpää, vähän enemmän. Se ei ole performanssia muille. Se on lahja itselle. Ja juuri siinä piilee koko jutun ydin.
Prinsessamaisuus on tunne, ei titteli
Prinsessamaisuus ei oikeasti liity kruunuihin tai linnoihin. Se on tunne, joka syntyy siitä, että annat itsellesi luvan olla hieman enemmän.
- Hieman pehmeämpi.
- Hieman kauniimpi.
- Hieman liioitellumpi.
Kun ympärillä ei ole ketään katsomassa, tapahtuu jotain vapauttavaa. Ei tarvitse olla käytännöllinen, tehokas tai “järkevä”. Voi sitoa rusetin hieman liian suureksi. Voi antaa helman hulmuta, vaikka kukaan ei näe. Voi pukea päälle jotain, joka tuntuu enemmän sadulta kuin arjelta.
Ja tiedätkö mitä? Juuri silloin se tuntuu eniten oikealta. Se on vähän kuin palaisi lapsuuteen, mutta aikuisen luvalla. Ei tarvitse selittää kenellekään, miksi tämä on tärkeää. Sen vain tuntee.
Iltahetki, joka muuttaa koko päivän
Yöpukeutumisessa on yksi yllättävä vaikutus, josta puhutaan liian vähän: se muuttaa myös sitä, miten päivä päättyy. Kun tiedän, että minua odottaa ihana, lähes seremoniallinen pukeutumishetki, ilta ei ole enää vain “päivän loppu”. Se on alku jollekin toiselle. Pehmeämmälle vaiheelle, jossa mikään ei enää vaadi mitään.
Se on hetki, jolloin voi katsoa itseään peilistä ja ajatella: “Tämä riittää. Tämä on kaunista.”
Ja kun istun alas, ehkä sohvan kulmaan, lämpimät tossut jalassa, nuttuni rusetit hieman vinossa ja hiukset huolettomasti kiinni, koko maailma tuntuu… lempeämmältä. Ei siksi, että mikään ulkoinen olisi muuttunut. Vaan siksi, että minä muutuin.
Yöpukeutuminen ei ole siis vain vaatteita. Se on tapa siirtyä tilasta toiseen. Se on pieni, salainen portti maailmaan, jossa arki ei määrittele kaikkea. Ja ehkä juuri siksi rakastan sitä niin paljon. Koska yöllä, juuri ennen kuin sammutan valot, en ole vain minä. Olen vähän enemmän. Hieman kevyempi. Ja kyllä – ihan rehellisesti – vähän prinsessa.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Yöpuvusta ja nutusta voi lukea enemmän alla olevista artikkeleista: