Hae
VillaNanna

Olen elossa

Olen elossa

Olen elossa, ihanaa. Päänsäryt ovat toistaiseksi kadonneet ja eilen olin ensimmäisen kerran ulkona. Vielä en ihan toimi normaalisti, mutta hiljaa hyvää tulee sanotaan. Nyt on katse kohti tulevaa Fysiatria käyntiä, jos sieltä saisi enemmän irti siitä mitä tapahtui viikonloppuna.

Olen elossa

Lääkkeet jotka minulle määrättiin sairaalassa, ovat siinä vaiheessa, että aamuisin en enää ota yhtään mitään lääkettä, paitsi tietenkin kilpirauhaslääkkeeni, mutta tätä särkylääkettä en ota. Otin aamulla ja illalla vain sunnuntaina sekä maanantaina. Lääke laittoi maailman pyörimään ja teki minut pahasti uniseksi, että päätin, etten ota lääkettä muuten kuin iltaisin ennen nukkumaan menoa ja se oli paras ratkaisu. Aamulla olen ottanut pelkästään tavallisen särkylääkkeen. Lääkärin määräämänä olisi pitänyt ottaa kolme kertaa päivässä, mutta maailma meni niin soosiin, etten kyennyt ottamaan kuin maksimissaan kaksi kertaa.

Onneksi hutera olo on jäänyt taakse, oloni ei siltikään ole vielä ihan hyvä, joten vielä otan rauhallisesti näitä ensi askeliani. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Vieläkään ei kukaan osaa sanoa mitään mistä tällaiset kohtaukset ovat saaneet alkunsa, mutta toivottavasti tuolla ensi viikon Fysiatrian polilla päästään eteen päin asiassa. Tokikaan en saanut lähetettä pääni takia, vaan jalkojen hermoratojen, mutta otan tämänkin asian siellä esiin, jos nämä vaikka kuuluisi yhteen. Tai olisi kyse hermoradoistani.

Asu idea jälleen Pinterestistä

Koska en ole ollut ihan kunnossa, niin halusin päästä helpolla ja valitsin Pinterestistä jälleen kuvan, jonka asun rakensin itselleni omista vaatteistani. Nahkahameen tilalle valitsin nahkahousut, vaikka nahkahameitakin löytyy, niin siitä huolimatta halusin housut. Pitkävartisten saapikkaiden tilalle laitoin maiharit. Alkuperäisestä kuvasta ei ole taaskaan tietoa, sillä kuvaa on jaeltu niin Twitterissä kuin laukkusivustollakin.  Kuvia asusta löytyy siis Twitteristä, pursepop -sivustolta sekä täältä. En kuitenkaan saanut selvää mikä näistä on alkuperäinen vai onko mikään. Tämä onkin Pinterestin huono puoli, että välillä ei vaan löydä oikeaa osoitetta.

 

Olen elossa

Mielestäni kuitenkin onnistuin aika hyvin tässä asussani. Paita on hankittu muutama vuosi sitten Fidasta, nahkahousut on Relovesta ja laukku Kontista. Takin valtavaa koirankarvamäärää ei kannata katsella, huomasin karvat vasta ulkona ja en jaksanut lopulta harjata takkia. Nyt se kuitenkin on harjattu. Mitä mieltä te olette asusta? Onnistuinko luomaan saman tyyppisen asun vaikka valitsin housut hameen tilalle?

Aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

2 kommenttia

  1. Jael kirjoitti:

    Hyvä kuulla että voit jo paremmin, ja toivottavasti jatkossa vielä paremmin. Ihana tuo keltamusta asu laukkuineen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.