Hae
VillaNanna

Paita leikkuujätteestä ja pöytäliinasta

Paita leikkuujätteestä ja pöytäliinasta

Paita ommellaan tällä kertaa leikkuujätteestä ja koska kangasta ei ole tarpeeksi, kaivelen kaappeja jonkin aikaa ja löydän pitsisen pöytäliinan, josta saan hienosti paitaan hihat. Kaava löytyy Allt om Handarbete sömnadsmagasin 8/2019 lehdestä.

Paita leikkuujätteestä ja pöytäliinasta

Koska olen täysin villiintynyt isoihin ilmapallohihoihin, niin tietenkin tähän paitaan sellaiset tuli myöskin. Olen aikaa sitten ostanut luonnonvalkoista collegea, josta olen tehnyt itselleni jo housut, mutta koska kangasta jäi vähän jäljelle, oli itsestään selvää, että tulen käyttämään koko kankaan johonkin. Tiesin myös, että haluan tämän kyseisen paidan tehdä tästä kankaasta. Ongelma oli tosiaan sitten siinä, ettei kangasta ollut tarpeeksi, koska hihan kaava on aika valtava. Minun oli pakko laittaa aivoni toisenlaiseen asentoon ja alkaa tarkastella työtä toisella tavalla.

Alun perin muistin, että minulla on olemassa jossain pitsipaita, jonka olen löytänyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta joskus vuosia sitten. Siitä lähti ajatus siitä, että ompelen paitaan pitsihihat. Mutta koska paita olikin jo hyödynnetty johonkin, en siitä hihoja saanut, joten etsintä jatkui. Lopulta löysin vanhan pitsisen pöytäliinan, jonka olen saanut eräästä kuolinpesästä. Päätin käyttää tämän hihoiksi, sillä tätä pöytäliinaa ei tule käytettyä pöydillä. Ja täytyy sanoa, että ihan oikean valinnan tein, kun laitoin hihat juuri tästä liinasta.

Kaava oli muuten aika helppo, mutta joutui kyllä jonkin verran miettimään miten laskokset oikein tulee. Mutta kun vihdoin ne saa oikein, hiha istuu nätisti omalle paikalle. Pidän siitä, että vaikka paita on yksinkertainen, siihen saadaan aika pienillä jutuilla haastetta aikaan ja kun vielä tekee eri materiaaleista, niin haastetta on vielä enemmän. Halusin myös hyödyntää pitsiä enemmän ja leikkasin yhden kuvion irti, jonka ompelin etukappaleelle. Lopulta siis collegekankaasta jäi jäljelle vain pieniä paloja, jotka olen vienyt töihin nuorille askartelua varten.

Joulu on jo melkein täällä

Paita sopii monen vaatteen kanssa, mutta siitä huolimatta vaikka toimii hyvin joulun rentona paitana, sitä ei tulla näkemään päälläni joulun aikaan. Paita on siitä ihana, että sen ulkonäkö muuttuu nopeasti riippuen mitä yhdistelee sen kanssa. Vaikka paita on collegea, niin tämä kangas on aivan ihanan pehmeää ja ylellisen tuntuista. Pitsi tekee siitä vielä hyvin juhlallisen näköisen. Itse olen käyttänyt paitaa jo farkkujen sekä nahkahousujen kanssa. Mutta paitaa on helppo yhdistellä erilaisten hameidenkin kanssa ja suunnittelin jo laittavani paidan harmaiden ruutuhousujenkin kanssa, tai punaisten. Sellaiset kun löysin jokin aika sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Eri tyylejä voi siis sekoitella helposti tämän paidan kanssa.

Minulle yksi tärkeimmistä asioista vaatteiden kohdalla on se, että voin yhdistellä niitä ihan kaiken kanssa. Nyt kun minulla on tuosta kankaasta housut sekä paita, voin yhdistää myös ne toisiinsa, voin käyttää osia erikseenkin helposti. Ehkä enemmän kuitenkin vierastan sitä, että on kokonainen puku collegesta. Eli saman värinen ylä -ja alaosa. Ennen se oli tärkeää kun hankin samettipukuja, mutta nämä collegevaatteet on jotenkin sellaisia, että kokoasuna ne on vaan, nääh. Mutta ehkä sitten jos jommassa kummassa on jokin juju, kuten nyt paidan pitsiset hihat. Katsotaan miltä kyseinen asu tulisi näyttämään. Minulla sen verran lomaa, että ehdin varmasti tätäkin asiaa miettiä täällä.

Blogi menee myös muutaman päivän lomalle, mutta minut löytää Instagramista!

Paita leikkuujätteestä ja pöytäliinasta

Ihanaa joulunaikaa teille kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

4 kommenttia

  1. Jonna kirjoitti:

    Todella mukavan näköinen paita! Kaikkea sitä keksii yhdistelemällä eri kankaita.

  2. Anne kirjoitti:

    Hauska idea! Ihan heti ei olisi tullut itselleni mieleen, mutta näyttää toimivalta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *