Rakensin elämäni juuri tällaiseksi ja kyllä, nautin siitä
8
Istun usein alas tällaisina hetkinä ja mietin, miksi nämä tuntuvat niin suurilta. Aurinko, vesi, kahvi joka jäähtyy käteen, eikä kukaan vaadi mitään. Ei aikatauluja, ei suorittamista, ei sitä jatkuvaa tunnetta, että pitäisi olla jossain muualla. Tällaiset hetket eivät ole isoja, mutta ne ovat merkityksellisiä. Huomaan ajattelevani yhä useammin, että rakensin elämäni juuri tällaiseksi ja kyllä, nautin siitä, vaikka kaikki ei näytä ulospäin miltään erityiseltä. Mutta tämä on minun elämä, sellaista, jota olen aina halunnut elää.
Rakensin elämäni juuri tällaiseksi ja kyllä, nautin siitä
Tämä kuulostaa ylimieliseltä. Tiedän sen.
Mutta tiedän myös sen, että suurin osa ihmisistä ei oikeasti rakenna elämäänsä. He ajautuvat siihen. Ottavat vastaan sen, mitä tulee, mukautuvat, tinkivät vähän lisää ja lopulta unohtavat, mitä edes halusivat. Minä en halunnut unohtaa.
VillaNanna ei ole koskaan ollut pelkkä blogi. Se on tapa elää ja nähdä kauneus siellä, missä sitä ei ensimmäisenä huomaa. Kierrätetyissä materiaaleissa, itse tehdyissä vaatteissa, keskeneräisyydessä. Se on maailma, jossa täydellisyyttä ei tavoitella, mutta silti kaikki näyttää omalla tavallaan valmiilta.
Ja sama pätee elämääni. En odota täydellisiä hetkiä. Rakennan niitä.
Se voi tarkoittaa rantaa perjantaina ilman suunnitelmaa. Eväitä kotoa, viltti mukaan, juoma joka ei maksa juuri mitään. Aurinko tekee loput. Ja yhtäkkiä se näyttää ja tuntuu joltain, mistä moni maksaisi paljon.
Mutta tässä tulee se kohta, joka rikkoo illuusion: hyvä elämä ei ole kallista.
Halpa elämä voi näyttää yllättävän hyvältä
Meille on opetettu, että nautinto maksaa. Että pitää matkustaa, ostaa, kuluttaa, ansaita enemmän, jotta voisi “elää hyvin”. Että ne hetket, jotka näyttävät hyvältä, vaativat taustalle rahaa. Ei vaadi.
Usein ne hetket, jotka näyttävät kuvissa parhailta, ovat juuri niitä, joihin ei ole käytetty juuri mitään. Ranta on ilmainen. Aurinko on ilmainen. Aika, se on ainoa, joka maksaa, jos sitäkään osaa ajatella rahassa. Minulle tämä on ollut ehkä suurin oivallus. Se, että voin rakentaa elämästäni nautinnollisen ilman, että minun täytyy jatkuvasti tavoitella lisää. Että voin ottaa mukaan yksinkertaisia asioita ja tehdä niistä hetken, joka tuntuu erityiseltä. Ja silti, kuvissa se näyttää siltä kuin kaikki olisi täydellistä. Se on ristiriita, josta harva puhuu.
Koska totuus on, että tämä elämä on samaan aikaan sekä tavallista että poikkeuksellista. Se ei ole rakennettu rahalla, vaan valinnoilla. Sillä, mihin suostuu ja mihin ei. Sillä, mitä jättää pois. Ja tämä on se kohta, joka provosoi. Kaikki eivät pysty tähän. Ei siksi, että tämä olisi vaikeaa, vaan siksi, että tämä vaatii luopumista. Luopumista siitä ajatuksesta, että kaiken pitää näyttää hyvältä muille. Luopumista jatkuvasta suorittamisesta. Luopumista siitä, että elämä alkaa vasta sitten kun kaikki on valmista. Minulla ei ole kaikkea valmista. Mutta minulla on nämä hetket.
Se, että voi istua auringossa ilman kiirettä, ilman syyllisyyttä, on yllättävän iso asia. Se, että ei tunne tarvetta täyttää jokaista hetkeä tekemisellä. Se, että yksinkertainenkin asia voi tuntua ylelliseltä, kun sen antaa olla sitä. Ehkä juuri siksi tämä toimii. Koska tämä ei ole rakennettu näyttämään hyvältä. Tämä on rakennettu tuntumaan hyvältä. Ja lopulta, se näkyy myös ulospäin.
Nautinnollista päivää kaikille!
Seuraa minua:
Samankaltaisia postauksia:
Koiran veriripuli on päivystysasia
Yö on hiljainen, mutta mieli ei ole. Herään vähän väliä kuuntelemaan, hengittääkö koira. Veriripuli tuli yhtäkkiä ja pelästytti enemmän kuin osasin odottaa. Tässä kirjoituksessa kerron, miltä se tuntuu ja miksi koiran veriripuli on päivystysasia, johon pitää reagoida heti. Tai jos oksennuksen ja ulosteen mukana tulee verta.
Koiran veriripuli on päivystysasia
On hetkiä, jotka jakavat arjen kahtia. Ennen ja jälkeen. Söpön kohdalla se hetki tuli ilman varoitusta. Yhtäkkiä kaikki oli toisin. Se tavallinen, hieman höpsö, oma itsensä oli poissa ja tilalla oli jotain haurasta, väsynyttä ja pelottavaa. Veriripuli ei ole vain oire. Se on hälytys.
Ja se ääni jää päähän. Ei kuulu ääntä. Ja silloin herää.
Yö toisensa jälkeen olen havahtunut siihen samaan ajatukseen: hengittääkö se vielä? Se ei ole rauhallista nukkumista, vaan sellaista levotonta torkkumista, jossa keho ei koskaan oikein päästä irti. Jokainen pieni liike, jokainen huokaus saa sydämen hypähtämään.
Ja pahinta on se, että pelko ei lopu, vaikka pahin olisi jo ohi.
Mitä koiran veriripuli oikeasti tarkoittaa?
Koiran veriripuli voi kuulostaa “vain vatsavaivalta”, mutta sitä se ei ole. Se voi olla merkki monesta asiasta:
- tulehduksesta suolistossa
- bakteeri- tai virusinfektiosta
- loistartunnasta
- myrkytyksestä
- tai siitä, että koira on syönyt jotain sopimatonta
Ja joskus syy voi olla yksinkertaisempi, mutta sitä ei voi tietää ilman tutkimuksia. Siksi yksi asia on varma: koiran veriripuli on aina päivystysasia. Ei huomenna. Ei “katsotaan vielä vähän”. Vaan nyt.
Koska koira kuivuu nopeasti. Koska sen vointi voi romahtaa yllättävän äkkiä. Koska se ei osaa kertoa, kuinka paha olo sillä on.
Pelko jää kehoon
Vaikka tilanne rauhoittuisi, jokin jää. Söpö on nyt erilainen. Hieman varovaisempi. Katsoo ehkä pidempään, ennen kuin tulee viereen. Nukkuu kevyemmin. Ja minä huomaan tekeväni samaa. Me molemmat säpsähdämme helpommin.
On outoa, miten nopeasti turvallisuuden tunne voi murentua. Se, mikä oli itsestäänselvyys, että toinen on siinä, hengittää, on kunnossa, ei olekaan enää niin varmaa. Ja kun sen kerran menettää, sitä ei saa ihan täysin takaisin.
Pienet asiat muuttuvat suuriksi
Ennen en kuunnellut hengitystä. Nyt kuuntelen. Ennen en miettinyt, miltä ikenet näyttävät tai juoko se tarpeeksi. Nyt mietin. Yhtäkkiä kaikki pienet asiat muuttuvat suuriksi. Ja ehkä se on se pelon toinen puoli: se tekee näkyväksi sen, mikä oikeasti merkitsee. Ei täydelliset asut. Ei viimeistellyt kuvat. Vaan se, että toinen hengittää vieressä.
Syyllisyys hiipii hiljaa
Ja sitten tulee se ajatus, jota ei oikein haluaisi ajatella: teinkö minä jotain väärin? Olisinko voinut estää tämän? Olisinko voinut huomata aiemmin? Oliko se jotain, mitä se söi? Jotain, mitä en nähnyt?
Vaikka tietää järjellä, että kaikkea ei voi kontrolloida, tunne ei kuuntele järkeä. Se jää pyörimään, hiljaa mutta sitkeästi.
Kun arki muuttuu hauraaksi
Tällaiset tilanteet tekevät arjesta ohuemman. Kaikki jatkuu, kahvi keittyy, viestit kilahtavat, elämä menee eteenpäin mutta pinnan alla kulkee jotain muuta. Sellainen jatkuva pieni varjo, joka muistuttaa, että kaikki voi muuttua hetkessä.
Ja silti, ehkä juuri siksi, niistä hetkistä tulee tärkeämpiä.
- Se, kun Söpö tulee viereen.
- Se, kun se syö vähän paremmin.
- Se, kun häntä heiluu edes vähän.
Ne eivät ole enää itsestäänselvyyksiä. Ne ovat pieniä voittoja.
Jos koirallasi on veriripuli
Haluan sanoa tämän suoraan, koska toivon, että kukaan ei jää epäröimään:
- jos koirallasi on veriripuli, lähde päivystykseen.
- Älä jää odottamaan. Älä googlaa tuntikausia. Älä mieti, onko tämä “tarpeeksi vakavaa”. Se on.
Ja vaikka lopulta kaikki olisi hyvin, se hetki, kun toimit ajoissa, voi olla ratkaiseva.
Rakkaus tekee haavoittuvaiseksi
Lopulta tämä kaikki kiteytyy yhteen asiaan: rakkaus tekee meistä haavoittuvaisia. Se tekee öistä levottomia. Se saa pelkäämään pahinta. Se saa sydämen puristumaan kasaan pelkästä ajatuksesta, että jotain voisi tapahtua.
Mutta samalla se tekee myös tästä kaikesta merkityksellistä. Koska ilman sitä pelkoa ei olisi sitä rakkauttakaan. Ja ehkä siksi herään taas ensi yönä kuuntelemaan. Varmistamaan. Hengittämään hetken samaan tahtiin. Ja toivomaan, että kaikki on vielä hyvin.
Aurinkoista sunnuntaita!
Seuraa minua: