Hae
VillaNanna

Mä vähän ompelin

Mä vähän ompelin

No nyt on tullut ommeltua. Mä vähän ompelin siis, ihan vähän vain. En tosin yhdessä hetkessä, enkä toisessa. Meni tässä hommassa muutama kuukausi. Ensimmäiset työt tuli tehtyä jo tuossa ennen meidän jouluista Kalifornia matkaa. Tarkoitus oli ottaa ne mukaan, mutta jäivät lopulta kotiin. Eivät tosin olisi toimineet siellä, kun ei siellä niin lämmin ollut lopulta.

Mä vähän ompelin

Ensin valmistui kaksi söpöä mekkoa, toinen Mekkotehtaan kirjasta ja toinen Käsityölehden kaavasta. Tarkemmat kaavatiedot tulee myöhemmin kun saan kuvattua vaatteet päälläni. Jostain syystä siis alan ommella kesävaatteita jo talvella. Sitten ihmettelen miksi en pääse kuvaamaan niitä millään. Ei kai nyt lumisateessa tee mieli kuvata kesämekkoja. Ei minulla ainakaan.

Seuraava työ valmistui reissun jälkeen. Kaksi tarpeetonta vaatetta yhdistyi räväkäksi jakuksi. Lisäilin myös ketjuja sinne ja tänne ja tietenkin tarvittiin mukaan myös hakaneuloja. Vähän enemmän punkkia tähän hetkeen. Farkkuliivi muuttui siis collgepaidan avulla takiksi. Toki leikkelin reikiä hihoihin ja laitoin hakaneuloja kiinni.

Ennen kuin vein tilkkulaatikkoni töihin, kaivoin sieltä esiin hiukan kangasta ja pojan vanhat colleget, joista aikanaan koitin jotain tuunata, mutta se ei mennyt niin kuin strömsössä. Näistä yhdessä tuli tuommoinen jämäpaita, sekin hyvin erilainen mitä on totuttu päälläni näkemään. Taskuksi laitoin ylemmästä tuunauksesta yli jääneen taskun.

Vähän tuttua tyyliä ja vähän uudempaa

Blogista tutuksi tullut tyyli tulee pysymään edelleen täällä, vaikka uuttakin on muutamia tulossa. Käsittelen tosiaan lempisuunnittelijani kuolemaa tällä tavoin, tuoden vähän enemmän mukaan grungea sekä punkkia. Näin joskus arkena pukeuduin nuorena plikkana. Nyt on hyvä tässä iässä sitten tuoda sitä mennyttä aikaa takaisin. Ei nuoruutta, vaan tyyliä. Ehkä se on sitä viiden kympin villistystä.

Kesävaatteita alkaa kohta tulemaan liukuhihnalta kun pääsen ensin hakemaan pitsiä ja ompelulankaa. Jostain syystä se lanka pakkaa aina loppumaan… Eikä noista langanpätkistä ole hommaan. Tällä viikolla uskoisin, että jotakin kivaa uutta pääsen tekemään. Suunnitelmia on jo monta, nyt pitäisi saada vain ompelupäivä, jolloin saisin omassa rauhassa vain ommella, vain minä ja ompelukone.

Mä vähän ompelin

Rentoa iltaa kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

10 kommenttia

  1. Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys kirjoitti:

    Tuo on ihan parasta, kun tarpeettomiksi/käyttämättömäksi jääneet tuunautuvat käsissäsi jälleen pidettäviksi vaatteiksi. 👍

    Ja kyllä se kesä sieltä tulee – ihan pian pääsee ulkoiluttamaan ja kuvaamaan mekkoja kesäisessä ympäristössä.

  2. petra kirjoitti:

    Tuo takkihan on tosi kiva! Mä törmäsin meidän prismassa ompelukoneeseen! Voi olla että kotiuttuaisin sellaisen ehkä jo tänä vuonna. 😀 Mulla on yksi pussilakana setti säästössä, josta ajattelin leikata kuvat irti ja tehdä niistä hahmoista löhötyynyt lapsille, saisi nuo kuluneet tyynytkin tungettua johonkin pyörimästä 😀

    Kyllä se kevät ja kesä tulee taas! 🙂

    https://www.sangynalla.fi

  3. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Pitäisi jostain ottaa ompelukone lainaan ja kokeilla innostuisiko itse siitäkin puolesta 😀

  4. Anna/Kello neljän aamukahvi kirjoitti:

    oma ompeluinto on taas vähän jäänyt 😀

  5. Marjo kirjoitti:

    Upeita Vivian Westwood -henkisiä asuja olet tehnyt. RIP Vivian! Onneksi ehdin käydä Milavidan näyttelyssä katsomassa hänen mittavaan uraansa sekä töitään viime kesänä. Toivottavasti sinä ehdit vierailla lempisuunnittelijasi näyttelyssä Tampereella? Jään mielenkiinnolla odottamaan minkälaisia kesämekkoja olet ommellut. Nyt saisi talvi jo alkaa väistymään jotta saisi kaipaa keveämpää sekä mekkoja esille.

    https://www.marjonmatkassa.fi/

    • villananna kirjoitti:

      Valitettavasti en ehtinyt käymään 🙁 Mulla on roikkunut Weswoodista kertova postaus tuolla mutta en ole saanut sanaakaan kirjoitettua. jotenkin niin vaikeaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *