Itse ommeltu mekko Krakovassa
0
Joskus yksi vaate kantaa mukanaan enemmän tarinoita kuin kokonainen vaatekaappi. Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi kertoo siitä, kuinka vuosia odottanut kuvaushaave jäi toteutumatta, mutta sai lopulta paljon arvokkaamman päätöksen. Tämä on tarina itse ommellusta mekosta, rakkaudesta käsitöihin ja yhdestä unohtumattomasta illasta Krakovan Kazimierzissa.
Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi
Joillakin vaatteilla on arvoa siksi, että ne ovat kalliita. Minun rakkaimmilla vaatteillani on arvoa siksi, että ne kantavat mukanaan tarinoita. Tämä keltainen mekko on yksi niistä.
Ompelin sen vuosia sitten kankaasta, jonka sain mieheni sukulaiselta. Jo silloin tuntui erityiseltä tehdä vaate materiaalista, jolla oli ollut elämä jo ennen minua. Ehkä juuri siksi tämä mekko ei ole koskaan ollut minulle vain vaate. Se on muistutus siitä, että kauneutta voi syntyä myös siitä, mikä olisi voinut jäädä käyttämättä.
Se ajatus kulkee mukana kaikessa, mitä teen. Ompelussa, tekstiiliarkeologiassa ja tavassani katsoa vaatteita. Jokaisella kankaalla on mahdollisuus saada uusi elämä. Kaava kuitenkin on kadonnut muistista näiden vuosien aikana. Voi olla Suuri käsityö -lehden Janina F kaava, varma en ole.
Kuva, joka jäi ottamatta
Heti mekon valmistuttua näin mielessäni täydellisen valokuvan.
- Vanha vihreä polkupyörä.
- Haltialan maalaismaisema.
- Valkoinen olkihattu.
- Pitsiset käsineet.
- Ja tämä keltainen mekko.
Näin kuvan mielessäni niin selvästi, että olin varma sen toteutuvan. Mutta aina tuli jotakin. Milloin sää ei suosinut, milloin aikaa ei löytynyt. Kuvaus siirtyi viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Lopulta huomasin, että mekko oli odottanut kaapissa jo vuosia. Täydellistä hetkeä ei koskaan tullut.
Mekko matkusti Krakovaan
Kun pakkasin matkalaukkua Krakovan matkaa varten, päätin ottaa mekon mukaan. En siksi, että olisin suunnitellut sille kuvausta. Halusin vain pukea pitkästä aikaa ylleni vaatteen, jonka olin tehnyt omin käsin. Se tuntui oikealta. En kuitenkaan osannut aavistaa, että juuri Krakovassa tämä mekko saisi kaikkein kauneimman muistonsa.
Yksi ravintola ja yksi ilta
Kävelimme Kazimierzin kaduilla, kun huomasimme meille täysin uuden ravintolan. Sen nimi oli NOAH. Päätimme varata pöydän seuraavalle illalle. Seuraavana Iiltana puin mekon ylleni. Jalassani olivat samat valkoiset sandaalit, jotka olin aikanaan suunnitellut siihen Haltialan kuvaukseen.
Kun astuimme ravintolaan sisään, tunnelma tuntui heti lämpimältä ja kutsuvalta.
NOAH tarjoilee modernia Lähi-idän ruokaa, jossa perinteiset Lähi-idän maut kohtaavat nykyaikaisen keittiön. Ravintola tunnetaan erityisesti yhdessä jaettavista annoksistaan, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kokonaisuus.
Ruoka oli erinomaista. Jokainen annos oli täynnä makua, värejä ja huolella valittuja raaka-aineita. Yhtä vahvasti mieleeni jäi kuitenkin henkilökunta. He ottivat meidät vastaan aidolla ystävällisyydellä, auttoivat annosten valinnassa ja loivat tunnelman, jossa oli helppo rentoutua. Sellainen palvelu on nykyään harvinaista, ja juuri siksi se jäi mieleen.
Silloin ymmärsin
Kesken illallisen mieleeni nousi ajatus. Minä olin käyttänyt vuosia yhden valokuvan suunnitteluun. Ja silti kaikkein kaunein hetki syntyi täysin ilman suunnitelmaa. Ei Haltialassa. Ei vihreän polkupyörän vieressä. Vaan Krakovassa, ravintolassa, jota emme olleet edes tienneet olevan olemassa ennen tuota päivää.
Siinä hetkessä ymmärsin, ettei tämä mekko enää tarvinnut sitä alkuperäistä kuvausta. Se oli saanut paljon arvokkaamman tarinan.
Miksi ompelen edelleen itse?
Minulta kysytään usein, miksi ompelen edelleen itse, vaikka vaatteita saa ostettua lähes mistä tahansa. Vastaus löytyy tästä mekkosta. Kun teen vaatteen omin käsin, siihen ommellaan samalla pieni pala elämää. Siihen jäävät ne illat, jolloin ompelukone surisee työhuoneen pöydällä. Siihen jäävät ajatukset, onnistumiset ja joskus myös epäonnistumiset. Ja myöhemmin siihen tarttuvat muistot.
Tämä mekko muistuttaa minua nyt lämpimästä kesäillasta Krakovassa. Se muistuttaa hyvästä ruoasta. Ystävällisistä ihmisistä. Yhdestä täysin sattumalta löytyneestä ravintolasta. Ja siitä, että kaikkein kauneimmat hetket eivät yleensä ole niitä, joita olemme suunnitelleet vuosia. Ne ovat niitä, jotka elämä antaa meille lahjaksi. Ehkä juuri siksi rakastan ompelua niin paljon.
Vaatteet eivät ole minulle vain vaatteita. Ne ovat muistoja, tarinoita ja pieniä aikakapseleita, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Ja juuri siksi tästä keltaisesta mekosta tuli yksi elämäni rakkaimmista vaatteista. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se muistuttaa minua siitä, että joskus elämä osaa kirjoittaa paljon kauniimman tarinan kuin minä itse koskaan osaisin.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Krakovan matkan esittelyä:
Second hand ei ole automaattisesti vastuullinen
Voiko second hand olla joskus myös ongelma? Tätä jäin pohtimaan Krakovan kirpputoreilla ja viimeistään UFF:n Pasilan myymälässä. Second hand ei ole automaattisesti vastuullinen, vaikka käytettyjen vaatteiden ostaminen onkin yleensä ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin uuden hankkiminen. Missä kulkee raja laadukkaan kierrätyksen, pikamuodin ja ultrapikamuodin välillä? Ja voiko kirpputorilta tehdä vastuullisia löytöjä, vaikka ostoskassiin päätyisi joskus myös pikamuotia?
Second hand ei ole automaattisesti vastuullinen – tämän vuoksi jätän Sheinin rekkiin
Palasin juuri Krakovasta. Matkalaukkuun päätyi muutama uusi kirppislöytö, mutta ennen kaikkea paljon ajatuksia. Lähdin matkaan odottaen löytäväni runsaasti vintagea. Todellisuus oli kuitenkin aivan toinen. Krakovan second hand -liikkeissä oli paljon pikamuotia ja joukossa yllättävän paljon myös ultrapikamuotia. Se sai minut miettimään, mitä second hand oikeastaan tarkoittaa vuonna 2026.
Sama ajatus nousi pintaan uudelleen eilen. Kävin UFF:n Pasilan myymälässä ennen sen sulkemista. En mennyt sinne siksi, että olisin tarvinnut uusia vaatteita. Menin, koska halusin vielä kerran kiertää tutut rekit. Ja niin kuin kirpputorilla usein käy… Lähdin kotiin kassin kanssa.
En tarvinnut vaatteita – mutta ostin silti
Kirpputorilta ostaminenkin on kuluttamista. Se on asia, jonka välillä unohdamme. Käytetty vaate tuntuu vastuulliselta valinnalta, eikä siinä olekaan mitään väärää. Mutta jos ostan vaatteen, jolle minulla ei ole käyttöä, olen silti kuluttanut. Silti en kadu tämän päivän löytöjä.
Mukaani lähti Lindexin vaate, yksi New Yorkerin haalari ja kukallinen KaFuNi-merkkinen mekko.
New Yorker on itse asiassa merkki, jonka yleensä jätän rekkiin. Tällä kertaa rakastuin haalariin heti. Tutkin materiaalin, katsoin ompeleet ja mietin, että tästä tulee täydellinen mökkivaate. Joskus vaate voittaa merkin.
KaFuNi puolestaan oli minulle täysin tuntematon. Pesulappu kertoi kuitenkin kaiken olennaisen: 95 prosenttia puuvillaa ja viisi prosenttia polyesteriä. Kangas tuntui hyvältä, ompeleet olivat siistit ja kuosi ihastutti. Googlasin merkin vasta kotona.
Krakovasta mukaan tarttui puolestaan esimerkiksi Dranellan, Phase Eightin ja Apricotin vaatteita. Vintagea oli tarjolla yllättävän vähän, joten jouduin katsomaan myös pikamuotia. Mutta en ostanut mitään sokkona.
Näin minä valitsen vaatteeni kirpputorilta
Moni katsoo ensimmäisenä vaatteen merkkiä. Minä tunnustelen kangasta. Sen jälkeen katson materiaalikoostumuksen. Sitten tutkin ompeleet, vetoketjut, napit ja vaatteen yleisen kunnon. Vasta lopuksi katson merkkiä.
Minulla on toki muutamia merkkejä, joihin tartun muita herkemmin. Vanhempi H&M, Lindex, KappAhl, Dranella ja Phase Eight ovat osoittautuneet vuosien varrella luotettaviksi. Toisaalta olen löytänyt upeita vaatteita myös täysin tuntemattomilta merkeiltä. Merkki ei tee vaatteesta hyvää. Laatu tekee.
Miksi Shein jää minulta rekkiin?
Tästä aiheesta puhutaan paljon. Minun vastaukseni on kuitenkin hyvin yksinkertainen. En osta Sheiniä. Kyse ei ole vain siitä, mitä merkistä kirjoitetaan tai millaisia mielipiteitä siitä esitetään. Kyse on omasta kokemuksestani. Tunnistan Sheinin usein jo kosketuksesta.
Kangas tuntuu käsissäni oudolta. Ei pelkästään polyesteriltä, vaan aivan kuin sen pinnalla olisi jokin kalvo. Tiedän, että tämä on oma aistikokemukseni, mutta juuri siksi en jää edes pohtimaan ostamista. Joskus sormenpäitä alkaa jopa kihelmöidä, kun kosken tiettyihin vaatteisiin.
Siksi yllätyin eilen, kun näin UFF:n rekeissä niin paljon Sheiniä. Se sai minut miettimään, miten paljon ultrapikamuoti on muuttanut myös kirpputoreja.
Pikamuoti ja ultrapikamuoti eivät ole sama asia
Tämä on mielestäni tärkeä ero. Ostan joskus käytettyä pikamuotia. En kuitenkaan osta mitä tahansa. Googlaan tuntemattomat merkit, tarkistan materiaalit ja arvioin, kestääkö vaate vielä vuosia käyttöä. Jos vastaus on kyllä, vaatteelle kannattaa antaa uusi elämä. Mutta kaikkein heikkolaatuisimman ultrapikamuodin kohdalla ajattelen toisin.
Tiedän, että tämä mielipide jakaa varmasti ihmisiä. Minusta kaikkein heikkolaatuisin ultrapikamuoti ei kuulu kirpputorien rekeille. Jos vaate on niin huonosti valmistettu, ettei se kestä kunnolla edes yhtä omistajaa, sen kierrättäminen ihmiseltä toiselle ei ratkaise ongelmaa. Ongelma ei ole halpa hinta. Ongelma on huono laatu.
Vastuullisuus ei ole täydellisyyttä
En väitä olevani täydellinen kuluttaja. Eilisen päivän ostokset ovat siitä hyvä esimerkki. En tarvinnut yhtään uutta vaatetta. Silti ostin. Mutta ehkä vastuullisuus ei olekaan täydellisyyttä.
Ehkä se on sitä, että pysähtyy miettimään ennen kassalle menemistä. Tutkii materiaalit. Arvioi laadun. Ostaa vaatteen, jota oikeasti käyttää. Korjaa sen, jos se hajoaa. Ja käyttää sitä niin pitkään kuin mahdollista.
Juuri sitä minä yritän tehdä. En aina onnistu. Mutta yritän tehdä jokaisen ostoksen hieman harkitummin kuin edellisen. Siksi kirpputorilla tärkein kysymys ei mielestäni ole: ”Mikä merkki tämä on?” Vaan: ”Kestääkö tämä vaate vielä seuraavan omistajan ja ehkä vielä sitä seuraavankin?”
Mukavaa tiistaita!
Seuraa minua:
Lisää kirppisjuttuja: