jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa
1
Vaatekaappeja siivotessani olen alkanut ajatella yhä enemmän sitä, että jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa. Ei vain paikkaa vaatetangolla tai hyllyllä, vaan myös jonkinlaisen paikan minun elämässäni ja pukeutumisessani. Muuton jälkeen olin saanut kaiken jotenkuten kaappeihin ja keväällä kävin niitä jo läpi, siivosin ja laitoin tavaraa myös pois. Hetken aikaa tilanne näyttikin oikein hyvältä, mutta sitten tuli kesä, kirppiskierrokset lähtivät ehkä hieman lapasesta ja kaiken lisäksi ompelin paljon. Yksittäinen kirppislöytö tai uusi ompelus ei tietenkään koskaan tunnu vievän juuri lainkaan tilaa, mutta kummasti ne yhdessä vievät. Lopputulos alkoi loppukesästä näkyä siinä, että vaatteet eivät enää pysyneet kaapeissa vaan alkoivat vallata myös ovia, vaaterekkejä ja kaikkia mahdollisia vapaita paikkoja niiden ympäriltä.
Jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa
Olen nyt pari viikkoa käynyt vaatekaappejani läpi kaappi kerrallaan, ja ensimmäinen seitsemästä kaapista on vihdoin kokonaan valmis. Siitä lähti kaksi tupaten täyttä säkillistä vaatteita lahjoitukseen, enkä edelleenkään oikein ymmärrä, miten niiden sisältö on joskus mahtunut samaan kaappiin. Valmis kaappi kun ei nytkään varsinaisesti ammota tyhjyyttään. Jos tämän operaation tavoitteena olisi sellainen minimalistinen vaatekaappi, jossa kolme valkoista paitaa roikkuu samanlaisilla puisilla henkareilla ja jokaisen vaatteen ympärillä on reilusti hengitystilaa, olisin epäonnistunut jo ensimmäisen kaapin kohdalla. Onneksi se ei ole tavoite.
Minä pidän vaatteista ja pidän siitä, että minulla on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Vaatekaapissani saa olla värejä, kuoseja, itse tehtyjä vaatteita, kirpputorilöytöjä, lempivaatteita, voimavaatteita ja vähän kummallisiakin aarteita. En edes halua vaatekaappia, jossa kaikki sopii täydellisesti kaiken kanssa, sillä yhtenä päivänä haluan pukeutua romanttisesti ja toisena aivan eri tavalla. Ongelma ei siis ole se, että minulla on paljon vaatteita. Ongelma syntyy siinä vaiheessa, kun niitä on niin paljon väärissä paikoissa, etten enää näe mitä omistan tai löydä niitä vaatteita, joita oikeasti haluaisin käyttää.
En halua luopua vaatteistani, mutta…
En ole koskaan ollut erityisen innokas laittamaan vaatteita pois, eikä minulle sovi ollenkaan ajatus siitä, että vuoden käyttämättömyyden jälkeen vaate pitäisi automaattisesti poistaa kaapista. Olen löytänyt omista kaapeistani liian monta vuosia levännyttä vaatetta, jotka ovat yhtäkkiä palanneet takaisin käyttöön. Juuri eilen kirjoitin kaapista löytyneestä vanhasta peplumpaidastani, jonka olin melkein unohtanut ja joka tuntui nyt taas aivan ajankohtaiselta. Jos olisin noudattanut tiukkaa vuoden sääntöä, moni tällainen löytö olisi lähtenyt jo ajat sitten.
Vaatekaapissani on myös paljon itse tekemiäni vaatteita, joihin liittyy muutakin kuin pelkkä käyttötarkoitus. Niihin liittyy materiaaleja, tekemistä, kokeiluja, onnistumisia ja välillä epäonnistumisiakin. Lisäksi siellä on löytöjä, joita en enää pystyisi hankkimaan uudelleen, sekä vaatteita erilaisiin vuodenaikoihin ja tilanteisiin. Minun ei siis tarvitse käyttää jokaista vaatetta jatkuvasti, jotta sillä voisi olla oikeus olla olemassa vaatekaapissani. Sen sijaan olen alkanut miettiä tarkemmin sitä, onko vaatteella edelleen jokin paikka minun elämässäni vai säilytänkö sitä vain siksi, etten ole tullut tehneeksi sille mitään.
Kun vaatteet eivät enää mahdu elämään
Yksi iso syy kaappieni sisältöön on painoni vaihtelu. Kaappeihin on jäänyt vuosien varrelta paljon vaatteita, jotka eivät tällä hetkellä sovi minulle, ja aikaisemmin olen ajatellut helposti, että säästän ne. Ehkä ne vielä sopivat, ehkä muokkaan niitä tai ehkä teen niistä jotakin aivan muuta. Usein olen tehnytkin, sillä vääränkokoisesta vaatteesta voi syntyä kokonaan uusi vaate ja vanha vaate on minulle myös materiaalia.
Nyt olen kuitenkin huomannut, etten halua täyttää vaatekaappiani vaatteilla, jotka odottavat sitä, että minun pitäisi joskus muuttua niille sopivaksi. Vaatteen pitäisi sopia minun elämääni eikä minun vaatteeseen. Se ei myöskään tarkoita, että nämä vaatteet olisivat olleet huonoja ostoksia tai virheitä. Niitä ei ole hankittu sitä varten, että veisin ne jonain päivänä lahjoitukseen, vaan niitä on käytetty, niistä on pidetty ja osa on kulkenut mukana pitkäänkin. Niiden elämä täällä on vain tullut päätökseen ja nyt joku toinen voi ehkä löytää niistä itselleen juuri sopivan vaatteen.
Tämä ajatus tekee luopumisesta minulle huomattavasti helpompaa kuin se, että yrittäisin keksiä jokaisesta poistettavasta vaatteesta jotakin vikaa. Elämä muuttuu, vartalo muuttuu, tyyli elää ja tarpeet vaihtuvat. Miksei siis myös vaatekaapin sisältö saisi muuttua?
Miksi vaatteella pitää olla paikka?
Tämän siivousoperaation aikana olen huomannut ajattelevani koko ajan sitä, mitä vaatteen oma paikka oikeastaan tarkoittaa. Se on tietenkin konkreettinen paikka kaapissa, mutta minulle se tarkoittaa myös paikkaa pukeutumisessa. Juhlapuku voi odottaa juhlia, talvitakki saa viettää kesän rauhassa ja jokin erikoisempi vaate voi odottaa pitkäänkin juuri oikeaa hetkeä. Itse tehty vaate voi puolestaan olla minulle tärkeä, vaikka se ei olisi jatkuvasti käytössä. Lepääminen vaatekaapissa ei siis automaattisesti tee vaatteesta tarpeetonta.
Sen sijaan ongelmaksi tulee se, jos vaate hautautuu niin syvälle muiden tavaroiden alle, etten enää edes muista omistavani sitä. Silloin sillä ei ole kovin suurta mahdollisuutta päästä takaisin käyttöön. Siksi en halua tässä projektissa vain ottaa kaikkea ulos ja tunkea sitä vähän siistimmin takaisin. Haluan nähdä, mitä minulla oikeasti on, löytää lempivaatteeni ja saada ne taas käyttöön. Runsas vaatekaappi ei haittaa minua lainkaan, mutta hallitsematon vaatekaappi haittaa.
Kaikkea ei voi pelastaa tuunauspinoon
Minulla on yleensä ollut erittäin kätevä tapa välttää vaatteesta luopuminen: tuunaus. Jos vaate ei enää sovi, sen voi muokata. Jos malli ei miellytä, sen voi purkaa ja rakentaa uudelleen. Jos itse vaatteelle ei ole käyttöä mutta materiaali on hyvä, siitä voi tehdä jotakin aivan muuta. Tämä järjestelmä on toiminut minulla oikein hyvin, sillä teen vanhoista vaatteista oikeasti uusia vaatteita ja käytän materiaaleja jatkuvasti.
Järjestelmässä on vain yksi pieni ongelma. Materiaalipankkini alkaa tällä hetkellä repeillä liitoksistaan, joten se ei varsinaisesti kaipaa enää jokaista vaatekaapista poistuvaa vaatetta uudeksi jäsenekseen. Jos siirrän vaatteen täydestä vaatekaapista täyteen materiaalilaatikkoon, en oikeastaan ole ratkaissut mitään. Olen vain siirtänyt ongelmaa muutaman metrin päähän ja antanut sille uuden nimen.
Niinpä tuunauspinoonkaan ei tällä kierroksella pääse aivan automaattisesti. Minun pitää oikeasti nähdä vaatteessa jotakin, minkä haluan tehdä, eikä vain ajatella, että tästä voisi ehkä joskus tehdä jotain. Mahdollisuuksia nimittäin löytyy lähes jokaisesta vaatteesta, ja juuri sillä ajatuksella materiaalipankista on tullut sen kokoinen kuin se tällä hetkellä on. Hamsterillakin pitää ilmeisesti olla jonkinlaiset rajat, vaikka tämän kodin perusteella niiden sijainnista käydään vielä neuvotteluja.
Kaikkea ei tarvitse vähentää
Toisaalta tämän projektin tarkoitus ei ole todistaa, että kaikki tilaongelmat ratkaistaan tavaraa vähentämällä. Kengät ovat tästä ehkä paras esimerkki. Kun tavallinen kenkäkaappi ei enää riittänyt, mieheni rakensi kengilleni kokonaisen kenkäseinän. Minä toimitin ongelman ja hän rakensi ratkaisun, mikä oli mielestäni oikein toimiva työnjako. Kirjoitin siitä aikanaan postauksessa Olenko vielä normaali vai jo kenkähullu?, ja siinä ollut ajatus tuntuu sopivan tähänkin projektiin: joskus ratkaisu ei ole luopua siitä, mitä rakastaa, vaan rakentaa sille oma paikka.
Sama pätee takkeihini. Minulla on paljon takkeja, mutta ne eivät ole vain sattumalta kertyneet kaappiin, vaan olen hankkinut niitä harkiten erilaisiin asuihin, vuodenaikoihin ja käyttötarkoituksiin. En siis aio aloittaa takkikaapin läpikäyntiä sillä ajatuksella, että puolet pitää saada pois vain siksi, että niitä on paljon. Kenkäseinän viereen onkin tulossa vielä yksi kapea takkikaappi, jossa takit ripustetaan eri suuntaan kuin tavallisessa vaatekaapissa. Tässä vaiheessa minimalistia saattaa hieman heikottaa, mutta minusta toimiva säilytystila on huomattavasti järkevämpi ratkaisu kuin luopua vaatteista, joita oikeasti haluan käyttää.
Millaisen vaatekaapin minä haluan?
Minä en halua kapselivaatekaappia enkä vaatekaappia, jonka tärkein ominaisuus on mahdollisimman pieni vaatemäärä. Haluan vaatekaapin, joka on täynnä lempivaatteita ja voimavaatteita, itse tehtyjä vaatteita, kirpputorilöytöjä, vanhoja aarteita ja niitä vähän kummallisiakin juttuja, joiden ympärille on hauska rakentaa asuja. Haluan myös säilyttää sellaisia vaatteita, jotka saattavat levätä välillä vuosia ja palata sitten uudelleen käyttöön. Mutta haluan, että tiedän niiden olevan siellä ja että jokaisella niistä on oma paikkansa.
Ensimmäinen seitsemästä kaapista on nyt valmis, mutta koko vaatekaappioperaatio ei todellakaan ole. Toisessa ovessa roikkuu edelleen tavaraa, joka siirtyy vähitellen paikoilleen sitä mukaa, kun seuraava kaappi aukeaa ja alan käydä sitä läpi. En edes halua tyhjentää kaikkia seitsemää kaappia yhtä aikaa ja yrittää ratkaista koko vaate-elämääni yhden viikonlopun aikana, sillä tällä vaatemäärällä joutuisimme todennäköisesti nukkumaan rappukäytävässä. Kaappi kerrallaan on huomattavasti turvallisempi ratkaisu.
Kaikkein yksinkertaisinta olisi tietenkin saada vaatteille, kengille ja materiaaleille oma noin 60-neliöinen huone, jossa jokaisella olisi varmasti tilaa. Tosin tunnen itseni sen verran hyvin, että muutaman vuoden kuluttua seisoisin luultavasti keskellä samaa huonetta kahden tupaten täyden lahjoitussäkin kanssa ja ihmettelisin, miten ihmeessä nämä kaikki ovat joskus mahtuneet tänne.
Vielä on kuusi kaappia jäljellä, joten tästä taitaa tulla hieman pidempi projekti kuin kuvittelin. Mutta jokainen vaate tarvitsee oman paikkansa ja siksi operaatiota on jatkettava.
Millainen sinun vaatekaappisi on? Haluatko mieluummin vähän ja väljää vai paljon rakastamiasi vaatteita? Entä pystytkö sinä luopumaan vaatteista helposti vai löydätkö itsesikin välillä sanomasta, että tästä voisi vielä tehdä jotakin?
rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lisää samasta aiheesta:
Vaatekaappipäiväkirja: Löysin kaapistani trendivaatteen
Vaatekaappipäiväkirja: Löysin kaapistani trendivaatteen sai alkunsa tällä kertaa ihan tavallisesta siivouksesta. Kesän aikana meidän vaatekaapit pääsivät räjähtämään sellaiseen kuntoon, että aloitin pari viikkoa sitten kaikkien seitsemän kaapin läpikäymisen. Ensimmäinen on nyt valmis, kaksi säkillistä vaatteita lähtee lahjoitukseen ja kaiken keskeltä löytyi myös vanha sininen peplumpaitani. Hauskinta on, että melkein unohtamani vaate on juuri nyt jälleen muodissa.
Vaatekaappipäiväkirja: Löysin kaapistani trendivaatteen
Kesän aikana meidän vaatekaapit jotenkin räjähtivät. Vaatteita tuli käytettyä, pestyä ja laitettua takaisin vähän sinne sun tänne, ja jossain vaiheessa huomasin, ettei kaapeissa ollut enää oikein minkäänlaista järjestystä. Kun vaatteita on paljon, siinä käy myös helposti niin, ettei enää edes muista mitä kaikkea omistaa. Jotain tiettyä vaatetta saattaa etsiä vaikka kuinka, samalla kun joku toinen hautautuu kaiken muun alle kuukausiksi tai jopa vuosiksi.
Aloitin vaatekaappien siivoamisen pari viikkoa sitten, eikä kyseessä ole mikään yhden illan urakka. Kaappeja on seitsemän. Päätin tällä kertaa myös oikeasti käydä vaatteet läpi enkä vain siirtää niitä siistimpiin pinoihin. Olen jakanut niitä aika yksinkertaisesti kolmeen ryhmään: takaisin kaappiin, tuunaukseen tai pois. Ensimmäinen kaappi on nyt valmis ja kaksi säkillistä vaatteita on jo lähdössä lahjoitukseen.
Kaappien siivoamisessa on kuitenkin ollut yksi paljon hauskempi puoli kuin siistit hyllyt. Olen löytänyt omia vaatteitani uudelleen. Sellaisia, jotka ovat joskus olleet käytössä, mutta jotka ovat jostain syystä jääneet muiden alle ja lopulta melkein unohtuneet.
Ai niin, minullahan oli tämä
Yksi ensimmäisen kaapin löydöistä oli tämä sininen kukallinen peplumpaita. Olen ommellut sen itse jo vuosia sitten, mutta en oikeastaan edes muista, milloin olen viimeksi käyttänyt sitä. Kun vedin paidan pitkästä aikaa päälleni, ensimmäinen ajatus oli lähinnä, että miksi ihmeessä tämä on jäänyt kaappiin.
Tykkään edelleen sekä kankaasta että paidan mallista. Peplum on ollut yksi niistä malleista, joista olen pitänyt riippumatta siitä, onko se sattunut olemaan juuri sillä hetkellä muodissa vai ei. Peplumissa yläosa on vartalonmyötäinen ja helma levenee vyötäröltä, joten se tekee aika paljon koko vaatteen siluetille. Ja juuri siksi minä siitä pidän.
Minä haluan korostaa vyötäröäni
Minulla on X-mallinen vartalo ja selkeä vyötärö, joten tykkään myös vaatteista, jotka korostavat sitä. Peplum tekee juuri näin. Se istuu vyötärölle ja levenee sen jälkeen lantion päälle, jolloin vyötärön ja lantion välinen ero korostuu entisestään.
Pukeutumisessa puhutaan edelleen aika paljon siitä, miten erilaisia vartalonkohtia voisi häivyttää, peittää tai saada näyttämään joltain muulta. Minua tällainen ajattelu ei oikein koskaan ole kiinnostanut. Minulla on kurvikas vartalo, joten en näe mitään syytä yrittää pukea sitä näyttämään suoralta. Jos vyötärö kerran löytyy, minä mieluummin korostan sitä.
Ehkä siksi peplum tuntuu edelleen niin omalta. Se ei yritä piilottaa vartalon muotoa, vaan tekee oikeastaan juuri päinvastoin.
Ja kas, peplum on taas muodissa
Vaatekaappilöydöstä tuli vielä vähän hauskempi, kun huomasin peplumin tehneen jälleen paluun muotiin. Peplumia on nähty vuoden 2026 mallistoissa jälleen paidoissa, topeissa, takeissa ja bleisereissä. Osa uusista versioista on hyvinkin voimakkaasti muotoiltuja ja veistoksellisia, mutta perusidea on tuttu: vyötärö saa näkyä.
Tässä iässä on tietenkin ehtinyt nähdä jo aika monta muodin kierrosta. Aina välillä vastaan tulee jokin ”uusi” trendi, jota katsoessa ensimmäinen ajatus on, että tämähän oli muodissa jo silloin ja silloin. Peplumin kohdalla olen itsekin ehtinyt käyttää sitä useammalla kierroksella.
Myös Vogue nosti peplumin takaisin vuoden 2026 trendeihin. Ja täytyy myöntää, että minua vähän huvittaa: minä en lähtenyt etsimään trendikästä peplumia kaupasta, vaan löysin omani vaatekaapin siivouksen yhteydessä.
Olen tehnyt samalla kaavalla peplumin farkuista
Tämä sininen paita ei ole ainoa peplum, jonka olen tehnyt. Sama kaava on ollut minulla käytössä aikaisemminkin, ja vuonna 2022 kokeilin tehdä sillä paidan vanhoista farkuista. Farkku tekee samasta mallista tietenkin aivan erilaisen. Jäykempi materiaali pitää peplumin muodon ja tekee helmasta huomattavasti ryhdikkäämmän.
Vanhoista farkuista tehty versio löytyy edelleen blogista: Testissä peplum-paita vanhoista farkuista. Vanhaa postausta katsellessa huomaa ainakin sen, ettei tämä peplum-innostus ole syntynyt syksyn 2026 trendien mukana. Olen tykännyt mallista jo pitkään ja käyttänyt sitä myös omissa ompeluissani.
Ehkä tässä on samalla yksi syy siihen, miksi en halua enää ajatella vaatekaappia vain sen kautta, mikä siellä on uutta. Paljon kiinnostavampaa on miettiä, mitä siellä jo on ja mitä kaikkea vanhoista vaatteista voi löytää uudelleen.
Yksi kaappi seitsemästä
Ensimmäinen kaappi on siis nyt käyty läpi. Kaksi säkillistä lähtee pois, osa vaatteista odottaa tuunausta ja monta vanhaa vaatetta pääsee takaisin käyttöön. Sininen peplumpaita kuuluu ehdottomasti viimeiseen ryhmään. Ja jäljellä on vielä kuusi kaappia.
En tiedä pitäisikö tästä olla enemmän innoissaan vai kauhuissaan, mutta ainakin ensimmäisen kaapin perusteella niiden syövereistä saattaa löytyä vielä vaikka mitä. Tästä taitaa samalla tulla vähän vahingossa uusi luku Vaatekaappipäiväkirjaan.
Ja ehkä koko siivousoperaation paras muistutus tuli vastaan jo ensimmäisessä kaapissa: aina ei tarvitse lähteä etsimään uutta saadakseen jotain uutta päälle. Joskus kannattaa ensin katsoa vähän tarkemmin sitä, mitä omassa vaatekaapissa jo on.
Oletko sinä löytänyt vaatekaapistasi joskus vaatteen, jonka olit jo melkein unohtanut? Ja pääsikö se takaisin käyttöön vai lähtikö lopulta pois?
Aurinkoista lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää vaatekaappipäiväkirjan sivuja: