Personal style vai signature style? Olen viime aikoina miettinyt omaa pukeutumistani vähän uudesta näkökulmasta. Muodista, trendeistä ja pukeutumisen säännöistä puhutaan jatkuvasti, mutta entä se oma tyyli? Onko meillä jokaisella sellainen, ja voiko sen tunnistaa silloinkin, kun vaatekaapin sisältö näyttää välillä siltä kuin siellä olisi järjestetty jonkinlainen tekstiilialan vallankumous? Minä ainakin rakastan pukeutumista, jossa saa kokeilla, yhdistellä ja vähän hämmentääkin. Mutta löytyykö siitä kaikesta jokin punainen lanka?

Personal style vai signature style? Kaksi tapaa puhua omasta tyylistä

Personal style – oma tyyli on enemmän kuin vaatekaappi

Personal style tarkoittaa henkilökohtaista tyyliä. Se on kokonaisuus, joka muodostuu siitä, millaisista vaatteista pidämme, miten niitä yhdistelemme ja millaisena haluamme ilmaista itseämme pukeutumisen kautta. Siihen vaikuttavat mieltymykset, elämäntilanne, persoonallisuus, kokemukset ja tietenkin myös se, millaisia vaatteita kaapistamme sattuu löytymään. Oma tyyli ei siis ole mikään valmis paketti, jonka voi kerran määritellä ja sitten vain noudattaa loppuelämänsä.

Minusta tässä onkin yksi pukeutumisen kiinnostavimmista puolista. Oma tyyli voi muuttua, kasvaa ja saada aivan uusia ulottuvuuksia. Välillä innostun romanttisista mekoista, toisinaan kerrospukeutumisesta ja joskus taas jostakin aivan kummallisesta vaatekappaleesta, jonka olemassaoloa en ole osannut edes kuvitella. Se ei tarkoita, että olisin hukannut tyylini. Ehkä olen vain löytänyt siitä uuden puolen.

Olen koulutukseltani mallipukineiden valmistaja ja vaatetusala on kulkenut elämässäni pitkään. Vaatteita ei tule katsottua pelkästään niiden ulkonäön kautta, vaan myös materiaalien, rakenteiden, käyttötarkoitusten ja mahdollisuuksien näkökulmasta. Joskus vaate on sellaisenaan täydellinen, joskus se kaipaa pientä muokkausta ja joskus sen käyttötarkoitus muuttuu kokonaan. Minulle pukeutuminen ei ole vain sitä, mitä kaupasta ostetaan ja miten valmis tuote puetaan päälle. Se on myös luovuutta, kokeilua ja mielikuvitusta.

Ja jos joku kysyy, mikä minun personal styleni on, en ehkä osaisi vastata yhdellä sanalla. Romanttinen? Kerroksellinen? Vintagehenkinen? Rönsyilevä? Kaikkia näitä varmasti, mutta ei välttämättä joka päivä. Minun vaatekaappini ei ole mikään tiukasti kuratoitu kokoelma, jossa jokainen vaate sopii täydellisesti yhteen muiden kanssa. Se on enemmänkin pieni seikkailu, jonka lopputulosta en aina itsekään tiedä ennen kuin olen saanut asun päälle.

Signature style – se oma tunnistettava juttu

Signature style tarkoittaa puolestaan tunnistettavaa tyyliä tai tavaramerkkiä. Se voi olla jokin tietty vaate, väri, materiaali, siluetti tai tapa yhdistellä asioita. Sellainen elementti, jonka nähdessään joku saattaa ajatella: tämä on aivan hänen näköisensä.

Signature style ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi pukeutua aina samalla tavalla. Ei tarvitse omistaa kymmentä samanlaista mekkoa, käyttää joka päivä samoja värejä tai rakentaa vaatekaappia yhden tarkasti määritellyn estetiikan ympärille. Tunnistettavuus voi syntyä myös tavasta ajatella pukeutumista.

Jos personal style on koko oma tyylimaailma, signature style on sen tunnistettavin osa. Se on vähän kuin käsialasi. Vaikka kirjoittaisit eri aiheista ja käyttäisit erilaisia sanoja, tekstissäsi voi silti olla jotakin, jonka tunnistaa omaksesi.

Minusta tämä on erityisen kiinnostavaa ihmisillä, jotka eivät halua pukeutua yhden tyylisuunnan mukaisesti. Voiko signature style olla juuri se, että tyyliä ei voi täysin ennustaa? Että tänään pukeudut romanttiseen ruutumekkoon farkkujen kanssa ja huomenna johonkin aivan toisenlaiseen? Ehkä tunnistettavuus ei synnykään siitä, että kaikki asut näyttävät samanlaisilta, vaan siitä, että niiden takana on sama ihminen.

Entä miltä minun tyylini näyttää?

Tämän päivän asukuvissa minulla on kellertävä ruutukuvioinen, röyhelöhelmainen kerrosmekko, valkoinen poolopaita, vaaleansiniset farkut ja tennarit. Kaiken kruunaa oliivinvihreä biker-takki. Kokonaisuus on rento, hieman romanttinen ja aika leikkisäkin. Mekko ei ole tässä asussa perinteinen mekko, vaan yksi kerros muiden joukossa. Farkut tuovat siihen arkisuutta ja tennarit tekevät kokonaisuudesta sellaisen, että sillä voi oikeasti lähteä kävelemään kaupungille.

Tämä on juuri sellainen yhdistelmä, jossa vaatteiden käyttötarkoitus ei ole aivan yksiselitteinen. Ruutumekko voisi toimia sellaisenaan, mutta miksi tyytyä siihen, jos sen alle voi pukea farkut ja poolon? Minusta pukeutumisessa on aivan valtavasti mahdollisuuksia, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi, jos katsoo vaatteita vain niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen kautta.

Ja sitten ovat ne pienet yksityiskohdat. Roosat silmälasit, hiukset, materiaalien yhdistelmät ja se, miten asu liikkuu. Yksittäinen elementti ei välttämättä ole mikään suuri tyylillinen tunnusmerkki, mutta yhdessä niistä syntyy kokonaisuus, joka tuntuu omalta.

Minun signature styleni ei ehkä ole yksi tietty mekko, väri tai vaatekappale. Se saattaa olla pikemminkin tapa yhdistellä asioita, joita ei ensimmäisenä ajateltaisi samaan asuun. Romanttista ja arkista, vanhaa ja uutta, itse tehtyä ja kirpputorilta löydettyä. Vaatteita, jotka saavat uuden elämän aivan erilaisessa yhdistelmässä kuin mihin ne alun perin oli tarkoitettu.

Pitääkö oma tyyli määritellä?

Muotimaailmassa puhutaan paljon oman tyylin löytämisestä. Pitäisi tunnistaa itselle sopivat värit, määritellä oma estetiikka ja rakentaa vaatekaappi, joka toimii mahdollisimman tehokkaasti. On kapselivaatekaappeja, tyylipersoonia, värivuodenaikoja ja erilaisia ohjeita siitä, miten pukeutumisesta saadaan harmoninen kokonaisuus.

En minä näitä ajatuksia sinänsä vastusta. Niistä voi olla hyötyä, jos oma vaatekaappi tuntuu vieraalta tai pukeutuminen aiheuttaa jatkuvasti päänvaivaa. Mutta entä jos pukeutuminen onkin itselle ennen kaikkea hauskaa? Entä jos haluaa kokeilla erilaisia asioita eikä aina tietää etukäteen, mikä toimii?

Minusta oman tyylin löytämisen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että sulkee itseltään ovia. Päinvastoin. Se voisi tarkoittaa sitä, että oppii tunnistamaan, mistä itse pitää, ja uskaltaa tehdä sen pohjalta omia valintoja. Välillä voi pukeutua romanttisesti, välillä vähän rouheammin ja välillä niin, että kokonaisuus näyttää siltä kuin olisi eksynyt kolmen eri vuosikymmenen vaatekaappeihin. Ja mitä sitten?

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, miten pukeutumiseen liittyy kaikenlaisia sääntöjä ja oletuksia. Millaisia vaatteita tietynikäisen naisen pitäisi käyttää, mikä on liian nuorekasta, mikä liian vanhanaikaista ja mikä muuten vain väärin. Minusta olisi paljon kiinnostavampaa kysyä, miksi pukeutumisen pitäisi olla niin vakavaa. Vaatteet ovat kuitenkin yksi tapa ilmaista itseään, ja joskus se ilmaisu voi olla vähän hassu, yllättävä tai täysin odottamaton.

Oma tyyli ei ole valmis, eikä sen tarvitsekaan olla

Ehkä personal style ja signature style eivät olekaan kaksi toisistaan irrallista asiaa. Ne täydentävät toisiaan. Oma tyyli muodostaa laajemman kokonaisuuden, ja sen sisältä voi löytyä tunnistettavia elementtejä, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Mutta niiden ei tarvitse olla pysyviä tai muuttumattomia.

Minä ainakin haluan pitää vaatekaappini avoimena uusille ajatuksille. En halua päättää, että tästä lähtien pukeudun vain romanttisesti tai että kaikki asuni pitää rakentaa tietyn väripaletin ympärille. Rakastan sitä, että voin löytää vanhan vaatteen, yhdistää sen johonkin aivan uuteen ajatukseen ja huomata, että kokonaisuus toimii yllättävän hyvin. Se on vähän kuin tekstiiliarkeologiaa, mutta tällä kertaa kaivaukset tapahtuvat oman vaatekaapin sisällä.

Ja ehkä juuri siinä on minun tyylini ydin. En niinkään halua näyttää aina samalta, vaan haluan, että pukeutumisessa näkyy oma luovuuteni, kiinnostukseni vaatteisiin ja haluni kokeilla. Jos siitä muodostuu tunnistettava signature style, niin hienoa. Mutta en aio rakentaa pukeutumistani sen ympärille, että minun pitäisi olla helposti määriteltävä.

Lopulta tärkeintä on se, että vaatteet tuntuvat omilta. Että voin pukea päälleni jotakin, katsoa peiliin ja ajatella, että kylläpä tämä on hauska kokonaisuus. Vaikka joku toinen ei ymmärtäisi sitä lainkaan.

Ehkä oma tyyli ei olekaan vastaus kysymykseen, millainen ihminen olen. Ehkä se on jatkuvasti muuttuva tapa kertoa siitä, kuka olen juuri nyt.

Entä sinä? Onko sinulla jokin tunnistettava signature style, vai vaihteleeko pukeutumisesi yhtä paljon kuin mielialasi? Oletko löytänyt oman tyylisi vai oletko edelleen matkalla sen äärelle? Onko Personal style vai signature style sinulle tuttuja termejä?

Ihanaa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Blogit.fi

Pinterest

Joskus vaatekaapin ovet avautuvat ja vastaan katsoo kokonainen maailma. Värejä, kuoseja, röyhelöitä, kerroksia, vanhoja ompelutöitä, kirpputorilöytöjä ja vaatteita, joihin on vuosien varrella kiinnittynyt enemmän tarinoita kuin osaan edes laskea. Minulle pukeutuminen ei ole koskaan ollut pelkästään sitä, että valitsen päälle jotakin säätilaan sopivaa. Se on iloa, luovuutta, asennetta ja toisinaan myös pieni keskisormen heilautus niille näkymättömille säännöille, jotka tuntuvat määrittelevän, millainen aikuisen naisen pitäisi olla. Minä en pukeudu näkymättömäksi, vaan haluan pukeutua tavalla, joka tuntuu omalta, saa hymyn huulille ja muistuttaa siitä, että elämässä on edelleen tilaa yllätyksille.

Minä en pukeudu näkymättömäksi

Vaatteissa on voimaa

Oletko koskaan huomannut, miten erilainen olo sinulla voi olla riippuen siitä, mitä olet pukenut päällesi? Sama ihminen, sama päivä ja samat velvollisuudet, mutta vaatteet voivat muuttaa koko olemusta. Joskus pehmeä neule ja mukavat housut tuntuvat turvalliselta halaukselta, toisinaan näyttävä mekko, korkeat saappaat tai värikäs kokonaisuus saavat ryhdin suoristumaan ja askeleen tuntumaan tavallista kevyemmältä. Vaatteet eivät tietenkään ratkaise kaikkia elämän ongelmia, eivätkä ne pyyhi pois huolia tai tee huonosta päivästä automaattisesti hyvää, mutta ne voivat olla yksi niistä pienistä asioista, joilla annamme itsellemme luvan tuntea jotakin enemmän. Pukeutuminen voi olla iloa, lohtua, rohkeutta ja itsensä muistamista keskellä arjen kiireitä.

Minusta on kiehtovaa, miten vahvasti vaatteet liittyvät siihen, millaisena näemme itsemme. Vaate voi olla paljon muutakin kuin kangasta, saumoja ja nappeja. Se voi olla muisto, mielentila, oma valinta tai tapa kertoa maailmalle, ettei minua tarvitse mahduttaa yhteen muottiin. Kun pukeudun värikkäästi tai yhdistelen vaatteita tavalla, joka ei välttämättä ole kaikkein tavanomaisin, en ajattele tekeväni mitään erityisen rohkeaa. Minä vain pukeudun. Mutta ehkä juuri siinä piilee pukeutumisen voima: siinä, että saa olla oma itsensä ilman, että jokaiselle valinnalle tarvitsee kirjoittaa perustelut.

Aikuisen naisen ei tarvitse pienentää itseään

Jossakin vaiheessa elämää naisen ympärille tuntuu kertyvän kokonainen sääntökirja. Pitäisi olla sopivan ikäinen, sopivan hillitty, sopivan elegantti ja sopivan huomaamaton. Pukeutumisessa pitäisi ottaa huomioon, ettei näytä liian nuorelta, liian söpöltä, liian räväkältä tai liian kiinnostuneelta omasta ulkonäöstään. Ja jos sattuu pitämään vaatteista, jotka ovat vähän tavallisuudesta poikkeavia, saattaa joku muistuttaa, ettei tuollainen tyyli enää sovi tietyn ikäiselle.

Mutta kuka nämä säännöt on kirjoittanut? Ja miksi ihmeessä meidän pitäisi niitä noudattaa?

Minä en ymmärrä ajatusta siitä, että ikääntyessä ihmisen pitäisi vähitellen häivyttää itsensä taustalle. Että värikkäät vaatteet pitäisi vaihtaa turvallisiin neutraaleihin sävyihin, söpöys pitäisi korvata vakavuudella ja persoonallisuus paketoida hillittyyn kokonaisuuteen. Eikö juuri elämänkokemus voisi antaa meille enemmän vapautta? Eikö vuosien pitäisi pikemminkin vapauttaa meidät siitä tarpeesta miellyttää kaikkia muita?

Aikuisuus ei tarkoita sitä, että ilo pitäisi piilottaa. Naisellisuus ei tarkoita tietynlaista siluettia. Eleganssi ei ole ikäraja, eikä persoonallinen pukeutuminen ole nuoruuden etuoikeus. Minä saan pukeutua romanttisesti, söpösti, värikkäästi, dramaattisesti tai aivan miten huvittaa. Voin yhdistää vaatteita, joiden ei jonkun mielestä pitäisi kuulua samaan asuun. Voin käyttää vanhaa itse ompelemaani vaatetta ja rakastaa sitä edelleen. Voin pukeutua niin, että vaatteeni kertovat minun olevan täällä, enkä ole pahoillani siitä.

Oma tyyli ei synny muiden hyväksynnästä

Oman tyylin löytäminen ei välttämättä ole mikään valmis ja lopullinen prosessi. Minusta se on enemmänkin jatkuvaa tutkimusmatkaa. Vaatekaappi muuttuu, elämä muuttuu, mieltymykset muuttuvat ja välillä vanha vaate saa aivan uuden merkityksen. Saatan innostua jostakin materiaalista, kaavasta tai väristä ja haluta kokeilla sitä omalla tavallani. Pukuompelijana ja käsillä tekijänä minulle vaatteet ovat myös mahdollisuuksia. Kangas voi muuttua, vanha hame voi saada uuden käyttötarkoituksen ja vuosia sitten ommeltu vaate voi palata käyttöön aivan uudenlaisessa kokonaisuudessa. Minun tyylini ei ole valmis katalogi, vaan elävä, rönsyilevä ja jatkuvasti jotakin uutta löytävä kokonaisuus.

Ja ehkä juuri siksi en halua pukeutua muiden hyväksynnän varassa. Jos jokainen asu pitäisi valita sen perusteella, mitä joku toinen pitää sopivana, kiinnostavana tai imartelevana, kuinka paljon omasta luovuudesta jäisi jäljelle? Toki vaatteissa saa viihtyä, niiden saa tuntua mukavilta ja niiden kanssa saa olla itsevarma. Mutta en halua, että pukeutumiseni muuttuu jatkuvaksi arviointitilanteeksi, jossa minun pitää todistaa olevani oikean kokoinen, oikean ikäinen tai oikean näköinen.

Vaatteiden ei tarvitse tehdä minusta pienempää, hoikempaa, nuorempaa tai huomaamattomampaa, jotta ne olisivat onnistuneita. Ne voivat olla juuri sellaisia kuin minä haluan niiden olevan. Minun kehoni ei ole vaatteen virhe, joka pitäisi korjata. Vaatteet ovat minun käyttämääni ilmaisua, eivät tuomaristo, joka antaa pisteitä ulkonäöstäni.

Pukeutuminen voi olla pieni kapina

Rakastan ajatusta siitä, että pukeutuminen voi olla myös pieni kapina. Ei välttämättä suurta julistusta tai äänekästä protestia, vaan arkista vapautta. Voin valita tänään jotakin sellaista, joka saa minut tuntemaan itseni iloiseksi. Voin pukeutua söpösti, vaikka joku ajattelisi, että aikuisen naisen pitäisi olla vakavampi. Voin käyttää näyttävää vaatetta tavallisena työpäivänä, vaikka tilanne ei vaatisi mitään erityistä. Voin tehdä vaatteista omannäköisiäni, eikä minun tarvitse odottaa juhlaa, lomaa tai merkkipäivää käyttääkseni niitä.

Kuinka usein me säästelemme vaatteita johonkin erityiseen hetkeen? Kaunista mekkoa, ihania kenkiä tai näyttävää asua odottamaan tilaisuutta, jossa ne olisivat muka tarpeeksi perusteltuja. Entä jos tavallinen päivä olisikin juuri se oikea hetki? Entä jos ilo ei tarvitse kutsukorttia?

Minulle pukeutuminen on osa hyvää elämää. Se ei ole koko elämä, mutta se on yksi sen värikkäistä palasista. VillaNannassa vaatteet, käsityöt ja oma tyyli saavat olla yhtä rönsyileviä kuin elämä itse. En halua rakentaa vaatekaappia, joka näyttää täydelliseltä jonkun muun silmissä. Haluan rakentaa kokonaisuuden, jossa minä viihdyn, jossa vanhat luomukset saavat jatkaa elämäänsä ja jossa luovuudelle ei aseteta turhia rajoja.

Minä saan näkyä

Ehkä pukeutumisen suurin voima ei olekaan siinä, että se muuttaa ulkonäköämme. Ehkä se on siinä, että se muistuttaa meitä omasta olemassaolostamme. Siitä, että meillä on oikeus valita, kokeilla, innostua ja olla erilaisia. Että emme ole pelkästään työntekijöitä, äitejä, puolisoita, ystäviä tai muiden odotusten täyttäjiä. Olemme myös ihmisiä, joilla on omat mieltymykset, oma huumori ja oma tapa kulkea tässä maailmassa.

Minä en halua pukeutua näkymättömäksi. En halua häivyttää persoonallisuuttani siksi, että joku muu pitää sitä sopivampana. En halua odottaa lupaa käyttää värejä, röyhelöitä, söpöjä vaatteita tai näyttäviä asuja. Haluan pukeutua tavalla, joka saa minut tuntemaan, että elämä on edelleen täynnä mahdollisuuksia.

Ja jos joku joskus miettii, saako aikuisena naisena pukeutua söpösti, värikkäästi tai vähän rönsyilevästi, niin vastaan: saa. Saa ihan luvan kanssa. Itse asiassa lupaa ei edes tarvita. Minä en pukeudu näkymättömäksi.

Pukeudutaan siis itsellemme. Iloitaan vaatteista. Ja annetaan näkyä!

Minkälaiset vaatteet saavat sinut tuntemaan itsesi voimakkaaksi, iloiseksi tai juuri omaksi itseksesi?

Ihania pukeutumis hetkiä!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Blogit.fi

Pinterest

Pukeutumisen voimaa ja oman tyylin löytämistä

Vaatteet ovat paljon muutakin kuin päälle puettavaa kangasta. Ne voivat kertoa tarinoita, tuoda iloa ja auttaa löytämään oman tapamme näkyä maailmassa. Olen pohtinut pukeutumista, tyyliä ja vaatekaapin merkitystä myös näissä aiemmissa kirjoituksissani.

• Dopamiinipukeutuminen – kun vaatteet tuovat hyvää oloa.
• Oma Tie Tyyliin – pukeutuminen osana identiteettiä ja omaa ilmaisua.
• Tyylimoka vai oma tyyli? Kuka päättää, mikä on väärin? – kuka oikein määrittelee, mikä pukeutumisessa on sallittua?
• Wear Your Story – pukeudu omaan tarinaasi – vaatteet osana omaa tarinaa.

• Muoti ei luo tyyliä – oman tyylin ja muodin suhde.