Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
0
Joskus kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät ala kaupan rekiltä vaan jostakin paljon sattumanvaraisemmasta. Kangaspalasta, joka on lojunut kaapissa vuosia. Vanhasta materiaalikasasta. Tai hetkestä, jolloin joku sanoo: “Haluaisitko sinä tämän?” Juuri siitä alkoi myös tämä projekti ja vähitellen syntyi tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta valmistui musta mekko, joka tuntuu yhtä aikaa romanttiselta, arkiselta ja vähän salaperäiseltäkin.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Olen viime aikoina puhunut tekstiiliarkeologiasta. Ajatus kuulostaa ehkä ensin vähän erikoiselta, mutta minulle se tarkoittaa materiaalien historian tutkimista ja jatkamista. Sitä, ettei kangas ole vain kangas, vaan jotakin, jolla on ollut elämä jo ennen minua.
Tämän mekon kangas tuli työkaveriltani. Hän antoi minulle mustaa prodyyria, jossa oli juuri sopivasti tekstuuria ja elävyyttä. Heti silloin tiesin, että siitä tulisi jotain erityistä, vaikka jouduin hetki miettimään mitä kaavaa käyttäisin. Lopulta tukeuduin tuttuun kaavaan, josta tiedän, että lopputulos on kaunis ja sopiva kankaalle. Kangas itsessään oli jo nähnyt elämää, ei siis mikään uusi kangas, vaikka minulle uusi onkin. Usein kaikkein parhaat projektit alkavat juuri noin. Ei valmiista suunnitelmasta, vaan materiaalista, joka jää mieleen odottamaan oikeaa hetkeä.
Kangas ei ehtinyt olla osa minun omaa tekstiilikokoelmaani pitkään. Se ei siirtyinyt pinosta toiseen ja odottonanut parempia päiviä. Kangas ei samalla merkityksellä kuulu tekstiiliarkeologian ytimeen. Ydin kun on se, että materiaalit kulkevat mukana, kerrostuvat ja muuttavat muotoaan ajan kuluessa.
kaavan muokkaaminen oman näköiseksi
Pohjana käytin Mekkotehtaan Saana-kaavaa, mutta en tehnyt mekkoa täysin ohjeen mukaan. Halusin helmaan enemmän liikettä ja näyttävyyttä, joten muokkasin sitä tekemällä helman yhdestä pitkästä paneelista. Ratkaisu muutti mekon ilmettä yllättävän paljon.
Helma liikkuu kävellessä pehmeästi ja lähes viittamaisesti. Juuri sitä toivoin. Halusin mekon, joka tuntuisi vähän dramaattiselta mutta silti helposti käytettävältä. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli heti sellainen vaate, jonka haluan pukea uudelleen ja uudelleen.
Kun käsintehty vaate tuntuu oikeasti omalta
Olen huomannut, että kaikkein rakkaimmiksi vaatteiksi eivät yleensä muodostu ne kaikkein kalleimmat tai trendikkäimmät ostokset. Usein tärkeimmiksi jäävät ne, joihin liittyy jokin tarina.
Tähän mekkoon liittyy monta kerrosta:
- työkaverilta saatu kangas
- pitkään odottanut materiaali
- ajatus tekstiiliarkeologiasta
- oma ompeluprosessi
Ehkä juuri siksi valmis mekko tuntuu enemmän omalta kuin moni kaupasta ostettu vaate.
Pidän myös siitä, ettei tämä ole liian siloiteltu tai täydellinen. Siinä on pehmeyttä, runsautta ja liikettä. Musta prodyyri näyttää eri valossa aina hieman erilaiselta, ja pienet reiät tekevät pinnasta elävän näköisen.
Yhdistin mekon arkisesti Adidaksen tennareihin, koska rakastan kontrasteja pukeutumisessa. Romanttinen mekko ja rennot kengät tekevät kokonaisuudesta enemmän minun näköiseni kuin liian viimeistelty styling koskaan tekisi.
Minua kiinnostaa yhä enemmän juuri tällainen pukeutuminen: vaatteet, joissa näkyy historia, tekeminen ja materiaalin oma luonne.
Vanha materiaali ei ole lähtökohta kompromissille
Kierrätys ja vanhojen materiaalien käyttäminen nähdään joskus vaihtoehtona uudelle, ikään kuin jonkinlaisena kompromissina. Minulle asia on oikeastaan päinvastoin. Vanhoissa materiaaleissa on usein enemmän kiinnostavuutta kuin uusissa kankaissa. Niissä on tekstuuria, painoa, pieniä erikoisuuksia ja joskus jopa täysin omanlaisensa tunnelma.
Tämä prodyyrikangas on hyvä esimerkki siitä. En olisi todennäköisesti edes osannut etsiä kaupasta juuri tällaista materiaalia, mutta kun kangas tuli vastaan sattumalta, siitä syntyi lopulta jotain paljon kiinnostavampaa kuin alkuperäinen suunnitelma olisi ehkä koskaan ollut.
Ehkä juuri siksi tekstiiliarkeologia tuntuu tällä hetkellä niin tärkeältä ajatukselta. Kaiken ei tarvitse alkaa uutena, täydellisenä tai valmiiksi suunniteltuna. Joskus kiinnostavin lopputulos syntyy siitä, että antaa materiaalille aikaa ja kuuntelee, miksi se lopulta haluaa muuttua.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko on ensimmäinen työ tämän projektin tiimoilta. Mitä pidätte mekosta?
Virkattu laukku on itse tehty
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Tekstiiliarkeologia -projektin esittely:
Tekstiiliarkeologia — kaaoksen keskeltä alkaa uusi projekti
Vuoden ajan työhuoneeni nurkissa on elänyt keskeneräinen rätti ja lumppu -projekti. Siitä piti tulla järjestelmällinen tapa käyttää vanhoja materiaaleja uudelleen, mutta lopulta kaikki sekoittui yhdeksi suureksi tekstiilikaaokseksi. Kun viimein siivosin ja lajittelin kasat uudelleen, tajusin että kyse ei ole enää lumppuprojektista. Kyse on paljon suuremmasta ja kiinnostavammasta kokonaisuudesta. Näin sai alkunsa tekstiiliarkeologia -projekti. Tämä projekti esitellään nyt teille kaikille ja vähitellen esittelen asioita, joita olen tämän projektin tiimoilta tehnyt. Projekti on käynnissä niin pitkään kuin materiaalia riittää.
Tekstiiliarkeologia — kaaoksen keskeltä alkaa uusi projekti
Työhuoneeseeni on vuosien aikana kertynyt vanhoja vaatteita, tilkkuja, pitsiverhoja, pöytäliinoja, huiveja, kierrätyskankaita ja joskus kauan sitten ostettuja materiaaleja, joista piti “vielä joskus tehdä jotain”. Osa on löytynyt kirpputoreilta. Osa ilmaislaatikoista. Osa on pelastettu siksi, että en vain pystynyt heittämään niitä pois. Nyt nämä materiaalit eivät enää ole sekalainen kasa keskeneräisiä projekteja. Ne muodostavat uuden kokonaisuuden: Tekstiiliarkeologian.
Mitä Tekstiiliarkeologia tarkoittaa?
Tekstiiliarkeologia tarkoittaa minulle vanhojen ja unohdettujen materiaalien tutkimista, pelastamista ja muuttamista joksikin uudeksi. Näissä kasoissa on materiaaleja, joiden historiaa en enää edes täysin muista. Joukossa on vuosia vanhoja kangasostoja, keskeneräisiä ideoita ja tekstiilejä, jotka ovat odottaneet oikeaa hetkeä.
Kaikilla niistä ei vielä ole tarkoitusta.
- Osa odottaa värjäystä.
- Osa inspiraatiota.
- Osa rohkeutta leikata ensimmäinen sauma.
Kaaoksen keskellä on jo syntynyt jotain
Vaikka suuri osa materiaaleista odottaa vielä uutta elämää, jotakin on jo valmistunut. Tekstiiliarkeologia on synnyttänyt jo ainakin mekon, kalastajahatun ja raidallisen esiliinan. Yksi pitsiverho on saanut uuden värin turkoosina ja odottaa edelleen lopullista muotoaan. Ehkä siitä tulee hame. Tai ehkä jotain aivan muuta.
Ja ehkä juuri se tekee tästä projektista kiinnostavan. Kaikkea ei tarvitse tietää valmiiksi. Seuraavaksi alan tutkia tilkkukassaa, jossa on erilaisia materiaaleja, on eri projekteista ylijäänyttä pitsiä, on pöytäliinä, josta haluaisin housut, nuken päälle on alettu visioimaan vanhoista vaatteista jotakin. Eli kaikkea on vielä tulossa kesän aikana.
Projekti kestää niin pitkään kuin materiaalia riittää
Tarkoitus siis on, että tuo kasa, joka on löytänyt tiensä minun projekti -kasaksi valmistuu ensin loppuun, ennen kuin tulee uusi projekti. Tässä voi mennä aikaa ehkä puoli vuotta, vuosi tai kaksikin vuotta. Riippuu paljon minun omasta inspiroitumisesta ja mitä kaikkea innostun tekemään. Minulla on kyllä myös kerättynä mökki -projektiinkin laatikollinen kaikenlaista materiaalia, joista pitäisi alkaa väsäilemään mökkiin erilaisia juttuja. Sitä en ole vielä kauheasti saanut aikaan. Mutta vähitellen sitäkin.
Minulle tällaiset erilaiset projektit ovat tärkeitä, sillä niiden sisällä pääsen käyttämään materiaaleja, joista ei ole tullut mitään, joita on hillottu kaapeissa ja kasseissa vuosia. Teen myös hienoja kangaslöytöjä kasoista. Parasta näissä projekteissa on se, että pyrin tekemään kaikista jotakin ja siitä syystä useimmat ovat lopulta hyvinkin mielenkiintoisen näköisiä. Monesti materiaalia on niin vähän, että joutuu yhdistämään niihin muita ja lopputulos voi olla mitä vain. Se on haaste, josta pidän ja mikä pitää mielen virkeänä.
Tästä se lähtee….
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Menneiden vuosien projekteja: