Kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän
0
Joskus vaate syntyy helposti. Joskus sitä pitää purkaa, leikata, sovittaa ja aloittaa uudelleen ennen kuin tietää, mitä oikeastaan on tekemässä. Tässä projektissa kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän, jouduin itsekin monta kertaa miettimään, olenko menossa lainkaan oikeaan suuntaan. Lopulta kahdesta tavallisesta kauluspaidasta syntyi paita, johon olen oikeasti tyytyväinen.
Tämä on juuri sitä, mitä tekstiiliarkeologia minulle tarkoittaa: jo olemassa olevan materiaalin tutkimista, kokeilemista ja uuden elämän etsimistä vaatteelle, joka ei enää sellaisenaan tuntunut oikealta.
Kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän
Tämä ompeluprojekti alkoi kahdesta kauluspaidasta. Lopputuloksen näkee kuvista, mutta matka siihen ei ollut läheskään yhtä suoraviivainen kuin valmis paita antaa ymmärtää.
Olin pitkään tyytymätön erilaisiin versioihin. Idea tuntui hyvältä, mutta jokin ei vain toiminut. Välillä mittasuhteet olivat pielessä, välillä yksityiskohdat eivät tuntuneet omilta ja välillä koko vaate näytti aivan erilaiselta kuin olin päässäni kuvitellut. Ja sehän on ompelussa yksi ärsyttävimmistä asioista.
Kun vaatteen tekee itse, sitä ei voi vain ajatella valmiiksi ja odottaa, että lopputulos ilmestyy sellaisena ompelukoneen alta. Joskus pitää kokeilla. Ja sitten purkaa. Ja kokeilla uudelleen.
Kahdesta kauluspaidasta ei tullutkaan tavallista paitaa
Lähtökohtana oli kaksi kauluspaitaa, mutta en halunnut lopputuloksen näyttävän uudelleen muokatulta kauluspaidalta. Halusin siitä jotakin aivan muuta. Lopulta paidasta tuli vaaleansininen, röyhelöinen ja runsas. Siinä on kerroksellisuutta ja liikettä, mutta samalla se on ihan oikeasti käytettävä.
Erityisesti pidän siitä, miten paidan erilaiset osat kohtaavat toisensa. Alkuperäisten vaatteiden historia ei ole enää helposti nähtävissä, mutta materiaali on edelleen mukana. Se on minusta kiinnostavaa.
Tekstiiliarkeologiassa ei tarvitse häivyttää kaikkea vanhaa. Päinvastoin. Minua kiinnostaa ajatus siitä, että materiaalilla on jo historia ennen kuin minä kosken siihen. Minun tehtäväni on vain jatkaa sitä historiaa.
Kaikki ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla
Tämän paidan tekeminen oli myös hyvä muistutus itselleni siitä, ettei ompeluprojektin tarvitse onnistua heti. Olen ammatiltani pukuompelija ja mallipukineiden valmistaja, joten tekeminen on minulle tuttua. Silti sekään ei tarkoita sitä, että jokainen oma projekti syntyisi helposti. Ehkä juuri päinvastoin.
Kun tekee itselleen, oma silmä on armoton. Tiedän aivan liian hyvin, milloin jokin mittasuhde ei toimi tai milloin vaatteen yksityiskohta kaipaa vielä jotakin. Tämän paidan kohdalla en halunnut tyytyä ihan kivaan. Halusin paidan, jonka pukisin oikeasti päälleni. Ja nyt olen siinä pisteessä.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä
Minulle tekstiiliarkeologia on ennen kaikkea olemassa olevan arvostamista. En halua ajatella, että jokainen uusi vaate tarvitsee uuden kankaan. Vanhassa vaatteessa voi olla erinomainen materiaali, kiinnostava yksityiskohta tai kaunis väri, vaikka alkuperäinen vaate ei enää olisi käyttökelpoinen.
Silloin sitä kannattaa tutkia uudelleen. Mitä siitä voisi tehdä? Voisiko hihasta tulla jotain muuta? Voisiko kaulus saada uuden tehtävän? Voisiko kahden eri vaatteen osista syntyä kolmas, jota ei alun perin ollut olemassakaan? Tässä projektissa vastaus oli kyllä.
Ja ehkä siksi tämä paita tuntuu erityiseltä. Se ei ole vain itse tehty vaate. Se on esimerkki siitä, että olemassa olevaa kannattaa katsoa joskus kokonaan uudesta näkökulmasta.
Kesäloman viimeinen päivä Helsingissä
Kun paita oli vihdoin valmis, oli aika lähteä viettämään kesäloman viimeistä päivää. Tällä kertaa emme lähteneet Porvooseen, kuten yleensä, vaan vietimme ihanan lämpimän päivän Helsingissä. Uusi paita pääsi tietenkin heti käyttöön.
Kiertelyn ja kaupungilla olemisen lomassa suuntasimme Töölönlahden rannalla sijaitsevaan Fat Lizard Töölöön. Ravintola löytyy Helsinginkadulta, ja sen oma ajatusmaailma sopi minusta aika täydellisesti tämän päivän tunnelmaan: ronskia ja rehevää ruokaa laadukkaista raaka-aineista, ilman turhaa krumeluuria.
Fat Lizardin nykyisellä listalla on esimerkiksi pizzoja, burgereita, brisketiä, pastaa, salaatteja ja erilaisia jaettavia annoksia. Listalta löytyy myös kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Meille tärkeintä oli kuitenkin ihan tavallinen kesäpäivä: hyvä ruoka, lämmin sää, Helsinki ja se tunne, että loma ei ollut vielä ihan ohi. Ja tietenkin uusi paita.
Tällä kertaa kahdesta kauluspaidasta ei tullut vain onnistunutta ompeluprojektia. Niistä tuli vaate, jonka kanssa oli hyvä päättää kesäloma.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiaa:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
Tervetuloa vaatekaappiini. Tämän päivän vaatekaappipäiväkirjassa on jotain erityistä. Kaikki tämän asun vaatteet eivät suinkaan ole uusia, päinvastoin. Sekä hame että paita ovat valmistuneet vuonna 2014. Ne ovat kulkeneet kanssani jo kaksitoista vuotta, mutta vasta nyt puin ne ensimmäistä kertaa yhdessä. 12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa ja on kuin olisi uudet vaatteet päällä. Ja juuri tällaisista asioista vaatekaappipäiväkirjassani haluan kertoa.
Vaatteiden ei tarvitse olla uusia ollakseen kiinnostavia. Joskus kiinnostavinta on juuri se, millainen historia vaatteen taakse kätkeytyy.
12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
Hame, joka syntyi ilman kaavaa
Hame on itse tekemäni ja sen valmistamiseen en käyttänyt kaavaa lainkaan. Se on yksi niistä vaatteista, joissa tekemisen ilo on ollut tärkeämpää kuin täydellisen lopputuloksen tavoittelu. Olen aina pitänyt ajatuksesta, että vaatteen voi rakentaa myös ilman valmista ohjetta. Kangas voi itsessään kertoa, millaiseksi se haluaa muuttua.
Tämä hame on hyvä esimerkki siitä, miten oma ompelutausta näkyy pukeutumisessani. En tarvitse aina kaavaa tai tarkkoja ohjeita. Voin katsoa vaatetta, vartaloa, kangasta ja kokonaisuutta ja lähteä rakentamaan niiden perusteella.
Vuonna 2014 valmistettu hame näyttää edelleen omalta. Se ei ole sidottu mihinkään tiettyyn muotiin tai vuosikertaan. Eläinkuosi tyyppinen kuviointi tuo siihen oman voimakkaan ilmeensä, mutta muuten vaatteen muoto antaa paljon mahdollisuuksia yhdistellä sitä eri tavoin.
Oversize-paita kaavalla vuodelta 1992
Hameen seuraksi valitsin tällä kertaa vuonna 2014 valmistamani oversize-paidan.
Paidan kaava on MissB 1/92. Se on jälleen hyvä muistutus siitä, kuinka kauan hyvä kaava voi kulkea mukana. Kaavan ikä ei tee siitä käyttökelvotonta, päinvastoin. Vanhat kaavat voivat olla aivan yhtä kiinnostavia kuin uudet, ja joskus niiden mitoitus ja leikkaukset tuntuvat jopa raikkaammilta kuin tämän päivän nopeasti vaihtuvat trendit.
Paidassa pidän erityisesti sen väljyydestä. Se ei yritä muotoilla vartaloa tiukasti, vaan antaa vaatteelle tilaa olla vaate. Ja juuri tällaisesta pukeutumisesta pidän itse. En halua, että vaatekaappini perustuu siihen, mikä sattuu olemaan juuri nyt muodissa. Haluan rakentaa omaa tyyliäni vaatteista, joista pidän ja joissa tunnen oloni omaksi itsekseni.
Kaksi vaatetta, kaksitoista vuotta
Ehkä kiinnostavinta tässä asussa on se, että nämä kaksi vaatetta ovat molemmat samalta vuodelta, mutta olen päätynyt käyttämään niitä yhdessä vasta kaksitoista vuotta myöhemmin. Se kertoo jotain siitä, miten vaatekaappi muuttuu ajan kanssa.
Vaatteet eivät välttämättä muutu, mutta minä muutun. Oma tyyli muuttuu. Silmä kehittyy. Opimme yhdistämään asioita uudella tavalla ja näemme vanhat vaatteemme aivan eri näkökulmasta. Siksi en ajattele vaatekaappiani kokoelmana valmiita asuja. Ajattelen sitä enemmänkin materiaalipankkina, josta voin rakentaa uusia kokonaisuuksia.
Vanha hame voi saada uuden elämän uuden paidan kanssa. Kymmenen vuotta vanha paita voi näyttää yllättävän tuoreelta, kun sen yhdistää johonkin aivan toiseen. Tässä on mielestäni myös itse tehdyn vaatteen hienous.
Kun vaatteen on itse suunnitellut, kaavoittanut tai ommellut, siihen syntyy erilainen suhde. Se ei ole vain ostettu esine, joka sattui tarttumaan mukaan kaupasta. Siihen liittyy tekemistä, aikaa, osaamista ja muistoja.
Oma tyyli ei vanhene samalla tavalla kuin muoti
Minua kiinnostaa pukeutumisessa yhä enemmän juuri tämä: mitä tapahtuu vaatteille vuosien jälkeen?Muoti vaihtuu nopeasti. Vaatteiden ei tarvitse. Haluan vaatekaappipäiväkirjassani näyttää, mitä kaikkea omasta vaatekaapista voi löytyä ja miten vanhoja, itse tehtyjä, kirpputorilta löydettyjä ja muuten vain rakkaiksi muodostuneita vaatteita voi käyttää uudelleen ja uudelleen.
Tämän päivän asu on siitä hyvä esimerkki. Vuonna 2014 tehty hame. Vuonna 2014 tehty paita. Vuonna 2026 kokonaan uusi yhdistelmä. Ehkä oma tyyli ei olekaan sitä, että löytää jatkuvasti jotain uutta. Ehkä se on sitä, että oppii katsomaan vanhoja vaatteitaan uudella tavalla.
Tervetuloa seuraamaan vaatekaappipäiväkirjaani – täällä vaatteilla on historia, mutta niiden tarina ei ole vielä päättynyt.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Vaatekaappipäiväkirjan sivuja: