Äitienpäivä keväisen meren äärellä
0
Äitienpäivä oli tänä vuonna erityisen rauhallinen. Vain ulkoilua ja lötköttelyä. Hiukan myös kaavoituksia ja kankaista leikkaamista. Tämä kertoo nyt siitä, että rätti ja lumppu -projekti on ottanut vihdoin askeleen eteen päin. Mutta mitään suuria luomuksia en vielä saanut aikaan, sillä ompelulankoja pitää hankkia ensin.
Äitienpäivä keväisen meren äärellä
Tämän vuoden äitienpäivä ei sisältänyt suuria suunnitelmia, hienoja kattauksia tai kiireistä ohjelmaa. Ja ehkä juuri siksi siitä tuli niin hyvä. Päivä rakentui pienistä hetkistä, kevään valosta ja siitä tunteesta, että sai vain olla ilman jatkuvaa suorittamista.
Kevät tuntui vihdoin oikeasti saapuneen Helsinkiin. Puiden oksissa näkyi kirkkaanvihreitä silmuja ja meri kimalteli auringossa lähes kesäisesti. Olen aina rakastanut meren läheisyyttä, mutta keväällä siinä on jotain erityistä. Pitkän talven jälkeen valo tuntuu pehmeältä ja samalla lähes pysäyttävältä. Sellaiselta, joka saa hengittämään vähän syvemmin.
Lähdimme kävelylle rantareitille koiran kanssa. Oli ihana nähdä ihmisiä ulkona nauttimassa ensimmäisistä lämpimistä päivistä. Joutsen lipui rauhallisesti veden pinnalla ja veneitä kulki hiljalleen kauempana merellä. Välillä vain istuin hetkeksi alas katsomaan vettä. Ei ollut kiire mihinkään.
Pidän nykyään yhä enemmän päivistä, jotka eivät tunnu täydellisiksi vaan aidoilta. Sellaisilta, joissa ei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta kehenkään. Riittää, että ympärillä on hyvä olla.
Lautapelejä ja yhdessäoloa
Äitienpäivään kuului myös lautapelejä ja yhteistä aikaa pöydän ääressä. Rakastan sitä, miten lautapelit kokoavat ihmiset yhteen aivan eri tavalla kuin moni muu tekeminen. Niiden äärellä jutellaan, nauretaan ja keskitytään hetkeen. Vaikka välillä joku hieman kilpailuhenkisesti yrittääkin voittaa.
On myös jotenkin lohdullista, että kaikki ei ole täydellistä. Pelinappulat leviävät pöydälle, sääntöjä pitää tarkistaa kesken kaiken ja kahvikupit unohtuvat eri puolille huonetta. Silti juuri niistä hetkistä jää usein lämpimin muisto.
Päivän aikana tuli otettua myös paljon kuvia. Kevään vihreys, sininen meri ja kirkkaat värit näyttivät erityisen kauniilta auringonvalossa. Huomasin itsekin hymyileväni enemmän kuin pitkään aikaan. Ehkä valo todella vaikuttaa ihmiseen enemmän kuin uskommekaan.
Kun katson päivän kuvia jälkeenpäin, mieleen ei jää mikään yksittäinen suuri hetki. Mieleen jää tunne. Rauha, kevät ja yhdessäolo. Ja ehkä juuri sitä nykyään arvostan eniten. Ei tarvitse olla täydellistä äitienpäivää, kun voi olla päivä, joka tuntuu omalta.
Aurinkoista alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
Äitienpäivä on meillä aina rentoilua:
Miksi ostaisin pikamuotia kun voin tehdä mekkoni itse
Moni sanoo rakastavansa muotia. Silti samaan aikaan vaatekaupat pursuavat halpoja vaatteita, joita käytetään muutaman kerran ennen kuin ne unohtuvat kaapin pohjalle. Mitä enemmän olen ommellut itse, sitä vaikeammalta pikamuodin maailma on alkanut tuntua. Juuri siksi ajatus Miksi ostaisin pikamuotia kun voin tehdä mekkoni itse on pyörinyt mielessäni koko kevään. Tänä kesänä vaatekaappini ei rakennu trendien ympärille vaan tunteen, luovuuden ja kierrätettyjen materiaalien ympärille.
Miksi ostaisin pikamuotia kun voin tehdä mekkoni itse
Tulevasta kesästä tulee minun mekkokesäni.
Ei siksi, että muotilehdet niin määräävät. Ei siksi, että jokin trendi käskee pukeutumaan romanttisiin helmoihin tai kukkakuoseihin. Vaan siksi, että ompelin itselleni vaatteita, joihin liittyy oikeasti tunne.
Kaksikymmentä mekkoa.
Kun katson niitä nyt yhdessä, en näe vain vaatteita. Näen vanhoja kankaita, kirpputorilöytöjä, leikkuujätteitä, liian pieniä vaatteita ja materiaaleja, jotka olisivat helposti voineet päätyä roskiin. Näen myös tunteja ompelukoneen ääressä, epäonnistuneita saumoja, ilta-auringossa tehtyjä päätöksiä ja hetkiä, jolloin jokin kangas muuttui päässäni mekoksi ennen kuin ensimmäistäkään saumaa oli ommeltu.
Ja rehellisesti sanottuna juuri se on syy, miksi pikamuoti tuntuu nykyään niin ontolta.
Pikamuoti opetti meidät unohtamaan vaatteiden arvon
Kun tekee vaatteita itse, alkaa nähdä vaatteen aivan eri tavalla. Silloin ymmärtää, ettei mekko synny tyhjästä. Jokainen frilla, laskos ja helma vaatii aikaa. Jokainen yksityiskohta on jonkun tekemä.
Silti meille on opetettu, että vaatteen pitäisi maksaa vähemmän kuin lounas. Se on aika absurdi ajatus.
En väitä, että kaikkien pitäisi ommella omat vaatteensa. Ei tarvitse. Mutta uskon, että moni voisi voida paremmin ostamalla vähemmän ja rakastamalla vaatteitaan enemmän. Pikamuoti ruokkii jatkuvaa tyytymättömyyttä. Aina pitäisi ostaa uusi väri, uusi malli, uusi trendi. Hetken päästä sama vaate näyttää jo vanhalta.
Minä taas haluan vaatteita, jotka tuntuvat omilta vielä vuosien päästäkin.
Ehkä juuri siksi rakastan kierrätysmateriaaleja niin paljon. Niissä on jotain elävää. Vanha puuvillakangas laskeutuu eri tavalla kuin moni uusi materiaali. Vanhoissa kankaissa on pehmeyttä ja luonnetta, jota ei voi feikata. Joskus jokin pieni pala leikkuujätettä on saanut minut suunnittelemaan kokonaisen mekon sen ympärille. Ja ehkä kaikkein parasta on se, ettei kukaan muu kävele vastaan samassa mekossa. Siinä on jotain vapauttavaa.
Ompelu muutti koko suhteeni pukeutumiseen
Muodin pitäisi olla leikkiä, persoonallisuutta ja iloa. Liian usein siitä tulee kuitenkin suorittamista ja kuluttamista. Some täyttyy “tarvitsen tämän” -sisällöstä. Todellisuudessa emme tarvitse jatkuvasti lisää vaatteita. Tarvitsemme enemmän yhteyttä siihen, mikä tuntuu omalta.
Minulle ompelu on muuttanut koko suhteen pukeutumiseen. En enää katso vaatetta ensimmäisenä hintalapun kautta. Katson materiaalia. Katson yksityiskohtia. Mietin, voisiko siitä tehdä jotain muuta. Voisiko vanha pöytäliina muuttua kesämekoksi? Voisiko liian suuri miesten paita saada uuden elämän röyhelöhelmana? Usein vastaus on kyllä.
Nämä mekot eivät ole täydellisiä, eikä niiden tarvitsekaan olla. Juuri pienet epätäydellisyydet tekevät niistä omia. Ne kertovat, että joku on oikeasti tehnyt ne käsillään eikä massatuottanut tuhansien kappaleiden eränä. Ja ehkä juuri siksi ne tuntuvat niin erilaisilta päällä. Kun puen itse tekemäni mekon, en tunne olevani vain kuluttaja. Tunnen olevani luova ihminen. Ihminen, joka pystyy tekemään jotain vanhasta uutta. Joku, joka ei tarvitse jatkuvasti lisää voidakseen näyttää kauniilta.
Siinä on jotain yllättävän voimauttavaa.
Ehkä tulevan kesän suurin trendi ei olekaan jokin tietty väri tai helman pituus. Ehkä suurin trendi voisi olla se, että uskaltaisimme pukeutua enemmän omannäköisesti. Vähemmän algoritmeille. Vähemmän pikamuodille. Enemmän itsellemme.
Minun kesäni näyttää tältä. Kukallisilta kankailta. Tilkkuilta. Röyhelöiltä. Kierrätetyiltä materiaaleilta. Itse ommelluilta mekoilta. Ja rehellisesti sanottuna en ole pitkään aikaan rakastanut vaatekaappiani näin paljon.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Lisää ihania mekkoja: