Blogit eivät kuolleet mutta keskustelu katosi
0
Blogit eivät kuolleet mutta keskustelu katosi. Ainakin välillä siltä tuntuu, kun muistelen blogimaailmaa lähes kahdenkymmenen vuoden takaa. Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2007, ja siinä ajassa olen ehtinyt nähdä monenlaista. Blogialustat ovat vaihtuneet, lukijat ovat löytäneet uusia tapoja seurata kirjoituksia ja sosiaalinen media on muuttanut koko bloggaamisen luonnetta. Blogeja kirjoitetaan edelleen paljon, mutta jotakin vanhasta yhteisöllisyydestä on matkan varrella jäänyt pois.
Blogit eivät kuolleet mutta keskustelu katosi
Kun aloitin bloggaamisen vuonna 2007, en varmasti osannut kuvitella, että kirjoittaisin blogia vielä lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Silloin blogimaailma oli aivan erilainen paikka kuin nykyään. Blogeja luettiin, toisten kirjoituksia odotettiin ja kommenttikentissä käytiin keskusteluja. Bloggaaminen oli paitsi omien ajatusten ja tekemisten jakamista, myös muiden bloggaajien seuraamista. Välillä tuntuu melkein hassulta ajatella, kuinka paljon koko maailma on siinä ajassa muuttunut.
Minun blogiurani alkoi Vuodatuksessa. Se oli ensimmäinen blogikotini, jossa opettelin kirjoittamaan ja julkaisemaan omia käsitöitäni muiden nähtäville. Vuodatus oli aikanaan monelle suomalaiselle bloggaajalle tuttu paikka, ja siellä syntyi myös yhteyksiä muihin samanhenkisiin ihmisiin. Alkuvuodesta 2011 Vuodatuksen kaatuminen johti siihen, että siirsin blogini Bloggeriin. Siinä sitä sitten opeteltiin uutta alustaa ja jatkettiin kirjoittamista. Ei tullut mieleenkään lopettaa vain siksi, että blogin osoite ja ulkoasu vaihtuivat.
Bloggerissa vierähtikin useampi vuosi, kunnes kesällä 2019 siirryin Vaikuttajamedialle. Kolmas blogialusta ja jälleen uusi vaihe bloggaamisessa. Kun tätä kaikkea ajattelee, tuntuu melkein siltä, että blogillani on ollut useampi eri elämä. Sisältö on muuttunut, ulkoasu on muuttunut ja minäkin olen tietenkin muuttunut vuosien varrella. Mutta kirjoittaminen on pysynyt mukana.
Vuosien 2016–2018 kulta-aika
Jos minun pitäisi nimetä blogiurani kulta-aika, se olisi ehdottomasti vuosina 2016–2018. Tuolloin blogiani luettiin paljon, ja pääsin käsitöineni esille myös erilaisiin käsityölehtiin. Olihan se hienoa huomata, että omat tekemiset kiinnostivat muitakin kuin minua itseäni! Käsityöihmiselle on aina mukavaa, kun omat ideat herättävät kiinnostusta, ja erityisen hauskaa oli nähdä töitään myös painetun lehden sivuilla.
Noina vuosina blogini alkoi muuttua yhä ekologisempaan suuntaan. Kirpputorit, käytettyjen vaatteiden muokkaaminen ja materiaalien uudelleenkäyttö tulivat entistä vahvemmin mukaan kirjoituksiini. En enää keskittynyt pelkästään siihen, mitä uutta olin tehnyt, vaan myös siihen, mitä vanhasta voisi saada aikaan. Kirpputorilta löytynyt vaate saattoi muuttua aivan toiseksi, ja joskus materiaalin alkuperäinen käyttötarkoitus oli jo niin kaukana lopputuloksesta, että itseänikin huvitti.
Tämä ajattelutapa on pysynyt mukana tähän päivään asti. Edelleen katselen vanhoja vaatteita ja kangaspaloja sillä silmällä, mitä niistä voisi vielä syntyä. Ehkä vuosien varrella olen tullut vain entistäkin innokkaammaksi kokeilemaan kaikenlaista. Ja kuten blogiani pidempään seuranneet tietävät, aina lopputulokset eivät ole aivan tavanomaisia!
Kun blogeissa vielä keskusteltiin
Yksi asia, jota muistelen erityisellä lämmöllä, on vanhan blogimaailman yhteisöllisyys. Kävimme lukemassa toistemme blogeja, jätimme kommentteja ja vastasimme niihin. Keskustelut saattoivat jatkua pitkäänkin, ja samalla tuli tutustuttua muihin bloggaajiin. Ei ollut mitenkään erikoista, että sama tuttu nimimerkki ilmestyi kommenttikenttään kerta toisensa jälkeen. Vähitellen sitä oppi tuntemaan ihmisiä heidän kirjoitustensa kautta, vaikka ei olisi koskaan tavannut heitä kasvotusten.
Tällaista tapahtuu toki edelleen, mutta huomattavasti vähemmän. Nykyään saatan huomata, että kirjoitusta on luettu paljonkin, mutta kommenttikentässä on aivan hiljaista. Välillä sitä miettii, mitä lukija mahtoi ajatella. Tykkäsikö hän kirjoituksesta, oliko eri mieltä vai tuliko vain hakemaan jotakin tiettyä käsityöideaa? En tietenkään odota jokaisen lukijan kommentoivan, mutta joskus olisi mukavaa kuulla, millaisia ajatuksia kirjoitukset herättävät.
Ehkä keskustelut ovat osittain siirtyneet sosiaalisen median puolelle, jossa kaikkeen reagoidaan nopeasti. Sielläkin kuitenkin huomaa, että ihmiset selaavat paljon enemmän kuin kommentoivat. Tykkäys on helppo antaa, mutta muutaman lauseen kirjoittaminen vaatii jo hieman enemmän. Ja joskus sitäkään tykkäystä ei tule, vaikka sisältö olisi tavoittanut paljon ihmisiä.
En minä silti ajattele, että kaikki olisi ennen ollut paremmin. Kaipaan vain sitä tunnetta, että kirjoituksen toisessa päässä oli joku, joka halusi myös sanoa jotakin. Blogi ei ollut pelkästään paikka julkaista omia ajatuksia, vaan myös paikka vaihtaa niitä muiden kanssa.
Blogit.fi ja muuttunut näkyvyys
Olin vuosikausia Blogit.fi käsityöblogien ykkönen. Silloin listojen kärjessä pysyivät usein pitkään samat blogit, eikä sijoituksissa tapahtunut samanlaista vaihtelua kuin nykyään. Blogit.fi on sittemmin muuttanut järjestelmäänsä, ja nykyisin sijoituksissa voi tapahtua suuriakin muutoksia yhden päivän aikana.
Nykyään julkaisen noin kolme kertaa viikossa, ja blogini sijoitus liikkuu usein sijojen 18–26 välillä. En kuitenkaan kaipaa vanhaa ykköspaikkaani takaisin. Minusta on oikeastaan mukavaa, että muutkin blogit pääsevät vuorollaan esille. Blogimaailmassa on tilaa monenlaisille kirjoittajille, eikä näkyvyyden tarvitse kuulua aina samoille.
Yksi nykyisen järjestelmän mukavista puolista on myös se, että kirjoitukseni päätyvät eri aihealueiden listoille. VillaNanna on vuosien aikana kasvanut käsityöblogista paljon muuksikin. Kirjoitan edelleen ompelusta, neulomisesta ja virkkaamisesta, mutta myös pukeutumisesta, kirpputoreista, matkoista ja välillä aivan muista asioista. Minusta on hauskaa, että tämä monipuolisuus näkyy myös siinä, mistä lukijat voivat blogini löytää.
Ja vaikka välillä kuulee puhuttavan blogien kuolemasta, niin eivät ne mihinkään ole kadonneet. Blogeja kirjoitetaan edelleen paljon, ja esimerkiksi Blogit.fi kautta voi löytää jatkuvasti uusia kirjoituksia monenlaisista aiheista. Ehkä blogimaailma ei olekaan kuollut, vaan se on vain muuttanut muotoaan.
Miksi kirjoitan edelleen?
Lähes kaksikymmentä vuotta on pitkä aika tehdä oikeastaan mitä tahansa. Siihen mahtuu valtavasti käsitöitä, vaatteita, matkoja, kokeiluja ja erilaisia elämäntilanteita. Joskus olen kirjoittanut enemmän, joskus vähemmän, mutta blogi on pysynyt mukana vuodesta toiseen.
Välillä huomaan itsekin selailevani vanhoja kirjoituksiani ja ihmetteleväni, mitä kaikkea olenkaan ehtinyt tehdä. Jokin käsityö on saattanut unohtua kokonaan, kunnes törmään siihen vanhassa postauksessa. Samalla tulee muisteltua, millaista elämä oli silloin ja mistä asioista olin innostunut. Blogista on vuosien mittaan muodostunut melkoinen päiväkirja, vaikka en sitä alun perin sellaiseksi ehkä ajatellutkaan.
Nykyään kirjoitan noin kolme kertaa viikossa, ja se tuntuu sopivalta tahdilta. Aiheita riittää kyllä enemmänkin, sillä päässäni pyörii jatkuvasti uusia käsityöideoita ja kaikenlaisia ajatuksia, joista tekisi mieli kirjoittaa. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse julkaista heti, eikä jokaisesta asiasta tarvitse tehdä suurta numeroa.
Ehkä juuri siksi olen edelleen täällä. Tykkään kirjoittamisesta, tykkään jakaa tekemisiäni ja tykkään siitä, että blogissa voin kertoa asioista hieman enemmän kuin yhden kuvan ja muutaman lauseen verran. Sosiaalinen media on mukava lisä, mutta blogissa saan rauhassa kirjoittaa juuri niin pitkän tarinan kuin haluan.
Ja vaikka kommenttikentät ovat nykyään hiljaisempia, tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on edelleen lukijoita. Osa on ehkä kulkenut mukana jo vuosia, osa taas löytänyt blogini vasta hiljattain. Molemmat ovat yhtä tervetulleita. Olisi kuitenkin hauskaa kuulla teistä joskus vähän enemmän!
Muistatko sinä vielä ajan, jolloin blogeissa kommentoitiin puolin ja toisin? Oletko seurannut VillaNannaa jo vuosia vai löysitkö blogini vasta äskettäin? Ja luetko edelleen muitakin blogeja? Olisi ihanaa saada tähän kirjoitukseen edes pieni pala sitä vanhaa blogimaailman keskustelukulttuuria takaisin.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Lisää luettavaa:
Kestokassien paloista syntyi näyttävä vyötärövyö
Kestokassien paloista syntyi näyttävä vyötärövyö, eikä tähän tarvittu muuta kuin vanha Burda-kaava, työkaverilta saadut kangaspalat ja vähän ompeluintoa. Kukapa olisi arvannut, että kestokassien entisestä elämästä voisi vielä seurata jotakin näin pukeutumiskelpoista? Minun käsissäni materiaalit eivät näköjään saa kovin helposti jäädä eläkkeelle, vaikka niiden alkuperäinen käyttötarkoitus olisi jo tullut tiensä päähän.
Kestokassien paloista syntyi näyttävä vyötärövyö
Jos joku olisi joskus sanonut minulle, että vielä jonakin päivänä kuljen kestokassien osat vyötärölläni, olisin varmaan kysynyt, onko kyseessä jokin uusi muotivillitys, josta en ole vielä kuullut. Tosin minun kohdallani ajatus ei taida olla edes kovin kaukaa haettu, sillä olenhan vuosien varrella ommellut vaatteita ja asusteita mitä kummallisimmista materiaaleista. Jos jokin kangaspala näyttää vähänkään käyttökelpoiselta, alan helposti miettiä, mitä siitä voisi tehdä. Toiset näkevät vanhan kestokassin, minä näen mahdollisen vaatekappaleen. Siinä on ehkä pieni ero ajattelutavoissa.
Tällä kertaa materiaalit tulivat työkaveriltani. Kyseessä olivat kestokassien osat, joista löytyi oikein mukavaa sinivalkoista ruutukangasta. Kangas oli vieläpä suhteellisen jämäkkää, joten se sopi mainiosti suunnittelemaani vyöhön. Erillistä tukimateriaalia ei tarvittu, mikä oli tietenkin mukava asia. Joskus materiaalin ominaisuudet sattuvat osumaan juuri kohdalleen, eikä kaikkea tarvitse alkaa rakentaa monen kerroksen kautta.
Vuoden 2009 Burda pääsi jälleen töihin
Kaava löytyi Burdan numerosta 6/2009. Siis vuodelta 2009! Joku voisi ajatella, että niin vanha kaava kuuluisi jo käsityöhistorian arkistoon, mutta minä olen asiasta aivan eri mieltä. Hyvä kaava ei muutu käyttökelvottomaksi vain siksi, että kalenterissa vaihtuu vuosiluku. Eivätkä vanhat käsityölehdet ole mitään kertakäyttötavaraa, vaikka muotimaailma kuinka yrittäisi vakuuttaa, että kaikki pitäisi keksiä uudelleen joka sesonki.
Ja juuri siksi vanhoja lehtiä kannattaa säilyttää. Koskaan ei tiedä, milloin vastaan tulee kangaspala, joka alkaa suorastaan huutaa jonkin vuosia sitten nähdyn mallin perään. Tai ehkä se olen vain minä, joka kuvittelen kankaiden puhuvan. Tässä tapauksessa vanha kaava ja kestokassien ruutukangas löysivät toisensa, ja lopputuloksena syntyi leveä, korsettimainen vyötärövyö.
Kestokassista vyötärölle
Valmiissa vyössä on leveä etuosa, joka asettuu vyötärölle ja tuo ryhtiä väljäänkin vaatteeseen. Takana vyö solmitaan kangasnauhoilla, joten myös selkäpuolelle syntyy hauska yksityiskohta. Minusta on mukavaa, kun asuste näyttää kiinnostavalta useammasta suunnasta. Eihän ihminen kuitenkaan vietä koko päivää kasvot suoraan kameraan päin, vaikka blogikuvista voisi joskus niin päätellä.
Kuvissa yhdistin vyön harmaansiniseen väljään mekkoon. Ilman vyötä mekko laskeutuu vapaasti, mutta leveä ruutuvyö muuttaa sen ilmettä huomattavasti. Yhtäkkiä vyötärö korostuu ja koko asu saa aivan toisenlaisen muodon. Ja juuri tällaisista pienistä muutoksista minä pukeutumisessa pidän. Aina ei tarvitse ommella kokonaan uutta vaatetta, kun yksi asuste voi tehdä jo olemassa olevasta vaatteesta erilaisen.
Beigen ruutukankaan ja harmaansinisen yhdistelmä toimii mielestäni erityisen hyvin. Ruutukuvio tuo asuun hieman vanhanaikaista tunnelmaa, mutta samalla leveä vyö tekee kokonaisuudesta aika näyttävän. Siinä on sopivasti jotakin menneiltä vuosikymmeniltä ilman, että tarvitsee pukeutua päästä varpaisiin tietyn aikakauden mukaisesti.
Mitä kaikkea kestokassista vielä voisi tehdä?
Tällaiset projektit saavat minut aina huvittuneeksi, sillä materiaalin alkuperä ja lopputulos voivat olla melko kaukana toisistaan. Kestokassin tehtävänä on tavallisesti kuljettaa ostoksia, mutta tässä tapauksessa sen kangas päätyi koristamaan vyötäröäni. Ei ehkä aivan sitä, mitä kassin valmistaja oli alun perin ajatellut.
Ja jos joku joskus kysyy, mistä olen vyöni ostanut, voin aivan rauhallisesti vastata, että se on tehty kestokasseista. Siinä saattaa keskustelu saada vähän uuden suunnan!
Minusta käsitöissä onkin parasta juuri se, ettei lopputulosta aina tarvitse etsiä kangaskaupan hyllyltä. Materiaaleja voi löytyä yllättävistä paikoista, ja joskus kaikkein hauskimmat ideat syntyvät siitä, mitä sattuu olemaan tarjolla. Tällä kertaa tarvittiin työkaverilta saadut kangaspalat ja lähes kaksikymmentä vuotta vanha kaava. Ei kuulosta kovin muodikkaalta lähtökohdalta, mutta lopputulos kelpaa minulle mainiosti.
Mitähän seuraavaksi? Ehkä pitäisi alkaa katsella kaikkia kestokasseja hieman epäluuloisesti. Koskaan ei tiedä, millainen vaate tai asuste niistä vielä syntyy.
Oletko sinä koskaan tehnyt vaatetta tai asustetta materiaalista, jota ei alun perin ollut tarkoitettu pukeutumiseen?
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Vöitä lisää: