Ilmaisosaston aarre: Anne Linnonmaa
0
Joskus kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät löydy trendikkäistä liikkeistä, designputiikeista tai edes tavallisilta kirpputoreilta. Ne voivat löytyä paikasta, josta joku toinen on jo ajatellut niiden olevan mennyttä tavaraa. Ilmaisosaston aarre: Anne Linnonmaa on juuri tällainen tarina ja samalla pieni muistutus siitä, miten paljon suomalaiseen vaatetushistoriaan kuuluu vaatteita, joita emme enää osaa katsoa niiden ansaitsemalla tavalla.
Ilmaisosaston aarre: Anne Linnonmaa
Kuvassa päälläni oleva valkoinen neuletoppi on Anne Linnonmaan suunnittelema. Löysin sen vuosia sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. En muista enää tarkalleen, mitä ajattelin sillä hetkellä, kun nostin sen muiden vaatteiden joukosta. Sen sijaan muistan sen olennaisen asian: otin sen mukaani. Ja hyvä niin.
Nykyään katson tätä vaatetta aivan eri silmin. Se ei ole minulle vain vanha neuletoppi, jonka sattumalta löysin. Se on pala suomalaista muotoiluhistoriaa, ekologisen vaatetuksen historiaa ja samalla konkreettinen esimerkki siitä, miksi käytettyjen vaatteiden äärellä kannattaa joskus pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa.
Anne Linnonmaa oli ekologisen muodin pioneeri
Anne Linnonmaa valmistui Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelun osastolta vuonna 1977. Hän työskenteli uransa alkuvaiheessa muun muassa Kuusisen, Teinituotteen, Scantexin ja Selma Toivosen suunnittelijana. Vuonna 1984 hän perusti oman suunnittelutoimistonsa IdeAnne Oy:n.
Oma neulemallisto, Anne Linnonmaa Ecological Fashion, lanseerattiin vuonna 1991. Jo nimi kertoo paljon. Linnonmaan ajatuksena oli yhdistää ekologinen laatu ja design aikana, jolloin ekologinen muoti ei ollut samalla tavalla valtavirran puheenaihe kuin nykyään.
Malliston materiaaleissa käytettiin muun muassa biologisesti viljeltyä orgaanista puuvillaa Perusta sekä muita ekologisia materiaaleja. Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston Designarkisto kuvaa Linnonmaata ekologisen designin pioneeriksi Suomessa ja yhdeksi ensimmäisistä alan toimijoista myös maailmanlaajuisesti.
Tämä on minusta kiinnostavaa juuri nyt.
Muoti puhuu paljon vastuullisuudesta, luonnonmateriaaleista, pitkäikäisyydestä ja tuotannon läpinäkyvyydestä. Mutta joku teki tätä työtä jo vuosikymmeniä sitten. Linnonmaan Ecological Fashion -mallisto käynnistyi vuonna 1991, jolloin ekologinen vaatesuunnittelu oli vielä hyvin erilaisessa asemassa kuin nykyisessä muotikeskustelussa.
Myös tuotannon kotimaisuus liittyy tähän tarinaan. Linnonmaa osti vuonna 1999 neulealihankkijansa Mikkelistä, minkä jälkeen valmistus jatkui omassa tehtaassa. Vuonna 2007 tuotemerkki myytiin Virke Oy:lle. Linnonmaa osti tuotemerkin takaisin vuonna 2012 Virke Oy:n konkurssin jälkeen.
Linnonmaan ura ei myöskään rajoittunut vaatteiden suunnitteluun. Hän on toiminut opetus- ja luennointitehtävissä sekä saanut useita tunnustuksia. Vuonna 1999 hänet palkittiin Vuoden Muotitaiteilijana ja vuonna 2003 Kultaisella Vaatepuulla. Vuonna 2005 hän sai kunnian suunnitella presidentti Tarja Halosen Linnan juhlien puvun.
Miksi tällainen löytö tuntuu niin arvokkaalta?
Siksi, että vaatteen arvo ei aina näy hinnassa. Tämän neuletopin kohdalla kaikkein hienointa on ehkä juuri se, miten tavalliselta se ensi silmäyksellä näyttää. Valkoinen, hihaton neule, jonka pintaan muodostuu hillittyjä kukkakuvioita. Sellainen vaate voisi helposti jäädä rekissä muiden vaatteiden alle. Mutta kun tietää, kuka sen on suunnitellut, alkaa nähdä sen toisin.
En tiedä tämän yksittäisen neuletopin tarkkaa valmistusvuotta enkä sitä, mihin Anne Linnonmaan mallistoon se on aikanaan kuulunut. Siksi en halua myöskään rakentaa sille historiaa, jota en pysty varmistamaan. Juuri tällaiset kysymykset tekevät vanhoista vaatteista kuitenkin minusta niin kiinnostavia.
Tätä tarkoitan, kun puhun tekstiiliarkeologiasta. Vaatteita voi tutkia kuin pieniä esineitä menneisyydestä. Niistä voi löytyä suunnittelijoita, valmistajia, materiaaleja, valmistusmaita, aikakauden ihanteita ja käsityksiä siitä, millaista vaatteen pitäisi olla.
Anne Linnonmaan kohdalla tämä tutkimusmatka on erityisen kiinnostava, sillä hänen suunnittelustaan on säilynyt poikkeuksellisen paljon arkistoaineistoa. Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistossa säilytettävään Anne Linnonmaan arkistoon kuuluu esimerkiksi mallistokirjoja, esitteitä, valokuvia ja vaatteita. Ecological Fashion -mallistosta on säilynyt aineistoa 1990-luvulta lähtien, ja arkistossa on myös malliston ideologiaa sekä ensimmäisiä messuja käsittelevää aineistoa vuodelta 1991.
Ja sitten on tämä yksi neuletoppi. Se, joka päätyi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolle.
Minusta tässä on jotain hyvin olennaista siinä, mitä kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa parhaimmillaan tapahtuu. Esineen historia ei lopu siihen, kun ensimmäinen omistaja kyllästyy siihen. Vaatteella voi olla useita elämiä. Se voi siirtyä ihmiseltä toiselle, vuosikymmeneltä toiselle ja käyttötarkoituksesta toiseen. Joskus sen voi jopa löytää ilmaiseksi.
Ja juuri siksi en halua ajatella, että hyvä tyyli vaatisi jatkuvasti uusien vaatteiden ostamista. Päinvastoin. Mitä enemmän omaa vaatekaappia oppii tutkimaan, sitä kiinnostavammaksi se muuttuu. Tämä neuletoppi on siitä hyvä esimerkki.
Se on ollut olemassa jo kauan ennen kuin se päätyi minun vaatekaappiini. Nyt se saa jatkaa elämäänsä uudessa yhdistelmässä, farkkujen ja farkkutakin kanssa. En tarvitse siihen tämän hetken trendiä enkä uutta ostosta. Tarvitsin vain vaatteen, joka oli jo olemassa. Ja ehkä juuri siinä on koko jutun hienoin asia: Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytynyt vanha Anne Linnonmaan neuletoppi voi samalla olla pieni pala suomalaista muotihistoriaa. Sellaisia aarteita kannattaa katsoa vähän tarkemmin, koska eteen voi tulla löytää Ilmaisosaston aarre.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä:
Kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän
Joskus vaate syntyy helposti. Joskus sitä pitää purkaa, leikata, sovittaa ja aloittaa uudelleen ennen kuin tietää, mitä oikeastaan on tekemässä. Tässä projektissa kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän, jouduin itsekin monta kertaa miettimään, olenko menossa lainkaan oikeaan suuntaan. Lopulta kahdesta tavallisesta kauluspaidasta syntyi paita, johon olen oikeasti tyytyväinen.
Tämä on juuri sitä, mitä tekstiiliarkeologia minulle tarkoittaa: jo olemassa olevan materiaalin tutkimista, kokeilemista ja uuden elämän etsimistä vaatteelle, joka ei enää sellaisenaan tuntunut oikealta.
Kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän
Tämä ompeluprojekti alkoi kahdesta kauluspaidasta. Lopputuloksen näkee kuvista, mutta matka siihen ei ollut läheskään yhtä suoraviivainen kuin valmis paita antaa ymmärtää.
Olin pitkään tyytymätön erilaisiin versioihin. Idea tuntui hyvältä, mutta jokin ei vain toiminut. Välillä mittasuhteet olivat pielessä, välillä yksityiskohdat eivät tuntuneet omilta ja välillä koko vaate näytti aivan erilaiselta kuin olin päässäni kuvitellut. Ja sehän on ompelussa yksi ärsyttävimmistä asioista.
Kun vaatteen tekee itse, sitä ei voi vain ajatella valmiiksi ja odottaa, että lopputulos ilmestyy sellaisena ompelukoneen alta. Joskus pitää kokeilla. Ja sitten purkaa. Ja kokeilla uudelleen.
Kahdesta kauluspaidasta ei tullutkaan tavallista paitaa
Lähtökohtana oli kaksi kauluspaitaa, mutta en halunnut lopputuloksen näyttävän uudelleen muokatulta kauluspaidalta. Halusin siitä jotakin aivan muuta. Lopulta paidasta tuli vaaleansininen, röyhelöinen ja runsas. Siinä on kerroksellisuutta ja liikettä, mutta samalla se on ihan oikeasti käytettävä.
Erityisesti pidän siitä, miten paidan erilaiset osat kohtaavat toisensa. Alkuperäisten vaatteiden historia ei ole enää helposti nähtävissä, mutta materiaali on edelleen mukana. Se on minusta kiinnostavaa.
Tekstiiliarkeologiassa ei tarvitse häivyttää kaikkea vanhaa. Päinvastoin. Minua kiinnostaa ajatus siitä, että materiaalilla on jo historia ennen kuin minä kosken siihen. Minun tehtäväni on vain jatkaa sitä historiaa.
Kaikki ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla
Tämän paidan tekeminen oli myös hyvä muistutus itselleni siitä, ettei ompeluprojektin tarvitse onnistua heti. Olen ammatiltani pukuompelija ja mallipukineiden valmistaja, joten tekeminen on minulle tuttua. Silti sekään ei tarkoita sitä, että jokainen oma projekti syntyisi helposti. Ehkä juuri päinvastoin.
Kun tekee itselleen, oma silmä on armoton. Tiedän aivan liian hyvin, milloin jokin mittasuhde ei toimi tai milloin vaatteen yksityiskohta kaipaa vielä jotakin. Tämän paidan kohdalla en halunnut tyytyä ihan kivaan. Halusin paidan, jonka pukisin oikeasti päälleni. Ja nyt olen siinä pisteessä.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä
Minulle tekstiiliarkeologia on ennen kaikkea olemassa olevan arvostamista. En halua ajatella, että jokainen uusi vaate tarvitsee uuden kankaan. Vanhassa vaatteessa voi olla erinomainen materiaali, kiinnostava yksityiskohta tai kaunis väri, vaikka alkuperäinen vaate ei enää olisi käyttökelpoinen.
Silloin sitä kannattaa tutkia uudelleen. Mitä siitä voisi tehdä? Voisiko hihasta tulla jotain muuta? Voisiko kaulus saada uuden tehtävän? Voisiko kahden eri vaatteen osista syntyä kolmas, jota ei alun perin ollut olemassakaan? Tässä projektissa vastaus oli kyllä.
Ja ehkä siksi tämä paita tuntuu erityiseltä. Se ei ole vain itse tehty vaate. Se on esimerkki siitä, että olemassa olevaa kannattaa katsoa joskus kokonaan uudesta näkökulmasta.
Kesäloman viimeinen päivä Helsingissä
Kun paita oli vihdoin valmis, oli aika lähteä viettämään kesäloman viimeistä päivää. Tällä kertaa emme lähteneet Porvooseen, kuten yleensä, vaan vietimme ihanan lämpimän päivän Helsingissä. Uusi paita pääsi tietenkin heti käyttöön.
Kiertelyn ja kaupungilla olemisen lomassa suuntasimme Töölönlahden rannalla sijaitsevaan Fat Lizard Töölöön. Ravintola löytyy Helsinginkadulta, ja sen oma ajatusmaailma sopi minusta aika täydellisesti tämän päivän tunnelmaan: ronskia ja rehevää ruokaa laadukkaista raaka-aineista, ilman turhaa krumeluuria.
Fat Lizardin nykyisellä listalla on esimerkiksi pizzoja, burgereita, brisketiä, pastaa, salaatteja ja erilaisia jaettavia annoksia. Listalta löytyy myös kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Meille tärkeintä oli kuitenkin ihan tavallinen kesäpäivä: hyvä ruoka, lämmin sää, Helsinki ja se tunne, että loma ei ollut vielä ihan ohi. Ja tietenkin uusi paita.
Tällä kertaa kahdesta kauluspaidasta ei tullut vain onnistunutta ompeluprojektia. Niistä tuli vaate, jonka kanssa oli hyvä päättää kesäloma.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiaa:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko