Krakovan sadepäivän paras löytö
1
Joskus parhaat löydöt osuvat kohdalle silloin, kun niitä ei edes osaa etsiä. Krakovan sadepäivän paras löytö löytyi tänä kesänä Podgórzesta päivänä, jolloin sääennuste lupasi rajua ukkosilmaa ja ilmassa tuntui koko ajan lähestyvä sade. Lähdimme siitä huolimatta seikkailemaan alueen kirppareille ja päädyin aivan sattumalta pieneen GawKa-myymälään, josta löysin kukallisen bomberin vain 45,17 eurolla.
Krakovan sadepäivän paras löytö
Sääennuste ei varsinaisesti suositellut pitkää kävelyretkeä. Krakovaan oli luvattu rajua ukkosilmaa, ilma oli lämmin ja hieman painostava ja taivas näytti siltä, että jossain vaiheessa päivästä saisimme vettä niskaamme. Mutta Podgórzen kirpparit odottivat.
Yksi asioista, joista pidän Krakovassa eniten, on juuri tällainen seikkaileminen. Ei aina valmiiksi suunniteltua reittiä nähtävyydeltä toiselle, vaan kävelemistä pitkin kaupunginosia, kirppareiden etsimistä ja kiinnostavista ovista kurkistelemista. Koskaan ei oikein tiedä, mitä seuraavan kulman takaa löytyy.
Tällä kertaa emme myöskään tienneet, milloin taivas aukeaisi. Ja aukesihan se. Yhdessä vaiheessa vettä tuli noin kymmenen minuutin ajan aivan järjettömästi. Eteenpäin ei enää tehnyt mieli yrittää, joten päädyimme muiden sateelta paenneiden ihmisten kanssa erään kaupan katoksen alle. Siinä seisoimme vieri vieressä ja katselimme, kuinka kesäinen Krakova katosi hetkeksi vesimassan taakse.
Sitten sade hellitti lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Ja me jatkoimme matkaa. Lämmin ja sateen jäljiltä märkä Podgórze, kirppareita, pieniä kauppoja ja katuja, joita pitkin kulkiessa ei oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tulisi vastaan. Juuri sellaisena päivänä löysin GawKan.
GawKa oli minullekin yllätys
Seuraan yleensä varsin tarkasti Puolan käsityömaailmaa. Minua kiinnostavat paikalliset tekijät, pienet merkit, puolalainen design ja tietenkin erityisesti tekstiilit ja vaatteet. Krakovan-matkoillani etsin mielelläni myös sellaisia paikkoja, joita ei välttämättä löydä ensimmäisenä tavallisista matkaoppaista.
Silti GawKa oli minulle täysin tuntematon.
En ollut törmännyt merkkiin aikaisemmin, en ollut tallentanut myymälää kartalle enkä lähtenyt Podgórzeen sitä etsimään. Olimme liikkeellä kirppareiden vuoksi, kun pieni myymälä vain tuli vastaan. Sellaisia löytöjä ei oikein voi suunnitella.
GawKa sijaitsee Podgórzessa osoitteessa Bolesława Limanowskiego 4. Kyseessä on pieni krakovalainen merkki, jonka valikoimaan kuuluu persoonallisia vaatteita ja asusteita. Merkille ovat ominaisia erityisesti värit ja näyttävät kuosit, ja bomberit kuuluvat myös GawKan valikoimaan.
Myymälä itsessään oli juuri sellainen paikka, johon minä helposti ihastun. Se on pieni, ja samassa paikassa myös valmistetaan tuotteita. Tekeminen on siis konkreettisesti läsnä siellä, missä valmiita vaatteita myydään.
Pukuompelijana kiinnitän tällaisiin asioihin varmasti tavallista enemmän huomiota. Minua kiinnostaa vaatteessa aina muukin kuin se, miltä se näyttää henkarissa. Katson materiaaleja, rakennetta ja työn jälkeä. Pienessä tekijävetoisessa paikassa kiehtoo myös se, että vaatteella on kasvot ja syntypaikka.
Myös GawKan omistaja oli aivan ihana nuori nainen, ja kohtaamisesta jäi erityisen lämmin tunne. Ja sitten näin bomberin. Vaalea pohja, suuret kukat, sinistä, vaaleanpunaista ja tummansinistä. Romanttinen kukkakangas ja sporttinen bomber-malli olivat juuri sopivasti ristiriidassa keskenään.
Se näytti minulta. Sitten tuli toinen yllätys. Hinta oli 45,17 euroa. Olin aidosti hämmentynyt.
Suomessa olen tottunut siihen, että pienen merkin paikallisesti valmistetusta tällaisesta takista saisi helposti maksaa yli sata euroa. Nyt seisoin pienessä krakovalaisessa myymälässä, jossa tuotteita myös valmistetaan, ja persoonallinen kukallinen bomber maksoi alle viisikymmentä euroa. Takki lähti tietenkin mukaani.
Takkiin jäi kokonainen päivä
Nyt kun bomber on kotona Suomessa, huomaan ajattelevani sitä vähän eri tavalla kuin tavallista vaateostosta. Se on tietenkin takki. Mutta samalla siihen jäi kokonainen päivä Krakovassa. Kun puen sen päälleni, muistan lämpimän ja painostavan ilman. Podgórzen kadut ja kirppareiden etsimisen. Tummenevan taivaan. Sen kymmenminuuttisen, jolloin vettä tuli niin paljon, että jouduimme muiden ihmisten kanssa pakenemaan kaupan katoksen alle. Ja sen, kuinka sade loppui ja matka vain jatkui.
Ehkä juuri siksi pidän tällaisista päivistä enemmän kuin täydellisesti suunnitelluista ostoskierroksista. Välillä poiketaan reitiltä, välillä sade pysäyttää ja välillä vastaan tulee jotain sellaista, jonka olemassaolosta ei vielä aamulla tiennyt mitään. Sama pätee minusta matkalla tehtäviin ostoksiin.
Olen kuullut monen sanovan, että ulkomailla on mukava käydä samoissa tutuissa liikkeissä kuin Suomessa, koska silloin tietää, mitä saa. Minä ajattelen melkein päinvastoin. Jos olen matkustanut Krakovaan, haluan nähdä, mitä Krakovasta löytyy. En kaipaa matkalta vaatetta, jonka voisin yhtä hyvin ostaa Helsingistä. Minua kiinnostavat kirpparit, pienet liikkeet, paikalliset tekijät ja vaatteet, joihin jää jotain siitä paikasta, josta ne on löydetty.
Ja ehkä tässä on myös yksi syy siihen, miksi Puolan käsityö- ja pienyrittäjäkenttä kiinnostaa minua niin paljon. Pienen paikallisen liikkeen oven avaaminen ei välttämättä tarkoita valtavaa design-hintalappua. Oma GawKa-bomberini on siitä aika hyvä esimerkki: 45,17 euroa vaatteesta, jonka löysin paikallisen tekijän pienestä myymälästä.
*****
Kuvan asussa yhdistin bomberin leveisiin pinkkeihin housuihin (Second Hand Friend, Helsinki). Pinkki poimii takin kukista saman sävyn, kun taas tummansiniset resorit rauhoittavat kokonaisuutta. Kukallinen kangas tekee sporttisesta bomberista aivan jotain muuta kuin perinteisen yksivärisen pilottitakin. Enkä oikeastaan edes välitä siitä, onko bomber juuri tällä hetkellä muodissa. Valkoinen neuletoppi kirkastaa asua (Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto).
Oma tyyli ei minusta synny siitä, että tarkistaa ensin, mitä tällä kaudella pitäisi käyttää. Kiinnostavampaa on löytää vaatteita, joihin reagoi itse. Sellaisia, jotka herättävät välittömästi ajatuksen: Tuon minä haluan pukea omalla tavallani. Ja joskus kaikkein paras matkamuisto ei ole esine, johon on painettu kaupungin nimi. Se voi olla kukallinen bomber pienestä krakovalaisesta myymälästä. Takki, joka maksoi 45,17 euroa ja johon jäi samalla muisto lämpimästä kesäpäivästä, ukkosta odottavasta taivaasta, kaatosateesta ja seikkailusta Podgórzen kaduilla.
Jos olisimme säikähtäneet sääennustetta ja jääneet sisälle, valinneet toisen kadun tai vain kävelleet GawKan oven ohi, minulla ei olisi tätä takkia. Onneksi lähdimme seikkailemaan.
Krakovan sadepäivän paras löytö, löytyy osoitteesta:
GawKa made by hand
Bolesława Limanowskiego 4
30-534 Kraków, Podgórze
GawKan verkkosivut
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lue nämä myös:
Inhoan käsitöitä
Yksi Instagramissa jakamistani kymmenestä faktasta saattaa kuulostaa vähintäänkin oudolta ihmiseltä, jonka elämässä ompelukoneet, langat, kankaat ja keskeneräiset projektit ovat jatkuvasti läsnä. Inhoan käsitöitä. Ihan oikeasti. Tekeminen on usein tylsää, puuduttavaa ja välillä hermotkin menevät. Silti palaan niiden pariin aina uudelleen. Ehkä siksi käsityösuhteeni onkin paljon kiinnostavampi kuin yksinkertainen ”rakastan käsitöitä”.
Inhoan käsitöitä
Kun sanon inhoavani käsitöitä, en oikeastaan edes liioittele kovin paljon. Käsitöihin liitetään usein ihana mielikuva rauhallisesta tekemisestä: lankakerä vieressä, kuppi teetä pöydällä ja tyytyväinen ihminen nautiskelemassa jokaisesta silmukasta. Minun todellisuuteni näyttää välillä vähän toiselta.
On lankakasoja, keskeneräisiä töitä ja projekteja, joiden loppuun saattaminen ei huvittaisi enää yhtään. Ompelukone temppuilee juuri silloin, kun pitäisi saada nopeasti valmista. Sauma menee vinoon. Jotain joutuu purkamaan. Kuminauha ei käyttäydy niin kuin olin suunnitellut. Lanka loppuu väärällä hetkellä. Joskus huomaan tekeväni samaa puuduttavaa työvaihetta uudelleen ja uudelleen ja mietin, miksi ihmeessä käytän vapaa-aikaani tähän.
En myöskään erityisemmin nauti näpertelystä vain näpertelyn vuoksi. Minulle käsityössä pitää yleensä olla jokin tarkoitus. En tarvitse tavaraa siksi, että olen tehnyt sen itse, enkä halua valmistaa jotain vain siksi, että olisi mukavaa tehdä käsitöitä. Ja silti teen niitä.
Tylsyydestä syntyy jotain omaa
Yksi syy on hyvin yksinkertainen: haluan vaatekaappiini juuri sellaisia vaatteita kuin minä haluan. Joskus kaupoista ei löydy sitä, minkä näen mielessäni. Joskus minulla puolestaan on jo kangas, vanha vaate, pöytäliina tai jokin muu tekstiili, josta näen heti, mitä siitä voisi tulla. Silloin vaihtoehdot ovat oikeastaan aika selvät. Jos haluamaani vaatetta ei ole olemassa, voin tehdä sen itse.
Se on käsitöissä ehkä kaikkein kiehtovinta. Alussa edessä voi olla kasa kangasta ja epämääräinen ajatus. Välissä saattaa olla tuntikausia vaiheita, jotka eivät ole erityisen hauskoja. Sitten yhtäkkiä edessä on vaate, jonka voin pukea päälleni. Minä tein tämän. Siitä tulee aivan uskomattoman hyvä tunne.
Ja jossain kaiken tylsyyden ja kiroilun välissä tapahtuu toinenkin asia. Välillä tekeminen imaisee mukaansa niin täydellisesti, että huomaan vajonneeni flow-tilaan. Ajantaju katoaa ja muu maailma siirtyy hetkeksi taka-alalle. Jäljellä on vain se asia, jota kädet parhaillaan tekevät. Juuri siksi käsillä tekeminen on minulle myös palautumista.
Arjessa päässä pyörii jatkuvasti valtava määrä asioita. Käsitöiden ääressä huomio täytyy suunnata johonkin aivan konkreettiseen: mihin tämä sauma tulee, miten kappaleet yhdistyvät, paljonko kangasta tarvitaan tai miten ratkaisen tämän ongelman? Aivot saavat muuta ajateltavaa.
Kädet tekevät, aivot työskentelevät
Käsityöt eivät oikeastaan ole pelkkää käsillä tekemistä. Varsinkin ompelussa tarvitaan hahmottamista, muistia, ongelmanratkaisua, suunnittelua, mittaamista ja jatkuvaa päätöksentekoa. Ehkä juuri siksi pidän niitä myös eräänlaisena aivojumppana.
Kognitiivisesti haastavan vapaa-ajan tekemisen on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn ja pienempään kognitiivisen heikentymisen riskiin. Käsitöitä ei tietenkään voi ajatella minään taikakeinona, jolla muistisairaudet estetään, mutta minusta on aika hienoa ajatella, että samalla kun teen jotain konkreettista käsilläni, haastan myös aivojani. Haluan pitää ne käytössä. Ja ehkä juuri tässä on vastaus siihen, kuinka ihminen voi samaan aikaan inhota käsitöitä ja tehdä niitä jatkuvasti.
Minä en rakasta jokaista työvaihetta. En todellakaan nauti jokaisesta saumasta, silmukasta tai puretusta ompeleesta. Keskeneräinen työ saattaa lojua pitkäänkin odottamassa, että huvittaisi taas jatkaa. Välillä kyllästyn. Välillä suutun. Välillä päätän, etten enää ikinä tee mitään näin typerää. Ja sitten jatkan. Koska käsityön ei tarvitse olla koko ajan kivaa ollakseen merkityksellistä.
Se antaa minulle mahdollisuuden tehdä vaatteita, joita muuten ei olisi olemassa. Se pakottaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Se tarjoaa ongelmia ratkaistavaksi, vie välillä flow’hun ja antaa aivoille aivan toisenlaista tekemistä kuin muu arki. Ja lopussa odottaa se paras hetki.
Keskeneräisten töiden, lankakasojen, epäonnistumisten, purkamisen ja puuduttavien työvaiheiden keskeltä syntyy jotain valmista. Jotain minun näköistäni. Ehkä minä siis todella inhoan käsitöitä. Mutta rakastan sitä, mitä ne minulle antavat.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä aiheeseen liittyvät postaukset: