Elämmekö elämäämme vai keräämmekö siitä todisteita?
0
Elämmekö elämäämme vai keräämmekö siitä todisteita? Käymme ihanissa paikoissa, syömme herkullisia aterioita, pukeudumme kauniisti, matkustamme, harrastamme ja tapaamme ystäviä. Mutta kuinka usein kaiken tämän keskellä pysähdymme miettimään, nautimmeko oikeasti hetkestä vai olemmeko jo valmiiksi suunnittelemassa, miten sen voisi tallentaa ja esitellä muille? Onko nykyihmisen elämästä tullut yksi valtava dokumentointiprojekti, jossa kokemisen lisäksi pitää muistaa hankkia todisteet siitä, että on ylipäätään elänyt?
Elämmekö elämäämme vai keräämmekö siitä todisteita?
Jos siitä ei ole kuvaa niin tapahtuiko sitä edes?
Lähdemme matkalle ja ensimmäisenä kaivamme puhelimen esiin. Ennen kuin ehdimme kunnolla katsella ympärillemme, olemme jo kuvanneet maiseman, rakennuksen, kahvikupin, lounaan ja tietenkin oman asukokonaisuutemme. Sitten valitaan paras kuva, rajataan vähän, säädetään valoa ja mietitään sopivaa tekstiä. Ehkä tähän sopisi vielä joku nokkela lause ja muutama hashtag. Vasta sen jälkeen voimme siirtyä varsinaiseen lomailuun. Tai ainakin seuraavaan kuvauspaikkaan.
Kärjistän tietenkin, mutta tunnistammeko tästä jotain? Minä ainakin tunnistan. Valokuvaaminen on ihanaa, muistojen tallentaminen on ihanaa ja rakastan sitä, että voin vuosienkin päästä palata vanhoihin kuviin ja muistella, missä olen ollut ja mitä kaikkea olen tehnyt. Mutta jossain vaiheessa on hyvä kysyä, missä kulkee muistojen tallentamisen ja jatkuvan todistusaineiston keräämisen raja. Miksi meidän pitää näyttää muille, että olemme käyneet juuri tuossa paikassa, syöneet juuri tuossa ravintolassa tai tehneet juuri tuon asian? Eikö oma kokemus riitä enää itsessään?
Elämästä on tullut näyteikkuna
Sosiaalinen media on tehnyt meistä melkoisia oman elämämme dokumentaristeja. Tavallisen päivän tapahtumat saavat helposti uuden merkityksen, kun niitä katsoo mahdollisen julkaisun näkökulmasta. Kaunis kahvihetki ei ole vain kahvihetki, vaan mahdollinen Instagram-kuva. Uusi vaate ei ole vain uusi vaate, vaan asupostaus. Matka ei ole pelkästään matka, vaan sisältöä, jota voi jakaa ennen matkaa, matkan aikana ja vielä pitkään kotiinpaluun jälkeen.
Ja mitä enemmän sisältöä tuotamme, sitä enemmän alamme ehkä myös tarkastella elämäämme ulkopuolisen silmin. Oliko tämä tarpeeksi kiinnostavaa? Saisiko tästä hyvän kuvan? Näyttääkö tämä muiden mielestä kivalta? Entä jos kukaan ei reagoi julkaisuun? Onko kokemus silloin jotenkin vähemmän merkityksellinen?
Tämä on aika kummallinen ajatus, kun sitä oikein pysähtyy miettimään. Meillä on kokonainen elämä elettävänä, mutta samalla saatamme käyttää melkoisen paljon aikaa sen esittelemiseen. Välillä tuntuu, että elämästä on tullut henkilökohtainen markkinointikampanja, jossa jokainen onnistuminen, elämys ja pieni arjen yksityiskohta voidaan valjastaa esittelymateriaaliksi. Eikä siinä vielä kaikki: pitäisi olla kiinnostava, inspiroiva, aktiivinen ja mielellään vähän erityinenkin. Tavallinen ihminen ei tunnu enää riittävän, vaan hänestä pitäisi tehdä kiinnostava henkilöbrändi.
Minäkin olen osa tätä sirkusta
En kirjoita tätä mistään sosiaalisen median ulkopuolisesta norsunluutornista. Olen itse bloggaaja ja sisällöntuottaja, ja mietin aivan varmasti kuviani, julkaisujani ja sitä, millainen sisältö kiinnostaa ihmisiä. Instagramin ja blogin tekeminen on minulle luovaa puuhaa, josta saan paljon iloa. On hauskaa suunnitella kuvia, kehitellä ideoita ja kokeilla kaikenlaista. Välillä puhelimella syntyy myös aivan järjettömiä kuvia, joiden tekemiseen ei ole mitään järkevää syytä. Ja juuri siksi niiden tekeminen onkin hauskaa!
Mutta en halua, että jokainen elämäni hetki muuttuu mahdolliseksi blogijutuksi tai Instagram-julkaisuksi. En halua ajatella jokaista kokemusta sen kautta, miten siitä saisi mahdollisimman hyvän sisällön. Joskus haluan vain olla, katsoa ympärilleni, nauraa jollekin typerälle jutulle tai tehdä jotain täysin päätöntä ilman, että mietin sen viihdearvoa muille ihmisille.
Ehkä juuri tässä on se pieni mutta tärkeä ero. On aivan eri asia jakaa elämästään asioita kuin alkaa elää elämäänsä jakamista varten. Ensimmäisessä meillä on oma elämä, jota haluamme silloin tällöin näyttää muille. Jälkimmäisessä vaarana on, että elämä alkaa pyöriä sen ympärillä, mitä siitä voidaan näyttää.
Kaikkea ei tarvitse todistaa kenellekään
Minua vähän huvittaa ajatus siitä, että meillä on taskuissamme laitteet, joilla voimme tallentaa lähes jokaisen hetken elämästämme, ja silti meillä on jatkuvasti kiire. Kuvaamme, julkaisemme, tarkistamme reaktiot ja siirrymme seuraavaan asiaan. Välillä voisi ehkä vain katsoa sitä maisemaa ilman, että miettii sen tallentamista. Syödä ruoan ennen kuin se jäähtyy. Pukea uuden vaatteen päälle ilman, että siitä pitää saada asukuva. Tehdä jotain kivaa ilman, että siitä syntyy yhtään julkaisua.
Ja tiedättekö mitä? Kaikki ne kokemukset ovat aivan yhtä todellisia ja arvokkaita, vaikka niistä ei olisi olemassa yhtäkään valokuvaa. Kukaan ei tarvitse kuvallista todistusaineistoa siitä, että olet käynyt kävelyllä, syönyt hyvän lounaan tai viettänyt mukavan päivän. Sinun ei tarvitse raportoida elämästäsi kenellekään. Et ole velvollinen tekemään omasta arjestasi viihdettä muiden kulutettavaksi.
En myöskään halua julistaa valokuvaamista tai sosiaalista mediaa vihollisiksi. Päinvastoin. Rakastan kuvia, tarinoita ja niiden jakamista. Mutta haluan säilyttää myös sen vapauden, ettei kaikkea tarvitse kuvata eikä kaikesta tarvitse kertoa. Jotkut parhaista hetkistä saavat jäädä vain omiksi muistoiksi. Niitä ei tarvitse optimoida, tuotteistaa tai julkaista. Elämä ei ole näyttely, johon pitää toimittaa jatkuvasti uutta todistusaineistoa.
Ja nyt kysynkin: kuinka paljon sinä kuvaat elämääsi? Oletko joskus huomannut katsovasi kiinnostavaa maisemaa puhelimen näytön läpi sen sijaan, että katsoisit sitä omin silmin? Tai suunnitteletko jo kokemuksen aikana, millaisen julkaisun siitä voisi tehdä? Vai osaatko jättää osan elämästä kokonaan itsellesi? Minusta siinä voisi olla nykyään aika ylellinen taito.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös – kuvia elämästä ja elämästä somessa
Olen kirjoittanut aiemminkin kuvista, somesta, omasta elämästä ja siitä, millaisena haluan niiden näkyvän VillaNannassa. Jos aihe kiinnostaa, kurkkaa myös nämä vanhemmat kirjoitukseni:
- Siksi jokainen kuvani saa olla erilainen – Miksi en halua täydellistä ja yhdenmukaista kuvavirtaa, vaan annan jokaisen kuvan kertoa oman tarinansa.
- Ota kuva, ota toinenkin – Itse otettujen kuvien ja selfieiden ihmeellinen maailma. Kaikki ei aina mene aivan suunnitelmien mukaan, mutta yritystä ainakin riittää!
- Elämä ei aina näytä valmiilta – eikä ehkä tarvitsekaan – Tavallista elämää, keskeneräisyyttä ja niitä hetkiä, joita ei ole siloteltu valmiiksi somea varten.
-
Jos elämäni olisi elokuva – Entä jos omasta elämästä tehtäisiin elokuva? Tässä on luvassa melko monta sivujuonta ja ripaus VillaNannan omaa hulluutta.
5 tapaa rakastua vaatekaappiisi uudelleen
5 tapaa rakastua vaatekaappiisi uudelleen – kuulostaako siltä, että nyt pitäisi lähteä ostoksille, hankkia muutama uusi ihana vaate ja aloittaa elämä puhtaalta pöydältä? Ei muuten tarvitse! Ennen kuin avaat verkkokaupan tai suuntaat ostoskeskukseen, pysähdy hetkeksi oman vaatekaappisi eteen. Siellä saattaa nimittäin olla kokonainen aarreaitta, jonka olemassaolon olet vain unohtanut. Ja jos kärsit tyhjän vaatekaapin syndroomasta, tiedät varmasti mistä puhun: kaappi on täynnä, mutta mitään päällepantavaa ei tietenkään ole.
5 tapaa rakastua vaatekaappiisi uudelleen
Vaatekaappisi ei kaipaa lisää tavaraa vaan vähän huomiota
Tunnustan. Minäkin olen seissyt vaatekaapin edessä ja todennut, ettei minulla ole yhtään mitään päällepantavaa. Samaan aikaan vaatteita on niin paljon, että niiden joukosta voisi pukea useammankin ihmisen. Miten tämä on edes mahdollista? Eikö täyden vaatekaapin pitäisi tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoja riittää aamusta iltaan ja vielä seuraavalle viikollekin?
Tyhjän vaatekaapin syndrooma on kuitenkin ovela otus. Se saa meidät uskomaan, että ongelma ratkeaa hankkimalla jotain uutta. Uusi paita, uusi hame, uusi takki ja ehkä vielä ne kengät, joita ilman elämä ei yksinkertaisesti voi jatkua. Hetken aikaa kaikki tuntuu hyvältä, kunnes uusi hankinta päätyy samaan vaatekaappiin muiden kanssa ja seuraavana aamuna seisomme taas saman ongelman edessä. Ehkä olisi aika kokeilla jotain aivan muuta.
Minusta vaatekaapin uudistaminen ei tarkoita ensimmäisenä shoppailua. Se voi tarkoittaa sitä, että katsoo jo omistamiaan vaatteita uusin silmin, yhdistelee niitä uudella tavalla ja muistaa, mitä kaikkea kaapista löytyykään. Ei ostoskassia, ei toimitusmaksua eikä pakettiautomaatilla jonottamista. Pelkkää omaa luovuutta ja vähän vaatekaapin penkomista.
1. Shoppaile omassa vaatekaapissasi
Milloin viimeksi olet oikeasti käynyt vaatekaappisi läpi? En tarkoita sitä, että siirrät vaatteita henkarilta toiselle tai etsit kiireessä sitä yhtä tiettyä paitaa. Tarkoitan kunnon aarteenetsintää! Kaiva esiin vaatteita, joita et ole käyttänyt pitkään aikaan. Sovita niitä, kokeile erilaisia yhdistelmiä ja katso, olisiko jokin vanha suosikki valmis palaamaan takaisin käyttöön.
Joskus oma vaatekaappi on kuin kirpputori, jossa kaikki tavara on ilmaista ja ostosten kantaminen kotiin on erityisen helppoa. Saatat löytää vaatteen, jonka olit jo ehtinyt unohtaa, tai huomata, että jokin aiemmin tylsältä tuntunut vaate näyttääkin aivan erilaiselta uuden yhdistelmän kanssa. Älä siis vielä julista vaatekaappiasi toivottomaksi tapaukseksi. Sillä saattaa olla paljon enemmän annettavaa kuin arvaatkaan.
2. Yhdistä rohkeasti ja riko omat pukeutumissääntösi
Jos käytät aina samoja vaatteita samoissa yhdistelmissä, ei ole ihme, jos pukeutuminen alkaa tuntua tylsältä. Kokeile yhdistää keskenään sellaisia vaatteita, joita et ole aikaisemmin ajatellut käyttäväsi yhdessä. Pue romanttinen hame rouhean neuleen kanssa, yhdistä värejä, joita olet tähän asti vältellyt, tai kaiva esiin jokin vähän erikoisempi vaatekappale ja rakenna asu sen ympärille.
Minusta pukeutumisen ei tarvitse olla vakava suoritus, jossa jokaiselle vaatteelle on määrätty oma paikkansa ja jokaisen yhdistelmän pitää täyttää jokin tyylisääntö. Välillä parhaat asut syntyvät juuri silloin, kun ei mieti liikaa. Ja jos joku katsoo asuasi vähän kummastuneena, se ei välttämättä tarkoita, että olet epäonnistunut. Ehkä olet vain onnistunut olemaan kiinnostava.
3. Anna itse tehdyille vaatteille uusi elämä
Tässä kohtaa päästäänkin minulle erityisen rakkaaseen aiheeseen. Itse tehdyt vaatteet ovat vaatekaapin aarteita, mutta niitäkään ei kannata jättää odottamaan jotakin erityistä tilaisuutta. Olen yhdistänyt kuvassa näkyvään asuun kaksi eri aikaan valmistunutta omaa käsityötäni: mustan hameen ja oranssin neulotun boleron.
Hameen tarinan olen kertonut aiemmin jutussa Itsetehty hame synttäriviikolle. Hameen yläosa syntyi Burdan kaavalla, mutta muhkean helman suunnittelin ja lisäsin itse. Materiaali löytyi Kierrätyskeskuksen Nihtisillan materiaalitukusta. Oranssin boleron puolestaan neuloin jämäkeristä, ja sen tarina löytyy jutusta Hihakkeet jämäkeristä. Bolero syntyi omasta mallista, ilmapallohihalla ja korkealla kauluksella, ja viimeistelin sen vielä pienillä kirjotuilla kukilla.
Nämä kaksi vaatetta eivät syntyneet samaan aikaan eikä niitä alun perin suunniteltu yhteiseksi asuksi. Silti ne toimivat yhdessä mainiosti. Juuri tällaisesta vaatekaapin uudelleen löytämisessä on kyse. Ei tarvitse tehdä uutta vaatetta jokaiseen asuun eikä ostaa uutta yläosaa vanhan hameen seuraksi. Joskus riittää, että muistaa, mitä kaikkea on jo tullut tehneeksi.
4. Tuunaa, muokkaa ja anna mielikuvituksen laukata
Jos jokin vaate tuntuu vähän tylsältä tai ei enää oikein istu omaan tyyliin, mieti voisiko sille tehdä jotakin. Voisiko helmaa lyhentää, hihoja muuttaa, lisätä koristeita tai yhdistää kaksi vaatetta aivan uudeksi kokonaisuudeksi? Ompelukone, neulepuikot ja pieni mielikuvitus voivat saada aikaan ihmeitä.
Kaiken ei tarvitse myöskään muuttua suureksi käsityöprojektiksi. Joskus pieni muutos riittää. Napin vaihtaminen, hihan kääntäminen, vyön lisääminen tai huivin käyttäminen aivan uudella tavalla voi muuttaa koko asun ilmeen. Ja jos olet käsityöihminen, tiedät varmasti sen vaarallisen hetken, kun katsot vaatetta ja ajattelet: tästä voisi kyllä tehdä jotain. Siitä se sitten taas lähtee!
5. Pukeudu nyt äläkä odota parempaa päivää
Tämä on ehkä tärkein vinkkini. Älä säästä ihania vaatteitasi jotakin kuvitteellista erityistä päivää varten. Pue se näyttävä hame tavallisena tiistaina, käytä lempineulettasi kauppareissulla ja laita ne ihanat kengät jalkaan, vaikka päivän ohjelmassa olisi vain lähikaupassa käynti.
Minusta vaatteiden kuuluu olla käytössä. Niiden kuuluu nähdä elämää, kulua, saada tarinoita ja päästä mukaan kaikenlaisiin päiviin. Mitä iloa on vaatteesta, joka on niin hieno, ettei sitä koskaan raaski käyttää? En halua vaatekaappia, joka on täynnä odottavia vaatteita. Haluan vaatekaapin, josta löytyy jotakin päällepantavaa ja jonka sisältö saa minut innostumaan pukeutumisesta.
Uusi vaatekaappi voi löytyä vanhasta
En ole sitä mieltä, ettei koskaan saisi ostaa mitään. Rakastanhan minä kirpputorilöytöjä, second hand -aarteita ja välillä myös uusia hankintoja. Mutta minusta ostaminen ei saisi olla automaattinen ratkaisu jokaiseen pukeutumiskriisiin. Ennen kuin lähdet etsimään uutta, kannattaa katsoa, mitä kaikkea jo omistaa. Siellä voi odottaa vaatteita, jotka ovat vain unohtuneet, yhdistelmiä joita ei ole tullut kokeilleeksi ja kokonaisia asuja, joiden olemassaolosta ei ole enää mitään muistikuvaa.
Tyhjän vaatekaapin syndroomaan ei siis välttämättä tarvita lisää vaatteita. Ehkä tarvitaan vähän mielikuvitusta, rohkeutta ja halua kokeilla. Ja jos kaikki muu epäonnistuu, voi aina järjestää oman vaatekaapin kanssa treffit. Sovittaa, yhdistellä, nauraa vähän omille löydöilleen ja ihastua uudelleen.
Nämä 5 tapaa rakastua vaatekaappiisi uudelleen eivät vaadi ostosreissua, vaan ripauksen mielikuvitusta ja halua kokeilla jotain uutta. Minä ainakin taidan shoppailla tänään omassa vaatekaapissani. Siellä on vielä monta aarretta, jotka odottavat vuoroaan.
Entä sinä? Oletko koskaan löytänyt omasta vaatekaapistasi vaatetta, jonka olit jo unohtanut? Vai kuuluuko sinunkin aamuihisi klassinen ilmoitus: minulla ei ole mitään päällepantavaa, vaikka kaappi pursuaa vaatteita?
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös – tyhjän vaatekaapin syndrooma
Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma