Viikko on ollut täynnä kiirettä, stressiä ja kaikenlaisia hoidettavia asioita. Sellaisia päiviä, jolloin ajatukset juoksevat jo seuraavaan tehtävään ennen kuin edellinen on edes valmis. Päänsärky muistuttaa olemassaolostaan, hartiat tuntuvat kantavan enemmän kuin niiden kuuluisi ja mieli kaipaisi hetkeä, jolloin mitään ei tarvitsisi suorittaa. Tänäänkin työpäivä jatkuu Tampereen Kädentaitomessujen retkellä, joten rauhallinen viikonloppu ei aivan vielä siintänyt horisontissa. Silti ajattelen, että valmiita vaatteita ja keskeneräisiä tarinoita voi olla juuri oikea aihe tähän hetkeen. Sillä kaiken kiireen keskellä on myös toinen maailma, sellainen, jossa käsillä tekeminen antaa ajatuksille uuden suunnan ja jossa ompelukoneen äärellä syntyy jotakin konkreettista, kaunista ja aivan omaa.

Valmiita vaatteita ja keskeneräisiä tarinoita

Kun kiire asettuu kehoon

On kummallista, miten stressi voi kulkea mukana koko päivän, vaikka välillä yrittäisi pysähtyä. Se ei aina näyttäydy suurina dramaattisina tunteina, vaan saattaa hiipiä arkeen pieninä tuntemuksina. Päänsärkynä, hartioiden kiristymisenä, levottomuutena tai sellaisena väsymyksenä, jota ei tunnu saavan pois edes nukkumalla. Päivän tehtävät pyörivät mielessä kuin loputon karuselli, ja vaikka keho olisi jo valmis lepäämään, ajatukset eivät välttämättä suostu hiljenemään.

Kiireinen viikko voi olla kuin näkymätön kerros, joka asettuu ihmisen päälle. Ensin yksi asia, sitten toinen, kolmas ja neljäs. Puheluita, aikatauluja, kohtaamisia, vastuita ja pieniä asioita, jotka kaikki tuntuvat vaativan huomiota juuri nyt. Sitä saattaa huomata olevansa jatkuvasti liikkeessä, mutta samalla jollakin tavalla kaukana itsestään. Päivästä toiseen kulkee eteenpäin, kunnes keho muistuttaa, ettei se ole mikään loputtomasti käyvä kone.

Minusta stressissä on jotakin erityisen kuluttavaa juuri siinä, ettei se aina jätä selkeää jälkeä. Se ei ole näkyvä esine, jonka voisi nostaa pöydälle ja todeta, että tuossa se nyt on. Se on pikemminkin tunne, joka voi kerääntyä sisälle ja saada tavallisetkin asiat tuntumaan painavammilta. Ja joskus sitä kaipaa vain jotakin, joka katkaisee tämän jatkuvan ajatusten virran.

Käsillä tekeminen on oma maailmansa

Minulle käsityöt ovat paljon enemmän kuin valmiiden vaatteiden, asusteiden tai muiden luomusten tekemistä. Ne ovat myös tapa siirtyä hetkeksi toiseen maailmaan. Sellaiseen, jossa ajatukset eivät välttämättä pyöri työpäivän tapahtumissa, vaan materiaalissa, väreissä, muodoissa ja siinä, mitä seuraavaksi voisi syntyä.

Kun kangas levitetään pöydälle, kun sakset leikkaavat materiaalin läpi tai ompelukone alkaa surista, tapahtuu jotakin hyvin konkreettista. Ajatukset saavat uuden kohteen. Käsillä on tekemistä, silmillä seurattavaa ja mielikuvituksella tilaa liikkua. Ei tarvitse ratkaista koko maailmaa, eikä kaikkien päivän asioiden tarvitse olla valmiita. Voi keskittyä yhteen saumaan, yhteen yksityiskohtaan tai siihen, miten erilaiset materiaalit asettuvat toistensa rinnalle.

Käsillä tekeminen ei tietenkään poista stressiä kuin taikaiskusta, eikä ompelukone ole mikään ihmeellinen lääke kaikkiin kehon tuntemuksiin. Mutta minulle se voi tarjota hengähdyspaikan. Hetken, jolloin tekeminen tuntuu mielekkäältä ja jossa oma huomio saa siirtyä pois kiireen vaatimuksista. Joskus juuri se pieni siirtymä on arvokas.

Käsityöt ovat myös ihanan armottoman konkreettisia. Kangas ei kysy, kuinka monta sähköpostia olen saanut. Se ei tiedä, kuinka kiireinen viikko on ollut tai kuinka monta asiaa pitäisi vielä ehtiä hoitaa. Se vain odottaa, että sille annetaan uusi muoto.

Ompeluhuoneessa odottaa kokonainen tarinoiden maailma

Ja sitten on ne vaatteet, jotka olen jo ommellut, mutta joita en ole vielä kunnolla esitellyt VillaNannassa. Ompelutöitä, jotka ovat valmistuneet omana aikanaan, mutta joiden tarina blogissa on jäänyt odottamaan. Kaikki eivät ole päässeet kuvattaviksi päälläni, eikä jokaisesta ole tullut sellaista julkaisua, jossa vaatteen yksityiskohdat pääsisivät kunnolla esille.

Ehkä juuri tässä piilee käsitöiden yksi hauska puoli. Valmis vaate ei tarkoita, että sen tarina olisi valmis. Se voi odottaa nuken päälle puettuna, tasokuvana tai ompeluhuoneen hyllyllä sitä hetkeä, jolloin sille löytyy sopiva paikka. Vaatteet ovat olemassa, vaikka niitä ei olisi vielä esitelty. Niiden valmistumisen hetki on jo tapahtunut, mutta niiden näkyväksi tekeminen voi tulla myöhemmin.

Minulla onkin ajatuksena tuoda näitä omia luomuksiani esille vähitellen. Nuken päällä kuvattuna vaatteesta voi nähdä sen muodon ja siluetin. Tasokuvissa puolestaan pääsevät esiin materiaalit, kuosit, tekstuurit ja pienet yksityiskohdat, jotka saattavat muuten jäädä huomaamatta. Jokainen vaate ansaitsee tulla katsotuksi omana kokonaisuutenaan, eikä kaikkien tarvitse olla samanlaisia tai samasta projektista.

Tässä on myös jotakin ihanan vapauttavaa. Kaikkea ei tarvitse tehdä juuri nyt. Kaikkien käsitöiden ei tarvitse valmistua samanaikaisesti blogijulkaisujen kanssa. Joskus elämä kulkee edellä ja dokumentointi seuraa perässä. Ja ehkä se on ihan hyvä niin.

Luovuus ei ole suoritus

Olen välillä miettinyt, kuinka helposti myös harrastuksista voi tulla suorittamista. Ensin tehdään käsityö, sitten se pitäisi kuvata, kirjoittaa siitä postaus, jakaa sosiaaliseen mediaan ja ehkä vielä keksiä sille jokin kiinnostava näkökulma. Luovasta tekemisestä voi huomaamatta muodostua uusi tehtävälista, jonka äärellä pitäisi jälleen olla tehokas ja aikaansaava.

Mutta eihän käsityön tarvitse olla sitä.

Käsillä tekemisen ilo voi olla myös siinä, ettei valmiista työstä tarvitse heti kertoa kenellekään. Voi ommella vain omaksi ilokseen. Voi tehdä vaatteen, jota ei koskaan kuvata. Voi kokeilla jotakin uutta ja antaa sen olla. Voi myös palata vanhaan työhön vuosien kuluttua ja huomata, että siinä on edelleen jotakin ihanaa.

VillaNannassa haluan pitää mukana juuri tämän ajatuksen. Käsityöt eivät ole vain sisältöä, vaan ne ovat osa elämää. Osa sitä, miten käytän mielikuvitustani, miten hyödynnän materiaaleja ja miten rakennan ympärilleni asioita, joista pidän. Joskus blogijuttu syntyy nopeasti, joskus se odottaa. Ja joskus valmis vaate pääsee esille vasta paljon myöhemmin. Tänään valmiita vaatteita ja keskeneräisiä tarinoita on se postaus, jonka haluan jakaa teidän kanssa.

Kaikki ei tarvitse olla valmista juuri nyt

Tämän viikon jälkeen ajattelen, että ehkä tärkeintä ei ole saada kaikkea tehtyä, vaan löytää pieniä hetkiä, joissa oma olo saa muuttua. Kiire ei aina anna tilaa pysähtymiselle, mutta luovuus voi tarjota siihen omanlaisensa oven. Käsillä tekeminen voi olla tapa palata hetkeksi siihen, mikä tuntuu omalta ja mielekkäältä.

Tänään suuntaan Tampereen Kädentaitomessuille, keskelle käsityöihmisten maailmaa, materiaaleja, ideoita ja kaikkea sellaista, joka saa mielikuvituksen jälleen liikkeelle. Retki ei ehkä ole kaikkein rauhallisin tapa viettää viikonloppua, mutta siinä on ainakin jotakin sellaista, mistä saan iloa. Ja ehkä messujen jälkeen ompeluhuoneessa odottavat vaatteet näyttäytyvät taas uusien ajatusten kautta.

Minun ei tarvitse saada kaikkea valmiiksi tänään. Ei kaikkia blogitekstejä, ei kaikkia kuvia eikä kaikkia ajatuksia. Vaatteet odottavat. Tarinat odottavat. Ja ompelukonekin on siellä, kun seuraavan kerran kaipaan hetkeä, jossa maailma saa olla vähän hiljaisempi.

Ehkä juuri siinä on käsillä tekemisen kauneus: se ei vaadi, että elämä olisi täydellisen järjestyksessä. Se tarjoaa mahdollisuuden tehdä jotakin omaa keskeneräisenkin elämän keskellä. Ja joskus se on enemmän kuin tarpeeksi.

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Blogit.fi

Pinterest

Lue vielä – käsillä tekemisen ja luovuuden tarinoita

• Käden ja sydämen liitto – ompelun ja käsitöiden flow-tilasta, jossa mieli hiljenee ja tekeminen alkaa virrata.

• Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste – ompelun vaiheista, keskeneräisyydestä ja siitä, ettei kaikkea tarvitse saada valmiiksi kiireellä.

• Inhoan käsitöitä – käsitöiden ristiriitaisesta luonteesta: välillä turhauttavaa, mutta silti merkityksellistä.

• Minulta kysyttiin: Mistä saan ideat ompeluihini – siitä, kuinka ideat syntyvät ja kuinka luovuus voi olla jatkuva, joskus uuvuttavakin virta.

• Työni on käsillä tekemistä – käsillä tekemisestä osana nuorisotyötä ja hyvinvointia.

Personal style vai signature style? Olen viime aikoina miettinyt omaa pukeutumistani vähän uudesta näkökulmasta. Muodista, trendeistä ja pukeutumisen säännöistä puhutaan jatkuvasti, mutta entä se oma tyyli? Onko meillä jokaisella sellainen, ja voiko sen tunnistaa silloinkin, kun vaatekaapin sisältö näyttää välillä siltä kuin siellä olisi järjestetty jonkinlainen tekstiilialan vallankumous? Minä ainakin rakastan pukeutumista, jossa saa kokeilla, yhdistellä ja vähän hämmentääkin. Mutta löytyykö siitä kaikesta jokin punainen lanka?

Personal style vai signature style? Kaksi tapaa puhua omasta tyylistä

Personal style – oma tyyli on enemmän kuin vaatekaappi

Personal style tarkoittaa henkilökohtaista tyyliä. Se on kokonaisuus, joka muodostuu siitä, millaisista vaatteista pidämme, miten niitä yhdistelemme ja millaisena haluamme ilmaista itseämme pukeutumisen kautta. Siihen vaikuttavat mieltymykset, elämäntilanne, persoonallisuus, kokemukset ja tietenkin myös se, millaisia vaatteita kaapistamme sattuu löytymään. Oma tyyli ei siis ole mikään valmis paketti, jonka voi kerran määritellä ja sitten vain noudattaa loppuelämänsä.

Minusta tässä onkin yksi pukeutumisen kiinnostavimmista puolista. Oma tyyli voi muuttua, kasvaa ja saada aivan uusia ulottuvuuksia. Välillä innostun romanttisista mekoista, toisinaan kerrospukeutumisesta ja joskus taas jostakin aivan kummallisesta vaatekappaleesta, jonka olemassaoloa en ole osannut edes kuvitella. Se ei tarkoita, että olisin hukannut tyylini. Ehkä olen vain löytänyt siitä uuden puolen.

Olen koulutukseltani mallipukineiden valmistaja ja vaatetusala on kulkenut elämässäni pitkään. Vaatteita ei tule katsottua pelkästään niiden ulkonäön kautta, vaan myös materiaalien, rakenteiden, käyttötarkoitusten ja mahdollisuuksien näkökulmasta. Joskus vaate on sellaisenaan täydellinen, joskus se kaipaa pientä muokkausta ja joskus sen käyttötarkoitus muuttuu kokonaan. Minulle pukeutuminen ei ole vain sitä, mitä kaupasta ostetaan ja miten valmis tuote puetaan päälle. Se on myös luovuutta, kokeilua ja mielikuvitusta.

Ja jos joku kysyy, mikä minun personal styleni on, en ehkä osaisi vastata yhdellä sanalla. Romanttinen? Kerroksellinen? Vintagehenkinen? Rönsyilevä? Kaikkia näitä varmasti, mutta ei välttämättä joka päivä. Minun vaatekaappini ei ole mikään tiukasti kuratoitu kokoelma, jossa jokainen vaate sopii täydellisesti yhteen muiden kanssa. Se on enemmänkin pieni seikkailu, jonka lopputulosta en aina itsekään tiedä ennen kuin olen saanut asun päälle.

Signature style – se oma tunnistettava juttu

Signature style tarkoittaa puolestaan tunnistettavaa tyyliä tai tavaramerkkiä. Se voi olla jokin tietty vaate, väri, materiaali, siluetti tai tapa yhdistellä asioita. Sellainen elementti, jonka nähdessään joku saattaa ajatella: tämä on aivan hänen näköisensä.

Signature style ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi pukeutua aina samalla tavalla. Ei tarvitse omistaa kymmentä samanlaista mekkoa, käyttää joka päivä samoja värejä tai rakentaa vaatekaappia yhden tarkasti määritellyn estetiikan ympärille. Tunnistettavuus voi syntyä myös tavasta ajatella pukeutumista.

Jos personal style on koko oma tyylimaailma, signature style on sen tunnistettavin osa. Se on vähän kuin käsialasi. Vaikka kirjoittaisit eri aiheista ja käyttäisit erilaisia sanoja, tekstissäsi voi silti olla jotakin, jonka tunnistaa omaksesi.

Minusta tämä on erityisen kiinnostavaa ihmisillä, jotka eivät halua pukeutua yhden tyylisuunnan mukaisesti. Voiko signature style olla juuri se, että tyyliä ei voi täysin ennustaa? Että tänään pukeudut romanttiseen ruutumekkoon farkkujen kanssa ja huomenna johonkin aivan toisenlaiseen? Ehkä tunnistettavuus ei synnykään siitä, että kaikki asut näyttävät samanlaisilta, vaan siitä, että niiden takana on sama ihminen.

Entä miltä minun tyylini näyttää?

Tämän päivän asukuvissa minulla on kellertävä ruutukuvioinen, röyhelöhelmainen kerrosmekko, valkoinen poolopaita, vaaleansiniset farkut ja tennarit. Kaiken kruunaa oliivinvihreä biker-takki. Kokonaisuus on rento, hieman romanttinen ja aika leikkisäkin. Mekko ei ole tässä asussa perinteinen mekko, vaan yksi kerros muiden joukossa. Farkut tuovat siihen arkisuutta ja tennarit tekevät kokonaisuudesta sellaisen, että sillä voi oikeasti lähteä kävelemään kaupungille.

Tämä on juuri sellainen yhdistelmä, jossa vaatteiden käyttötarkoitus ei ole aivan yksiselitteinen. Ruutumekko voisi toimia sellaisenaan, mutta miksi tyytyä siihen, jos sen alle voi pukea farkut ja poolon? Minusta pukeutumisessa on aivan valtavasti mahdollisuuksia, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi, jos katsoo vaatteita vain niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen kautta.

Ja sitten ovat ne pienet yksityiskohdat. Roosat silmälasit, hiukset, materiaalien yhdistelmät ja se, miten asu liikkuu. Yksittäinen elementti ei välttämättä ole mikään suuri tyylillinen tunnusmerkki, mutta yhdessä niistä syntyy kokonaisuus, joka tuntuu omalta.

Minun signature styleni ei ehkä ole yksi tietty mekko, väri tai vaatekappale. Se saattaa olla pikemminkin tapa yhdistellä asioita, joita ei ensimmäisenä ajateltaisi samaan asuun. Romanttista ja arkista, vanhaa ja uutta, itse tehtyä ja kirpputorilta löydettyä. Vaatteita, jotka saavat uuden elämän aivan erilaisessa yhdistelmässä kuin mihin ne alun perin oli tarkoitettu.

Pitääkö oma tyyli määritellä?

Muotimaailmassa puhutaan paljon oman tyylin löytämisestä. Pitäisi tunnistaa itselle sopivat värit, määritellä oma estetiikka ja rakentaa vaatekaappi, joka toimii mahdollisimman tehokkaasti. On kapselivaatekaappeja, tyylipersoonia, värivuodenaikoja ja erilaisia ohjeita siitä, miten pukeutumisesta saadaan harmoninen kokonaisuus.

En minä näitä ajatuksia sinänsä vastusta. Niistä voi olla hyötyä, jos oma vaatekaappi tuntuu vieraalta tai pukeutuminen aiheuttaa jatkuvasti päänvaivaa. Mutta entä jos pukeutuminen onkin itselle ennen kaikkea hauskaa? Entä jos haluaa kokeilla erilaisia asioita eikä aina tietää etukäteen, mikä toimii?

Minusta oman tyylin löytämisen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että sulkee itseltään ovia. Päinvastoin. Se voisi tarkoittaa sitä, että oppii tunnistamaan, mistä itse pitää, ja uskaltaa tehdä sen pohjalta omia valintoja. Välillä voi pukeutua romanttisesti, välillä vähän rouheammin ja välillä niin, että kokonaisuus näyttää siltä kuin olisi eksynyt kolmen eri vuosikymmenen vaatekaappeihin. Ja mitä sitten?

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, miten pukeutumiseen liittyy kaikenlaisia sääntöjä ja oletuksia. Millaisia vaatteita tietynikäisen naisen pitäisi käyttää, mikä on liian nuorekasta, mikä liian vanhanaikaista ja mikä muuten vain väärin. Minusta olisi paljon kiinnostavampaa kysyä, miksi pukeutumisen pitäisi olla niin vakavaa. Vaatteet ovat kuitenkin yksi tapa ilmaista itseään, ja joskus se ilmaisu voi olla vähän hassu, yllättävä tai täysin odottamaton.

Oma tyyli ei ole valmis, eikä sen tarvitsekaan olla

Ehkä personal style ja signature style eivät olekaan kaksi toisistaan irrallista asiaa. Ne täydentävät toisiaan. Oma tyyli muodostaa laajemman kokonaisuuden, ja sen sisältä voi löytyä tunnistettavia elementtejä, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Mutta niiden ei tarvitse olla pysyviä tai muuttumattomia.

Minä ainakin haluan pitää vaatekaappini avoimena uusille ajatuksille. En halua päättää, että tästä lähtien pukeudun vain romanttisesti tai että kaikki asuni pitää rakentaa tietyn väripaletin ympärille. Rakastan sitä, että voin löytää vanhan vaatteen, yhdistää sen johonkin aivan uuteen ajatukseen ja huomata, että kokonaisuus toimii yllättävän hyvin. Se on vähän kuin tekstiiliarkeologiaa, mutta tällä kertaa kaivaukset tapahtuvat oman vaatekaapin sisällä.

Ja ehkä juuri siinä on minun tyylini ydin. En niinkään halua näyttää aina samalta, vaan haluan, että pukeutumisessa näkyy oma luovuuteni, kiinnostukseni vaatteisiin ja haluni kokeilla. Jos siitä muodostuu tunnistettava signature style, niin hienoa. Mutta en aio rakentaa pukeutumistani sen ympärille, että minun pitäisi olla helposti määriteltävä.

Lopulta tärkeintä on se, että vaatteet tuntuvat omilta. Että voin pukea päälleni jotakin, katsoa peiliin ja ajatella, että kylläpä tämä on hauska kokonaisuus. Vaikka joku toinen ei ymmärtäisi sitä lainkaan.

Ehkä oma tyyli ei olekaan vastaus kysymykseen, millainen ihminen olen. Ehkä se on jatkuvasti muuttuva tapa kertoa siitä, kuka olen juuri nyt.

Entä sinä? Onko sinulla jokin tunnistettava signature style, vai vaihteleeko pukeutumisesi yhtä paljon kuin mielialasi? Oletko löytänyt oman tyylisi vai oletko edelleen matkalla sen äärelle? Onko Personal style vai signature style sinulle tuttuja termejä?

Ihanaa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Blogit.fi

Pinterest