Leikkuujätteestä syntyi kesän suloisin toppi
0
Kesä, itse tehdyt vaatteet ja second hand -löydöt voivat yhdessä näyttää juuri tältä. Tässä asussa on jotain sellaista, mitä en löydä pikamuodista koskaan: tunnetta, tarinaa ja kerroksia. Kun puin päälleni itse ompelemani gingham-topin, tajusin taas miksi rakastan käsillä tekemistä niin paljon. Leikkuujätteestä syntyi kesän suloisin toppi muistuttaa, että kaikkein kaunein tyyli ei aina synny kaupasta vaan omista käsistä.
Leikkuujätteestä syntyi kesän suloisin toppi
Olen pitkään halunnut tehdä jotain puna-valkoruudullisesta kankaasta. Siinä on jotakin nostalgista, pehmeää ja vähän satumaistakin. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä projektin eri tavalla: käyttää materiaalia, joka olisi muuten ehkä päätynyt roskiin. Tämä toppi on tehty leikkuujätteestä.
Ajatus tuntui heti oikealta. Rakastan sitä, että vaatteella voi olla uusi elämä jo ennen kuin se on edes valmis. Kun kangasta ei ole loputtomasti, täytyy myös suunnitella tarkemmin. Juuri se tekee tekemisestä inspiroivaa. Jokainen pala täytyy miettiä, jokainen sauma rakentaa huolella.
Topin mallista halusin pehmeän ja romanttisen. Vyötäröltä hieman levenevä helma tekee siitä kevyen ja ilmavan, ja ruutukuosi tuo siihen vintagehenkeä. Tämä on juuri sellainen vaate, jonka voisin kuvitella löytäväni joskus vanhasta eurooppalaisesta second hand -putiikista. Mutta tällä kertaa teinkin sen itse.
Puhvihihainen t-paita tekee asusta omannäköisen
Topin alla oleva valkoinen puhvihihainen t-paita on myös itse tehty. Halusin kerrostaa asua hieman, jotta kokonaisuudesta tulisi persoonallisempi ja käyttökelpoisempi myös viileämpiin kesäpäiviin.
Rakastan puhvihihoja. Niissä on jotain pehmeää ja romanttista, mutta samalla ne tekevät tavallisestakin t-paidasta kiinnostavan. Yhdessä gingham-topin kanssa lopputulos näyttää vähän kuin vintage-mekolta ja vähän kuin modernilta katutyyliltä.
Juuri tällaiset yhdistelmät ovat minulle kaikkein inspiroivimpia. En halua näyttää täydelliseltä tai liian silotellulta. Tykkään siitä, että asuissa näkyy elämä, luovuus ja pieni leikkisyys.
Kaavatiedot: Puhvihihainen paita: Suuri käsityö 6-7/2005
Beyond Retron farkut ja Venice Beachin farkkutakki
Repaleiset vaaleat farkut löytyivät Beyond Retrosta, ja ne olivat heti sellaiset “nämä ovat niin minä” -löytö. Rakastan vaatteita, jotka näyttävät siltä, että niillä on jo ollut elämä ennen minua.
Second hand -vaatteissa on aivan erilainen tunnelma kuin uusissa. Niissä näkyy aika, käyttö ja persoonallisuus tavalla, jota on vaikea selittää. Ehkä juuri siksi yhdistän niin usein itse tehtyjä vaatteita kirppis- ja vintagevaatteisiin. Ne täydentävät toisiaan täydellisesti.
Mukana oli myös farkkutakki, jonka olen ostanut Venice Beachilta. Siinäkin on muisto mukana. Rakastan vaatteita, joihin liittyy paikkoja, hetkiä ja tarinoita. Silloin pukeutuminen ei ole vain vaatteita, se on muistojen kantamista mukana.
Miksi teen vaatteita itse? Koska haluan vaatteita, jotka tuntuvat oikeilta. Haluan käyttää materiaaleja uudelleen. Haluan tehdä hitaammin. Haluan vaatteita, jotka näyttävät minulta eivätkä vain tämän hetken trendeiltä. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä: haluan tuntea luomisen iloa. Tämän topin ompelu muistutti taas siitä, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä ollakseen kaunista. Joskus juuri pienet epätäydellisyydet tekevät vaatteesta rakastettavan.
Aurinkoista viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää suloisia itse tehtyjä asuja:
Voiko vaatteisiin rakastua?
Voiko vaatteisiin rakastua? Ei ehkä samalla tavalla kuin ihmiseen, mutta lähes yhtä syvästi. Vaatteet kulkevat mukanamme elämän eri vaiheissa, kantavat muistoja, suojaavat, lohduttavat ja kertovat tarinoita ilman sanoja. Joillekin ne ovat vain käyttöesineitä, mutta toisille ne ovat identiteettiä, käsityötä, nostalgiaa ja hiljaisia tunteita, joita ei aina osaa selittää. Tämä teksti on rakkauskirje vaatteille, niille kuluneille hihoille, täydellisille löydöille ja kankaille, jotka tuntuvat enemmän kodilta kuin materiaalilta.
Voiko vaatteisiin rakastua?
On olemassa vaatteita, joita ei vain käytetä. Niitä eletään.
Ehkä se on vanha pellavapaita, jonka hihat ovat pehmenneet vuosien pesuissa juuri täydellisiksi. Ehkä se on kirpputorilta löytynyt villatakki, joka tuntui heti omalta, vaikka sen historiaa ei tunne. Tai mekko, jonka ompelit itse hitaasti iltaisin, ratkoen välillä saumoja ja epäillen koko projektia, kunnes yhtenä päivänä se olikin valmis ja tuntui enemmän muistilta kuin vaatteelta.
Rakkaus vaatteisiin on usein vaikea selittää ihmiselle, joka näkee pukeutumisen vain käytännöllisenä asiana. Silloin puhe vaatteiden tunnearvosta kuulostaa helposti pinnalliselta tai turhamaiselta. Mutta todellisuudessa kyse on usein paljon syvemmästä asiasta.
Vaatteet liittyvät identiteettiin. Ne liittyvät siihen, miten ihminen haluaa tulla nähdyksi tai miten hän yrittää löytää itsensä. Joskus oikeanlainen takki voi antaa rohkeutta kävellä huoneeseen, jossa tuntee itsensä epävarmaksi. Joskus taas väljä neule toimii suojana päivinä, jolloin maailma tuntuu liian suurelta.
Pukeutuminen ei ole aina näyttämistä. Joskus se on piiloutumista. Joskus selviytymistä.
Ja silti juuri vaatteiden kautta moni löytää luovuutensa. Varsinkin ihmiset, jotka tekevät käsillään, ymmärtävät tämän erityisellä tavalla. Kankaat eivät ole vain materiaaleja. Ne ovat mahdollisuuksia. Vanhat verhot voivat muuttua haalariksi. Rikkinäinen pitsiliina voi päätyä mekon helmaan. Kulunut farkkutakki voi saada uuden elämän kirjailujen ja paikkojen kautta. Siinä on jotain lohdullista, että maailmassa, jossa ihmiset vaihtavat mielipidettä nopeasti ja trendit katoavat viikoissa, joku käyttää aikaa parsintaan. Korjaamiseen. Hitaan kauneuden tekemiseen.
Moni meistä muistaa ainakin yhden vaatteen, johon liittyy lähes kipeä tunne. Takin, joka oli mukana ensirakkauden aikana. Kengät, joilla käveli kaupungissa silloin kun elämä muuttui. Huivin, joka tuoksui vielä vuosia myöhemmin joltakin menetetyltä ajalta. Siksi vaatteista luopuminen voi tuntua niin vaikealta. Ei siksi, että tarvitsisimme kaiken materiaalin ympärillemme, vaan siksi että muistot kiinnittyvät konkreettisiin asioihin. Kangas muuttuu muistipaikaksi.
Ja ehkä juuri siksi second hand -kulttuuri koskettaa niin monia. Käytetyssä vaatteessa on usein jotain inhimillistä. Se ei ole täydellinen eikä steriili. Siinä näkyy elämä. Pieni kuluma hihassa, haalistunut väri tai käsin tehty korjaus voivat tehdä vaatteesta kiinnostavamman kuin yksikään uusi pikamuotiketjun täydellinen tuote.
Vaatteet muistavat meidät
Maailma yrittää jatkuvasti vakuuttaa meille, että tarvitsemme uutta. Nopeammin vaihtuvia trendejä, enemmän ostoksia ja täydellisempiä versioita itsestämme. Silti kaikkein rakkaimmiksi muodostuvat usein juuri ne vaatteet, joita on käytetty eniten. Ne, joiden taskuihin unohtuu kuitteja ja pieniä muistiinpanoja. Ne, joiden hihat venyvät hieman liikaa. Ne, joita ei enää edes huomaa peilistä, koska ne tuntuvat niin omilta.
Siinä on jotain hyvin inhimillistä.
Ehkä rakastamme vaatteissa juuri sitä, että ne vanhenevat kanssamme. Nahka pehmenee, puuvilla ohenee, värit haalistuvat auringossa. Vaatteet eivät pysy muuttumattomina, aivan kuten emme mekään pysy. Ja joskus vaatteen kautta voi nähdä oman kasvunsa. Vanha juhlamekko voi muistuttaa ajasta, jolloin yritti mahtua johonkin rooliin, joka ei lopulta ollut oma. Sitten tulee päivä, jolloin löytää tyylin, joka ei enää tunnu naamiaisasulta. Ei tarvitse näyttää nuoremmalta, trendikkäämmältä tai hienommalta. Riittää, että näyttää itseltään.
Se on ehkä suurin muutos, jonka ihminen voi pukeutumisessaan tehdä.
Tyylissä ei lopulta ole kyse siitä, kuinka kallista kaikki on tai kuinka hyvin seuraa muotia. Todellinen tyyli syntyy usein siitä, että uskaltaa näkyä omana itsenään. Se näkyy ihmisissä, jotka yhdistelevät vanhaa ja uutta pelottomasti, käyttävät käsintehtyjä koruja, korjaavat lempivaatteitaan ja rakentavat estetiikkansa muistojen, tunteiden ja persoonallisuuden ympärille. Siksi vaatteet voivat olla myös vastarintaa. Vastustusta kertakäyttöisyydelle. Hitaamman elämän puolustamista. Päätös siitä, ettei kaiken tarvitse olla uutta ollakseen arvokasta.
Ehkä juuri siksi käsityö tuntuu monista nykyään niin merkitykselliseltä. Kun ompelee vaatteen itse, siihen ommellaan samalla aikaa. Elämää. Ajatuksia. Jokainen sauma kertoo hetkestä, jolloin joku istui hiljaa koneen ääressä ja teki jotakin käsillään maailmassa, jossa lähes kaikki tapahtuu nopeasti ruudun kautta.
Ja ehkä rakkaus vaatteisiin on lopulta rakkautta kaikkeen siihen, mitä ne kantavat sisällään: muistoihin, identiteettiin, kauneuden kaipuuseen, turvallisuuteen ja luovuuteen. Sillä parhaat vaatteet eivät koskaan tunnu vain vaatteilta. Ne tuntuvat kodilta.
Rentoa torstaita!
Seuraa minua: