Parhaat kesämuistot 2026
5
Kun näin aiheen Parhaat kesämuistot 2026, ensimmäisenä mieleeni tuli Krakova. Siinäkö ne sitten olivat, minun parhaat kesämuistoni? Kesä ei nimittäin tuntunut mitenkään erityisen onnistuneelta, ainakaan jos sitä vertaa niihin suunnitelmiin, joita olin etukäteen tehnyt. Jäin juhannuksesta seitsemän viikon lomalle ja tietenkin olin ehtinyt suunnitella vaikka mitä. Yyteriin piti lähteä, mökillä piti viettää aikaa ja retkiäkin piti tehdä. Sitten tuli Suomen kesä ja näytti suunnitelmilleni keskisormea. Tai siltä se ainakin silloin tuntui. Kelit olivat huonot, Yyterin reissu jäi ja jotenkin koko kesä tuntui pitkään vähän plääh. Nyt kun aloin tätä postausta varten katsella kesän kuvia ja vanhoja blogipostauksia, huomasin unohtaneeni aika tehokkaasti lähes kaiken muun paitsi Krakovan. Kesällähän tapahtui vaikka mitä.
Tämä postaus on osa Keltanokka-bloggaajien yhteisöpostausta #ParhaatKesämuistot2026. Ja ehkä tämä tuli minulle juuri sopivaan aikaan, sillä ilman tätä haastetta olisin varmaan jatkanut koko talven kertomalla, kuinka surkea kesä meillä oli.
Parhaat kesämuistot 2026
Kesä joka ei mennyt suunnitelmien mukaan
Loma alkoi siis juhannuksesta. Juhannusaattoa vietimme kaupungissa ja kävimme Eiranrannassa ja Cafe Carusellissa, kävelimme ja söimme kotona grilliruokaa ja marjakakkua. Olin kaivanut juhannukseksi päälleni myös vanhan itse tekemäni mekon. Uutta en sentään alkanut sitä varten ompelemaan, vaikka sekin olisi minulta aivan hyvin onnistunut. Tai siis uuden mekon aloittaminen olisi onnistunut. Valmistumisesta juhannukseksi ei olisi välttämättä ollut mitään takeita.
Ensimmäiset lomaviikot taisivat kulua aika pitkälti nukkuessa, ommellessa, syödessä ja Söpön kanssa kävellessä. Kun kirjoitan sen nyt tähän, niin en oikein ymmärrä, mikä siinä oli olevinaan vikana. Sehän kuulostaa aivan loistavalta lomalta. Mutta siinä hetkessä harmitti sää ja kaikki se, mitä ei päässyt tekemään. Kun lomaa odottaa pitkään, mielessä on valmiiksi joku kuva siitä, millainen sen pitäisi olla. Minulla siihen kuvaan kuului ainakin enemmän lämpöä.
Kesäpäiviä lähempänä kuin muistinkaan
Oli meillä niitä ihaniakin kesäpäiviä ja erityisesti kesäaamuja. Yhdeksi kesän parhaista jutuista nousivat yllättäen aamupalat aallonmurtajalla. Kahviloissa käyminen on nykyään sen verran arvokasta lystiä, että aloimme tehdä omat aamupalat mukaan. Nutella-croissantit kotona, kahvi termariin ja meren äärelle. Aika yksinkertaista, mutta samalla ihan täydellistä. Ei kaikkeen tarvita terassia ja kallista brunssia.
Helsingissä tuli muutenkin pyörittyä ja käveltyä paljon. Oli Jätkäsaarta, Töölönlahtea, merenrantaa ja auringonlaskuja. Yhtenä iltana kävimme treffeillä, elokuvissa ja UFFilla ja päädyimme lopuksi aallonmurtajalle katsomaan auringonlaskua. UFF kuuluu ilmeisesti minun käsitykseeni romanttisesta treffi-illasta, enkä näe siinä mitään ongelmaa.
Suomenlinnaankin päästiin. Tällä kertaa lähdimme sinne ensimmäistä kertaa Ruoholahdesta vesibussilla. Saariretkiä piti kesällä tehdä enemmänkin, mutta niitä ei sitten tullut. Tämä alkaa muuten toistua tässä tekstissä aika paljon: piti tehdä, mutta ei tehty. Mökilläkin kuvittelin viettäväni enemmän aikaa, mutta Söpö ei oikein viihtynyt siellä kesällä ja lopulta minulle taisi tulla vain pari mökkireissua. Yksi niistä alkoi niinkin jännittävästi, että lähdimme hakemaan Kasvihuoneilmiöstä kaapinnuppeja. Hyvin villiä kesälomailua siis.
Kesään mahtui myös esikoisen ja hänen kumppaninsa vierailu Lenny Kravitzin keikan yhteydessä. Kävimme yhdessä syömässä Farossa ja vietimme aikaa yhdessä. Ja taisipa siitä vierailusta syntyä minulle vielä pieni ompelutyökin.
Ja sitten kirpputorikäynnit lähtivät lapasesta
Tästä ei ehkä tarvitse edes yrittää tehdä mitään kaunista tarinaa. Kesällä tuli käytyä kirpputoreilla. Paljon.
UFF, Fida ja Kierrätyskeskus tulivat tutuiksi ja myöhemmin vielä Krakovan second hand -liikkeet päälle. Löytöjä tuli aika tavalla. Osa päätyi suoraan käyttöön ja osa tietenkin siihen minun omaan systeemiini, jossa katson vaatetta ja alan miettiä, mitä muuta siitä voisi tehdä. Minä saatan nähdä vanhassa vaatteessa hihat, helman, kangasta tai materiaalin johonkin sellaiseen projektiin, jota ei vielä edes ole olemassa. Kirppareilta tuli siis vaatteiden lisäksi aika paljon uusia ideoita, vaikka varsinaisesti niistä minulla ei taida olla pulaa muutenkaan.
Kesällä syntyi tekstiiliarkeologia
Yksi tämän kesän tärkeimmistä jutuista oli ehdottomasti tekstiiliarkeologia, joka taisi oikeastaan alkaa työhuoneen siivoamisesta. Minulla oli kertynyt sinne materiaaleja, vanhoja vaatteita, kankaita, leikkuujätteitä ja kaikenlaista sellaista, josta olin joskus ajatellut tekeväni jotain. Osa oli odottanut vuoroaan todella pitkään.
Ja tänä kesänä niille alkoi yhtäkkiä tapahtua jotain. Vanhoista vaatteista ja materiaaleista alkoi syntyä uusia vaatteita ja mitä enemmän tein, sitä enemmän tuntui löytyvän lisää materiaalia. Varsinainen noidankehä siis! Jossain vaiheessa koko touhulle tuli nimi: tekstiiliarkeologia.
Se kuvaa tätä minun materiaalivarastoni kaivelua aika täydellisesti. Minullahan on vuosien aikana kertynyt kaikenlaista, mikä ei ole mahtunut kaappeihin ja on päätynyt erilaisiin kasoihin ja varastoihin odottamaan sitä kuuluisaa joskus-päivää. Tänä kesänä se joskus ilmeisesti koitti ainakin osalle niistä.
Tekstiiliarkeologiasta tuli lopulta paljon suurempi juttu kuin olin kesän alussa ajatellut ja se jatkuu edelleen. Enkä oikeastaan tiedä, voiko sitä edes kutsua projektiksi, koska projektilla pitäisi kai olla joskus loppu. Minun materiaalivarastoni tuntien tekemistä saattaa riittää vielä muutamaksi vuodeksi.
Kesällä valmistui muutenkin kaikenlaista ja samalla tuli kaivettua käyttöön myös vanhoja itse tehtyjä vaatteita. Ompelupöydällä oli välillä sellainen kaaos, ettei itsekään oikein tiennyt, mitä siitä seuraavaksi syntyy. Ja ehkä juuri se oli koko homman paras puoli.
Yyteri vaihtui Krakovaan
Yyteriin piti siis lähteä, mutta ei lähdetty. Alkuperäiset suunnitelmat menivät uusiksi ja jossain vaiheessa päätimme, että jos Suomen kesä ei nyt kerran suostu yhteistyöhön, niin lähdetään sitten muualle. Ja niin me ostimme lentoliput Krakovaan. Kuudennen kerran.
Tässä vaiheessa voisi ehkä kysyä, eikö maailmassa ole muitakin kaupunkeja. On varmasti. Mutta me tykkäämme Krakovasta. Sinne on helppo mennä, kaupunki on meille jo tuttu ja silti joka kerta löytyy jotain uutta. Ei tarvitse suorittaa nähtävyyksiä eikä juosta paikasta toiseen, vaan voi tehdä juuri sitä, mikä sillä hetkellä huvittaa.
Ja lämpöä riitti. Suomessa olin ehtinyt palella kesälomalla ja Krakovassa olikin sitten noin kolmekymmentä astetta. Siinä oli ehkä vähän turhankin tehokas siirtymä Suomen kesästä oikeaan kesään.
Kävelimme paljon, söimme hyvin, kiertelimme second hand -liikkeissä ja kävimme uimassa. Kävimme Podgórzessa, Zakrzówekin uimapaikalla ja tietenkin Kazimierzissa. Löytyi uusia ravintoloita ja kauppoja, vaikka kuvittelen aina ennen matkaa, että kuudennella kerralla kaupunki olisi jo aika tuttu. Ei ole.
Krakova oli ehdottomasti kesän suurin yksittäinen muisto ja varmaan juuri siksi se oli melkein ainoa asia, jonka muistin heti, kun tätä haastetta aloin miettiä. Kaikki muu oli jotenkin jäänyt sen taakse.
Oliko se huono kesä sittenkään?
Kun nyt katson kesän kuvia, niin eihän kesä ollut pelkkä Krakova. Siellä oli aamukahvit meren rannalla, Helsinki, Suomenlinna, Söpön kanssa tehdyt pitkät lenkit, mökkipäivät, perheen kanssa vietetty aika, kirpputorit ja aivan valtava määrä käsitöitä. Oli myös paljon sellaisia päiviä, jolloin ei tapahtunut mitään erityistä.
Minähän olin lomalla. Seitsemän viikkoa. Ja taisin kaiken tämän sähläämisen, ompelemisen, matkustamisen ja kirpputoreilla juoksemisen välissä jopa levätä.
Kun kesää miettii nyt syksyllä, muistaa helposti kaiken sen, mikä jäi tekemättä. Yyteriin ei menty, mökillä ei oltu niin paljon kuin piti, saariretkiä ei tehty niin paljon kuin suunnittelin ja säästä olen varmaan valittanut riittävästi koko loppuelämäksi. Kun aloin kaivella niitä oikeita muistoja, niitä löytyikin aika paljon. Kesä 2026 ei todellakaan ollut sellainen kuin olin suunnitellut. Mutta aika hyvä siitä tuli silti. Tässä oli minun parhaat kesämuistot 2026.
Mukavaa lokakuun alkua!
Seuraa minua:
Muiden bloggaajien parhaat kesämuistot 2026:
jämälangoista neulottu bolero
Minulla oli taas kertynyt jämälankoja, tällä kertaa Novitan Isoveli-lankaa. Kerät olivat jääneet eri töistä, joten langoissa oli myös pieniä sävyeroja, mutta eipä se minua haitannut. Päätin tehdä langoista boleron, eikä minulla tietenkään ollut mitään ohjetta. Olen vain pistellyt menemään, sovittanut välillä ja katsonut, mitä tästä oikein tulee. Lopulta jämälangoista neulottu bolero söi lankavarastostani viiden kerän verran lankaa ja siitä tuli aivan ihana. Iso, lämmin, vähän överi ja juuri sellainen, jonka voisin aivan hyvin kuvitella päälleni jonnekin Tatravuorten maisemiin.
Jämälangoista neulottu bolero
Minulle kertyy jämälankoja aivan samalla tavalla kuin kankaita ja kaikenlaisia muitakin materiaaleja. Yhdestä työstä jää vähän, toisesta vähän enemmän ja niitä pieniä ja vähän suurempiakin keriä alkaa kummasti löytyä joka paikasta. Näitä Novitan Isoveli-lankoja oli jäänyt useammasta työstä ja koska kerät eivät ole kaikki samasta värjäyserästä, mukana on myös pieniä sävyeroja. Minusta se ei haittaa tässä yhtään. Tämä on jämälangoista tehty vaate ja se saa myös näyttää siltä. Itse asiassa minusta sävyerot tekevät neulepinnasta vain hauskemman näköisen.
Ja lankaa muuten meni tähän lopulta noin viisi kerää. Viisi! Jämälankojen kulutuksen kannalta siis aivan loistava projekti.
Ohjetta on aivan turha kysellä
Minulla ei ole sellaista.
En ole laskenut tätä varten mitään valmista ohjetta, vaan olen neulonut boleroa oikeastaan ihan fiiliksen mukaan. Välillä sovittanut, välillä jatkanut ja jossain vaiheessa päättänyt, että tuohon tarvitaan vielä vähän lisää. Ja sitten vielä vähän.
Tämähän on muuten aika tyypillinen tapani tehdä käsitöitä. Minulla saattaa olla päässä jonkinlainen ajatus siitä, mitä olen tekemässä, mutta se ei tarkoita, että lopputulos olisi täsmälleen samanlainen. Joskus se on paljon parempi. Tästä ainakin tuli.
Bolero ei ole mikään pieni hartioille heitettävä koriste, vaan halusin siitä oikeasti lämpimän. Se on sen verran pitkä, että se suojaa hyvin myös rinnusta, mikä on talvella aika oleellinen ominaisuus. Minä palelelen aivan tarpeeksi muutenkin, joten jos kerran neulon itselleni lämpimän vaatteen, niin sen pitää myös lämmittää.
Huppukin tästä löytyy ja se on aivan ihana. Hupun saa vedettyä kunnolla päähän ja yhtäkkiä koko vaate tuntuu vielä paljon lämpimämmältä. Ja sitten ovat tietenkin hihat.
Ilmapallohihat koska tavalliset olisivat aivan liian tylsät
Minähän rakastan isoja hihoja. Olen ommellut niitä, neulonut niitä ja tunkenut niitä vaatteisiin aina kun siihen on ollut pienikin mahdollisuus. Jos vaatteeseen voi tehdä puhvihihat tai ilmapallohihat, niin miksi ihmeessä tekisin tavalliset?
Niinpä tähänkin tuli aivan valtavat ilmapallohihat. Ja ne ovat ehkä koko boleron paras osa. Tai huppu on. Tai koko bolero. En osaa päättää.
Hihat tekevät tästä juuri sopivan överin. Bolero olisi varmasti ollut ihan kiva tavallisillakin hihoilla, mutta ihan kiva ei nyt varsinaisesti ollut se, mitä olin tekemässä. Halusin ison, lämpimän, muhkean ja näyttävän neuleen ja sellainen siitä myös tuli. Talvitakin alle näitä hihoja ei ehkä ihan helposti tungeta, mutta kaikkea ei voi saada.
Ihan täydellinen après-ski-vaate
Kun sain boleron valmiiksi ja vedin sen päälle, tiesin heti, missä tätä pitäisi käyttää. Zakopanessa! Tämä on aivan täydellinen après-ski-vaate. Sellainen, jonka vetäisin päälle laskettelun jälkeen, kun laskettelukamat saa vihdoin riisua ja voi vain olla lämpimästi. Huppu päähän, isot hihat, lämpimät housut ja kunnon talvikengät. Jossain taustalla tietenkin Tatravuoret ja ympärillä mielellään aivan järkyttävä määrä lunta. Nyt minulla on siis après-ski-bolero. Puuttuu enää se ski. Ja Zakopane. Mutta niitähän voi aina järjestää.
Minusta tässä bolerossa on myös jotain ihanan vanhanaikaista ja vähän satumaista. Iso huppu, valtavat hihat ja muhkea neulepinta eivät todellakaan tee siitä mitään huomaamatonta perusneuletta. Hyvä niin. Perusneuleita saa kaupasta.
Tämän parasta antia on kuitenkin se, että kaikki langat löytyivät valmiiksi omista varastoistani. En ostanut tätä varten yhtään uutta lankaa, vaan viiden kerän verran aikaisemmista töistä jääneitä lankoja muuttui kokonaiseksi vaatteeksi. Ja vielä sellaiseksi vaatteeksi, josta tykkään aivan hirmuisesti.
Minusta jämälankaprojekteissa on juuri tämä kaikkein hauskinta. Lopputuloksen ei tarvitse näyttää siltä, että kaikki on harkittu etukäteen viimeistä lankaa myöten. Sävyt saavat vähän vaihdella ja tekeminenkin saa elää matkan varrella. Minä en ainakaan kaipaa tähän täydellisyyttä. Tarvitsin valtavat hihat ja hupun. Ja ne minä sain. Ihan super ihana tuli!
Mukavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää ihania after ski asuja:
Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta