Viikon kiireiden ja monenlaisten työpäivien keskelle mahtui eilen jotakin aivan erityistä. Lähdimme nuorten kanssa Tampereelle Suomen Kädentaidot -messuille, paikkaan, jossa materiaalit, ideat, värit, taidot ja mielikuvitus kohtaavat valtavan monimuotoisena maailmana. Eilen, tänään ja huomenna – käsillä tekemisen maailma nuorten kanssa on tarina yhdestä messupäivästä, mutta samalla myös ajatuksista, jotka kulkevat paljon messuhallien seiniä kauemmas. Käsillä tekeminen ei ole vain kauniita esineitä, valmiita tuotteita tai taitavia tekijöitä. Se on mahdollisuuksia, oppimista, kokeilemista ja sitä, että ihminen saa nähdä, kuinka ideasta voi vähitellen syntyä jotakin konkreettista.

Eilen, tänään ja huomenna – käsillä tekemisen maailma nuorten kanssa

Messuhallien keskellä avautuu kokonainen maailma

Suomen Kädentaidot -messut ovat tänä vuonna juhlineet 30-vuotista taivaltaan. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen käsityön, suomalaisen osaamisen, kotimaisen designin ja lukemattomat erilaiset tekniikat. Neljä messuhallia ja satoja näytteilleasettajia muodostavat ympäristön, jossa käsillä tekemisen kirjo tuntuu lähes loputtomalta. Yhdessä nurkassa voi kohdata perinteisiä käsityötaitoja, toisessa moderneja materiaaleja ja kolmannessa jotakin sellaista, jonka olemassaolosta ei ehkä tiennyt ennen kuin osui sen kohdalle.

Messuilla kulkiessa huomaa, ettei käsityö ole yksi tarkasti rajattu asia. Se voi olla ompelua, neulomista, virkkaamista, korujen valmistamista, puutöitä, taidetta, muotoilua tai materiaalien aivan uudenlaista hyödyntämistä. Se voi olla vuosikymmenten aikana hioutunutta ammattitaitoa tai ensimmäinen haparoiva kokeilu, jossa tekijä vasta etsii omaa suuntaansa. Kaiken tämän keskellä on kuitenkin sama perusajatus: ihminen tekee jotakin omilla käsillään, omalla osaamisellaan ja omalla mielikuvituksellaan.

Minulle käsityöihmisenä tällainen ympäristö on luonnollisesti innostava. Materiaalit ja ideat saavat ajatukset liikkeelle, ja mielikuvitus alkaa helposti rakentaa omia suunnitelmiaan. Mutta tällä kertaa messupäivää katsottiin myös nuorisotyön näkökulmasta. Emme olleet siellä vain ihailemassa käsityömaailman tarjontaa, vaan kokemassa yhdessä jotakin uutta.

Käsillä tekeminen ei ole vain valmis tuote

Me elämme maailmassa, jossa lopputulokset ovat usein tärkeämpiä kuin itse tekeminen. Pitäisi osata, onnistua, valmistua, edetä ja saada aikaan. Valmiit tuotteet näyttävät kauniilta, mutta niiden taakse jää helposti piiloon kaikki se, mitä tekeminen oikeasti sisältää: kokeilut, epäonnistumiset, oivallukset, kärsivällisyys ja joskus myös pieni turhautuminen.

Käsillä tekemisessä on jotakin hyvin inhimillistä. Materiaali ei aina käyttäydy niin kuin toivoisi. Lanka saattaa mennä solmuun, ommel voi olla vino ja suunnitelma muuttua kesken kaiken. Joskus on aloitettava uudelleen. Joskus huomaa, että alkuperäinen idea ei ollutkaan paras mahdollinen. Ja joskus juuri vahingossa syntynyt ratkaisu on lopulta kaikkein kiinnostavin.

Tämä on mielestäni yksi käsillä tekemisen tärkeimmistä puolista. Se antaa tilaa keskeneräisyydelle. Kaiken ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla, eikä tekemisen arvoa voi mitata pelkästään sillä, miltä lopputulos näyttää. Matkan varrella voi oppia itsestään, omista taidoistaan ja siitä, kuinka monella tavalla ongelmia voi ratkaista.

Nuorisotyössä tällaisilla kokemuksilla on merkitystä. Kun nuori pääsee tutustumaan erilaisiin tekemisen tapoihin ja mahdollisuuksiin, hän voi löytää jotakin, joka tuntuu omalta. Kaikki eivät innostu samoista asioista, eikä tarvitsekaan. Luovuus ei ole yhden muotin sisällä asuva ominaisuus, vaan se voi näyttäytyä monella tavalla.

Eilen, tänään ja huomenna

Messujen tämänvuotinen slogan, Eilen, tänään ja huomenna, sopii käsillä tekemiseen kauniisti. Perinteet eivät ole vain menneisyyteen kuuluvaa nostalgiaa, vanhoja ohjeita tai sukupolvelta toiselle siirtyviä taitoja. Ne voivat olla myös elävää osaamista, joka saa uusia muotoja ja uusia tekijöitä.

Eilen joku opetteli taitonsa äidiltään, isoäidiltään tai käsityönopettajaltaan. Tänään joku toinen kokeilee samaa tekniikkaa aivan uudella tavalla. Huomenna taito voi saada uuden merkityksen, kun nuori yhdistää siihen oman ideansa, oman tyylinsä ja oman näkemyksensä.

Minusta on tärkeää, ettei käsityötaitoja nähdä vain jonakin, mitä pitäisi säilyttää muuttumattomana. Perinteitä voi kunnioittaa myös uudistamalla niitä. Vanha tekniikka voi olla uuden luomisen lähtökohta, ja tuttu materiaali voi päätyä aivan odottamattomaan käyttöön. Käsillä tekeminen ei ole pysähtynyt menneisyyteen. Se elää, hengittää ja muuttuu tekijöidensä mukana.

Ja juuri siksi nuorten mukanaolo tässä maailmassa on niin merkityksellistä. Kädentaidot eivät jatku itsestään. Ne tarvitsevat ihmisiä, jotka saavat kokeilla, innostua, kysyä, oppia ja löytää oman tapansa tehdä.

Luovuus on myös hyvinvointia

Käsillä tekeminen on minulle henkilökohtaisesti paljon enemmän kuin harrastus. Se on tapa ajatella, ilmaista itseäni ja välillä myös irrottautua arjen kiireistä. Kun istun ompelukoneen ääreen tai tartun materiaaleihin, ajatukset voivat alkaa kulkea aivan toiseen suuntaan. Arjen asiat eivät välttämättä katoa, mutta niiden rinnalle syntyy jotakin muuta.

Luova tekeminen voi tarjota hetken, jossa ei tarvitse suorittaa samalla tavalla kuin monessa muussa elämän osa-alueessa. Saa keskittyä materiaaliin, väreihin, muotoihin ja omaan ideaan. Saa kokeilla. Saa muuttaa mieltään. Saa tehdä jotakin, joka ei ole välttämättä kenellekään muulle tarpeellista, mutta joka tuntuu itselle tärkeältä.

Hyvinvointi ei aina synny suurista ja näyttävistä asioista. Se voi rakentua pienistä kokemuksista, joissa ihminen huomaa osaavansa, oppivansa tai pystyvänsä vaikuttamaan johonkin. Käsillä tekeminen voi tarjota tällaisia hetkiä. Se voi vahvistaa tunnetta omasta toimijuudesta ja antaa tilaa luovuudelle silloinkin, kun muu elämä tuntuu kiireiseltä tai kuormittavalta.

Nuorisotyössä hyvinvointi ei ole vain puhetta hyvinvoinnista. Se voi olla myös yhteisiä kokemuksia, uusia ympäristöjä, mahdollisuuksia tutustua erilaisiin asioihin ja tilaisuuksia löytää omia kiinnostuksen kohteita. Eilinen messupäivä oli yksi tällainen kokemus.

Kaiken ei tarvitse olla valmista

Kun ajattelen käsillä tekemistä, ajattelen myös sitä, kuinka tärkeää on antaa ihmiselle lupa olla keskeneräinen. Meidän ei tarvitse olla valmiita osaajia ennen kuin voimme kokeilla jotakin uutta. Ei tarvitse omistaa täydellisiä välineitä, hallita kaikkia tekniikoita tai tietää etukäteen, mitä tekemisestä syntyy. Joskus riittää, että jokin herättää uteliaisuuden.

Ehkä messuilla nähty materiaali jää mieleen. Ehkä jokin tekniikka tuntuu kiinnostavalta. Ehkä nuori huomaa, että käsillä tekeminen voisi olla jotakin, jota hän haluaa kokeilla myöhemmin. Tai ehkä päivä on vain mukava yhteinen kokemus, jonka merkitystä ei tarvitse heti osata sanoittaa.

Kaikkien kokemusten ei tarvitse muuttua suuriksi oivalluksiksi. Joskus niiden arvo näkyy vasta myöhemmin. Ehkä innostus herää uudelleen, ehkä jokin taito löytyy vuosien päästä, ehkä muisto yhteisestä päivästä jää mieleen. Me emme aina tiedä, millaisia siemeniä kylvämme. Mutta voimme tarjota mahdollisuuksia.

Ja ehkä juuri siinä on yksi nuorisotyön ja käsillä tekemisen kauneimmista yhteisistä ajatuksista: emme voi päättää toisen puolesta, mitä hänestä tulee tai mistä hän innostuu. Voimme kuitenkin avata ovia, näyttää vaihtoehtoja ja antaa tilaa löytämiselle.

Eilen kuljimme nuorten kanssa käsityön ja luovuuden maailmassa. Tänään nuo kokemukset ovat muistoja ja ajatuksia. Huomenna niistä voi kasvaa jotakin aivan uutta. Käsillä tekeminen ei ole vain sitä, mitä syntyy käsissämme. Se on myös sitä, mitä tapahtuu ihmisessä tekemisen aikana. Tulevaisuuden huominen on käsillä tekemisen maailma nuorten kanssa.

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Blogit.fi

Pinterest

Viikko on ollut täynnä kiirettä, stressiä ja kaikenlaisia hoidettavia asioita. Sellaisia päiviä, jolloin ajatukset juoksevat jo seuraavaan tehtävään ennen kuin edellinen on edes valmis. Päänsärky muistuttaa olemassaolostaan, hartiat tuntuvat kantavan enemmän kuin niiden kuuluisi ja mieli kaipaisi hetkeä, jolloin mitään ei tarvitsisi suorittaa. Tänäänkin työpäivä jatkuu Tampereen Kädentaitomessujen retkellä, joten rauhallinen viikonloppu ei aivan vielä siintänyt horisontissa. Silti ajattelen, että valmiita vaatteita ja keskeneräisiä tarinoita voi olla juuri oikea aihe tähän hetkeen. Sillä kaiken kiireen keskellä on myös toinen maailma, sellainen, jossa käsillä tekeminen antaa ajatuksille uuden suunnan ja jossa ompelukoneen äärellä syntyy jotakin konkreettista, kaunista ja aivan omaa.

Valmiita vaatteita ja keskeneräisiä tarinoita

Kun kiire asettuu kehoon

On kummallista, miten stressi voi kulkea mukana koko päivän, vaikka välillä yrittäisi pysähtyä. Se ei aina näyttäydy suurina dramaattisina tunteina, vaan saattaa hiipiä arkeen pieninä tuntemuksina. Päänsärkynä, hartioiden kiristymisenä, levottomuutena tai sellaisena väsymyksenä, jota ei tunnu saavan pois edes nukkumalla. Päivän tehtävät pyörivät mielessä kuin loputon karuselli, ja vaikka keho olisi jo valmis lepäämään, ajatukset eivät välttämättä suostu hiljenemään.

Kiireinen viikko voi olla kuin näkymätön kerros, joka asettuu ihmisen päälle. Ensin yksi asia, sitten toinen, kolmas ja neljäs. Puheluita, aikatauluja, kohtaamisia, vastuita ja pieniä asioita, jotka kaikki tuntuvat vaativan huomiota juuri nyt. Sitä saattaa huomata olevansa jatkuvasti liikkeessä, mutta samalla jollakin tavalla kaukana itsestään. Päivästä toiseen kulkee eteenpäin, kunnes keho muistuttaa, ettei se ole mikään loputtomasti käyvä kone.

Minusta stressissä on jotakin erityisen kuluttavaa juuri siinä, ettei se aina jätä selkeää jälkeä. Se ei ole näkyvä esine, jonka voisi nostaa pöydälle ja todeta, että tuossa se nyt on. Se on pikemminkin tunne, joka voi kerääntyä sisälle ja saada tavallisetkin asiat tuntumaan painavammilta. Ja joskus sitä kaipaa vain jotakin, joka katkaisee tämän jatkuvan ajatusten virran.

Käsillä tekeminen on oma maailmansa

Minulle käsityöt ovat paljon enemmän kuin valmiiden vaatteiden, asusteiden tai muiden luomusten tekemistä. Ne ovat myös tapa siirtyä hetkeksi toiseen maailmaan. Sellaiseen, jossa ajatukset eivät välttämättä pyöri työpäivän tapahtumissa, vaan materiaalissa, väreissä, muodoissa ja siinä, mitä seuraavaksi voisi syntyä.

Kun kangas levitetään pöydälle, kun sakset leikkaavat materiaalin läpi tai ompelukone alkaa surista, tapahtuu jotakin hyvin konkreettista. Ajatukset saavat uuden kohteen. Käsillä on tekemistä, silmillä seurattavaa ja mielikuvituksella tilaa liikkua. Ei tarvitse ratkaista koko maailmaa, eikä kaikkien päivän asioiden tarvitse olla valmiita. Voi keskittyä yhteen saumaan, yhteen yksityiskohtaan tai siihen, miten erilaiset materiaalit asettuvat toistensa rinnalle.

Käsillä tekeminen ei tietenkään poista stressiä kuin taikaiskusta, eikä ompelukone ole mikään ihmeellinen lääke kaikkiin kehon tuntemuksiin. Mutta minulle se voi tarjota hengähdyspaikan. Hetken, jolloin tekeminen tuntuu mielekkäältä ja jossa oma huomio saa siirtyä pois kiireen vaatimuksista. Joskus juuri se pieni siirtymä on arvokas.

Käsityöt ovat myös ihanan armottoman konkreettisia. Kangas ei kysy, kuinka monta sähköpostia olen saanut. Se ei tiedä, kuinka kiireinen viikko on ollut tai kuinka monta asiaa pitäisi vielä ehtiä hoitaa. Se vain odottaa, että sille annetaan uusi muoto.

Ompeluhuoneessa odottaa kokonainen tarinoiden maailma

Ja sitten on ne vaatteet, jotka olen jo ommellut, mutta joita en ole vielä kunnolla esitellyt VillaNannassa. Ompelutöitä, jotka ovat valmistuneet omana aikanaan, mutta joiden tarina blogissa on jäänyt odottamaan. Kaikki eivät ole päässeet kuvattaviksi päälläni, eikä jokaisesta ole tullut sellaista julkaisua, jossa vaatteen yksityiskohdat pääsisivät kunnolla esille.

Ehkä juuri tässä piilee käsitöiden yksi hauska puoli. Valmis vaate ei tarkoita, että sen tarina olisi valmis. Se voi odottaa nuken päälle puettuna, tasokuvana tai ompeluhuoneen hyllyllä sitä hetkeä, jolloin sille löytyy sopiva paikka. Vaatteet ovat olemassa, vaikka niitä ei olisi vielä esitelty. Niiden valmistumisen hetki on jo tapahtunut, mutta niiden näkyväksi tekeminen voi tulla myöhemmin.

Minulla onkin ajatuksena tuoda näitä omia luomuksiani esille vähitellen. Nuken päällä kuvattuna vaatteesta voi nähdä sen muodon ja siluetin. Tasokuvissa puolestaan pääsevät esiin materiaalit, kuosit, tekstuurit ja pienet yksityiskohdat, jotka saattavat muuten jäädä huomaamatta. Jokainen vaate ansaitsee tulla katsotuksi omana kokonaisuutenaan, eikä kaikkien tarvitse olla samanlaisia tai samasta projektista.

Tässä on myös jotakin ihanan vapauttavaa. Kaikkea ei tarvitse tehdä juuri nyt. Kaikkien käsitöiden ei tarvitse valmistua samanaikaisesti blogijulkaisujen kanssa. Joskus elämä kulkee edellä ja dokumentointi seuraa perässä. Ja ehkä se on ihan hyvä niin.

Luovuus ei ole suoritus

Olen välillä miettinyt, kuinka helposti myös harrastuksista voi tulla suorittamista. Ensin tehdään käsityö, sitten se pitäisi kuvata, kirjoittaa siitä postaus, jakaa sosiaaliseen mediaan ja ehkä vielä keksiä sille jokin kiinnostava näkökulma. Luovasta tekemisestä voi huomaamatta muodostua uusi tehtävälista, jonka äärellä pitäisi jälleen olla tehokas ja aikaansaava.

Mutta eihän käsityön tarvitse olla sitä.

Käsillä tekemisen ilo voi olla myös siinä, ettei valmiista työstä tarvitse heti kertoa kenellekään. Voi ommella vain omaksi ilokseen. Voi tehdä vaatteen, jota ei koskaan kuvata. Voi kokeilla jotakin uutta ja antaa sen olla. Voi myös palata vanhaan työhön vuosien kuluttua ja huomata, että siinä on edelleen jotakin ihanaa.

VillaNannassa haluan pitää mukana juuri tämän ajatuksen. Käsityöt eivät ole vain sisältöä, vaan ne ovat osa elämää. Osa sitä, miten käytän mielikuvitustani, miten hyödynnän materiaaleja ja miten rakennan ympärilleni asioita, joista pidän. Joskus blogijuttu syntyy nopeasti, joskus se odottaa. Ja joskus valmis vaate pääsee esille vasta paljon myöhemmin. Tänään valmiita vaatteita ja keskeneräisiä tarinoita on se postaus, jonka haluan jakaa teidän kanssa.

Kaikki ei tarvitse olla valmista juuri nyt

Tämän viikon jälkeen ajattelen, että ehkä tärkeintä ei ole saada kaikkea tehtyä, vaan löytää pieniä hetkiä, joissa oma olo saa muuttua. Kiire ei aina anna tilaa pysähtymiselle, mutta luovuus voi tarjota siihen omanlaisensa oven. Käsillä tekeminen voi olla tapa palata hetkeksi siihen, mikä tuntuu omalta ja mielekkäältä.

Tänään suuntaan Tampereen Kädentaitomessuille, keskelle käsityöihmisten maailmaa, materiaaleja, ideoita ja kaikkea sellaista, joka saa mielikuvituksen jälleen liikkeelle. Retki ei ehkä ole kaikkein rauhallisin tapa viettää viikonloppua, mutta siinä on ainakin jotakin sellaista, mistä saan iloa. Ja ehkä messujen jälkeen ompeluhuoneessa odottavat vaatteet näyttäytyvät taas uusien ajatusten kautta.

Minun ei tarvitse saada kaikkea valmiiksi tänään. Ei kaikkia blogitekstejä, ei kaikkia kuvia eikä kaikkia ajatuksia. Vaatteet odottavat. Tarinat odottavat. Ja ompelukonekin on siellä, kun seuraavan kerran kaipaan hetkeä, jossa maailma saa olla vähän hiljaisempi.

Ehkä juuri siinä on käsillä tekemisen kauneus: se ei vaadi, että elämä olisi täydellisen järjestyksessä. Se tarjoaa mahdollisuuden tehdä jotakin omaa keskeneräisenkin elämän keskellä. Ja joskus se on enemmän kuin tarpeeksi.

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Blogit.fi

Pinterest

Lue vielä – käsillä tekemisen ja luovuuden tarinoita

• Käden ja sydämen liitto – ompelun ja käsitöiden flow-tilasta, jossa mieli hiljenee ja tekeminen alkaa virrata.

• Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste – ompelun vaiheista, keskeneräisyydestä ja siitä, ettei kaikkea tarvitse saada valmiiksi kiireellä.

• Inhoan käsitöitä – käsitöiden ristiriitaisesta luonteesta: välillä turhauttavaa, mutta silti merkityksellistä.

• Minulta kysyttiin: Mistä saan ideat ompeluihini – siitä, kuinka ideat syntyvät ja kuinka luovuus voi olla jatkuva, joskus uuvuttavakin virta.

• Työni on käsillä tekemistä – käsillä tekemisestä osana nuorisotyötä ja hyvinvointia.