Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
0
Hyvä vaatekaappi ei tarkoita minulle täydellistä vaatekaappia. Sen ei tarvitse olla minimalistinen, värien ei tarvitse sointua täydellisesti keskenään eikä jokaisen vaatteen tarvitse sopia viiden muun kanssa. Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, siellä on minusta jotain paljon tärkeämpää kohdallaan. Sellainen vaatekaappi saa olla runsas, vähän rönsyilevä ja täynnä keskenään aivan erilaisiakin vaatteita, kunhan siellä olevat vaatteet tuntuvat omilta. Viime viikkoina olen käynyt omia vaatekaappejani läpi ja samalla huomannut miettiväni paljon sitä, miksi joistakin vaatteista tulee lempivaatteita ja toiset jäävät kaappiin, vaikka niissä ei olisi varsinaisesti mitään vikaa.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
Instagramissa kirjoitin tällä viikolla muutamia ajatuksia vaatekaapista ja pukeutumisesta, ja huomasin aiheen olevan sellainen, ettei sitä oikeastaan saa mahdutettua muutamaan kuvaan. Minusta vaatekaapin tärkein tehtävä ei ole näyttää hyvältä silloin, kun sen ovet avaa. Sen pitäisi toimia silloin, kun sieltä pitäisi aamulla löytää jotain päälle.
Olen huomannut tämän erityisen hyvin nyt, kun olen käynyt vaatekaappejani läpi. Vaatteita minulta ei todellakaan puutu, mutta suuri määrä vaatteita ei itsessään tee pukeutumisesta helppoa tai hauskaa. Paljon tärkeämpää on se, millaisia vaatteita siellä on, muistanko niiden olemassaolon ja haluanko oikeasti pukea niitä päälleni.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, on vaatekriisit selätetty ja aina kun avaat kaapin ovet, löydät monenlaista kivaa asua.
Tyhjän vaatekaapin syndrooma ei johdu vaatteiden määrästä
Tiedätte varmasti sen tunteen, kun seisoo täyden vaatekaapin edessä ja ajattelee, ettei ole mitään päällepantavaa. Minusta sitä kutsutaan vähän hassusti tyhjän vaatekaapin syndroomaksi, sillä yleensä kaappi ei ole tyhjä. Ongelma on melkein päinvastainen.
Kaapissa voi olla valtavasti vaatteita, mutta jos ne eivät sovi omaan elämään, omaan vartaloon tai omaan tapaan pukeutua, niiden määrä ei auta yhtään. Mukana voi olla vaatteita, jotka odottavat jotakin tiettyä tilaisuutta, väärää vuodenaikaa tai sitä kuuluisaa päivää, jolloin niitä ehkä joskus käyttäisi. Sitten niiden keskellä ovat ne vaatteet, joita oikeasti käyttää, mutta niitä ei välttämättä edes näe.
Minulla on paljon vaatteita enkä koe sitä ongelmaksi. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, etten tavoittele pientä kapselivaatekaappia. Sen sijaan haluan nähdä, mitä minulla on. Runsas vaatekaappi ja hallitsematon vaatekaappi ovat minusta kaksi aivan eri asiaa.
Shoppaile välillä omassa vaatekaapissasi
Tämä on ollut ehkä hauskin osa koko vaatekaappioperaatiota. Olen löytänyt omia vaatteitani.
Kuulostaa vähän järjettömältä, koska tietenkin tiesin niiden olevan minun vaatteitani ja tietenkin olen ne joskus kaappiin laittanut. Silti vastaan on tullut vaatteita, jotka olen käytännössä unohtanut. Kun sellaisen pukee pitkän ajan jälkeen uudelleen päälle, tunne voi olla melkein sama kuin olisi löytänyt jotain kirpputorilta. Paitsi ettei tarvitse maksaa mitään eikä kantaa kotiin yhtään uutta vaatetta.
Ja tässä kohtaa olen edelleen eri mieltä siitä neuvosta, että käyttämätön vaate pitäisi automaattisesti poistaa, jos sitä ei ole käyttänyt vuoteen. Minulla on vaatteita, jotka ovat levänneet paljon pidempään ja palanneet myöhemmin käyttöön. Jos pidän vaatteesta edelleen ja sillä on paikka kaapissani, en tarvitse sille vuosittaista käyttökiintiötä.
Ehkä omassa vaatekaapissa pitäisi vain käydä useammin ostoksilla. Nostaa esiin jotain, mitä ei ole käyttänyt pitkään, pukea se päälle ja katsoa uudelleen. Joskus uusi lempiasu voi löytyä sieltä, missä se on odottanut jo vuosia.
Pukeudu sille vartalolle, joka sinulla on nyt
Tämä on minusta yksi tärkeimmistä asioista pukeutumisessa ja samalla yllättävän vaikea. Vartalo muuttuu elämän aikana. Minunkin vartaloni on ollut eri kokoinen ja eri muotoinen eri aikoina, ja vaatekaapissa nuo eri ajat näkyvät helposti. Vaatteen tehtävä on kuitenkin sopia minulle eikä minun tehtäväni ole sopia vaatteeseen.
En halua avata aamulla vaatekaappia ja nähdä ensimmäisenä vaatetta, joka kertoo minulle, minkä kokoinen minun joskus pitäisi taas olla. Haluan nähdä vaatteen, jonka voin pukea tänään. Jos housut eivät mene kiinni, niiden kokolappu ei kerro mitään minun arvostani. Se kertoo ainoastaan, etteivät kyseiset housut sovi minulle tällä hetkellä.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Vaatteen ei tarvitse piilottaa vartaloa, pienentää sitä tai saada sitä näyttämään joltain toiselta. Minä pidän esimerkiksi vaatteista, jotka korostavat vyötäröäni ja vartaloni muotoja. Pukeutumisen pitäisi tuottaa iloa sille ihmiselle, joka peilissä on nyt, eikä jollekin menneelle tai kuvitellulle versiolle hänestä.
Lempivaatetta ei tarvitse opetella rakastamaan
Joskus vaatetta sovittaessa tietää heti, että tämä on ihana. Ja joskus taas seisoo sovituskopissa, kääntelee vaatetta, vetää sitä vähän yhdestä kohdasta, miettii oikeita kenkiä ja yrittää vakuuttaa itselleen, että ehkä tämä kotona näyttää paremmalta.
Olen oppinut luottamaan ensimmäiseen tunteeseen aika paljon enemmän. Jos vaate tuntuu heti ihanalta, se päätyy todennäköisemmin myös käyttöön. Jos joudun jo ennen ostamista keksimään perusteluja sille, miksi minun pitäisi pitää siitä, lähtökohta ei ole kovin hyvä.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö jokin kummallinen vaate voisi vaatia vähän totuttelua tai etteikö kirpputorilta voisi löytyä jotain, jonka mahdollisuuden näkee vasta myöhemmin. Ompelijana katson vaatteita muutenkin välillä vähän eri tavalla, koska näen helposti myös sen, mitä niistä voisi tulla. Mutta valmiiksi käyttöön ostettavan vaatteen pitäisi minusta tuntua hyvältä jo siellä sovituskopissa.
Sovita aina, kokolappu ei tunne sinun vartaloasi
Samasta syystä sovitan vaatteita aina kun mahdollista. Kaksi saman kokoista vaatetta voivat istua täysin eri tavalla, eikä kokomerkintä kerro vartalon mittasuhteista juuri mitään.
Tämän tietää erityisen hyvin silloin, kun ompelee itse. Pelkkä rinnanympärys, vyötärönympärys tai lantionympärys ei kerro, missä kohdassa vartaloa nämä mitat sijaitsevat. Ihmisillä on eri pituisia selkiä, eri korkuisia vyötäröitä, erilaisia hartioita, rintoja ja lantioita. Siksi sama vaate voi olla toiselle täydellinen ja toiselle aivan mahdoton, vaikka molempien vaatekoko olisi sama.
Sovituskoppi ei siis ole paikka, jossa tarkastetaan, sopiiko minun vartaloni vaatteeseen. Siellä tarkastetaan, sopiiko vaate minun vartalolleni.
Valitse vaatteita, jotka nostavat mielialaa
Lempivaatteen ei tarvitse olla järkevä. Se voi olla aivan liian näyttävä tavalliseen tiistaihin, kummallisen värinen, röyhelöinen, leopardikuvioinen, valtava tai muuten sellainen, ettei sitä ehkä löydy yhdestäkään täydellisen vaatekaapin rakennusohjeesta. Jos sen pukeminen tekee hyvälle tuulelle, se tekee jo jotain hyvin tärkeää.
Minulle pukeutuminen on aina ollut myös leikkiä. Joskus haluan pukeutua romanttisesti, joskus tomboy-tyylisesti ja joskus yhdistän asioita, joiden ei ehkä jonkun tyylisäännön mukaan edes pitäisi kuulua yhteen. Tavallisena päivänä voin puolestaan pukea farkut ja neuleen eikä siinäkään ole mitään väärää. Minun ei tarvitse näyttää joka päivä samalta todistaakseni, että minulla on oma tyyli.
Juuri siksi haluan vaatekaappiini erilaisia vaatteita. En tarvitse täydellistä vaatekaappia. Tarvitsen vaatteita, joiden avulla voin pukeutua sen päivän fiilikseen.
Rakenna vaatekaappi josta tekee mieli pukeutua
Ehkä tämä on lopulta kaiken ydin. Minusta hyvä vaatekaappi ei ole tietyn kokoinen eikä sitä voi rakentaa yhdellä valmiilla vaateluettelolla. Toiselle täydellinen vaatekaappi voi sisältää kaksikymmentä tarkkaan valittua vaatetta, toiselle kaksisataa. Minun kaappini tulee varmasti jatkossakin olemaan lähempänä jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Haluan kuitenkin avata kaapin oven ja nähdä siellä minut. Haluan nähdä itse tekemiäni vaatteita, kirpputorilöytöjä, vuosia vanhoja lempivaatteita, kummallisia kokeiluja, romanttisia röyhelöitä, farkkuja, neuleita ja niitä voimavaatteita, jotka pelastavat päivän silloin, kun mikään muu ei tunnu hyvältä. Kaiken ei tarvitse sopia kaiken kanssa eikä jokaisen vaatteen tarvitse olla tehokkaassa kierrossa koko ajan.
Mutta niiden pitäisi saada minut haluamaan pukeutua. Sillä ehkä tyhjän vaatekaapin syndrooman vastakohta ei olekaan täysi vaatekaappi. Se on vaatekaappi, jonka avatessa tekee mieli pukea jotain päälle.
Millainen vaatekaappi saa sinut haluamaan pukeutua? Löytyykö sieltä paljon erilaisia vaihtoehtoja vai muutama tarkkaan valittu lempivaate? Ja koska viimeksi olet käynyt ostoksilla ihan omassa vaatekaapissasi?
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Lisää luettavaa aiheesta:
Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma
paluu Linnanmäen kauhufestivaalille vuosien jälkeen
Edellisestä kerrastamme oli vierähtänyt jo monta vuotta, joten paluu Linnanmäen kauhufestivaalille vuosien jälkeen tuntui melkein siltä kuin olisimme menneet kokonaan uuteen tapahtumaan. Olimme Iik!Weekillä aikaisemminkin silloin, kun nuorimmaisemme oli vielä ihan pieni. Omissa muistikuvissani päivällä oli enemmän lapsille sopivaa ohjelmaa ja illan pimetessä tunnelma muuttui vanhemmalle yleisölle suunnatuksi. Nyt lapset ovat kasvaneet, tapahtumakin on kasvanut ja tänä vuonna Iik!Week viettää jo 10-vuotisjuhlavuottaan. Oli siis korkea aika palata katsomaan, miltä syksyinen Linnanmäki näyttää, kun ilta pimenee ja huvipuiston valtaavat zombit, kummitukset ja muut enemmän tai vähemmän epämääräiset kulkijat.
paluu Linnanmäen kauhufestivaalille vuosien jälkeen – Iik!Week 2026
Ensimmäinen Iik!Week järjestettiin Linnanmäellä vuonna 2016, joten tänä syksynä kauhufestivaali järjestetään jo kymmenettä kertaa. Tapahtuma on vuosien aikana kasvanut melkoisesti, ja tänä vuonna Linnanmäki täyttyy neljän viikonlopun ajan kauhukohteista, erilaisista teema-alueista ja kauhuhahmoista. Iik!Week alkoi tänä vuonna 11.9. ja jatkuu viikonloppuisin aina 4.10. saakka.
Meille Iik!Week ei siis ollut aivan uusi tuttavuus, mutta aikaa edellisestä vierailusta oli niin paljon, että muistikuvatkin ovat jo vähän hämäriä. Muistan kuitenkin hyvin sen, että olimme siellä nuorimmaisen ollessa vielä pieni ja tapahtumassa pystyi viettämään aikaa myös lapsen kanssa. Nyt tilanne on toinen jo ihan meidän perheessämme, mutta myös tämän vuoden tapahtuma on selvästi suunnattu vanhemmalle yleisölle. Koko tapahtuma-alueen ikäsuositus on 12 vuotta, varsinaisten kauhukohteiden pääsääntöisesti 15 vuotta ja Painajaisen 18 vuotta.
Linnanmäki näyttää pimeässä aivan erilaiselta
Minusta yksi Iik!Weekin parhaista puolista on oikeastaan itse Linnanmäki. Kesällä se on valoisa, värikäs ja täynnä ihan toisenlaista tunnelmaa, mutta syksyn pimeydessä sama paikka muuttuu todella paljon. Valot, savut, äänet ja ympäri puistoa liikkuvat hahmot tekevät tutuistakin paikoista erilaisia. Eikä aina tarvitse edes mennä varsinaiseen kauhukohteeseen, sillä niitä hahmoja tulee vastaan ihan siellä missä itsekin kulkee.
Ja yhden kanssa minä sitten säikähdinkin ihan kunnolla. Sellainen tilanne on tietenkin jälkikäteen paljon hauskempi kuin sillä sekunnilla, kun joku ilmestyy yhtäkkiä liian lähelle. Minä kyllä tiedän meneväni kauhutapahtumaan, tiedän siellä olevan säikyttelijöitä ja osaan vieläpä odottaa niitä. Silti onnistun säikähtämään.
Tämän vuoden Iik!Weekissä on neljä varsinaista kauhukohdetta: Painajainen, Kammokuja, Pimeyden Karuselli ja Zombimarket. Lisäksi puistossa on neljä kauhualuetta: Hautausmaa, Kauhujen tivoli, Dystopia ja Manala. Kauhukohteet avautuvat tapahtumapäivinä kello 16, joten tunnelma muuttuu vielä paremmaksi sitä mukaa, kun syysilta pimenee.
Kauhua, huvipuistolaitteita ja yksi täysin odottamaton yksisarvinen
Iik!Week ei tietenkään tarkoita sitä, että koko ilta pitäisi viettää kauhusta kiljuen. Suurin osa Linnanmäen huvilaitteista on tapahtuman aikana käytössä, ja jotenkin tavallinen huvipuistoilu tuntuu syysiltana aivan erilaiselta kuin keskellä kesää. Meillä iltaan mahtui kauhutunnelman lisäksi myös jotain sellaista, mitä en todellakaan ollut osannut odottaa.
Mies nimittäin osti yhdeltä pelikojulta yhden heiton. Siis yhden. Hän antoi repun minulle, riisui takkinsa, pomputteli palloa hetken ja heitti sen sen jälkeen sukkana koriin. Minä ja pelikojulla ollut tyttö jäimme molemmat katsomaan tapahtunutta vähän hämmentyneinä, koska en todellakaan ollut varautunut siihen, että yhdellä ainoalla yrityksellä lähdetään palkinto kainalossa. Ja niin minä sain Cuddle Crew -yksisarvisen.
Tietenkään tilanteesta ei ole videota, koska enhän minä voinut tietää, että juuri se yksi heitto olisi pitänyt kuvata. En edes uskonut hänen saavan palloa koriin. Ehkä juuri siksi tilanteesta tuli niin koominen: hän valmistautui yhteen huvipuistoheittoon riisumalla takkinsakin, pomputteli palloa ja sitten vain heitti sen koriin kuin siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä. Minä ja pelikojun tyttö olimme asiasta huomattavasti enemmän hämmästyneitä.
Minä sain illan aikana myös sarvet päähäni, joten lopputuloksena taisin poistua kauhufestivaalilta pehmoyksisarvisen ja sarvien kanssa. Ei ehkä aivan se perinteisin saalis kauhufestivaalilta, mutta erittäin onnistunut sellainen.
Iik!Week on muuttunut ja niin olemme mekin
Ehkä juuri vuosien väli teki tästä vierailusta tavallista kiinnostavamman. Kun kävimme Iik!Weekillä aikaisemmin, elämä oli aivan eri vaiheessa. Mukana oli pieni lapsi ja tapahtumaa katsoi väistämättä myös sen kautta, mitä lapsen kanssa pystyi tekemään. Nyt samaan paikkaan palasi aivan toisessa elämäntilanteessa ja samalla huomasi, kuinka paljon tapahtumakin on ehtinyt muuttua.
Kymmenessä vuodessa Iik!Week on kasvanut ensimmäisestä vuoden 2016 tapahtumasta kokonaiseksi kauhufestivaaliksi. Kauhu ei rajoitu vain muutamaan erilliseen kohteeseen, vaan tunnelmaa rakennetaan ympäri huvipuistoa. Minusta juuri se tekee tapahtumasta kiinnostavan myös silloin, jos ei halua viettää koko iltaa kulkemalla kauhukohteesta toiseen. Voi vain kävellä ympäriinsä, katsella kaikkea ympärillä tapahtuvaa ja nauttia siitä, kuinka erilaiseksi tuttu huvipuisto muuttuu pimeässä.
Ja aikuisena Linnanmäelle menemisessä on muutenkin jotain hauskaa. Minun ei tarvitse päästä jokaiseen laitteeseen eikä suorittaa koko puistoa. Voin kulkea ympäriinsä, katsella, vähän säikähtää, nauraa itselleni ja näköjään välillä päätyä kotiin pehmoyksisarvisen kanssa.
Syyskuun ilta on oikeasti kylmä
Yhden asian opin tällä kertaa jälleen kerran: syyskuun ilta Linnanmäellä on syyskuun ilta. Olin mielestäni pukeutunut lämpimästi, mutta minulla oli silti kylmä. Päivällä lämpötila voi vielä hämätä, mutta kun seisoskelee ulkona useamman tunnin, ilta pimenee ja tuuli käy, kylmyys alkaa kyllä tuntua.
Eli jos itse olisin vielä menossa tämän syksyn Iik!Weekille, ottaisin mieluummin yhden lämpimän kerroksen liikaa kuin liian vähän. Minulla oli mukana lämpimiä vaatteita ja silti olisin voinut ottaa vielä lisää. Tässä kohtaa tyyli saa minun puolestani hetkeksi väistyä sen tieltä, ettei tarvitse viettää loppuiltaa hampaat kalisten.
Jos olet vielä menossa Iik!Weekille
Tämän vuoden Iik!Week jatkuu 4.10. saakka, joten tapahtumaan ehtii vielä. Tapahtumaan voi ostaa joko pelkän aluelipun tai Isohupi-rannekkeen. Aluelipulla pääsee tapahtuma-alueelle ja kauhualueille, mutta varsinaiset kauhukohteet ja huvilaitteet eivät kuulu siihen. Isohupi puolestaan sisältää sisäänpääsyn lisäksi huvilaitteet ja kauhukohteet niiden omat pituus-, ikä- ja turvallisuusrajat huomioiden.
Nuorempien kanssa kannattaa huomioida myös ikäsuositukset. Koko Iik!Week-alueen suositus on 12+, varsinaisten kauhukohteiden pääsääntöisesti 15+ ja Painajaisen 18+. Tarkat tapahtumapäivät, aukioloajat ja lippujen tämänhetkiset hinnat tarkistaisin vielä Linnanmäen omilta sivuilta ennen lähtöä, sillä ne ovat juuri sellaisia tietoja, jotka voivat muuttua.
Meillä oli hauska ilta ja oli kiinnostavaa palata Iik!Weekille näin monen vuoden jälkeen. Ehkä kaikkein hauskinta oli huomata, ettei tällaisessa tapahtumassa tarvitse edes olla varsinainen kauhufani. Minulle ilta oli yhtä paljon syksyistä Linnanmäkeä, tunnelmaa, ihmisten katselua ja yhdessä olemista kuin itse kauhua. Ja jos samalla saa yhden kunnon säikähdyksen, sarvet päähänsä ja yksisarvisen kainaloon, niin eihän sitä voi kovin epäonnistuneena iltana pitää. Meidän paluu Linnanmäen kauhufestivaalille vuosien jälkeen oli onnistunut kokemus.
Oletko sinä käynyt Iik!Weekillä ja oletko niitä, jotka nauttivat säikyttelystä, vai kierrätkö kauhuhahmot mahdollisimman kaukaa?
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lisää Linnanmäen tapahtumia: