Inhoan käsitöitä
0
Yksi Instagramissa jakamistani kymmenestä faktasta saattaa kuulostaa vähintäänkin oudolta ihmiseltä, jonka elämässä ompelukoneet, langat, kankaat ja keskeneräiset projektit ovat jatkuvasti läsnä. Inhoan käsitöitä. Ihan oikeasti. Tekeminen on usein tylsää, puuduttavaa ja välillä hermotkin menevät. Silti palaan niiden pariin aina uudelleen. Ehkä siksi käsityösuhteeni onkin paljon kiinnostavampi kuin yksinkertainen ”rakastan käsitöitä”.
Inhoan käsitöitä
Kun sanon inhoavani käsitöitä, en oikeastaan edes liioittele kovin paljon. Käsitöihin liitetään usein ihana mielikuva rauhallisesta tekemisestä: lankakerä vieressä, kuppi teetä pöydällä ja tyytyväinen ihminen nautiskelemassa jokaisesta silmukasta. Minun todellisuuteni näyttää välillä vähän toiselta.
On lankakasoja, keskeneräisiä töitä ja projekteja, joiden loppuun saattaminen ei huvittaisi enää yhtään. Ompelukone temppuilee juuri silloin, kun pitäisi saada nopeasti valmista. Sauma menee vinoon. Jotain joutuu purkamaan. Kuminauha ei käyttäydy niin kuin olin suunnitellut. Lanka loppuu väärällä hetkellä. Joskus huomaan tekeväni samaa puuduttavaa työvaihetta uudelleen ja uudelleen ja mietin, miksi ihmeessä käytän vapaa-aikaani tähän.
En myöskään erityisemmin nauti näpertelystä vain näpertelyn vuoksi. Minulle käsityössä pitää yleensä olla jokin tarkoitus. En tarvitse tavaraa siksi, että olen tehnyt sen itse, enkä halua valmistaa jotain vain siksi, että olisi mukavaa tehdä käsitöitä. Ja silti teen niitä.
Tylsyydestä syntyy jotain omaa
Yksi syy on hyvin yksinkertainen: haluan vaatekaappiini juuri sellaisia vaatteita kuin minä haluan. Joskus kaupoista ei löydy sitä, minkä näen mielessäni. Joskus minulla puolestaan on jo kangas, vanha vaate, pöytäliina tai jokin muu tekstiili, josta näen heti, mitä siitä voisi tulla. Silloin vaihtoehdot ovat oikeastaan aika selvät. Jos haluamaani vaatetta ei ole olemassa, voin tehdä sen itse.
Se on käsitöissä ehkä kaikkein kiehtovinta. Alussa edessä voi olla kasa kangasta ja epämääräinen ajatus. Välissä saattaa olla tuntikausia vaiheita, jotka eivät ole erityisen hauskoja. Sitten yhtäkkiä edessä on vaate, jonka voin pukea päälleni. Minä tein tämän. Siitä tulee aivan uskomattoman hyvä tunne.
Ja jossain kaiken tylsyyden ja kiroilun välissä tapahtuu toinenkin asia. Välillä tekeminen imaisee mukaansa niin täydellisesti, että huomaan vajonneeni flow-tilaan. Ajantaju katoaa ja muu maailma siirtyy hetkeksi taka-alalle. Jäljellä on vain se asia, jota kädet parhaillaan tekevät. Juuri siksi käsillä tekeminen on minulle myös palautumista.
Arjessa päässä pyörii jatkuvasti valtava määrä asioita. Käsitöiden ääressä huomio täytyy suunnata johonkin aivan konkreettiseen: mihin tämä sauma tulee, miten kappaleet yhdistyvät, paljonko kangasta tarvitaan tai miten ratkaisen tämän ongelman? Aivot saavat muuta ajateltavaa.
Kädet tekevät, aivot työskentelevät
Käsityöt eivät oikeastaan ole pelkkää käsillä tekemistä. Varsinkin ompelussa tarvitaan hahmottamista, muistia, ongelmanratkaisua, suunnittelua, mittaamista ja jatkuvaa päätöksentekoa. Ehkä juuri siksi pidän niitä myös eräänlaisena aivojumppana.
Kognitiivisesti haastavan vapaa-ajan tekemisen on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn ja pienempään kognitiivisen heikentymisen riskiin. Käsitöitä ei tietenkään voi ajatella minään taikakeinona, jolla muistisairaudet estetään, mutta minusta on aika hienoa ajatella, että samalla kun teen jotain konkreettista käsilläni, haastan myös aivojani. Haluan pitää ne käytössä. Ja ehkä juuri tässä on vastaus siihen, kuinka ihminen voi samaan aikaan inhota käsitöitä ja tehdä niitä jatkuvasti.
Minä en rakasta jokaista työvaihetta. En todellakaan nauti jokaisesta saumasta, silmukasta tai puretusta ompeleesta. Keskeneräinen työ saattaa lojua pitkäänkin odottamassa, että huvittaisi taas jatkaa. Välillä kyllästyn. Välillä suutun. Välillä päätän, etten enää ikinä tee mitään näin typerää. Ja sitten jatkan. Koska käsityön ei tarvitse olla koko ajan kivaa ollakseen merkityksellistä.
Se antaa minulle mahdollisuuden tehdä vaatteita, joita muuten ei olisi olemassa. Se pakottaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Se tarjoaa ongelmia ratkaistavaksi, vie välillä flow’hun ja antaa aivoille aivan toisenlaista tekemistä kuin muu arki. Ja lopussa odottaa se paras hetki.
Keskeneräisten töiden, lankakasojen, epäonnistumisten, purkamisen ja puuduttavien työvaiheiden keskeltä syntyy jotain valmista. Jotain minun näköistäni. Ehkä minä siis todella inhoan käsitöitä. Mutta rakastan sitä, mitä ne minulle antavat.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä aiheeseen liittyvät postaukset:
Ilmaisosaston aarre: Anne Linnonmaa
Joskus kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät löydy trendikkäistä liikkeistä, designputiikeista tai edes tavallisilta kirpputoreilta. Ne voivat löytyä paikasta, josta joku toinen on jo ajatellut niiden olevan mennyttä tavaraa. Ilmaisosaston aarre: Anne Linnonmaa on juuri tällainen tarina ja samalla pieni muistutus siitä, miten paljon suomalaiseen vaatetushistoriaan kuuluu vaatteita, joita emme enää osaa katsoa niiden ansaitsemalla tavalla.
Ilmaisosaston aarre: Anne Linnonmaa
Kuvassa päälläni oleva valkoinen neuletoppi on Anne Linnonmaan suunnittelema. Löysin sen vuosia sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. En muista enää tarkalleen, mitä ajattelin sillä hetkellä, kun nostin sen muiden vaatteiden joukosta. Sen sijaan muistan sen olennaisen asian: otin sen mukaani. Ja hyvä niin.
Nykyään katson tätä vaatetta aivan eri silmin. Se ei ole minulle vain vanha neuletoppi, jonka sattumalta löysin. Se on pala suomalaista muotoiluhistoriaa, ekologisen vaatetuksen historiaa ja samalla konkreettinen esimerkki siitä, miksi käytettyjen vaatteiden äärellä kannattaa joskus pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa.
Anne Linnonmaa oli ekologisen muodin pioneeri
Anne Linnonmaa valmistui Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelun osastolta vuonna 1977. Hän työskenteli uransa alkuvaiheessa muun muassa Kuusisen, Teinituotteen, Scantexin ja Selma Toivosen suunnittelijana. Vuonna 1984 hän perusti oman suunnittelutoimistonsa IdeAnne Oy:n.
Oma neulemallisto, Anne Linnonmaa Ecological Fashion, lanseerattiin vuonna 1991. Jo nimi kertoo paljon. Linnonmaan ajatuksena oli yhdistää ekologinen laatu ja design aikana, jolloin ekologinen muoti ei ollut samalla tavalla valtavirran puheenaihe kuin nykyään.
Malliston materiaaleissa käytettiin muun muassa biologisesti viljeltyä orgaanista puuvillaa Perusta sekä muita ekologisia materiaaleja. Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston Designarkisto kuvaa Linnonmaata ekologisen designin pioneeriksi Suomessa ja yhdeksi ensimmäisistä alan toimijoista myös maailmanlaajuisesti.
Tämä on minusta kiinnostavaa juuri nyt.
Muoti puhuu paljon vastuullisuudesta, luonnonmateriaaleista, pitkäikäisyydestä ja tuotannon läpinäkyvyydestä. Mutta joku teki tätä työtä jo vuosikymmeniä sitten. Linnonmaan Ecological Fashion -mallisto käynnistyi vuonna 1991, jolloin ekologinen vaatesuunnittelu oli vielä hyvin erilaisessa asemassa kuin nykyisessä muotikeskustelussa.
Myös tuotannon kotimaisuus liittyy tähän tarinaan. Linnonmaa osti vuonna 1999 neulealihankkijansa Mikkelistä, minkä jälkeen valmistus jatkui omassa tehtaassa. Vuonna 2007 tuotemerkki myytiin Virke Oy:lle. Linnonmaa osti tuotemerkin takaisin vuonna 2012 Virke Oy:n konkurssin jälkeen.
Linnonmaan ura ei myöskään rajoittunut vaatteiden suunnitteluun. Hän on toiminut opetus- ja luennointitehtävissä sekä saanut useita tunnustuksia. Vuonna 1999 hänet palkittiin Vuoden Muotitaiteilijana ja vuonna 2003 Kultaisella Vaatepuulla. Vuonna 2005 hän sai kunnian suunnitella presidentti Tarja Halosen Linnan juhlien puvun.
Miksi tällainen löytö tuntuu niin arvokkaalta?
Siksi, että vaatteen arvo ei aina näy hinnassa. Tämän neuletopin kohdalla kaikkein hienointa on ehkä juuri se, miten tavalliselta se ensi silmäyksellä näyttää. Valkoinen, hihaton neule, jonka pintaan muodostuu hillittyjä kukkakuvioita. Sellainen vaate voisi helposti jäädä rekissä muiden vaatteiden alle. Mutta kun tietää, kuka sen on suunnitellut, alkaa nähdä sen toisin.
En tiedä tämän yksittäisen neuletopin tarkkaa valmistusvuotta enkä sitä, mihin Anne Linnonmaan mallistoon se on aikanaan kuulunut. Siksi en halua myöskään rakentaa sille historiaa, jota en pysty varmistamaan. Juuri tällaiset kysymykset tekevät vanhoista vaatteista kuitenkin minusta niin kiinnostavia.
Tätä tarkoitan, kun puhun tekstiiliarkeologiasta. Vaatteita voi tutkia kuin pieniä esineitä menneisyydestä. Niistä voi löytyä suunnittelijoita, valmistajia, materiaaleja, valmistusmaita, aikakauden ihanteita ja käsityksiä siitä, millaista vaatteen pitäisi olla.
Anne Linnonmaan kohdalla tämä tutkimusmatka on erityisen kiinnostava, sillä hänen suunnittelustaan on säilynyt poikkeuksellisen paljon arkistoaineistoa. Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistossa säilytettävään Anne Linnonmaan arkistoon kuuluu esimerkiksi mallistokirjoja, esitteitä, valokuvia ja vaatteita. Ecological Fashion -mallistosta on säilynyt aineistoa 1990-luvulta lähtien, ja arkistossa on myös malliston ideologiaa sekä ensimmäisiä messuja käsittelevää aineistoa vuodelta 1991.
Ja sitten on tämä yksi neuletoppi. Se, joka päätyi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolle.
Minusta tässä on jotain hyvin olennaista siinä, mitä kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa parhaimmillaan tapahtuu. Esineen historia ei lopu siihen, kun ensimmäinen omistaja kyllästyy siihen. Vaatteella voi olla useita elämiä. Se voi siirtyä ihmiseltä toiselle, vuosikymmeneltä toiselle ja käyttötarkoituksesta toiseen. Joskus sen voi jopa löytää ilmaiseksi.
Ja juuri siksi en halua ajatella, että hyvä tyyli vaatisi jatkuvasti uusien vaatteiden ostamista. Päinvastoin. Mitä enemmän omaa vaatekaappia oppii tutkimaan, sitä kiinnostavammaksi se muuttuu. Tämä neuletoppi on siitä hyvä esimerkki.
Se on ollut olemassa jo kauan ennen kuin se päätyi minun vaatekaappiini. Nyt se saa jatkaa elämäänsä uudessa yhdistelmässä, farkkujen ja farkkutakin kanssa. En tarvitse siihen tämän hetken trendiä enkä uutta ostosta. Tarvitsin vain vaatteen, joka oli jo olemassa. Ja ehkä juuri siinä on koko jutun hienoin asia: Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytynyt vanha Anne Linnonmaan neuletoppi voi samalla olla pieni pala suomalaista muotihistoriaa. Sellaisia aarteita kannattaa katsoa vähän tarkemmin, koska eteen voi tulla löytää Ilmaisosaston aarre.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä: