Hae
VillaNanna

Liian pienten farkkujen tuunaus

Liian pienten farkkujen tuunaus

Tänään tarjolla liian pienten farkkujen tuunaus, yhden idean, pienen sellaisen. Tämä idea on suhteellisen helppo . Kaappien siivouksen lomassa löytyi iso pino vaatteita, jotka päätyivät tuunauspinoon. Minulla oli kahdet farkut, jotka ovat minulle aivan liian pienet ja niistä olen suunnitellut kahdet erilaiset farkut. Nämä ensimmäiset ovat juuri tulleet valmiiksi ja ovat nimeltään lötköpötköpöppylät. Näistä tämmöisistä tykkään tosi paljon, mutta vaikuttaa sille, että ovat ehkä hippusen verran liian isot sitten kuitenkin, onneksi se voidaan aina korjata helposti.

Minussa on tämä puoli, joka haluaa pukeutua yli isoihin vaatteisiin, sellaisiin, joihin hukkuu. Piiloutua niiden sisään, ettei kukaan huomaa. Samalla kuitenkin niin, että vaatteilla voidaan leikkiä ja yhdistellä minkä tahansa kanssa. Niin kuin nämä housut. Nämä muuttuvat sen mukaa miten ne yhdistää. Seuraavaksi kokeilen korkokenkiä näiden pöksyjen kanssa.

Liian pienten farkkujen tuunaus Liian pienten farkkujen tuunaus

Liian pienten farkkujen tuunaus

Suunnitelma näihin farkkuihin lähti tästä kuvasta ja koska kyse on liian pienistä farkuista, niin tarvitaan aina avuksi lisämateriaalia. Lopulta valitsemistani materiaaleista alkoi muodostua ajatus, joka näkyy valmiissa työssä. Paksun farkun ompelu onnistuu kyllä tavallisella kotikoneella, mutta tarvitset farkkuneulan. Kannattaa ihan ensin kyllä kokeilla mitä kone tykkää paksun materiaalin ompelusta. Ihan joka koneella kun tämä homma ei onnistu.

Tarvikkeet:

  • tuunattavat farkut
  • toiset risat tai käyttämättömät farkut
  • pitsiä, muuta materiaalia kuten puuvillaa

Tee näin:

  • Leikkaa tuunattavat farkut sivuista auki. Jos farkuissa on reikiä yms. Voit paikata ne puuvillalla tai pitsillä, ennen kuin ompelet kaitaleet farkkujen sivuille.
  • Leikkaa sopivan levyinen osa toisten farkkujen sivusta. Ompele paikalleen. Sovita ja muokkaa sopivaksi.

Minulla on vielä ajatuksena, että muokkaan tuon vyötärökaitaleen hiukan eri näköiseksi. Tai sitten teen sen suoraan noihin toisiin, heti kun pääsen niihin käsiksi. Tämä on vain yksi tapa saada liian pienet farkut sopiviksi päälle. Toki tällaiset voi tehdä ihan sopivistakin farkuista halutessaan. Valinta on sinun. Itse tosin tykkään tehdä niistä, jotka eivät enää oikein ole itselle sopivia ja ovat parempia sitten tuunattuna.

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

10 kommenttia

  1. Minna kirjoitti:

    Tein syksyllä addun vanhoista haalistuneista lisäkappaleet niistä sivuraidoista omiin mustiin farkkuihin tuli yllättävän kivat muutama kaveri kysyikin että ooks taas tuunannu 🤔

    • villananna kirjoitti:

      Mulla on tuo sama suunnitteilla, heti kun löytyy Addut, jotka voi leikellä.

  2. Pirkko / Meriharakka kirjoitti:

    Heh, joskus olisi kyllä ollut tarvetta vähän liian tiukoiksi ”kutistuneiden” housujen suurentamiseen, mutta tekemättä on jäänyt. Etenkin farkkukankaan ompelu on myös kauhistuttanut.

    • villananna kirjoitti:

      Farkku ei ole tosiaan mikään helppo materiaali ommella. Se silti kyllä onnistuu, farkkuneula koneeseen, paksuimmat osat pois ja varovasti ompelee.

  3. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Loistava vinkki, itseltänikin taitaa muutamat kaapissa kutistuneet farkut löytyä 😀

  4. Sonja Suomela kirjoitti:

    Tosi kivoja vinkkejä! Vanhojen vaatteiden tuunaus on tosi järkevää. Täytyy yrittää tehdä itse perässä 😄

  5. Diiskuneiti kirjoitti:

    Varmaan tulee kohta tarpeeseen housujen levennys tätä menoa, kun istuu himassa ja syö suklaata joka päivä 😀

    • villananna kirjoitti:

      Tää on niin totta, huomaan, että oma poika on jo alkanut saada painoa :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *