Hae
VillaNanna

Tehdään paita kahdesta paidasta

Tehdään paita kahdesta paidasta

Tehdään paita kahdesta paidasta ja paidat voi hankkia vaikka UFF:in tasarahapäiviltä. Tosiaan tällä kertaa oli haettava UFFista juttuja, kun en löytänyt omasta kaapista ja välillä on saatava tämä ajatus testattua päässä. Muuten se kutittaa siellä ihan liian pitkään.

Tehdään paita kahdesta paidasta

Mutta se minkä nyt tästä projektista opin, niin oli se, että haluan vielä tukevampaa villapaitaa ja vielä överimpää lopputulosta. Tästä paidasta toki siis tykkään ja paljon. On ihan yksi voimavaatteistani, tai siis lensi suoraan niiden joukkoon. Mutta tarkoitus alun perin oli se, että paita on mahdollisimman överi. Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt niin övereitä paitoja mistään, että olisin saanut lopputuloksen ihan sellaiseksi kuin olisin halunnut.

Kaavana käytin tuttua Fibre Mood 13 -lehden kaavaa. Nämä hihat ovat siis aivan mielettömän ihanat ja tähän paitaan vielä suurensin hihoja, että saan niistä vielä enemmän ilmapallomaisemmat. Parastahan olisi ollut, että hihat olisivat niin tönköt, että jäisivät sellaisiksi puhveiksi. Nyt ne laskeutuu kauniisti, niin kuin muissakin paidoissani. Mutta meinaan vielä kokeilla sellaisella tosi tönköllä neuleella, ehkä ihan villapaidoilla. Voin tosin joutua ompelemaan käsin kaiken, mutta se ei haittaa.

Ilmapallohihainen paita puuvillapaidoista

Minulla on pitkään ollut ajatuksena sellainen överipaita, jonka hihat ovat suuret ilmapallot ja todella överin kuvioiset, jotka poikkeaa paljon miehustan väristä. Voi olla jopa vaikka virkattua pintaa, pitsiä. Tai sitten miehusta todella överi ja hihat maltillisemman väriset, mutta kuitenkin suuret ja tönköt. Koska ajatuksena oli tämä, niin halusin suunnata kirpparille etsimään tällä ajatuksella paria paitaa. Parasta oli se, että samaan aikaan pyöri UFF:issa tasarahapäivät ja tietenkin suuntasimme mieheni kanssa sinne.

Olisiko tasarahapäivät olleet siinä kohtaa 5€ päivät? En muista nyt ihan tarkkaan tätä asiaa, mutta suuntana oli UFF ja tarkemmin käytiin Vuosaaren UFFissa, jossa en ole koskaan ennen ollut, sekä Hakaniemen UFFissa. Mukaan toki lähti muutakin, kuten suoraan kasarilta nahkatakki, sekä muutama muu neulepaita, jotka on myös tuunattu uudeksi jutuksi. Nahkatakkia en tuunaa mihinkään. Saa olla sellainen kuin on. Ainut mitä mietin on poistaa okatoppaukset.

Ihan niin övereitä paitoja en sitten löytänyt UFFista, mutta se ei nyt haittaa tahtia, sillä tästä paidasta tuli valtavan suloinen. Yhdistelin ja käytin hyödykseni molemmista paidoista lähes kaiken. Se ylimääräinen mitä niistä nyt on jäänyt pääsee kyllä johonkin projektiin vielä. Mutta sen aika on sitten kun aika riittää pähkäilemään niitä paloja.

Tehdään paita kahdesta paidasta

Riemukasta lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

LUE MYÖS:

Hihat kuin ilmapallot

Kahdesta neuleesta yksi paita

Uusi kaavalehti tuttavuus Fibre Mood

8 kommenttia

  1. Jael kirjoitti:

    Kiva 2 paidan yhdistelmä. Vaikka tuo valkoinen oli ihan sellaisenaankin nätti. Olispa täälläkin tuollaisia tasarahapäiviä kuten UFFssa.

  2. Suvi kirjoitti:

    Mä muistan että tykkäsin joskus tuollaisista pidoista, mulla oli paitoja jotka näytti siltä että oli kaksi paitaa päällä. Usein myös puun teepaidan alle pitkähihaisen 😀

  3. Älykodin avaimet kirjoitti:

    Ihana villapaita! Tykkään pirteistä vaatteista.

  4. Jonna kirjoitti:

    Ihana idea! 😀 Tulikin tarve heti päästä UFFiin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.