Hae
VillaNanna

Kun matka päättyy

Kun matka päättyy

Aina kun matka päättyy, niin se on hyvin, hyvin surullinen asia, minulle nyt ainakin. Haluaisin jatkaa matkaa aina vain pidempään ja pidempään. Siitäkin huolimatta, että kohde ei välttämättä ole se paras juttu minulle. Sama fiilis oli minulla tälläkin kertaa kun palasimme laivaan Riikan vanhastakaupungista. En voi tätä postaussarjaakaan jättää noin vain poks kesken, vaan haluan päättää sen tähän postaukseen. Päättää matkan niin sanotusti, kertoa mitä tulomatkalle teimme tai jätimme tekemättä. Osan tosin jo kerroinkin jo heti alussa.

Olin huonovointinen, kun pääsimme takaisin laivaan ja ensin vähän pelkäsin, etten mene ollenkaan syömään mutta onneksi aikaa oli sen verran, että vedin peiton päälleni ja otin tunnin tirsat ihan suosiolla. Myös miesväki tuntui vetävän hirsiä täysillä kun vihdoin ennen ruokailua heidät herätin. Tämä ruokailu tapahtuikin sitten buffassa, jota lapset aina meillä haluaa.

Kun matka päättyy

Ruokailu sujui kuitenkin pahoinvoinnista huolimatta hyvin ja sain jälleen itselleni vähän paremman jälkkärin, kun liivateettomat vaihtoehdot jäivät hyvin pieneksi. Tavolatan jäähdyke toimi ja olin erittäin tyytyväinen jälkiruokaani. Härdelli odottaa aina, että saa pehmiksen, se on hänen kohokohtansa buffassa. Syömisen jälkeen halusin hyttiin, pelattiin hetki Cluedoa ja sen jälkeen miesväki lähti nauttimaan kylpylän antimista ja minä jäin lepäilemään vointiani pois. Huonovointisuuteni johtui ainoastaan siitä, että yöllä laiva keinui aivan mahdottomasti ja minun elimistö ei tahdo ollenkaan kestää sitä. Sain tämän vuoden Lintsin siinä.

Parasta oli kuitenkin nähdä Härdellin onnellisen naaman kun hän tuli virkistäytyneenä kylpylästä hyttiin ja puhua pulputti mitä kaikkea siellä oli tapahtunut. On ihana nähdä miten paljon pikkuiset rakastaa innostua kaikesta pienestäkin. Eihän siellä kylpyläosastolla ole lapsille mitään, mutta poika nauttii poreilusta, ei haittaa vaikka ei ole lasten allasta tai ei pääse ihan kunnolla uimaan. Kylpylässä käynti kuuluu meidän risteilyihin aina ja minäkin olen yleensä mukana mutta en tällä kertaa.

Yleensä myös me lähdemme kiertelemään laivaa illalla, mutta tällä kertaa emme tehneet sitäkään, vaan katseltiin telkkaria ja pelattiin Cluedoa. Nämä matkapelit ovat muuten loistava keksintö ja näitä on hankittava kyllä muutama lisääkin. Yksi huono puoli tässä oli se, ettei ollut suomenkielisiä ohjeita. Olisi ollut helpompi lukea ohjeet. Ohjeiden lukemisessa meni valtavasti aikaa kun piti montaa sanaa miettiä. Mutta pelamaan päästiin ja se riittää.

Kun matka päättyy

Asuni

Tein tälle matkalle myös yöpaidan, paitulin vai miksi näitä voidaan sanoa? Paituliin ei ole olemassa mitään kaavaa, sillä leikkasin paidan summissa. Taitoin kankaan kaksinkerroin ja hiukan muotoilin kainaloa, se riitti. Kankaan hulpiosta tein pääntien huolittelunauhan. Näin tuli koko kangas käytettyä.

Toinen asuni on löytö kirpparilta. Tai ainakin nuo housut ovat. Löysin ne kaksi vuotta sitten ja niistä tulikin lempparit heti kun ne jalkaani olen saanut. Niin ihanat pöksyt. Näistä voikin sanoa, että toisen roska on mun aarre. Tällä asulla kävin aamupaloilla ja lähdin kotimatkalle. Huonovointisuuteni oli sitä luokkaa, että oli parasta pukeutua mahdollisimman rennosti.

*****

Minulta on paljon kysytty myös, että mitä kaikkea ostin Riiasta ja laivalta. Laitan senkin sitten tähän samaan syssyyn, niin ei tarvitse palata siihen enempää. Krakovan ostoja kun en juuri esitellyt. Krakovasta tuli ostettua hyvin vähän mitään ,vaikka siellä oli alet käynnissä mutta laivalta ostettiinkin paljon, myös Härdelli sai hupparin, sukkia, läpsyttimet, Cluedo-pelin ja hän osti myös itselleen matkamuiston.

Riikan ostot:

  • Raidallinen neule
  • Villasukat

Laivalta:

  • Paitamekko
  • Huppari
  • Sukkia
  • Kengät
  • Housut
  • Hajuvesi

Mieheni ei lopulta ostanut itselleen yhtään mitään, vaikka muutamia juttuja siellä katselikin. Tai siis ei ostanut vaatteita, ostin viskiä kyllä ja toki ostimme muutamia karkkeja, joita ostamme aina kun matkustamme laivalla.

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Peitav Shul – Riian ainoa synagoga

Riika

Serenadella Riikaan

10 kommenttia

  1. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Itselläni matkojen päättymisestä on haikeus, mutta toisaalta myös helpotus kun pääsee kotiin 🙂

  2. Jael kirjoitti:

    Voihan harmi ettet voinut niin hyvin kotimatkalla. Minä kaipaan niin noita laivamatkoja, että voi helposti ja kivasti matkustaa toiseen maahan. Kypros ei ole erityisen kaukana täältä,mutta sinne ei mene sellaisia risteilyjä kuin vaikka Ruotsiin, harmi.
    Nam, herkullisen näköisiä ruokia, laivojen buffetit ovat niin hyviä:)

    • villananna kirjoitti:

      Tuo on kyllä harmi, ettei teillä ole siellä saman tapaisia risteilyjä ollenkaan.

  3. Minna M / Kiljustenblogi kirjoitti:

    Loman ja matkojen päättyminen on minullekin aina vaikeaa. Yleensä asiaa helpottaa jos on jo uusi matka tiedossa.

  4. Mari kirjoitti:

    Onneksi olo helpotti ja pääsit nauttimaan myös kotimatkasta. Hyvän näköisiä herkkuja :). Riika voisi ollakin kiva kohde joskus käydä.

  5. petra kirjoitti:

    Oi että me ei ollakaan käyty laivalla vuosiin 🙈 joko on seuraava matka mielessä?
    http://www.sangynalla.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *