Hae
VillaNanna

Tuunataan saapikkaat

Tuunataan saapikkaat

Tänään sanon, että tuunataan saapikkaat. Älä heitä ihan ensimmäisenä kenkiä roskiin, jos vain varret ovat menneet rikki. Kokeile muokata niistä jotakin uutta. Kenkäfriikkinä minun on todella vaikea luopua kengistä jotka ovat muutoin ihan käyttökelpoiset mutta saappaiden jokin osa on rikki. Kuten nyt näissä minun ihanissa saapikkaissani.

Olen nämä saanut aikanaan mieheltäni lahjaksi kun työskenteli Virossa. Joka viikko sain ihanat kengät tuliaisiksi. Minulle ei siis kannata tuoda kukkia tai muutakaan vaan ne kengät. Nämä kyseiset herkut on todella paljon käytetyt ja nyt sitten palautuivat tyttöni lainasta huonokuntoisina. Tosin, olivat suht huonokuntoiset jo silloin sinne mennessä. Korko ja muu osa kenkää oli vielä sen verran hyvässä kunnossa, etten kerta kaikkiaan voinut niitä viskata päin vesilintua, ei auttanut kuin etsiä turkislaatikkoni ja ottaa sieltä tarvikkeet.

Saapikkailla on siis vielä tunnearvoa sen verran paljon, että pakkohan ne oli jollakin tavalla saatava pelastettua. Vaikka ikääkin näillä kengillä on jo kymmenen vuotta, mutta kerran saapikkaiden alaosa toimii vielä erittäin hyvin, niin ei muuta kuin kokeilemaan! Pyörittelin muutamia ideoita ja niistä sitten lopulta valitsin sen mikä mielestäni oli paras idea. Tämä tuunaus on käytännössä helppo, vaikka tässä joutuukin hommia hieman tekemään.

Tee näin:

Tarvikkeet:

  • Huonokuntoiset saapikkaat
  • Turkista ( minulla keinoturkista)
  • Koristeita

 

  • Leikkaa saapikkaan varsi ensin sopivan mittaiseksi. Omani leikkasin juuri vetoketjun yläpäästä. Koska varret lyhenee paljon, ei vetoketjua tarvita.
  • Sovita turkista varren ympärille, turkis kannattaa leikata muutaman sentin verran pienemmäksi kuin varren yläpää on. Ommellessa venutetaan hiukan venyttäen, varresta tulee näin tukevampi.
  • Ompele turkiksen lyhyemmät päät yhteen ja näin sinulla on ns. sukka, jonka asettelet saapikan varteen ja ompelet kiinni. ( karva puoli saapikan sisäpuoli vastakkain), käännä sukka oikealle puolelle. Sauma jää piiloon varren ja sukan väliin. Tee vielä päällitikkaus niin sukka pysyy paikallaan.

Koristeita voit laittaa millaisia tahansa, kiputella niittivöitä, ommella lasihelmiä sinne tänne, mitä tahansa ikinä keksit koristeeksi. Itse tein jämäkankaasta tupsut jotka kiinnitin saapikan varteen ja yksi kivi myös ja ne sai riittää.

Karvatupsu:
  • Tekokarvaa
  • lankaa ja neula

 

  • Leikkaa pieni ympyrä, jonka reunaan ompelet käsin kiristyslangan. Vedä lanka tiukkaan ja rutista ympyrä pineksi palloksi. Tue kiristyslanka muutamalla tikillä ja tupsu on valmis.

Tämä tupsuohje toimii myös isoon tupsuun, laita vain ison tupsun sisälle vaikka ympyrän leikkaamisesta ylijäänyttä turkista, niin tupsu pysyy pöyheänä sisältä.

HUOM!

Jos et välitä turkiksesta, niin saapikan varteen voi laittaa turkiksen tilalle myös vaikka paksua huovuttunutta villaa. Tällaisia huovuttuneita villapaitoja näkee paljon esimerkiksi ilmaisosatoilla. Itse hyödynnän niitä paljon erilaisissa tuunauksissa. Toinen vaihtoehto on ostaa kirpparilta villapaita ja huovuttaa se itse pesukoneessa.

Tuunataan saapikkaat jouluksi

Nämä saapikkaat sopii myös hyvin jouluisen asun kanssa, vaikka mustat ovatkin. Toki värejä ja kuoseja vaihtamalla saa vaikka millaisia saapikkaita aikaiseksi. Kaikkea kannattaa kokeilla! Itse tykkään näistä uusista saapikkaistani nyt todella paljon ja paljon on tullut käytettyä niitä nyt.

Tästä alkaakin minun joulupostaussarja, josta puhuin muutama päivä sitten Instan stoorissa. Idea oli sellainen, että laitan erilaisia tuunaus ideoita niin joululahjoihin, koristeisiin kuin päälle laitettavaksi. Myös ihan käsitöitä, joista tulee lahjoja yms. Miten saa kaikkea ihanaa vähällä rahalla itselleen ja läheisille. Myös meidän herkkureseptejä julkaisen sekä lopuksi mitä siitä joulun hävikistä voikaan tehdä kun sitäkin joskus jää. Yritän tehdä vähän järjestyksessä, niin on helpompi löytää kaikki.

Tuunataan saapikkaat

IHANAA alkanutta viikkoa TEILLE KAIKILLE!

-Melissa-

Seuraa minua: InstagramFacebook

Lue myös:

Taidetta kengissä

 

Tuunaa tylsät sandaalit

Tuunaa tylsät sandaalit

Vaikka tällä hetkellä kesä leikkii kuurupiiloa, niin aina kannattaa varautua helteisiin, tuunaa tylsät sandaalit uuteen uskoon. Tämän voi tehdä ilman ompelukonetta ja homma on helppo vaikka lopputuloksesta ei sitä ihan heti huomaisi. Kengistä on enemmän kuvia ilmaisosasto postauksessani. Kannattaa sekin postaus tsekata, ihan vaikka vaan mielenkiinnosta sitä kohtaan, että ilmaisosastoilta voi löytää kivoja juttuja.

Mutta asiaan. Kukkien terälehtiä voi ostaa askarteluliikkeistä, mutta löytyy näitä myös kirppiksiltä. Itselläni on isot määrät terälehtiä, joita olen kirppiksiltä haalinut. Tilkun palaset, joihin terälehdet ommellaan, on jotain leikkuujätettä. Näiden lisäksi tarvitaan vain neulaa ja lankaa.

Tarvikkeet:
– kaksi pitkän mallista tilkunpätkää
– kukan terälehtiä
– lankaa ja neula
– sakset
Mittaa kengän etuosan pituus ja leikkaa siitä neljä senttiä pidempi pala tilkkua. Pätkässä on siis 2cm saumanvaraa ylhäällä sekä alhaalla, näin saadaan kangas ommeltua kiinni kenkään ilman, että vaurioitetaan itse kenkää.
Nipistä kukan terälehteä hiukan ja ompele terälehtiä haluamallasi tavalla kankaan pätkään kiinni. Molemmissa kengissä on noin 16 terälehteä.
Ompele lopuksi koriste kiinni kenkään taittamalla saumanvarat sussiksi nyörien yli, ompele käsin. 
Tuunaa tylsät sandaalit
Tuunaa tylsät sandaalit
Nyt sandaalit ovat astetta naisellisemmat, mutta siitä huolimatta ne toimii hyvin lähes minkä tahansa asun kanssa. Ja halutessasi voit tehdä koristeista myös irroitettavia ja tehdä erilaisia koristeita muutamat kappaleet ja vaihdella niitä aina fiiliksen ja maun mukaan. Samanlaiset koristeet sopii myös hyvin korkokenkiin. Korkkareihin on enemmän erilaisia koristevaihtoehtoja mitä mataliin.
Omat tuunattavat kengät on valitettavasti uutena hankittu tilanteessa, jossa onnistuin rikkomaan kenkäni, jotka olivat jalassa. Piti äkkiä hakea jotkut jalkaan. En ole näitä sen jälkeen käyttänyt ja kengät jäivät pitkäksi ajaksi kaappiin. Onneksi tuunasin ne ja nyt niitä onkin käytetty ja paljon.
Ei siis tarvitse missään nimessä olla uudet kengät, kirppari kengät käy sekä ne oman kaapin kätköissä olevat popot. Koriste myös sopii moniin erilaisiin sandaaleihin. Kannattaa haastaa oma mielikuvitus ja alkaa testailla mitä kivoja koristeita saakaan aikaan.
Ihanaa iltaa!
-Melissa-