Hae
VillaNanna

Hauska päivä Heurekassa

Hauska päivä Heurekassa

Hauska päivä Heurekassa juuri ennen loman päättymistä. Oli kivaa kun muutoin oli aika sateinen päivä, niin Heurekassa se sade unohtui kokonaan. Viimeksi olimme Heurekassa katsomassa suuria dinosauruksia, nyt dinot olivat lähteneet muille maille ja pääsimme tutustumaan suoleen.

Hauska päivä Heurekassa

Vaihtuvina näyttelyinä oli tällä kertaa Suoliston salaisuus sekä SuperPuu. Molemmat olivat kiinnostavia, mutta pidempään vietimme aikaa suoliston salaisessa maailmassa. Myös ulkotilassa saimme aikamme kulumaan todella hyvin. Tällä kertaa päätimme myös syödä lounaan Heurekan ravintolassa. Yleensä meillä on omat eväät mukana.

Suoliston salaisuus

Pääsimme sukeltamaan suoraan suoliston maailmaan ja sen älykkääseen toimintaan. Suolistoa sanotaan meidän toisiksi aivoiksi ja tosiaan se on toinen aivot. Vaikka aihe on tuttu ja tiedänkin paljon aiheesta, niin opin siitä huolimatta uuttakin vaikken sitä ihan heti uskonut. Näyttely oli hyvin rakennettu ja ihmeteltävää oli monipuolisesti.

SuperPuu

SuperPuu näyttely oli hyvin toiminnallinen ja monipuolinen. Itse en ihan päässyt kuitenkaan sisälle todellisuuden kiikarien tarkoitusta. Ei ihan avautunut minulle miten kiikarit toimii. Joko olivat rikki tai jotain muuta. Vaikka miten koitti ohjeen mukaan toimia, niin kiikarit eivät ottaneet toimintakäskyjä vastaan. Näyttelyssä aikaa meni meillä eniten kivassa pelissä ja rakennuspalikoissa.

Ulkonäyttely

Ulkonäyttely oli monipuolinen ja paljon kaikenlaista pääsi kokeilemaan ja testaamaan. Itseäni kiinnosti eniten hyötykasvipolku, poikaa taas tiedepuisto Galilei ja mies taas halusi kokeilla pyörätuolirataa. Pyörätuoliradassa onkin haastetta ja todella pääsee kokeilemaan miten vaikea on liikkua pyörätuolilla ilman esteettömyyttä.

Hauska päivä Heurekassa

Muut näyttelyt

Muut kiinnostavat näyttelyt oli kiertotehdas sekä älykäs kaupunki. Näissä meillä meni myös aikaa pidempään ja varsinkin kiertotehdas aiheutti hiukan keskusteluakin oman lapsen kanssa. Voitteko muuten uskoa, että poikani sai paremmat pisteet kuin minä kiertotehtaan kierrätystestissä! Olen ylpeä pojastani mutta itse tarvitsen siis edelleen enemmän opettelua kierrättämisessä. Tai sitten olin vain liian hidas…

Tärkeintä kuitenkin on yhteinen aika ja yhteinen tekeminen. Ainoa harmi mikä pojalle tuli oli se, että planetaarioon ei päässyt koronan vuoksi. Se on yleensä ollut yksi tärkeimpiä kokemuksia hänellä. Toivottavasti pian ollaan koronan kanssa siinä pisteessä, että sinnekin pääsee taas.

Hauska päivä Heurekassa

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Jättipaita ja hirmuiset liskot

 

4 kommenttia

  1. Nadine kirjoitti:

    Olipa teillä kiva päivä!
    Minulle hapaisinta on se jättipöytä- ja tuolit kuva, koska minulla on täsmälleen samanlainen vuodesta 2001 😁. Tuli nostalginen olo, lapset oli silloin vielä pieniä.

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Uskomatonta, mutta totta; itse en ole koskaan käynyt Heurekassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *