12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
0
Tervetuloa vaatekaappiini. Tämän päivän vaatekaappipäiväkirjassa on jotain erityistä. Kaikki tämän asun vaatteet eivät suinkaan ole uusia, päinvastoin. Sekä hame että paita ovat valmistuneet vuonna 2014. Ne ovat kulkeneet kanssani jo kaksitoista vuotta, mutta vasta nyt puin ne ensimmäistä kertaa yhdessä. 12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa ja on kuin olisi uudet vaatteet päällä. Ja juuri tällaisista asioista vaatekaappipäiväkirjassani haluan kertoa.
Vaatteiden ei tarvitse olla uusia ollakseen kiinnostavia. Joskus kiinnostavinta on juuri se, millainen historia vaatteen taakse kätkeytyy.
12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
Hame, joka syntyi ilman kaavaa
Hame on itse tekemäni ja sen valmistamiseen en käyttänyt kaavaa lainkaan. Se on yksi niistä vaatteista, joissa tekemisen ilo on ollut tärkeämpää kuin täydellisen lopputuloksen tavoittelu. Olen aina pitänyt ajatuksesta, että vaatteen voi rakentaa myös ilman valmista ohjetta. Kangas voi itsessään kertoa, millaiseksi se haluaa muuttua.
Tämä hame on hyvä esimerkki siitä, miten oma ompelutausta näkyy pukeutumisessani. En tarvitse aina kaavaa tai tarkkoja ohjeita. Voin katsoa vaatetta, vartaloa, kangasta ja kokonaisuutta ja lähteä rakentamaan niiden perusteella.
Vuonna 2014 valmistettu hame näyttää edelleen omalta. Se ei ole sidottu mihinkään tiettyyn muotiin tai vuosikertaan. Eläinkuosi tyyppinen kuviointi tuo siihen oman voimakkaan ilmeensä, mutta muuten vaatteen muoto antaa paljon mahdollisuuksia yhdistellä sitä eri tavoin.
Oversize-paita kaavalla vuodelta 1992
Hameen seuraksi valitsin tällä kertaa vuonna 2014 valmistamani oversize-paidan.
Paidan kaava on MissB 1/92. Se on jälleen hyvä muistutus siitä, kuinka kauan hyvä kaava voi kulkea mukana. Kaavan ikä ei tee siitä käyttökelvotonta, päinvastoin. Vanhat kaavat voivat olla aivan yhtä kiinnostavia kuin uudet, ja joskus niiden mitoitus ja leikkaukset tuntuvat jopa raikkaammilta kuin tämän päivän nopeasti vaihtuvat trendit.
Paidassa pidän erityisesti sen väljyydestä. Se ei yritä muotoilla vartaloa tiukasti, vaan antaa vaatteelle tilaa olla vaate. Ja juuri tällaisesta pukeutumisesta pidän itse. En halua, että vaatekaappini perustuu siihen, mikä sattuu olemaan juuri nyt muodissa. Haluan rakentaa omaa tyyliäni vaatteista, joista pidän ja joissa tunnen oloni omaksi itsekseni.
Kaksi vaatetta, kaksitoista vuotta
Ehkä kiinnostavinta tässä asussa on se, että nämä kaksi vaatetta ovat molemmat samalta vuodelta, mutta olen päätynyt käyttämään niitä yhdessä vasta kaksitoista vuotta myöhemmin. Se kertoo jotain siitä, miten vaatekaappi muuttuu ajan kanssa.
Vaatteet eivät välttämättä muutu, mutta minä muutun. Oma tyyli muuttuu. Silmä kehittyy. Opimme yhdistämään asioita uudella tavalla ja näemme vanhat vaatteemme aivan eri näkökulmasta. Siksi en ajattele vaatekaappiani kokoelmana valmiita asuja. Ajattelen sitä enemmänkin materiaalipankkina, josta voin rakentaa uusia kokonaisuuksia.
Vanha hame voi saada uuden elämän uuden paidan kanssa. Kymmenen vuotta vanha paita voi näyttää yllättävän tuoreelta, kun sen yhdistää johonkin aivan toiseen. Tässä on mielestäni myös itse tehdyn vaatteen hienous.
Kun vaatteen on itse suunnitellut, kaavoittanut tai ommellut, siihen syntyy erilainen suhde. Se ei ole vain ostettu esine, joka sattui tarttumaan mukaan kaupasta. Siihen liittyy tekemistä, aikaa, osaamista ja muistoja.
Oma tyyli ei vanhene samalla tavalla kuin muoti
Minua kiinnostaa pukeutumisessa yhä enemmän juuri tämä: mitä tapahtuu vaatteille vuosien jälkeen?Muoti vaihtuu nopeasti. Vaatteiden ei tarvitse. Haluan vaatekaappipäiväkirjassani näyttää, mitä kaikkea omasta vaatekaapista voi löytyä ja miten vanhoja, itse tehtyjä, kirpputorilta löydettyjä ja muuten vain rakkaiksi muodostuneita vaatteita voi käyttää uudelleen ja uudelleen.
Tämän päivän asu on siitä hyvä esimerkki. Vuonna 2014 tehty hame. Vuonna 2014 tehty paita. Vuonna 2026 kokonaan uusi yhdistelmä. Ehkä oma tyyli ei olekaan sitä, että löytää jatkuvasti jotain uutta. Ehkä se on sitä, että oppii katsomaan vanhoja vaatteitaan uudella tavalla.
Tervetuloa seuraamaan vaatekaappipäiväkirjaani – täällä vaatteilla on historia, mutta niiden tarina ei ole vielä päättynyt.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Vaatekaappipäiväkirjan sivuja:
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua, mutta farkkupaita ei suinkaan ole tämän asun ainoa vaate, jolla on tarina. Pitsihameen tein vuonna 2014, t-paita on mieheni vanha ja farkkupaita löytyi Krakovan Thrifty-second hand -liikkeestä. Tähän kesäpäivään mahtui myös Helsingin kirpputoreja ja lounas Hietalahden kauppahallissa.
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Minusta parhaat asut eivät välttämättä synny vaatekaupassa. Ne syntyvät silloin, kun vaatteilla on historiaa. Tässä kesäisessä asussa on mukana kolme aivan erilaista tarinaa: vuonna 2014 itse tekemäni pitsihame, mieheni vanha t-paita ja viimeisimmältä Krakovan-matkalta löytämäni farkkupaita.
Farkkupaita löytyi Thrifty-nimisestä second hand -liikkeestä Krakovan Podgórzesta, Kalwaryjska-kadulta. Se oli yksi niistä paikoista, joihin halusin Krakovan-matkalla tutustua. Kalwaryjska on kiinnostava kohde myös second hand -shoppailijalle, sillä kadun varrella ja lähistöllä on useita käytettyjen vaatteiden liikkeitä. Ja tämä farkkupaita pääsi heti mukaan Suomeen.
Kolme vanhaa vaatetta, yksi kesäinen asu
Pitsihame on yksi niistä vaatteista, jotka muistuttavat minua siitä, miksi itse tekeminen kannattaa. Tein sen vuonna 2014. Yksitoista vuotta myöhemmin se on edelleen käytössä. Se on aika hyvä mittari vaatteelle.
T-paita puolestaan on mieheni vanha. Farkkupaita on ostettu käytettynä Krakovasta. Kun nämä yhdistää, lopputuloksena on kesäinen asu, vaikka yksikään sen pääosista ei ole uusi. Juuri tästä pidän second handissa ja vanhoissa vaatteissa.
Vaatteen ei tarvitse olla uusi ollakseen kiinnostava. Vanhassa vaatteessa kiinnostaa usein juuri se, mitä uudesta vaatteesta ei vielä tiedä: mistä se on tullut, kuka sitä on käyttänyt ja millaisen elämän se saa seuraavaksi.
Tämä liittyy vahvasti myös omaan tapaani ajatella tekstiilejä. Puhun tekstiiliarkeologiasta, koska minua kiinnostavat vaatteiden materiaalit, historia, valmistaminen ja ennen kaikkea se, mitä niille tapahtuu ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Krakovan Thrifty toi asuun uuden tarinan
Thrifty jäi mieleeni erityisesti siksi, että se sopi hyvin siihen second hand -kierrokseen, jonka teimme Podgórzessa. En etsi käytettyjen vaatteiden liikkeistä välttämättä tiettyä merkkiä tai tämän hetken trendivaatetta. Katson vaatetta materiaalin, mallin, kunnon ja mahdollisuuksien kautta.
Joskus vastaan tulee vaate, jonka kohdalla tietää heti: Tämä lähtee mukaan. Farkkupaita oli juuri sellainen. Nyt se kulkee kanssani Suomessa ja on osa asua, jossa yhdistyvät itse tehty, vanha ja käytettynä ostettu. Se on minusta paljon kiinnostavampaa kuin se, että koko asu olisi ostettu yhdestä kaupasta uutena.
Kesän viimeiset kirppiskierrokset Helsingissä
Eilen oli puolestaan vuorossa tämän kesän viimeinen shoppailukierros tai ainakin sellainen oli tarkoitus. Kävin Bella-kirppiksellä, Moody Mondayssa ja Fidan UFFissa. Kirpputorikierros on minulle vähän kuin aarteenetsintää. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee. Ja joskus paras löytö ei edes ole se, jonka ostaa, vaan ajatus, jonka saa mukaansa. Tällä kertaa päivä jatkui Hietalahteen.
Hietalahden kauppahalli kaipaisi enemmän elämää
Hietalahden kauppahalli on yksi Helsingin kiinnostavista vanhoista rakennuksista. Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema halli valmistui vuonna 1903, ja se on toiminut kauppahallina alusta lähtien.
Hallin historiaan mahtuu monia vaiheita. Perinteisen elintarvikekaupan lisäksi siellä on toiminut muun muassa luomuhalli sekä antiikki -ja taidehalli. Nykyisin Hietalahden kauppahallia on kehitetty ravintola -ja kahvilahalliksi.
Ja juuri siinä on mielestäni sekä sen viehätys että pieni harmitus. Rakennus on upea, mutta kaikki tila ei tällä hetkellä tunnu olevan kunnolla käytössä. Ravintoloitakaan ei ole kovin montaa, joten suuri hallitila tuntuu paikoin yllättävän tyhjältä.
Minusta Hietalahden kauppahalli ansaitsisi enemmän elämää. Olisi hienoa nähdä koko historiallinen tila täynnä pieniä ravintoloita, kahviloita, ruokatuottajia ja ihmisiä, sellaista hallitunnelmaa, johon tämä rakennus olisi täydellinen.
Myöhäinen lounas Ravintola Piilossa
Tällä kertaa menimme syömään Ravintola Piiloon. Piilo tarjoaa italialaista makumaailmaa historiallisessa Hietalahden kauppahallissa. Ravintolan valikoimassa on muun muassa pastoja, pizzoja ja muita italialaishenkisiä annoksia. Piilossa järjestetään myös viikonloppubrunssia.
Minusta tällaiset paikat ovat parhaimmillaan silloin, kun ympärillä oleva rakennus saa olla osa kokemusta. Ruoka, vanha rakennus, kesäinen Helsinki ja kirppiskierroksen jälkeen päälle puettu asu, siinä oli aika täydellinen yhdistelmä.
Vanhalla vaatteella voi olla monta elämää
Ehkä juuri siksi pidän second handista ja vanhoista vaatteista. Uusi tarina ei aina tarvitse uutta vaatetta. Se voi syntyä vuonna 2014 tehdystä pitsihameesta, miehen vanhasta t-paidasta ja farkkupaidasta, joka löytyi Krakovan Thriftystä.
Ja seuraavana päivänä sama ajatus jatkuu Helsingin kirpputoreilla. Vanhat vaatteet eivät ole menneisyyttä. Ne ovat materiaalia seuraavaan tarinaan.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää asuinspiraatioita: