Hae
VillaNanna

Henget eivät halunneet meitä sinne

Henget eivät halunneet meitä sinne. Ai minne? No, viaporin kekrijuhliin! Minä kerron teille miten meidän hyvin suunnitellun reissun oikein lopulta kävi. Viime vuonna minä sain pahan migreenin ja tänä vuonna tapahtui muuta.

Henget eivät halunneet meitä

Meillä oli hyvä pöhinä päällä kun astuimme lautalle, kesti jonkin aikaa ennen kuin pääsimme lähtemään. Lautta saatiin ihan täyteen ja samalla seurailimme meripelastuslaivojen rantautumista kolera-altaalle. Kun lautta nykäisi liikkeelle kuvailin videoita tyytyväisenä. Vihdoin lautta kiinnittyi laituriin ja me singahdettiin Infoon, sieltä alkaa aina meidän reissut. Käymme siistiytymässä ja vessassa. Sekä suunnittelemme miten liikumme ja mitä reittiä menemme. Tällä kertaa mietimme missä otamme asukuvia minun vaatteestani.

Kuvailujen aikana poikani Härdelli piti huolta tavaroistani. Pitkä takkini helma lensi hänen kädessään minne sattui ja lopulta puhelimeni lensi kaaressa mukulakiville ja hajosi säpäleiksi. Suutahdin aika kovastikin. Puhelin tarvittiin kekri hunttiin, joka oli ihan juuri alkamassa. Taisteltiin puhelimen kanssa puolisen tuntia, ennen kuin lopulta suostuin vaihtamaan oman sim korttini pojan puhelimeen. Poikaa itkutti kovasti. Mutta ei auttanut kuin lähteä yrittämään kekri hunttia.

Henget eivät halunneet meitä sinne

Kekri hunt ja illan hämärä

Kekri hunt lähti hyvin käyntiin, ainut suuri ongelma oli pojan puhelin, jonka käyttö meni minulla yli hilseen. Kuvien ottaminen, Instagramin selailu sekä viestien lähetys kekri huntin porukalle oli todella vaivalloista ja se sitten häiritsi ihan liikaa meidän peliä. Viimeinen tehtävä meni täysin pipariksi, kun oli hämärää ja minä kun en nää ilman laseja (lasit olivat unohtuneet kotiin, kun naamalla oli aurinkolasit), mieheni taas värisokea ja poikani ei kaikkia englannin kielen sanoja osaa. Joten saatiin tyhjä lappu, pojalle huono mieli. Vietiin tyhjä lappu kuitenkin hengille, joka yllättyi kovasti tyhjää lappua. Saimme kuitenkin vähän karkkia ja pienen muiston pelistä.

Poikaa harmitti todella paljon miten peli oli mennyt, kliimaksi todella tipahti maahan. Ei auttanut muu kuin lennossa muuttaa suunnitelmia ja hiukan piristää poikaa. Eli pysähdyimme tutkimaan mitä kaikkea lopulta saimme. Siinä samassa mieheni tajusi, että kotiavaimet ovat kadonneet ja lähti juoksemaan meidän reittiä ristiin rastiin ja ja kävi juttelemassa huntin järjestäjille myöskin. Minä ja poika odottelimme miestäni jonkin aikaa, mutta kylmyys iski luihin ja ytimiin ja lähdimme kulkemaan kohti Infoa ja ravintolaa, jossa oli tarkoitus syödä.

Hyvä ruoka, parempi mieli…Ehkä!

Hissuksiin käveltiin Härdellin kanssa kohti Infoa, ihmisiä alkoi tulla Suomenlinnaan suurin joukoin ja sulloutuminen vastavirtaan oli oma hommansa, matka Infoon kesti ja kesti. Kun vihdoin pääsimme perille, kävimme pojan kanssa kysymässä onko avaimia tuotu. Yhdet oli, mutta poika oli sitä mieltä, etteivät olleet etsimämme avaimet.

Lopulta miehenikin ilmaantui Infoon ja sanoin, että siellä on yhdet avaimet, mutta Härdelli oli sitä mieltä etteivät ne olleet hänen. Mies meni kuitenkin kysymään ja ne tosiaan olivat sitten kuitenkin mieheni avaimet. Tämän jälkeen hän kävi kysymässä jos pääsisimme etuajassa syömään ja se kuulemma kävi oikein hyvin, vaikka kiire oli kova ja paikka täynnä ihmisiä. Ruoka maittoi tänäkin vuonna todella hyvin ja saimme hetken hengähtää. Härdellin huono fiilis huntin epäonnistumisessa myös kaikkosi ja otti asenteen, ettei lopputuloksella ole väliä, vaan sillä, että saimme yhdessä pelata peliä, jota emme ole koskaan ennen yhdessä pelanneet.

Ruokailun jälkeen päätimme vielä mennä katsomaan kekripukin polttoa sekä valoesityksiä, mutta kun päästiin ulos, niin poika sanoi, että nyt on hänellä niin kylmä, ettei halua muuta kuin kotiin. Vaikka vaatetta oli päällä ja lisää oli mukana, niin hypättiin lauttaan ja lähdimme kohti kotia.

Henget eivät tosiaan halunneet meitä mukaan juhliin. 

Henget eivät halunneet meitä sinne

Rauhallista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

LUE MYÖS:

Suomenlinnan kekri

13 kommenttia

  1. Jael kirjoitti:

    Olipa teillä kommelluksia, ja voi surku sun puhelinta! Mutta onneksi avaimet löytyivät, ja ruoka näyttää hyvältä.

  2. enkulin käsityöt kirjoitti:

    Kuuluisa Murphyn laki, kun jokin menee pieleen niin kaikki menee pieleen. Onneksi miehesi löysi avaimet.

  3. Nadine kirjoitti:

    Joskus tosiaan tulee sellainen fiilis, ettei ole ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Silloin on hyvä kuunnella omaa intuitiota. Se harvoin on väärässä.

  4. Diiskuneiti kirjoitti:

    Ohhoh menipäs teidän reissu pieleen! Onneksi hyvä ruoka piristää 😀

  5. petra kirjoitti:

    Voi surku! Kuulostaa kyllä ihan sellaiselta mitä meilleki voisi tapahtua 😀 Kekripukin poltto onkin ihan uusi perinne mulle, kouluissa kyllä aina vietetään sitä Kekri-viikkoa ruokailuissa, mutta muuten on ihan unohduksissa koko kekriperinne 🙂
    http://www.sangynalla.fi

  6. Jasmin kirjoitti:

    No huh, aikamoinen reissu! Miten muuten sait liitettyä ton ig videon tähän postaukseen?

    Hyvää ensimmäistä adventtia! 🕯️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

  7. Marjut kirjoitti:

    Voi ei. Onneksi ruoka ainakin näytti olevan herkullista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *