Kaksi asua, kaksi täysin eri minää
0
Tämän postauksen otsikko kertoo kaiken: Kaksi asua, kaksi täysin eri minää. Miten alaosan vaihtaminen luo aivan uuden fiiliksen työasuun ja miten toppi, josta pidän paljon mutta on jäänyt vähälle käytölle muuttuukin yllättäen lempivaatteeksi. Käsittämätön asia, mutta todellinen. Kannattaa aina siirtää takana olevat vaatteet eteen, niin myös takana olevia tulee käytettyä enemmän.
Kaksi asua, kaksi täysin eri minää
Piilossa vaatekaapissani odotti toppi, josta tuli vahingossa kesän käytetyin vaate. Sellainen löytö, jonka alkuperää ei enää muista, mutta jonka tunne muistaa täydellisesti. Kirpparilta vuosia sitten löytynyt vihreä smokkirypytetty toppi on juuri sellainen vaate. Se ei huuda huomiota, ei ole trendikkäin eikä näyttävin, mutta jostain syystä vedän sen päälleni jatkuvasti.
Ehkä siksi, että se tuntuu minulta. On hassua, miten yksi vaate voi muuttua melkein turvalliseksi paikaksi. Tämä toppi toimii jotenkin kaiken kanssa. Se mukautuu eri tunnelmiin niin hyvin, että välillä tuntuu kuin käyttäisin kahta täysin eri ihmistä kuvaavaa asua, vaikka yläosa pysyy samana. Pienet asiat muuttavat koko fiiliksen.
Rikkinäiset farkut ja glitterlenkkarit
Ensimmäisenä puin topin rikkinäisten farkkujen kanssa.
Farkut ovat joko Beyond Retron garage sale -löytöjä tai Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. En enää muista varmasti, mikä on tavallaan täydellinen yksityiskohta. Parhaat vaatteet eivät aina tarvitse tarkkaa tarinaa. Riittää, että ne löytävät oikean ihmisen. Näissä farkuissa on asennetta. Repeämät, kulunut pesu ja rento istuvuus tekevät kokonaisuudesta paljon särmikkäämmän. Sama vihreä toppi ei näytäkään enää pehmeältä ja boheemilta, vaan enemmänkin vähän 2000-luvun indie-tytöltä, joka kuuntelee liian kovalla musiikkia ja löytää parhaat vaatteet sattumalta.
Puman glitterlenkkarit ovat ehkä koko asun tärkein yksityiskohta. Rakastan sitä ristiriitaa, jonka ne tuovat. Rikkinäiset farkut voisivat helposti mennä liian “perus farkut ja toppi” -linjalle, mutta glitter tekee kokonaisuudesta tietoisesti leikkisän. Se tuo mukaan vähän camp-henkeä ja muistuttaa, ettei pukeutumisen tarvitse olla liian vakavaa.
Kun lisään vielä sinapinkeltaisen neuletakin, asu muuttuu lähes Pinterest-mäiseksi, mutta ei liian silotellulla tavalla. Tässä on enemmän elämää. Vähän sotkuiset hiukset, käytetyt vaatteet, itse tehdyt jutut ja kirppislöydöt tekevät kokonaisuudesta aidon. Tässä lookissa on jotain nuorekasta ja kapinallista. Se on sellainen asu, jonka voisi pukea kirppiskierrokselle, keikalle tai pitkälle kesäpäivälle kaupungille. Se ei yritä olla siisti tai täydellinen, ja juuri siksi se toimii.
Pellavahousut muuttivat koko tunnelman
Mutta muutamaa päivää myöhemmin vedin saman topin päälleni valkoisten pellavahousujen kanssa, ja tunnelma muuttui täysin. Rakastan näitä itse tekemiäni pellavahousuja, vaikka ne ovatkin rehellisesti sanottuna vähän liian isot. Tai ehkä juuri siksi rakastan niitä. Niissä on jotain sellaista huolettomuutta, mitä en löydä istuvista farkuista. Pellava liikkuu eri tavalla. Se ei pyydä anteeksi tilaa, jonka se ottaa. Se vain on.
Asussa on pehmeyttä ja väljyyttä, mutta samalla myös rakennetta. Smokkirypytetty toppi tekee vyötärölle muodon ilman että mikään puristaa. Se on ehkä tämän topin suurin vahvuus. Se myötäilee, mutta ei vaadi täydellisyyttä. Juuri siksi huomaan palaavani siihen jatkuvasti, erityisesti nyt, kun en enää jaksa pukeutua epämukavasti vain siksi, että jokin näyttää hyvältä.
Valkoisten pellavahousujen kanssa kokonaisuus muuttuu melkein boheemiksi. Tulee vähän sellainen tunne kuin olisi matkalla torille jossain pienessä italialaisessa rantakaupungissa, vaikka todellisuudessa olen Jätkäsaaressa matkalla ruokakauppaan. Addun Stan Smithit pitävät asun kuitenkin maanläheisenä. Ne estävät kokonaisuutta muuttumasta liian “pellavahaaveiluksi”. Ilman niitä asu voisi helposti lipsahtaa liian romanttiseksi tai jopa vähän teennäiseksi.
Neuletakki muuttaa fiiliksen
Ja sitten se neuletakki.
Minun itse neulomani, vähän muhkea, vähän erikoinen neuletakki tekee koko asusta kiinnostavan. Rakastan sen hihoja. Niissä on jotain lähes satumaista. Sinapinkeltainen sävy toimii yllättävän hyvin vihreän topin kanssa, koska molemmissa on luonnollinen, murrettu sävymaailma. Yhdistelmä muistuttaa vähän loppukesän kuivaa heinää ja metsää sateen jälkeen.
Tämä asu tuntuu turvalliselta, pehmeältä ja vähän taiteelliselta. Sellaiselta, jonka voisi pukea päälle kahvilaan, hitaalle sunnuntaille tai vain päivään, jolloin haluaa tuntea olonsa mukavaksi ilman että tyyli katoaa mihinkään. Silti huomaan pitäväni enemmän pellavahousuversiosta.
Ehkä siksi, että siinä on enemmän hengitystilaa. Kirjaimellisesti ja henkisesti. Isot pellavahousut eivät yritä tehdä vartalosta tietynlaista. Ne vain liikkuvat mukana. Tässä iässä olen alkanut arvostaa sitä enemmän kuin täydellistä istuvuutta. En enää jaksa jatkuvaa vaatteiden korjailua, vatsan sisään vetämistä tai tunnetta siitä, että asu näyttää hyvältä vain silloin kun seisoo täysin suorassa.
Pellava-asussa tunnen olevani enemmän oma itseni. Rennompi. Luovempi. Ehkä jopa vähän rohkeampi, koska uskallan käyttää jotain väljää ja näkyvää ilman että yritän piiloutua. Ehkä juuri siitä oma tyyli lopulta rakentuu. Ei siitä, mikä näyttää “parhaalta”, vaan siitä, missä tunnistaa itsensä heti peiliin katsoessa.
Ja koska tiedän jo itseni, tämä toppi ei varmasti jää tähän. Seuraavaksi haluan yhdistää sen boheemiin, isohelmaiseen valkoiseen hameeseen. Näen jo mielessäni, miten smokkirypytetty vihreä toppi ja kevyt hulmuava helma toimisivat yhdessä, vähän romanttisesti, vähän vintagehenkisesti ja juuri sopivan rennosti. Veikkaan, että tästä topista on hitaasti tulossa yksi niistä vaatteista, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen ja löytävät aina uuden tavan näyttää omalta. Näin syntyy kaksi asua ja kaksi täysin eri minää.
Ihanaa perjantaita!
Seuraa minua:
Ohje ja kaavatiedot:
Täydellinen vappupäivä Helsingissä – tyyliä, tunnelmaa ja Ravintola Faron makuja
Kevät tuli kuin huomaamatta, hiipien valon mukana ja viipyen iholla lempeänä lämpönä. Vappu oli juuri sellainen kuin toivoin: pehmeä, kaunis ja täynnä pieniä hetkiä, jotka jäävät mieleen kuin kevyet siveltimenvedot. Päivä, joka alkoi valossa ja päättyi hämärään, sisälsi kaiken sen, mitä kaipasin: yhdessäoloa, makuja, tyyliä ja ripauksen elokuvallista tunnelmaa. Täydellinen vappupäivä Helsingissä – tyyliä, tunnelmaa ja Ravintola Faron makuja kuljetti minut kevään ytimeen tavalla, jota en unohda.
Täydellinen vappupäivä Helsingissä – tyyliä, tunnelmaa ja Ravintola Faron makuja
Keväinen asu, jossa on tarina
Kevätpäivän pukeutumisessa on aina jotain erityistä. Se ei ole vain vaatteita, se on tunne siitä, että talvi on vihdoin ohi ja saa taas hengittää kevyemmin. Tänä vappuna halusin pukeutua pehmeästi, hieman eteerisesti, mutta kuitenkin boheemilla twistillä, joka tuntuu omalta.
Asuni rakentui kerroksista, joilla jokaisella oli oma historiansa. Paita ja kengät ovat second hand -löytöjä, sellaisia aarteita, jotka tuntuvat heti oikeilta, vaikka niiden tarina on alkanut jo kauan ennen minua. Niissä on jotain sellaista, mitä uutena ostetusta ei aina löydä – elämää, aikaa ja ehkä pieni ripaus mysteeriä.
Hame puolestaan on yksi rakkaimmista löydöistäni Krakovasta, Deccoria Galleriasta, pienestä liikkeestä Josefakadulta. Siinä on käsityön tuntu ja herkkyys, joka tekee siitä enemmän kuin vain vaatteen. Se on muisto matkasta, hetkestä, kaupungista. Kun puen sen ylleni, palaan aina vähän sinne.
Ja sitten laukku. Se pieni, itse virkattu laukku, joka keräsi enemmän huomiota kuin osasin odottaa. Se on syntynyt käsissäni rauhallisina iltoina, silmukka silmukalta. Ehkä juuri siksi siinä on jotain erityistä, se ei ole vain asuste, vaan osa minua. Oli ihanaa huomata, kuinka moni kiinnitti siihen huomiota ravintolassa. Sellaiset hetket muistuttavat siitä, että persoonallinen tyyli todella näkyy ja tuntuu.
Kokonaisuus oli kevyt, naisellinen ja juuri sopivan huoleton. Sellainen, jossa voi kävellä auringossa, istua pitkään lounaalla ja siirtyä suoraan iltaan ilman, että tarvitsee vaihtaa mitään.
Makuja, hetkiä ja elokuvan taikaa
Päivä jatkui perheen kanssa ravintolaan, jossa kevät näkyi myös lautasella. Ravintola Faro tarjosi juuri sitä, mitä toivoin: kauniita annoksia, tuoreita makuja ja rauhallisen tunnelman, jossa aika tuntui pysähtyvän hetkeksi.
Alkuruoista jälkiruokiin asti kokonaisuus oli kuin pieni matka. Lautasilla oli värejä, tekstuureja ja makuja, jotka toivat esiin kevään parhaat puolet. Raikkaat salaatit, täydellisesti kypsennetty kala ja makeat jälkiruoat muodostivat harmonisen kokonaisuuden, joka jäi mieleen pitkäksi aikaa. Erityisesti jälkiruokahetki jäi sydämeen. Kevyet marengit, tuoreet hedelmät ja pehmeä kerma, yksinkertaista, mutta täydellistä. Sellaisia makuja, jotka eivät tarvitse liikaa selittelyä, vaan toimivat juuri sellaisinaan.
Illan hämärtyessä tunnelma vaihtui. Päivän valo jäi taakse ja tilalle tuli pehmeä, hieman salaperäinen ilta. Suuntasimme ystävän kanssa elokuviin, ja valintana oli Paholainen pukeutuu Pradaan 2, jonka maailma avautui silmiemme eteen – tyyliä, draamaa ja ikonisia hetkiä.
On jotain erityistä siinä, että päivä päättyy elokuvaan. Se sitoo yhteen kaiken koetun ja antaa sille uuden sävyn. Kun istuu pimeässä salissa, voi hetken ajan uppoutua toiseen maailmaan, mutta samalla kantaa mukanaan päivän muistoja – naurua, keskusteluja, makuja ja tunteita.
Tämä vappu ei ollut äänekäs tai riehakas, vaan pehmeä ja merkityksellinen. Juuri sellainen, joka tuntuu jälkeenpäin oikealta. Päivä, jossa oli aikaa pysähtyä, huomata pieniä yksityiskohtia ja nauttia siitä, mitä on. Ehkä juuri siksi se jäi mieleen niin vahvasti. Ei siksi, että olisi tapahtunut jotain suurta, vaan siksi, että kaikki oli kohdallaan. Kevät, seura, ruoka, tyyli ja tunne siitä, että elämä on tässä ja nyt, juuri tällaisena, ihan riittävän täydellisenä.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Chenille -pussukan ohje löytyy linkistä:
Kestokoristeet: