Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
2
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua, mutta farkkupaita ei suinkaan ole tämän asun ainoa vaate, jolla on tarina. Pitsihameen tein vuonna 2014, t-paita on mieheni vanha ja farkkupaita löytyi Krakovan Thrifty-second hand -liikkeestä. Tähän kesäpäivään mahtui myös Helsingin kirpputoreja ja lounas Hietalahden kauppahallissa.
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Minusta parhaat asut eivät välttämättä synny vaatekaupassa. Ne syntyvät silloin, kun vaatteilla on historiaa. Tässä kesäisessä asussa on mukana kolme aivan erilaista tarinaa: vuonna 2014 itse tekemäni pitsihame, mieheni vanha t-paita ja viimeisimmältä Krakovan-matkalta löytämäni farkkupaita.
Farkkupaita löytyi Thrifty-nimisestä second hand -liikkeestä Krakovan Podgórzesta, Kalwaryjska-kadulta. Se oli yksi niistä paikoista, joihin halusin Krakovan-matkalla tutustua. Kalwaryjska on kiinnostava kohde myös second hand -shoppailijalle, sillä kadun varrella ja lähistöllä on useita käytettyjen vaatteiden liikkeitä. Ja tämä farkkupaita pääsi heti mukaan Suomeen.
Kolme vanhaa vaatetta, yksi kesäinen asu
Pitsihame on yksi niistä vaatteista, jotka muistuttavat minua siitä, miksi itse tekeminen kannattaa. Tein sen vuonna 2014. Yksitoista vuotta myöhemmin se on edelleen käytössä. Se on aika hyvä mittari vaatteelle.
T-paita puolestaan on mieheni vanha. Farkkupaita on ostettu käytettynä Krakovasta. Kun nämä yhdistää, lopputuloksena on kesäinen asu, vaikka yksikään sen pääosista ei ole uusi. Juuri tästä pidän second handissa ja vanhoissa vaatteissa.
Vaatteen ei tarvitse olla uusi ollakseen kiinnostava. Vanhassa vaatteessa kiinnostaa usein juuri se, mitä uudesta vaatteesta ei vielä tiedä: mistä se on tullut, kuka sitä on käyttänyt ja millaisen elämän se saa seuraavaksi.
Tämä liittyy vahvasti myös omaan tapaani ajatella tekstiilejä. Puhun tekstiiliarkeologiasta, koska minua kiinnostavat vaatteiden materiaalit, historia, valmistaminen ja ennen kaikkea se, mitä niille tapahtuu ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Krakovan Thrifty toi asuun uuden tarinan
Thrifty jäi mieleeni erityisesti siksi, että se sopi hyvin siihen second hand -kierrokseen, jonka teimme Podgórzessa. En etsi käytettyjen vaatteiden liikkeistä välttämättä tiettyä merkkiä tai tämän hetken trendivaatetta. Katson vaatetta materiaalin, mallin, kunnon ja mahdollisuuksien kautta.
Joskus vastaan tulee vaate, jonka kohdalla tietää heti: Tämä lähtee mukaan. Farkkupaita oli juuri sellainen. Nyt se kulkee kanssani Suomessa ja on osa asua, jossa yhdistyvät itse tehty, vanha ja käytettynä ostettu. Se on minusta paljon kiinnostavampaa kuin se, että koko asu olisi ostettu yhdestä kaupasta uutena.
Kesän viimeiset kirppiskierrokset Helsingissä
Eilen oli puolestaan vuorossa tämän kesän viimeinen shoppailukierros tai ainakin sellainen oli tarkoitus. Kävin Bella-kirppiksellä, Moody Mondayssa ja Fidan UFFissa. Kirpputorikierros on minulle vähän kuin aarteenetsintää. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee. Ja joskus paras löytö ei edes ole se, jonka ostaa, vaan ajatus, jonka saa mukaansa. Tällä kertaa päivä jatkui Hietalahteen.
Hietalahden kauppahalli kaipaisi enemmän elämää
Hietalahden kauppahalli on yksi Helsingin kiinnostavista vanhoista rakennuksista. Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema halli valmistui vuonna 1903, ja se on toiminut kauppahallina alusta lähtien.
Hallin historiaan mahtuu monia vaiheita. Perinteisen elintarvikekaupan lisäksi siellä on toiminut muun muassa luomuhalli sekä antiikki -ja taidehalli. Nykyisin Hietalahden kauppahallia on kehitetty ravintola -ja kahvilahalliksi.
Ja juuri siinä on mielestäni sekä sen viehätys että pieni harmitus. Rakennus on upea, mutta kaikki tila ei tällä hetkellä tunnu olevan kunnolla käytössä. Ravintoloitakaan ei ole kovin montaa, joten suuri hallitila tuntuu paikoin yllättävän tyhjältä.
Minusta Hietalahden kauppahalli ansaitsisi enemmän elämää. Olisi hienoa nähdä koko historiallinen tila täynnä pieniä ravintoloita, kahviloita, ruokatuottajia ja ihmisiä, sellaista hallitunnelmaa, johon tämä rakennus olisi täydellinen.
Myöhäinen lounas Ravintola Piilossa
Tällä kertaa menimme syömään Ravintola Piiloon. Piilo tarjoaa italialaista makumaailmaa historiallisessa Hietalahden kauppahallissa. Ravintolan valikoimassa on muun muassa pastoja, pizzoja ja muita italialaishenkisiä annoksia. Piilossa järjestetään myös viikonloppubrunssia.
Minusta tällaiset paikat ovat parhaimmillaan silloin, kun ympärillä oleva rakennus saa olla osa kokemusta. Ruoka, vanha rakennus, kesäinen Helsinki ja kirppiskierroksen jälkeen päälle puettu asu, siinä oli aika täydellinen yhdistelmä.
Vanhalla vaatteella voi olla monta elämää
Ehkä juuri siksi pidän second handista ja vanhoista vaatteista. Uusi tarina ei aina tarvitse uutta vaatetta. Se voi syntyä vuonna 2014 tehdystä pitsihameesta, miehen vanhasta t-paidasta ja farkkupaidasta, joka löytyi Krakovan Thriftystä.
Ja seuraavana päivänä sama ajatus jatkuu Helsingin kirpputoreilla. Vanhat vaatteet eivät ole menneisyyttä. Ne ovat materiaalia seuraavaan tarinaan.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää asuinspiraatioita:
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon. Aurinkoinen päivä Helsingin keskustassa muistutti jälleen siitä, ettei tyyli synny ostoskeskuksissa. Kirpputorilta löytynyt hame, yli kymmenen vuotta sitten ommeltu paita ja koronan aikana ostetut kengät kuljettivat minua läpi päivän, joka alkoi Santa Fen lounaalla ja jatkui täysin sattumalta Forumin kirppistapahtumaan. Joskus parhaat tarinat syntyvät silloin, kun mitään ei ole suunnitellut.
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon. Se ajatus pyöri mielessäni koko sen aurinkoisen päivän, jonka vietimme Helsingin keskustassa. Aloitimme kiireettömällä lounaalla Santa Fessä. Hyvä ruoka, kylmä juoma ja tunne siitä, ettei ollut pakko ehtiä minnekään. Sen jälkeen lähdimme vain kävelemään. Ilman ostoslistaa, ilman suunnitelmaa. Sitten osuimme aivan vahingossa Forumin kirppistapahtumaan.
Emme tienneet koko tapahtumasta etukäteen. Yhtäkkiä ympärillämme oli ihmisiä, jotka myivät vaatteita, kirjoja ja tavaroita toisille ihmisille. Ei kiiltäviä mainoksia, ei ”osta kolme, maksa kaksi” -kylttejä. Vain tavaroita, jotka ansaitsivat uuden mahdollisuuden. Siinä hetkessä tajusin jälleen, miksi tämä tuntuu enemmän omalta kuin yksikään ostoskeskuksen muotiketju.
Moni olisi varmasti katsonut asuani eikä nähnyt siinä mitään erityistä. Harmaa hame on ostettu UFF:lta. Mustan paidan ompelin itse vuonna 2013. Kengät ovat koronavaatteita, ostettu silloin, kun maailma pysähtyi ja yritimme kaikki keksiä keinon selvitä epävarmuudesta.
Mutta minä en näe vaatteissani hintalappuja. Minä näen elämäni. Näen sen päivän, kun löysin hameen kirpputorilta. Muistan illat ompelukoneen ääressä, kun tein paidan omin käsin. Muistan myös koronakevään, jolloin vaatteiden tekeminen ja niistä haaveileminen oli yksi tapa pitää kiinni normaalista arjesta. Ja juuri siksi tämä asu kertoo minusta enemmän kuin yksikään uusi merkkivaate voisi koskaan kertoa.
Olemme unohtaneet, mitä vaatteiden pitäisi merkitä
Minusta tuntuu, että olemme unohtaneet, miksi vaatteita alun perin ostetaan. Nykyään niiden pitäisi todistaa jotain. Että seuraat trendejä. Että sinulla on varaa. Että pysyt mukana. Entä jos en halua pysyä mukana? Entä jos en halua ostaa uutta vain siksi, että joku algoritmi päätti vanhan olevan jo ”out”?
Minua ei kiinnosta pukeutua samalla tavalla kuin tuhannet muut. Minua kiinnostaa pukeutua niin, että vaatteeni tuntuvat omilta. Silti elämme kulttuurissa, jossa käytetty vaate saatetaan nähdä vähempiarvoisena kuin uusi. Kirpputorilta ostettu hame herättää joissakin ihmisissä edelleen ihmetystä, vaikka samaan aikaan vaatevuoret kasvavat ja käyttökelpoisia vaatteita päätyy roskiin.
Se tuntuu nurinkuriselta. Minulle itse tehty vaate on arvokkaampi kuin moni kallis merkkivaate. Siihen on käytetty aikaa, taitoa, epäonnistumisia, purkamista ja uuden yrittämistä. Siinä on osa tekijäänsä. Voiko saman sanoa pikamuodista? Ehkä voi. Mutta silloin tarina ei yleensä ole kovin kaunis.
Tyyli ei synny rahasta vaan rohkeudesta
Forumin kirppistapahtuma jäi mieleeni paljon vahvemmin kuin yksikään vaatekauppa. Ehkä siksi, että siellä ei myyty unelmia. Siellä myytiin mahdollisuuksia jatkaa vaatteiden tarinaa. Se sopii täydellisesti siihen, miten itse ajattelen pukeutumisesta.
En rakenna vaatekaappiani sesonkien mukaan. Rakennan sitä vuosien aikana. Siksi käytän edelleen paitaa, jonka ompelin yli kymmenen vuotta sitten. Siksi iloitsen kirpputorilta löytyneestä hameesta enemmän kuin uusimmasta trendistä. Siksi koronan aikana ostetut kengät eivät ole minulle vain kengät. Ne muistuttavat yhdestä elämäni erikoisimmista ajanjaksoista.
Tyyli ei synny siitä, että ostaa jatkuvasti lisää. Se syntyy siitä, että uskaltaa käyttää samaa vaatetta yhä uudelleen. Maailma yrittää vakuuttaa meille, että identiteetti löytyy ostoskassista. Minä uskon päinvastaiseen. Identiteetti löytyy siitä, mitä päätämme säilyttää. Mitä korjaamme. Mitä käytämme vuodesta toiseen ylpeinä.
Kun kävelimme kotiin lämpimässä kesäillassa, en ajatellut, kuinka vähän asuni oli maksanut. Ajattelin, kuinka paljon se oli minulle antanut. Santa Fen lounas, sattumalta vastaan tullut Forumin kirppistapahtuma, pitkä kävely halki Helsingin ja vaatteet, joilla jokaisella on oma historiansa. Siitä syntyi päivä, jota en muista ostosten vuoksi.
Muistan sen siksi, että se muistutti minua yhdestä tärkeästä asiasta. Vaatteet eivät tee ihmisestä kiinnostavaa. Tarinat tekevät. Ja kaikkein parhaat tarinat eivät roiku hintalapussa. Ne kulkevat mukana vaatteissa, jotka ovat saaneet elää enemmän kuin yhden sesongin.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
Lisää Thrift & Style -postauksia: