Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
0
Kaikki vaatteet eivät synny kaupan hyllylle, osa syntyy jo ennen käyttöä, paloista, joita kukaan ei enää tarvinnut. Tässä sarjan kolmannessa osassa palaan siihen hetkeen, kun tilkuista syntynyt vaate ei ole enää vain idea tai projekti, vaan osa oikeaa elämää. Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani, eikä kyse ole vain yhdestä vaatteesta. Kyse on koko kokoelmasta vaatteita ja ajattelutavasta. Mitkä tarinat ovat merkityksellisiä ja mitkä taas ei herää eloon.
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
Tämä on kolmas osa tähän tarinaan.
Ensimmäisessä vaiheessa oli kasa kangaspaloja. Sellaisia, jotka monelle näyttävät sekavalta jämävarastolta, mutta joista minä näen mahdollisuuksia. Toisessa vaiheessa syntyi vaate tai oikeastaan ajatus vaatteesta, joka ei vielä tiennyt, mikä se haluaa olla.
Ja nyt ollaan tässä. Paita ei ole enää projekti. Se on käytössä. Se on ehkä se tärkein hetki koko tekemisessä se, jolloin vaate siirtyy käsistä elämään.
Kun vedin tämän tummansinisen paidan ensimmäistä kertaa päälle, en katsonut sitä kriittisesti. En miettinyt, onko se trendikäs tai imarteleeko se oikealla tavalla. Katsoin sitä enemmänkin kysymyksenä: tuntuuko tämä minulta? Ja vastaus tuli heti. Tuntui.
Paidassa on jotain samaa kuin koko tässä projektissa. Se ei ole siloteltu. Se ei ole täydellinen. Siinä on pieniä epätasaisuuksia, kohtia joissa kangas käyttäytyy vähän omapäisesti ja yksityiskohtia, joita en olisi ehkä kaupasta valinnut. Mutta juuri siksi se toimii. Se ei ole kompromissi, se on päätös.
Olen huomannut, että itse tehdyissä vaatteissa tapahtuu jotain, mitä valmiiden vaatteiden kanssa ei tapahdu. Niihin ei liity epävarmuutta samalla tavalla. Ei tarvitse miettiä, kuuluuko tämä minulle, sopiiko tämä minulle tai olenko minä oikeanlainen tätä varten. Koska lähtökohta on toinen. Tämä on tehty minulle. Ja ehkä vielä tärkeämpää: minä olen tehnyt tämän.
Uusi paita loi uuden tyylin
Yhdistin paidan vaaleisiin, leveälahkeisiin housuihin. Yksinkertainen kokonaisuus, jossa paita saa olla pääosassa. Tässä kohtaa ymmärsin jotain olennaista omasta pukeutumisestani, en tarvitse koko ajan lisää, tarvitsen enemmän merkityksellisiä vaatteita. Sellaisia, joilla on tarina.
Tämä paita kantaa mukanaan koko prosessin. Sen, miten kangaspalat valikoituivat. Sen, miten epäröin mallin kanssa. Sen, miten lopulta päätin lopettaa liiallisen miettimisen ja antaa käsien tehdä. Ja ehkä juuri siinä kohtaa tämä muuttui. Ei enää vain ompeluprojektiksi, vaan osaksi omaa tyyliä.
Käyttö tekee vaatteesta valmiin
On myös pakko sanoa ääneen yksi asia, joka usein unohtuu: käyttö tekee vaatteesta valmiin.
Vaate ei ole valmis silloin, kun viimeinen sauma on ommeltu. Se on valmis vasta silloin, kun sitä käytetään. Kun siihen tulee liikettä, elämää, hetkiä. Kun se ei ole enää “se paita jonka tein”, vaan vain paita, johon tartun aamulla ilman sen suurempaa ajattelua. Ja se on ehkä suurin onnistuminen.
Se, että itse tehty vaate sulautuu osaksi arkea niin luonnollisesti, ettei sitä tarvitse selittää. Tämän paidan kohdalla niin tapahtui yllättävän nopeasti. Se ei jäänyt odottamaan “oikeaa hetkeä”. Se ei jäänyt erityiseksi. Se meni suoraan käyttöön ja juuri siksi siitä tuli tärkeä.
Olen alkanut ajatella vaatekaappiani eri tavalla tämän myötä. En enää katso sitä määränä, vaan sisältönä. Kuinka moni vaate oikeasti tuntuu omalta? Kuinka moni kertoo jotakin? Ja rehellisesti – liian harva.
Mutta suunta on muuttunut. Tämä paita on pieni asia, mutta samalla iso muistutus. Että voin tehdä itse. Että voin muuttaa vanhaa uudeksi. Että voin rakentaa vaatekaapin, joka ei perustu ostamiseen vaan oivaltamiseen.
Ja ehkä tämä on juuri se, mitä haluan tämän sarjan kautta sanoa:
Vaatteet eivät ala kaupasta. Ne alkavat ideasta. Ne alkavat uskalluksesta katsoa jotakin vanhaa ja nähdä siinä jotain uutta. Ja joskus ne alkavat ihan vain siitä, että ottaa kankaan käteen ja päättää kokeilla. Tämä paita on siitä todiste. Ja tämä tarina ei lopu tähän.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Muut sarjan paidat:
Viikon asut – miksi käytän samoja vaatteita yhä uudelleen?
Jos olet joskus miettinyt, miksi samat vaatteet päätyvät päälle yhä uudelleen, tämä viikon asut -postaus ei ole lista asuista, vaan yritys ymmärtää omaa tyyliä vähän syvemmin. Tämän vuoksi otsikoksi valikoitui helposti: Viikon asut – miksi käytän samoja vaatteita yhä uudelleen? Tämä viikko oli minulle monen asian ymmärtämistä ja oivalsin monta asiaa itsestäni. Joskus sitä kasvaa myös vaatteiden kanssa.
Viikon asut – miksi käytän samoja vaatteita yhä uudelleen?
Huomasin tällä viikolla jotain, mitä en ole ennen pysähtynyt ajattelemaan. Vaikka minulla on erilaisia vaatteita, päädyn yhä uudelleen samoihin yhdistelmiin. Samat siluetit. Samat kerrokset. Samat “turvavaatteet”. Enkä tarkoita tätä huonolla tavalla. Päinvastoin, ehkä juuri siinä on koko oman tyylin ydin.
En valitse vaatteita, valitsen tunteen
Maanantain sininen haalari, jonka olen tehnyt itse, ei ole vain vaate. Se on tunne siitä, että kaikki toimii. Että ei tarvitse säätää. Kun vedän sen päälle, tiedän jo etukäteen miltä päivä tuntuu.
Tiistain neuleliivi ja poolo taas tuo toisenlaisen fiiliksen, vähän ryhdikkäämmän, vähän “koottumman”. Ei juhlaa, mutta jotain harkittua.
Ja tässä kohtaa tajusin jotain olennaista:
- en oikeastaan pukeudu tilanteen mukaan, vaan olon mukaan.
Miksi tietyt vaatteet jäävät käyttöön?
Keskiviikon farkkuhame, jonka tein vanhoista farkuista, on hyvä esimerkki. Se ei ole täydellinen. Se ei ole “trendikäs”. Mutta käytän sitä silti. Miksi?
Koska siinä on jotain, mitä kaupasta ostetussa vaatteessa ei ole:
- päätös.
- Olen valinnut tehdä sen.
- Olen nähnyt vaivaa sen eteen.
Torstain kirpparineule ja keinonahkahousut taas edustavat toista ääripäätä, helppoutta. Ne löytyivät, ne toimivat, eikä niitä tarvitse miettiä. Ehkä vaatekaappi tarvitsee molempia: sekä merkityksellisiä että huolettomia vaatteita.
Perjantai ja sekoitus, joka kertoo kaiken
Perjantain asu oli sekavin ja ehkä siksi rehellisin.
- Farkut kahdista farkuista.
- Paita Los Angelesista.
- Kirpparitakki.
- Itse tehty laukku.
Jos joku kysyisi, mikä on “mun tyyli”, voisin näyttää tämän asun. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan koska se ei yritä olla mitään tiettyä. Se on yhdistelmä asioita, jotka ovat päätyneet elämään mukaan eri reittejä pitkin. Ja ehkä oma tyyli on juuri sitä: ei harkittu kokonaisuus, vaan kerrostunut.
Yksinkertaisuus ei ole tylsää
Lauantain neule ja sunnuntain itse tehty paita vanhojen housujen kanssa muistuttivat yhdestä tärkeästä asiasta: kaikkien asujen ei tarvitse olla kiinnostavia.
Tai ehkä parempi sanoa:
- kiinnostavuus ei aina näy ulospäin.
- Joskus paras asu on sellainen, jota ei tarvitse ajatella.
- Sellainen, joka antaa tilaa muulle elämälle.
Ehkä en tarvitse enempää vaatteita
Tämän viikon jälkeen mieleen jäi ajatus, joka on vähän ristiriitainen:
- en ehkä tarvitse lisää vaatteita.
- Tarvitsen enemmän ymmärrystä siitä, mitä jo käytän.
- Mitkä vaatteet toistuvat?
- Miksi juuri ne?
- Miltä niissä tuntuu?
Koska lopulta tyyli ei synny valinnoista, joita tekee kerran, vaan niistä, joita tekee uudelleen ja uudelleen.
Tämä ei ollut vain viikon asut. Tämä oli muistutus siitä, että oma tyyli ei ole lista vaatteita. Se on kaava, joka toistuu huomaamatta. Ja ehkä seuraavalla kerralla, kun sanon “ei ole mitään päällepantavaa”, tiedänkin jo vastauksen. Se on siellä. Sama, johon tartun aina.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Erilaisista päivänasuista voi lukea lisää alla olevasta postauksesta: