Second hand ei ole automaattisesti vastuullinen
2
Voiko second hand olla joskus myös ongelma? Tätä jäin pohtimaan Krakovan kirpputoreilla ja viimeistään UFF:n Pasilan myymälässä. Second hand ei ole automaattisesti vastuullinen, vaikka käytettyjen vaatteiden ostaminen onkin yleensä ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin uuden hankkiminen. Missä kulkee raja laadukkaan kierrätyksen, pikamuodin ja ultrapikamuodin välillä? Ja voiko kirpputorilta tehdä vastuullisia löytöjä, vaikka ostoskassiin päätyisi joskus myös pikamuotia?
Second hand ei ole automaattisesti vastuullinen – tämän vuoksi jätän Sheinin rekkiin
Palasin juuri Krakovasta. Matkalaukkuun päätyi muutama uusi kirppislöytö, mutta ennen kaikkea paljon ajatuksia. Lähdin matkaan odottaen löytäväni runsaasti vintagea. Todellisuus oli kuitenkin aivan toinen. Krakovan second hand -liikkeissä oli paljon pikamuotia ja joukossa yllättävän paljon myös ultrapikamuotia. Se sai minut miettimään, mitä second hand oikeastaan tarkoittaa vuonna 2026.
Sama ajatus nousi pintaan uudelleen eilen. Kävin UFF:n Pasilan myymälässä ennen sen sulkemista. En mennyt sinne siksi, että olisin tarvinnut uusia vaatteita. Menin, koska halusin vielä kerran kiertää tutut rekit. Ja niin kuin kirpputorilla usein käy… Lähdin kotiin kassin kanssa.
En tarvinnut vaatteita – mutta ostin silti
Kirpputorilta ostaminenkin on kuluttamista. Se on asia, jonka välillä unohdamme. Käytetty vaate tuntuu vastuulliselta valinnalta, eikä siinä olekaan mitään väärää. Mutta jos ostan vaatteen, jolle minulla ei ole käyttöä, olen silti kuluttanut. Silti en kadu tämän päivän löytöjä.
Mukaani lähti Lindexin vaate, yksi New Yorkerin haalari ja kukallinen KaFuNi-merkkinen mekko.
New Yorker on itse asiassa merkki, jonka yleensä jätän rekkiin. Tällä kertaa rakastuin haalariin heti. Tutkin materiaalin, katsoin ompeleet ja mietin, että tästä tulee täydellinen mökkivaate. Joskus vaate voittaa merkin.
KaFuNi puolestaan oli minulle täysin tuntematon. Pesulappu kertoi kuitenkin kaiken olennaisen: 95 prosenttia puuvillaa ja viisi prosenttia polyesteriä. Kangas tuntui hyvältä, ompeleet olivat siistit ja kuosi ihastutti. Googlasin merkin vasta kotona.
Krakovasta mukaan tarttui puolestaan esimerkiksi Dranellan, Phase Eightin ja Apricotin vaatteita. Vintagea oli tarjolla yllättävän vähän, joten jouduin katsomaan myös pikamuotia. Mutta en ostanut mitään sokkona.
Näin minä valitsen vaatteeni kirpputorilta
Moni katsoo ensimmäisenä vaatteen merkkiä. Minä tunnustelen kangasta. Sen jälkeen katson materiaalikoostumuksen. Sitten tutkin ompeleet, vetoketjut, napit ja vaatteen yleisen kunnon. Vasta lopuksi katson merkkiä.
Minulla on toki muutamia merkkejä, joihin tartun muita herkemmin. Vanhempi H&M, Lindex, KappAhl, Dranella ja Phase Eight ovat osoittautuneet vuosien varrella luotettaviksi. Toisaalta olen löytänyt upeita vaatteita myös täysin tuntemattomilta merkeiltä. Merkki ei tee vaatteesta hyvää. Laatu tekee.
Miksi Shein jää minulta rekkiin?
Tästä aiheesta puhutaan paljon. Minun vastaukseni on kuitenkin hyvin yksinkertainen. En osta Sheiniä. Kyse ei ole vain siitä, mitä merkistä kirjoitetaan tai millaisia mielipiteitä siitä esitetään. Kyse on omasta kokemuksestani. Tunnistan Sheinin usein jo kosketuksesta.
Kangas tuntuu käsissäni oudolta. Ei pelkästään polyesteriltä, vaan aivan kuin sen pinnalla olisi jokin kalvo. Tiedän, että tämä on oma aistikokemukseni, mutta juuri siksi en jää edes pohtimaan ostamista. Joskus sormenpäitä alkaa jopa kihelmöidä, kun kosken tiettyihin vaatteisiin.
Siksi yllätyin eilen, kun näin UFF:n rekeissä niin paljon Sheiniä. Se sai minut miettimään, miten paljon ultrapikamuoti on muuttanut myös kirpputoreja.
Pikamuoti ja ultrapikamuoti eivät ole sama asia
Tämä on mielestäni tärkeä ero. Ostan joskus käytettyä pikamuotia. En kuitenkaan osta mitä tahansa. Googlaan tuntemattomat merkit, tarkistan materiaalit ja arvioin, kestääkö vaate vielä vuosia käyttöä. Jos vastaus on kyllä, vaatteelle kannattaa antaa uusi elämä. Mutta kaikkein heikkolaatuisimman ultrapikamuodin kohdalla ajattelen toisin.
Tiedän, että tämä mielipide jakaa varmasti ihmisiä. Minusta kaikkein heikkolaatuisin ultrapikamuoti ei kuulu kirpputorien rekeille. Jos vaate on niin huonosti valmistettu, ettei se kestä kunnolla edes yhtä omistajaa, sen kierrättäminen ihmiseltä toiselle ei ratkaise ongelmaa. Ongelma ei ole halpa hinta. Ongelma on huono laatu.
Vastuullisuus ei ole täydellisyyttä
En väitä olevani täydellinen kuluttaja. Eilisen päivän ostokset ovat siitä hyvä esimerkki. En tarvinnut yhtään uutta vaatetta. Silti ostin. Mutta ehkä vastuullisuus ei olekaan täydellisyyttä.
Ehkä se on sitä, että pysähtyy miettimään ennen kassalle menemistä. Tutkii materiaalit. Arvioi laadun. Ostaa vaatteen, jota oikeasti käyttää. Korjaa sen, jos se hajoaa. Ja käyttää sitä niin pitkään kuin mahdollista.
Juuri sitä minä yritän tehdä. En aina onnistu. Mutta yritän tehdä jokaisen ostoksen hieman harkitummin kuin edellisen. Siksi kirpputorilla tärkein kysymys ei mielestäni ole: ”Mikä merkki tämä on?” Vaan: ”Kestääkö tämä vaate vielä seuraavan omistajan ja ehkä vielä sitä seuraavankin?”
Mukavaa tiistaita!
Seuraa minua:
Lisää kirppisjuttuja:
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon. Aurinkoinen päivä Helsingin keskustassa muistutti jälleen siitä, ettei tyyli synny ostoskeskuksissa. Kirpputorilta löytynyt hame, yli kymmenen vuotta sitten ommeltu paita ja koronan aikana ostetut kengät kuljettivat minua läpi päivän, joka alkoi Santa Fen lounaalla ja jatkui täysin sattumalta Forumin kirppistapahtumaan. Joskus parhaat tarinat syntyvät silloin, kun mitään ei ole suunnitellut.
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon. Se ajatus pyöri mielessäni koko sen aurinkoisen päivän, jonka vietimme Helsingin keskustassa. Aloitimme kiireettömällä lounaalla Santa Fessä. Hyvä ruoka, kylmä juoma ja tunne siitä, ettei ollut pakko ehtiä minnekään. Sen jälkeen lähdimme vain kävelemään. Ilman ostoslistaa, ilman suunnitelmaa. Sitten osuimme aivan vahingossa Forumin kirppistapahtumaan.
Emme tienneet koko tapahtumasta etukäteen. Yhtäkkiä ympärillämme oli ihmisiä, jotka myivät vaatteita, kirjoja ja tavaroita toisille ihmisille. Ei kiiltäviä mainoksia, ei ”osta kolme, maksa kaksi” -kylttejä. Vain tavaroita, jotka ansaitsivat uuden mahdollisuuden. Siinä hetkessä tajusin jälleen, miksi tämä tuntuu enemmän omalta kuin yksikään ostoskeskuksen muotiketju.
Moni olisi varmasti katsonut asuani eikä nähnyt siinä mitään erityistä. Harmaa hame on ostettu UFF:lta. Mustan paidan ompelin itse vuonna 2013. Kengät ovat koronavaatteita, ostettu silloin, kun maailma pysähtyi ja yritimme kaikki keksiä keinon selvitä epävarmuudesta.
Mutta minä en näe vaatteissani hintalappuja. Minä näen elämäni. Näen sen päivän, kun löysin hameen kirpputorilta. Muistan illat ompelukoneen ääressä, kun tein paidan omin käsin. Muistan myös koronakevään, jolloin vaatteiden tekeminen ja niistä haaveileminen oli yksi tapa pitää kiinni normaalista arjesta. Ja juuri siksi tämä asu kertoo minusta enemmän kuin yksikään uusi merkkivaate voisi koskaan kertoa.
Olemme unohtaneet, mitä vaatteiden pitäisi merkitä
Minusta tuntuu, että olemme unohtaneet, miksi vaatteita alun perin ostetaan. Nykyään niiden pitäisi todistaa jotain. Että seuraat trendejä. Että sinulla on varaa. Että pysyt mukana. Entä jos en halua pysyä mukana? Entä jos en halua ostaa uutta vain siksi, että joku algoritmi päätti vanhan olevan jo ”out”?
Minua ei kiinnosta pukeutua samalla tavalla kuin tuhannet muut. Minua kiinnostaa pukeutua niin, että vaatteeni tuntuvat omilta. Silti elämme kulttuurissa, jossa käytetty vaate saatetaan nähdä vähempiarvoisena kuin uusi. Kirpputorilta ostettu hame herättää joissakin ihmisissä edelleen ihmetystä, vaikka samaan aikaan vaatevuoret kasvavat ja käyttökelpoisia vaatteita päätyy roskiin.
Se tuntuu nurinkuriselta. Minulle itse tehty vaate on arvokkaampi kuin moni kallis merkkivaate. Siihen on käytetty aikaa, taitoa, epäonnistumisia, purkamista ja uuden yrittämistä. Siinä on osa tekijäänsä. Voiko saman sanoa pikamuodista? Ehkä voi. Mutta silloin tarina ei yleensä ole kovin kaunis.
Tyyli ei synny rahasta vaan rohkeudesta
Forumin kirppistapahtuma jäi mieleeni paljon vahvemmin kuin yksikään vaatekauppa. Ehkä siksi, että siellä ei myyty unelmia. Siellä myytiin mahdollisuuksia jatkaa vaatteiden tarinaa. Se sopii täydellisesti siihen, miten itse ajattelen pukeutumisesta.
En rakenna vaatekaappiani sesonkien mukaan. Rakennan sitä vuosien aikana. Siksi käytän edelleen paitaa, jonka ompelin yli kymmenen vuotta sitten. Siksi iloitsen kirpputorilta löytyneestä hameesta enemmän kuin uusimmasta trendistä. Siksi koronan aikana ostetut kengät eivät ole minulle vain kengät. Ne muistuttavat yhdestä elämäni erikoisimmista ajanjaksoista.
Tyyli ei synny siitä, että ostaa jatkuvasti lisää. Se syntyy siitä, että uskaltaa käyttää samaa vaatetta yhä uudelleen. Maailma yrittää vakuuttaa meille, että identiteetti löytyy ostoskassista. Minä uskon päinvastaiseen. Identiteetti löytyy siitä, mitä päätämme säilyttää. Mitä korjaamme. Mitä käytämme vuodesta toiseen ylpeinä.
Kun kävelimme kotiin lämpimässä kesäillassa, en ajatellut, kuinka vähän asuni oli maksanut. Ajattelin, kuinka paljon se oli minulle antanut. Santa Fen lounas, sattumalta vastaan tullut Forumin kirppistapahtuma, pitkä kävely halki Helsingin ja vaatteet, joilla jokaisella on oma historiansa. Siitä syntyi päivä, jota en muista ostosten vuoksi.
Muistan sen siksi, että se muistutti minua yhdestä tärkeästä asiasta. Vaatteet eivät tee ihmisestä kiinnostavaa. Tarinat tekevät. Ja kaikkein parhaat tarinat eivät roiku hintalapussa. Ne kulkevat mukana vaatteissa, jotka ovat saaneet elää enemmän kuin yhden sesongin.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
Lisää Thrift & Style -postauksia: