Hae
VillaNanna

Kevyt bambu neulepaita

Kevyt bambu neulepaita

Kevyt bambu neulepaita, olin täysin unohtanut tämän ihanan kevyen kesäpaidan. Olen neulonut tämän joskus vuonna 2013 kun muutimme Helsinkiin takaisin ja tajusin, että Lankamaailma oli aivan meidän vieressä. Silloin alkoi mutkikas suhteeni Lankamaailman kanssa. Onneksi asumme nyt kauempana tuosta kaupasta, niin tulee harvoin käytyä. Siis todella harvoin. Viime vuonna viimeksi kun hankin kuteen tyttöni kissan koreihin. Nyt tosin taas mentävä kun koirat tarvitsee pikkuisen pesän ja virkkaan sen kuteesta myöskin.

Paita sopi hyvin Riian sen hetkiseen ilmastoon, joka oli ihan lämmin, tuulinen ja välillä satoi. Vähän hassu keli. Minulle hippasen liian kylmä kuitenkin, etten olisi t-paidalla selvinnyt ja takilla oli välillä vähän kuuma vaikka suojasikin hyvin pikku sateelta. Väri sopi myös hyvin alueen tunnelmaan. Ainakin minusta. Halusin tälle reissulle ottaa joitain vanhoja töitäni mukaan ihan siitä syystä, että on hyvä saada vanhojakin juttuja välillä käyttöön. Niitä ei pidä unohtaa sinne kaapin perukoille. Kivaa on myös se, että uutta ei tarvita kun vanha onkin uusi, kun sitä ei ole hetkeen käyttänyt.

Kevyt bambu neulepaita Kevyt bambu neulepaita

Kevyt bambu neulepaita

Mutta tämä paita… Tähän ei ole ohjetta olemassa, en muista yhtään miten edes tuoreikäkuvio tehdään. Malli on siis kokonaan omasta päästä vaikka kuvio onkin sitten napattu jostakin. Lankana on siis Lankamaailman Bommix Bamboo lanka, joka on 70% bambua ja 30% puuvillaa. Lanka on todella ilmavaa ja kevyttä.

Neuleen yhdistin viime kesänä ostettuihin raita pöksyihin ja pojan vanhoihin lenkkareihin. Sadetakki on hankittu myös vuosi sitten syksynä ja tykkään siitä tässä takissa, että se ei ole liian paksu, niin kuin monet sadetakit ovat. Malli sopii myös hyvin vähän klassisempaan pukeutumiseen. Alunperin oli tarkoitus pukea vähän muuta tuon paidan kanssa mutta tuo ilma muutti suunnitelmat. On siis hyvä ottaa aina varavaatteet mukaan.

Pidän siitä, että voin kaikesta huolimatta pukeutua nätisti ja siististi, vaikka valitsen ne kaikkein mukavimmat vaatteet päälleni. Matalat kengät eivät yleensä ole minun valinta, mutta koska jänteet ovat lyhentyneet korkeakorkoisten vuoksi, niin minun on pakko opetella kulkemaan matalilla. Fyssarin käsky. Se vähän aiheuttaa kipuja kävellessä, varsinkin näin pitkän matkan kun kävelee. Onneksi pikku hiljaa olen alkanut sopeutua mataliin ja käveleminen on helpottunut todella paljon.

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

8 kommenttia

  1. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Aivan ihana kesäpaita 🙂

  2. Tuula / Tuula's life kirjoitti:

    Kiva kesäpaita ja kaunis väri.
    Ihanaa päivää sinulle!

  3. Mira "Digi Empowerer/Voimaannuttaja" Rinne | www.empower.land | Empowering you through life with a fashion-minded content. Voimaannuttaen sua läpi elämän kera muotimielisen sisällön kirjoitti:

    Ihana luomus taas! ♥ Ja mukavia kesäpäiviä! 🙂

  4. Henna kirjoitti:

    Ihanan värinen! Sopii sulle hyvin 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *