Huivista hihake – Huiviprojekti osa 1
2
Huivista hihake on ensimmäinen osa uudessa Huiviprojektissani, jossa kaivan esiin käyttämättä jääneitä huiveja ja mietin, mitä muuta niistä voisi tehdä. Ensimmäisenä vuoroon pääsi punainen kuviollinen huivi. Halusin käyttää sen mahdollisimman kokonaisena ja säilyttää myös hapsut osana vaatetta. Lopputuloksena syntyi valtavan hulmuava hihake, jonka tekeminen oli lopulta paljon yksinkertaisempaa kuin valmiista vaatteesta voisi päätellä.
Huivista hihake – Huiviprojekti osa 1
Minulla on huiveja, joita en käytä. Osa on ollut kaapissa ties kuinka kauan, vaikka niissä itsessään ei ole mitään vikaa. Tykkään edelleen niiden väreistä ja kuoseista, mutta jostain syystä ne eivät vain päädy kaulaan. Niinpä päätin ottaa huivit käsittelyyn vähän samalla ajatuksella kuin vaatteetkin: jos en käytä jotakin sellaisenaan, voisiko siitä tulla jotakin muuta?
Ensimmäisenä vuoroon pääsi tämä punainen kuviollinen huivi. Siinä on juuri sellaiset värit, joista pidän, ja lisäksi hapsut, jotka halusin ehdottomasti säilyttää. En myöskään halunnut lähteä leikkaamaan huivia kappaleiksi. Ajatuksena oli ennemminkin katsoa, kuinka vähällä huivin voisi muuttaa puettavaksi vaatteeksi. Ja aika vähällä lopulta pääsi.
Hihake syntyi muutamalla saumalla
Huivi on pitkä ja suorakaiteen muotoinen. Oma huivini on suunnilleen 160 × 45 cm, mutta mitan ei tarvitse olla juuri tämä. Erilaisesta huivista tulee vain hieman erilainen hihake: leveys ja pituus vaikuttavat siihen, kuinka runsaasti kangasta hihoihin ja selän ympärille jää.
Aloitin ompelemalla rypytyslangat huivin molempiin pitkiin reunoihin. Sen jälkeen ompelin pitkät reunat yhteen, mutta en koko matkalta. Jätin aukot käsille sekä selälle. Näin yksinkertaisesta rakenteesta syntyi hihake, joka näyttää päällä huomattavasti monimutkaisemmalta kuin mitä se oikeasti on.
Juuri tästä minä tällaisissa projekteissa pidän. Ei välttämättä tarvita kaavaa eikä vaatetta tarvitse rakentaa lukuisista kappaleista. Joskus materiaalin oma muoto saa määritellä, mitä siitä tulee. Tässä tapauksessa huivin pituus, laskeutuvuus ja hapsut tekivät suuren osan työstä puolestani.
Mitä enemmän se liikkuu, sitä parempi
Valmiissa hihakkeessa parasta ovat ehdottomasti hihat. Ne ovat isot, runsaat ja liikkeessä melkein siipimäiset. Kun kädet avaa, koko huivi pääsee oikeastaan vasta silloin kunnolla näkyviin. Hapsut jäivät osaksi hihoja, joten huivi näkyy valmiissa vaatteessa edelleen huivina, vaikka käyttötarkoitus on täysin toinen.
Puin hihakkeen kuvissa mahdollisimman yksinkertaisen asun päälle: valkoisen T-paidan, vaaleat revityt farkut ja punaiset Adidakseni. Minusta tällainen vaate ei oikeastaan kaipaa ympärilleen kovin paljon muuta. Hihake saa hulmuta ja olla koko asun huomionkiinnittäjä. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli niin minun näköiseni. Se on vähän liikaa, mutta juuri sopivasti.
Tämä oli vasta ensimmäinen huivi
Huiviprojektin ajatuksena ei ole tehdä kaikista huiveista samanlaisia hihakkeita. Päinvastoin. Haluan katsoa jokaista huivia erikseen ja miettiä, mitä juuri sen koosta, materiaalista ja kuosista voisi syntyä. Ensimmäisestä tuli tämä valtavan hulmuava hihake, mutta seuraavalle huiville minulla on jo aivan toisenlainen suunnitelma.
Ja mikä parasta, minun ei tarvinnut ostaa tätä projektia varten mitään uutta. Lähtökohtana oli huivi, joka oli jo olemassa mutta jota en käyttänyt. Nyt sitä tulee ainakin käytettyä.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Ideoita mitä muuta huiveista voi tehdä:
Yöpukeutumisen taika – näin löydät sisäisen prinsessasi
Yöpukeutumisen taika – näin löydät sisäisen prinsessasi. Yö on salainen näyttämö, jossa arki muuttuu pehmeäksi unelmaksi ja jokainen meistä saa luvan liukua pois rooleistaan. Tässä postauksessa sukellan siihen, miksi pukeutuminen yöllä ei ole turhaa hömppää, vaan suorastaan välttämätöntä prinsessamaisen olon löytämiseksi ja miten se oikeasti tuntuu kehossa ja mielessä.
Yöpukeutumisen taika – näin löydät sisäisen prinsessasi
On olemassa hetki, juuri ennen kuin maailma hiljenee, jolloin päivän roolit liukuvat pois kuin liian tiukka takki. Se hetki, kun vedät yllesi jotain muuta kuin “vain yövaatteet”. Se hetki, kun et pukeudu nukkumaan, vaan pukeudut tunteeseen.
Minulle yöpukeutuminen ei ole koskaan ollut pelkkä käytännön asia. Se on pieni rituaali. Pieni, mutta täysin mullistava. Kun puen ylleni kevyen, hulmuavan yöasun ja pehmeän nutun, tapahtuu jotain outoa: selkä suoristuu, liikkeet hidastuvat ja olo muuttuu… no, sanotaan nyt suoraan – prinsessamaiseksi.
Ja ei, tämä ei ole mikään liioittelu. Tämä on kokemus.
Yövaatteet eivät ole vain nukkumista varten
Meille on jostain syystä opetettu, että yövaatteet ovat käytännöllisiä. Mukavia, kyllä, mutta vähän yhdentekeviä. Sellaisia, jotka vedetään päälle puolihuolimattomasti ennen kuin kaadutaan sänkyyn.
Mutta mitä jos yövaatteet olisivatkin päivän tärkein asu?
Kun puen ylleni kerroksia, jotka tuntuvat kauniilta, kevyiltä ja hieman liioitelluilta, koko ilta muuttuu. En enää vain “ole kotona”. Olen omassa maailmassani. Liikun hitaammin, istun kauniimmin, jopa teen iltateetä eri tavalla, kuin kohtauksessa, jossa kaikki on vähän pehmeämpää, vähän lämpimämpää, vähän enemmän. Se ei ole performanssia muille. Se on lahja itselle. Ja juuri siinä piilee koko jutun ydin.
Prinsessamaisuus on tunne, ei titteli
Prinsessamaisuus ei oikeasti liity kruunuihin tai linnoihin. Se on tunne, joka syntyy siitä, että annat itsellesi luvan olla hieman enemmän.
- Hieman pehmeämpi.
- Hieman kauniimpi.
- Hieman liioitellumpi.
Kun ympärillä ei ole ketään katsomassa, tapahtuu jotain vapauttavaa. Ei tarvitse olla käytännöllinen, tehokas tai “järkevä”. Voi sitoa rusetin hieman liian suureksi. Voi antaa helman hulmuta, vaikka kukaan ei näe. Voi pukea päälle jotain, joka tuntuu enemmän sadulta kuin arjelta.
Ja tiedätkö mitä? Juuri silloin se tuntuu eniten oikealta. Se on vähän kuin palaisi lapsuuteen, mutta aikuisen luvalla. Ei tarvitse selittää kenellekään, miksi tämä on tärkeää. Sen vain tuntee.
Iltahetki, joka muuttaa koko päivän
Yöpukeutumisessa on yksi yllättävä vaikutus, josta puhutaan liian vähän: se muuttaa myös sitä, miten päivä päättyy. Kun tiedän, että minua odottaa ihana, lähes seremoniallinen pukeutumishetki, ilta ei ole enää vain “päivän loppu”. Se on alku jollekin toiselle. Pehmeämmälle vaiheelle, jossa mikään ei enää vaadi mitään.
Se on hetki, jolloin voi katsoa itseään peilistä ja ajatella: “Tämä riittää. Tämä on kaunista.”
Ja kun istun alas, ehkä sohvan kulmaan, lämpimät tossut jalassa, nuttuni rusetit hieman vinossa ja hiukset huolettomasti kiinni, koko maailma tuntuu… lempeämmältä. Ei siksi, että mikään ulkoinen olisi muuttunut. Vaan siksi, että minä muutuin.
Yöpukeutuminen ei ole siis vain vaatteita. Se on tapa siirtyä tilasta toiseen. Se on pieni, salainen portti maailmaan, jossa arki ei määrittele kaikkea. Ja ehkä juuri siksi rakastan sitä niin paljon. Koska yöllä, juuri ennen kuin sammutan valot, en ole vain minä. Olen vähän enemmän. Hieman kevyempi. Ja kyllä – ihan rehellisesti – vähän prinsessa.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Yöpuvusta ja nutusta voi lukea enemmän alla olevista artikkeleista: