Hae
VillaNanna

Ostolakko, tammikuu

Ostolakko, tammikuu

Ostolakko ja ensimmäinen kuukausi on viittä vaille taputeltu. Mitä siis tälle lakolle kuuluu ja millainen on raporttini tänään, se selviää ihan juuri kun avaan salaisen arkkuni ja kerron tuntojani tästä kuukaudesta. Ostolakon tarkoitus oli alun perin se, että en osta valmiita vaatteita ollenkaan, vaan keskityn ompelemaan varastoani tyhjäksi. Lakon pituuden määräsi koko kevät, eli seuraavan kerran pääsee kirpparille vasta kesän alussa kun UFFilla on jälleen tasarahapäivät.

Ostolakko, tammikuu

Tammikuu on vierähtänyt mukavasti, en ole käynyt kirppareilla ollenkaan. Alussa ei ollut edes minkäänlaista kiinnostusta ja intoa asiaa kohtaan. Tosin uuden vuoden aikana kun valitin miehelleni, ettei minulla ole mitään juhlavaatteita kaapissa (tai sopivia), mieheni halusi ostaa minulle lahjaksi juhlapuvun. Käytännössä tämä siis ei liity omiin ostoihin, vaan lahjaan. Olin kuitenkin itse paikalla kun hän teki nämä löydöt Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta. Mekko on kaunis paljettimekko, tummansininen, siihen löytyi myös kullan väriset kengät sekä kaunis tummansininen laukku kultaisine kuvioineen. Kaunis kokonaisuus.

Asia johon en kiinnittänyt huomiota oli laajentaa ostolakko koskemaan myös kankaita, koska ostan kankaita, ehkä kaksi tai kolme vuodessa, niin en nähnyt sitä niin tarpeellisena. Mutta koska tässä kuussa olen ostanut neljä kangasta, oikeammin juuri viikonlopun aikana, niin päätin, että laajennan ostolakon koskemaan myös kankaita sekä uusia vaatteita, vaikka niissä lakkoilen jo muutenkin. Kenkiä en ole ostanut koko vuonna ehkä kuin parit, uutena olen ostanut yhdet. Eli lakkoilen niidenkin osalta edelleen. Vain jos on tarvetta hankkia.

Ostolakko tosin ei liity tarvikkeiden hankintaan, tarvikkeilla tarkoitan materiaaleja, joilla saa asiat valmiiksi, kuten kuminauhat, vetoketjut yms. Ja jos lapset tarvitsevat jotakin, niin heidän tarpeet pitää tyydyttää, vaikka itsellä olisi millainen lakko. Lakon tarkoitus on siis vain, että minä itse en hanki itselleni yhtään mitään vaatetta tai kenkää.

Miltä lakkoilu on tuntunut?

Alussa ei tuntunut miltään ja lakkoilu oli erittäin helppoa, mutta nyt viime viikko on ollut kauhea, varsinkin kun Ruoholahden UFF sulkee ovensa ja siellä on loppuunmyynti. Olen miettinyt mitä tarvitsen, mutta kun en tarvitse mitään, niin sinne ei mennä. Tietenkin jos miesväki tarvitsee, he kun eivät lakkoile, niin voi käydä huonosti. Mutta mieskin tuossa jo sanoi, että tarvetta ei ole ainakaan tällä hetkellä. Joten vaikka sormet syyhyää, niin en mene kiusaamaan itseäni.

Olen kuitenkin ihan varma siitä, että tilanne tulee tuntumaan meikäläisen olossa, sillä kirppistely on minulle myös sosiaalinen juttu, ei vaan ostopakko. Aina kun en edes osta mitään, vaikka kierrän kirppiksiä. Haen niistä inspiraatiota ja vinkkejä omaan tyyliin. Katson mitä voisi toteuttaa itse ja mitä taas ostaa. Siksi Kirppistelystä on siis tullut harrastus, jonka tekemistä pitää myös hiukan rajoittaa siitäkin huolimatta, että pyrin vastuulliseen ostamiseen myös kirppareilla. On siis hyvä pysähtyä välillä miettimään omia kulutustottumuksiaan.

*****

Minun kankaiden ostot liittyy tällä hetkellä täysin tulevaan hääpäivään, totesin ettei minulla oikein ole sellaisia kivoja kankaita kaapissa, joista tehdä jotakin tyylistäni poikkeavaa. Joten ei muuta kuin Eurokankaaseen. Kun kankaat oli ostettu, päätin, että ne ovat koko vuoden kankaat. Oikeasti kun olisin hyvin voinut kaivaa kaappejani ja löytää asut muutenkin. Mutta jostain syystä minulla on tällainen hyvin romanttinen ja suloinen ajanjakso ja haluan pukeutua hyvin söpösti. Söpöjä kankaita minulla ei siis ole ainuttakaan. Tuunattavien pinokin on niin pieni, ettei sieltäkään löytynyt tähän tarpeeseen mitään.

Ostin siis neljä collegekangasta, joista teen / tein vaatteita, jotka poikkeavat täysin tyylistäni. Kaksi kangasta on tehty jo valmiiksi, kaksi odottaa vielä tekijäänsä. College on hyvin ohutta ja joustavaa, joten sopivat hyvin myös kevääksi oikein hyvin. Nämä eivät siis ole vain hääpäiväksi, vaikka silloin ne puetaan ensimmäisen kerran päälle. Vaikka kyse on collegesta, niin nämä eivät ole tyypillisiä collegevaatteita, joka oli tarkoituskin.

Ostolakko ei siis mennyt ihan oletetusti. Sain lahjaksi asun ja ostin kankaita. Fiilis on kuitenkin hyvä, ei suuria tunteenpurkauksia tullut vielä lakkoon liittyen, parannettavaa ja toiveessa on parempi ensi kuu, meidän hääkuu…

Ostolakko, tammikuu

Menestyksekästä viikkoa kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

8 kommenttia

  1. Jasmin kirjoitti:

    Ei se väärin ole jos sattuu välillä lipsumaan. Mulla vähän sama olisi karkkilakko, lipsun aina. Joka jumalan kerta. Se harmittaa, mutta kun….

    Mitäs viikonloppu suunnitelmia sulla? ?

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

  2. Pirkko / Meriharakka kirjoitti:

    En tapaa ostolakkoilla, varsinaisesti, mutta reissujen alla pitää aina lopettaa nettiostosten tekeminen hyvissä ajoin etteivät paketit tule reissun aikaan kun emme ole kotona. Silloin kyllä joskus harmittaa kun jossain uutiskirjeessä tulee jotain ehdottoman hyvää vastaan 🙂 mutta sitten pitää kirjoittaa se ylös ja tsekata olisiko se tarjolla vielä reissun jälkeen. Ja usein tietysti intokin sitten parin viikon harkinnan myötä vähenee ja tavara jää sitten lopulta tilaamatta.

    • villananna kirjoitti:

      Tuo on kyllä totta, että pienen harkinnan jälkeen ei välttämättä sitten enää hanki sitä tiettyä asiaa.

  3. Anna/Kello neljän aamukahvi kirjoitti:

    hyvä idea tuo ostolakkoilu, jos on tapana ostella paljon

  4. petra kirjoitti:

    Onko tuo toiseksi viimeisen kuvan paita myös sinun itse tekemä? 🙂 Itse en ole koskaan tainnut olla ostolakossa. Meillä on ollut niin pieni lapsiperheenbudjetti, että ”omista haluista” ollaan karsittu muutenkin, eli itseasiassa elokuussa päätettiin, että nyt on meidän vanhempien vuoro napata budjetista pieni siivu omiin vaatteisiin. 😀 Kirppiksilläkin ollaan käyty viime vuosina tosi vähän, mutta kierrätetään lastenvaatteet serkusten kesken ja siskojen ja kälyjen kaapeista löytyy välillä minunkin kaappiini täydennystä 🙂

    http://www.sangynalla.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.