Hae
VillaNanna

Treffit Lintsillä

Treffit Lintsillä

Arvatkaa mitä, meillä oli treffit Lintsillä. Ihan viimeisinä lomapäivinä mieheni halusi viedä minut treffeille ja löysimme itsemme lopulta Lintsiltä. Parissa laitteessa surautettiin menemään myöskin. Tosin nämä ovat niitä laitteita, jotka eivät mene lukaa eivätkä ympäri ämpäri. Koska mun elimistö ei vaan kestä sellaista menoa.

Treffit Lintsillä

Meillä on ollut välillä tapana mennä miehen kanssa kahdestaan Lintsille ihan vain haistelemaan tunnelmaa ja syömään höpöhöpö ruokaa. Näin kävi nytkin. Vaikka kävimme vain kolmessa laitteessa ja syötiin, niin aikaa saatiin kulumaan reippaasti. Lintsillä kuljeskelu ja kaiken maailman touhujen katselu on aikaa vievää puuhaa. Eli jos näette kaksi pihalla olevaa turistia, niin ne ovat me. Me pyöritään ja hyöritään sen näköisinä, että mitähän nuo kaksi oikein puuhaa.

Meillä ei olla enää vietetty perhepäivää Lintsillä. Rajoitukset piti huolen siitä, että meidän joka kesäinen Lintsipäivä on unohdettu kokonaan, kuopattu syvälle. Rajoitukset eivät ole toki ainoat, vaikka ne aloitti homman. Isommat lapset eivät enää ole kiinnostuneita juoksemaan laitteissa, vanhempi poika voi pahoin suurimmassa osassa laitteita ja nuorimmainen käy kavereittensa kanssa Lintsillä nykyään, joten jotakin muuta varmasti kehitellään tilalle.

Treffit Lintsillä

Niin ne meidän treffit

Yhteiset hetket ovat todella tärkeitä ja joskus riittää ihan sekin, että on kahdestaan kotona, nykyään varsinkin kun parisuhde joutui koetukselle ja arki on ollut hyvin kuormittavaa. Vielä tosin ei voi tietää miten meidän parisuhteen käy, mutta samalla kun miettii tätä asiaa on hyvä opetella tuntemaan toinen uudelleen ja viettää aikaa toisen kanssa. Tämä oli sellainen. Tosiasiassa tuo road trip kun oli kuitenkin aika hermoja raastavaa, vaikka matkalla ei nyt mitään suuren suuria tapahtunutkaan. Mutta kyllä ne rasittaa paljonkin matkalaisia. Söpölle reissu oli kaikkein pahin.

Siksi olikin hyvä hetki keskittyä vain meihin kahteen, ehtii hiukan jutella aikuisten juttuja sekä kysyä siltä toiselta, mitä sulle kuuluu. Ja rentoutua kunnolla vaikka niissä laitteissa. Laitteet joissa kävimme oli hurjakuru, maisemajuna sekä rinkeli. Eli hyvin rauhallista menoa, mikä sopii meille oikein hyvin. Muihin laitteisiin en voi mennä. Pellen talossakin on osia, jotka sekoittaa mun elimistön kunnolla. Mentiin ensin yhteen laitteeseen, sen jälkeen syömään, sitten toiseen laitteeseen ja sen jälkeen jälkkärille ja kolmas laite ja sitten vain hengailtiin. Jonot alkoivat olla illalla jo aika pitkiä ja me aloimme olla väsyneitä, joten matka kohti kotia oli vuorossa. Ihanat treffit.

Treffit Lintsillä

Leppoisaa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Perhereissu Lintsille

Yksityistilaisuus Lintsillä

Treffit

6 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Aikaa parisuhteelle on hyvin tärkeä, vaikka se tuppaa unohtuman arjen ruuhkassa turhan usein.
    Lintsillä treffailu tekee itsestäkin nuorempaa, tai ainakin siltä se tuntuu.

  2. Anne N kirjoitti:

    Ihanat treffit teillä tosiaankin! Mäkään en pysty meneen hurjiin laitteisiin, mutta kuulostaa tosi kivalta tuollainen rento hengailu huvipuistossa 🙂

  3. Kaardemama kirjoitti:

    Tuo aika on rankkaa kun ei tiedä miten parisuhteen käy. Olen sen elänyt. 💔❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *