Hae
VillaNanna

Mekkotehtaan Helmat -kirja

Mekkotehtaan Helmat -kirja

Tämän kesän hitti on Mekkotehtaan Helmat -kirja, jota odotti ompeluväki kuumeisesti ja kun se vihdoin tipahti minullekin postiin, niin olihan siitä ihan pakko lopulta ommella edes se yksi mekko. Toki ompelen lisääkin mutta ompeluhommat ovat vähän valitettavasti jääneet unholaan toistaiseksi. Korjaushommia vain olisi nyt tehtävä ja ne eivät maistu.

Mekkotehtaan Helmat -kirja

Odottelin ensin, että muut alkavat tehdä kirjan malleja ja luin ahkerasti mielipiteitä ja kaavojen mitoituksista. Kaikki olivat sitä mieltä, että kaavojen koot pitävät kutinsa, joten päätin piirtää sitten sen oman koon ja valitsin malliksi mekon nimeltä Vilja ja kankaaksi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytyneen verhon. Ja ei kun hommiin. Jo leikkuu vaiheessa aloin hiukan miettiä, että tulikohan nyt leikattua väärän kokoinen, mutta luotin siihen mitä sanottiin ja jatkoin hommia.

Päätin kesken leikkuun, että omasta mekostani teen maksimekon, kun se on kirjassa mini ja tällä ajatuksella jatkettiin. Sain mekon valmiiksi, malli on helppo tehdä vaikka on aikaa vievä malli. Se on kuitenkin suhteellisen helppo toteuttaa. Sovin mekon ja minähän hukuin siihen. Ei muuta kuin pienentämään reilusti. Eli minulle olisi hyvä ollut, että olisin sittenkin mittataulukosta valinnut kaksi numeroa pienemmän mitä mitat ohjeisti. Minun pitäisi aina muistaa se, että vaikka olen tuhti tyttö, niin olen kuitenkin aika pikkuinen.

Mekkotehtaan Helmat -kirja

Mielipiteet lopputuloksesta

Mekko on edelleen liian iso, ehkä joskus innostun sen pienentämään kunnolla tai sitten annan olla vain sen sellaisena kuin on. Onhan tämä kuitenkin ihana kesämekko ja sopii hyvin hellepäivään. Toistaiseksi mekko roikkuu minulla kotimekkona, joka on kiva vain heittää niskaan kun tulee kotiin ja sisällä on 24 astetta lämmintä. Suunnitelmissa oli ommella pari muutakin mekkoa kesäksi tuosta kirjasta, mutta enpä ole ehtinyt sitä hommaa tekemään. Ompelu ei maistu.

Pidän mekosta kuitenkin, vaikka iso onkin ja ehkä olisi pitänyt tehdä siitä sittenkin minimallinen, mutta ei tämä lopulta minua haittaa vaikka olisi millainen, puuvillakin taitaa lopulta olla hiukan väärä materiaali tähän mekkoon, sillä se on aika tönkkö. Mitä luulet, olisiko toinen materiaali ollut parempi tähän?

Vielä esittelen muutaman ihanan kesävaatteen ja pikku hiljaa siirryn syksyn ihaniin asuihin. Siitäkin huolimatta, että on vielä kauniit helteet. Olen nimittäin luvannut esitellä täällä blogissani millaiset ihanat löydöt olen tehnyt Fidasta. Silloin keskityin vain syksyyn ja syksyn väreihin. Jos haluat kurkata jo nyt mitä ostin, niin olen julkaissut kummallisen videon aiheesta. Linkki tässä. Kuitenkin vielä kuvaan ne tänne blogiinkin kunhan helteet hiukan helpottaa.

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

6 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Mulle oli erityisen mieleen selän ratkaisu. Tykkään yksityiskohdista vaatteissa.
    Ei se näytä liian isolta, mutta muuten vaan väljältä. Niin kuin hellemekon pitäisikin olla.

  2. Anna/Kello neljän aamukahvi kirjoitti:

    ihana mekko – nyt vain kesää odottelemaan!

  3. Marjut kirjoitti:

    Aivan ihana mekko, tosi kiva malli. <3 Itselläni on muutama todella väljä mekko ja ne on kyllä ihanan rentoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.