Kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän
1
Joskus vaate syntyy helposti. Joskus sitä pitää purkaa, leikata, sovittaa ja aloittaa uudelleen ennen kuin tietää, mitä oikeastaan on tekemässä. Tässä projektissa kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän, jouduin itsekin monta kertaa miettimään, olenko menossa lainkaan oikeaan suuntaan. Lopulta kahdesta tavallisesta kauluspaidasta syntyi paita, johon olen oikeasti tyytyväinen.
Tämä on juuri sitä, mitä tekstiiliarkeologia minulle tarkoittaa: jo olemassa olevan materiaalin tutkimista, kokeilemista ja uuden elämän etsimistä vaatteelle, joka ei enää sellaisenaan tuntunut oikealta.
Kun kaksi kauluspaitaa sai uuden elämän
Tämä ompeluprojekti alkoi kahdesta kauluspaidasta. Lopputuloksen näkee kuvista, mutta matka siihen ei ollut läheskään yhtä suoraviivainen kuin valmis paita antaa ymmärtää.
Olin pitkään tyytymätön erilaisiin versioihin. Idea tuntui hyvältä, mutta jokin ei vain toiminut. Välillä mittasuhteet olivat pielessä, välillä yksityiskohdat eivät tuntuneet omilta ja välillä koko vaate näytti aivan erilaiselta kuin olin päässäni kuvitellut. Ja sehän on ompelussa yksi ärsyttävimmistä asioista.
Kun vaatteen tekee itse, sitä ei voi vain ajatella valmiiksi ja odottaa, että lopputulos ilmestyy sellaisena ompelukoneen alta. Joskus pitää kokeilla. Ja sitten purkaa. Ja kokeilla uudelleen.
Kahdesta kauluspaidasta ei tullutkaan tavallista paitaa
Lähtökohtana oli kaksi kauluspaitaa, mutta en halunnut lopputuloksen näyttävän uudelleen muokatulta kauluspaidalta. Halusin siitä jotakin aivan muuta. Lopulta paidasta tuli vaaleansininen, röyhelöinen ja runsas. Siinä on kerroksellisuutta ja liikettä, mutta samalla se on ihan oikeasti käytettävä.
Erityisesti pidän siitä, miten paidan erilaiset osat kohtaavat toisensa. Alkuperäisten vaatteiden historia ei ole enää helposti nähtävissä, mutta materiaali on edelleen mukana. Se on minusta kiinnostavaa.
Tekstiiliarkeologiassa ei tarvitse häivyttää kaikkea vanhaa. Päinvastoin. Minua kiinnostaa ajatus siitä, että materiaalilla on jo historia ennen kuin minä kosken siihen. Minun tehtäväni on vain jatkaa sitä historiaa.
Kaikki ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla
Tämän paidan tekeminen oli myös hyvä muistutus itselleni siitä, ettei ompeluprojektin tarvitse onnistua heti. Olen ammatiltani pukuompelija ja mallipukineiden valmistaja, joten tekeminen on minulle tuttua. Silti sekään ei tarkoita sitä, että jokainen oma projekti syntyisi helposti. Ehkä juuri päinvastoin.
Kun tekee itselleen, oma silmä on armoton. Tiedän aivan liian hyvin, milloin jokin mittasuhde ei toimi tai milloin vaatteen yksityiskohta kaipaa vielä jotakin. Tämän paidan kohdalla en halunnut tyytyä ihan kivaan. Halusin paidan, jonka pukisin oikeasti päälleni. Ja nyt olen siinä pisteessä.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä
Minulle tekstiiliarkeologia on ennen kaikkea olemassa olevan arvostamista. En halua ajatella, että jokainen uusi vaate tarvitsee uuden kankaan. Vanhassa vaatteessa voi olla erinomainen materiaali, kiinnostava yksityiskohta tai kaunis väri, vaikka alkuperäinen vaate ei enää olisi käyttökelpoinen.
Silloin sitä kannattaa tutkia uudelleen. Mitä siitä voisi tehdä? Voisiko hihasta tulla jotain muuta? Voisiko kaulus saada uuden tehtävän? Voisiko kahden eri vaatteen osista syntyä kolmas, jota ei alun perin ollut olemassakaan? Tässä projektissa vastaus oli kyllä.
Ja ehkä siksi tämä paita tuntuu erityiseltä. Se ei ole vain itse tehty vaate. Se on esimerkki siitä, että olemassa olevaa kannattaa katsoa joskus kokonaan uudesta näkökulmasta.
Kesäloman viimeinen päivä Helsingissä
Kun paita oli vihdoin valmis, oli aika lähteä viettämään kesäloman viimeistä päivää. Tällä kertaa emme lähteneet Porvooseen, kuten yleensä, vaan vietimme ihanan lämpimän päivän Helsingissä. Uusi paita pääsi tietenkin heti käyttöön.
Kiertelyn ja kaupungilla olemisen lomassa suuntasimme Töölönlahden rannalla sijaitsevaan Fat Lizard Töölöön. Ravintola löytyy Helsinginkadulta, ja sen oma ajatusmaailma sopi minusta aika täydellisesti tämän päivän tunnelmaan: ronskia ja rehevää ruokaa laadukkaista raaka-aineista, ilman turhaa krumeluuria.
Fat Lizardin nykyisellä listalla on esimerkiksi pizzoja, burgereita, brisketiä, pastaa, salaatteja ja erilaisia jaettavia annoksia. Listalta löytyy myös kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Meille tärkeintä oli kuitenkin ihan tavallinen kesäpäivä: hyvä ruoka, lämmin sää, Helsinki ja se tunne, että loma ei ollut vielä ihan ohi. Ja tietenkin uusi paita.
Tällä kertaa kahdesta kauluspaidasta ei tullut vain onnistunutta ompeluprojektia. Niistä tuli vaate, jonka kanssa oli hyvä päättää kesäloma.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiaa:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua, mutta farkkupaita ei suinkaan ole tämän asun ainoa vaate, jolla on tarina. Pitsihameen tein vuonna 2014, t-paita on mieheni vanha ja farkkupaita löytyi Krakovan Thrifty-second hand -liikkeestä. Tähän kesäpäivään mahtui myös Helsingin kirpputoreja ja lounas Hietalahden kauppahallissa.
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Minusta parhaat asut eivät välttämättä synny vaatekaupassa. Ne syntyvät silloin, kun vaatteilla on historiaa. Tässä kesäisessä asussa on mukana kolme aivan erilaista tarinaa: vuonna 2014 itse tekemäni pitsihame, mieheni vanha t-paita ja viimeisimmältä Krakovan-matkalta löytämäni farkkupaita.
Farkkupaita löytyi Thrifty-nimisestä second hand -liikkeestä Krakovan Podgórzesta, Kalwaryjska-kadulta. Se oli yksi niistä paikoista, joihin halusin Krakovan-matkalla tutustua. Kalwaryjska on kiinnostava kohde myös second hand -shoppailijalle, sillä kadun varrella ja lähistöllä on useita käytettyjen vaatteiden liikkeitä. Ja tämä farkkupaita pääsi heti mukaan Suomeen.
Kolme vanhaa vaatetta, yksi kesäinen asu
Pitsihame on yksi niistä vaatteista, jotka muistuttavat minua siitä, miksi itse tekeminen kannattaa. Tein sen vuonna 2014. Yksitoista vuotta myöhemmin se on edelleen käytössä. Se on aika hyvä mittari vaatteelle.
T-paita puolestaan on mieheni vanha. Farkkupaita on ostettu käytettynä Krakovasta. Kun nämä yhdistää, lopputuloksena on kesäinen asu, vaikka yksikään sen pääosista ei ole uusi. Juuri tästä pidän second handissa ja vanhoissa vaatteissa.
Vaatteen ei tarvitse olla uusi ollakseen kiinnostava. Vanhassa vaatteessa kiinnostaa usein juuri se, mitä uudesta vaatteesta ei vielä tiedä: mistä se on tullut, kuka sitä on käyttänyt ja millaisen elämän se saa seuraavaksi.
Tämä liittyy vahvasti myös omaan tapaani ajatella tekstiilejä. Puhun tekstiiliarkeologiasta, koska minua kiinnostavat vaatteiden materiaalit, historia, valmistaminen ja ennen kaikkea se, mitä niille tapahtuu ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Krakovan Thrifty toi asuun uuden tarinan
Thrifty jäi mieleeni erityisesti siksi, että se sopi hyvin siihen second hand -kierrokseen, jonka teimme Podgórzessa. En etsi käytettyjen vaatteiden liikkeistä välttämättä tiettyä merkkiä tai tämän hetken trendivaatetta. Katson vaatetta materiaalin, mallin, kunnon ja mahdollisuuksien kautta.
Joskus vastaan tulee vaate, jonka kohdalla tietää heti: Tämä lähtee mukaan. Farkkupaita oli juuri sellainen. Nyt se kulkee kanssani Suomessa ja on osa asua, jossa yhdistyvät itse tehty, vanha ja käytettynä ostettu. Se on minusta paljon kiinnostavampaa kuin se, että koko asu olisi ostettu yhdestä kaupasta uutena.
Kesän viimeiset kirppiskierrokset Helsingissä
Eilen oli puolestaan vuorossa tämän kesän viimeinen shoppailukierros tai ainakin sellainen oli tarkoitus. Kävin Bella-kirppiksellä, Moody Mondayssa ja Fidan UFFissa. Kirpputorikierros on minulle vähän kuin aarteenetsintää. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee. Ja joskus paras löytö ei edes ole se, jonka ostaa, vaan ajatus, jonka saa mukaansa. Tällä kertaa päivä jatkui Hietalahteen.
Hietalahden kauppahalli kaipaisi enemmän elämää
Hietalahden kauppahalli on yksi Helsingin kiinnostavista vanhoista rakennuksista. Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema halli valmistui vuonna 1903, ja se on toiminut kauppahallina alusta lähtien.
Hallin historiaan mahtuu monia vaiheita. Perinteisen elintarvikekaupan lisäksi siellä on toiminut muun muassa luomuhalli sekä antiikki -ja taidehalli. Nykyisin Hietalahden kauppahallia on kehitetty ravintola -ja kahvilahalliksi.
Ja juuri siinä on mielestäni sekä sen viehätys että pieni harmitus. Rakennus on upea, mutta kaikki tila ei tällä hetkellä tunnu olevan kunnolla käytössä. Ravintoloitakaan ei ole kovin montaa, joten suuri hallitila tuntuu paikoin yllättävän tyhjältä.
Minusta Hietalahden kauppahalli ansaitsisi enemmän elämää. Olisi hienoa nähdä koko historiallinen tila täynnä pieniä ravintoloita, kahviloita, ruokatuottajia ja ihmisiä, sellaista hallitunnelmaa, johon tämä rakennus olisi täydellinen.
Myöhäinen lounas Ravintola Piilossa
Tällä kertaa menimme syömään Ravintola Piiloon. Piilo tarjoaa italialaista makumaailmaa historiallisessa Hietalahden kauppahallissa. Ravintolan valikoimassa on muun muassa pastoja, pizzoja ja muita italialaishenkisiä annoksia. Piilossa järjestetään myös viikonloppubrunssia.
Minusta tällaiset paikat ovat parhaimmillaan silloin, kun ympärillä oleva rakennus saa olla osa kokemusta. Ruoka, vanha rakennus, kesäinen Helsinki ja kirppiskierroksen jälkeen päälle puettu asu, siinä oli aika täydellinen yhdistelmä.
Vanhalla vaatteella voi olla monta elämää
Ehkä juuri siksi pidän second handista ja vanhoista vaatteista. Uusi tarina ei aina tarvitse uutta vaatetta. Se voi syntyä vuonna 2014 tehdystä pitsihameesta, miehen vanhasta t-paidasta ja farkkupaidasta, joka löytyi Krakovan Thriftystä.
Ja seuraavana päivänä sama ajatus jatkuu Helsingin kirpputoreilla. Vanhat vaatteet eivät ole menneisyyttä. Ne ovat materiaalia seuraavaan tarinaan.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää asuinspiraatioita: