Hae
VillaNanna

Neuletakin päivitys

Neuletakin päivitys

Sade piiskaa ikkunaan, mutta haluan silti mennä kuvamaan neuletakkia, joka on saanut uuden päivityksen pintaansa. Neuletakin päivitys on helppo tapa muokata vaatetta, joka on hyvä kyllä ihan sellaisenaankin, mutta oma tyyli haluaa siihen pikkuisen muutoksen, sellaisen ihan pienen, joka tuo vaatteeseen hiukan enemmän tekstuuria ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tämä on myös tajuttoman helppo tapa hiukan somistaa vanhaa, itse en ole mikään haka tässä homassa, mutta tekevä oppii, oikeasti.

Tällaiset inhottavat kylmät myrskyisät päivät on hyvä viettää neöjän seinän sisällä ja luoda jotakin ihanaa ja kivaa. Minun neuletakkini sai kesän tunnelmat ja väeit ympärilleen ja näin se luo erilaista lämpöä ympärilleen. Voin myös vakuuttaa, että tämä oli hauskaa puuhaa ja sain kivasti pikkuisia tilkkuja pois pyörimästä. Tätä tulee vielä lisääkin, johonkin muuhun vaatteeseen, joskus.

Neuletakin päivitys Neuletakin päivitys

Neuletakin päivitys

Tämä neuletakki on ihan uusia löytöjä, joita olen tehnyt ilmaisosastolta. Tykästyin neuletakin romanttiseen mutta erilaiseen ulkonäköön. Mintun vihreä ei ole ihan meikäläisen juttu, mutta silti otin neuleen mukaani, ajatuksena oli värjätä se ensin, mutta lopputuloksesta näette, ettei värjäystä ole tehty. Tähän työhön tarvitaan hiukan lankaa ja tilkkuja, ei mitään muuta. Itse valitsin kankaita, jotka eivät välttämättä ihan sovi keskenään mutta ovat söpön näköisiä siitä huolimatta.

Tarvikkeet:

  • Neule
  • Puuvillatilkkuja
  • puuvilla yms. lankaa (ei villaa)

Tee näin:

  • Leikkaa tilkuista eri kokoisia terälehtiä, lehtiä sekä pisaroita.
  • Kiinnitä leikatut osat haluamaasi paikkaan vaikka hakaneuloilla ja ompele käsin erilaisin pistoin kiinni neuleeseen.
  • Voit lisäksi kirjoa kukkia ja muita koristeita kankaiden lisäksi.

Halusin yhdistää neuletakin ehdottomasti suloiseen kukkamekkoon, sellaisen mekon olen aikanaan hankkinut Kierrätyskeskuksesta ja mielestäni se sopii hyvin mintun vihreän kanssa, vaikka mekossa ei ole samaa sävyistä vihreää ollenkaan. Koska vettä tuli kuin saavista, niin halusin ehdottomasti rikkoa asun punaisilla kumisaappailla. Saappaita minulta löytyy enemmänkin, mutta nämä punaiset ovat minun suosikit. Näitä käytän aina kuin mahdollista. Tietenkin sadepäivänä tarvitaan sadetakki, tämä takki on ostettu uutena Stadiumista viime vuonna, kun etsin kuumeisesti sadetakkia, joka on sellainen joka asuun sopiva ja vihdoin löysin uutena trenssin. Perus sadetakki olisi hakusessa myöskin.

Aina ei voi siis löytää kierrätettynä jotakin, vaan on pakko ostaa uutena, onneksi ei tarvitse hetkeen hankkia mitää uutta. Ja nekin ”uudet”, joita olen kaappiin kaivennut on löytyneet kirpputoreilta.

Lämmintä torstaita myrskystä huolimatta!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Elämän kirjan uusi sivu

Elämän kirjan uusi sivu

Jotka seuraavat minua Instassa, tietävätkin jo, että elämän kirjan uusi sivu on nyt käännetty. Tämä sivu ei kääntynyt helposti ja matka uudelle sivulle jatkuu, draama ei ole vielä ohi, ei lähelläkään. Lapsi numero kaksi on siis eilen muuttanut pois äidin helmoista toiselle paikkakunnalle ja rakentaa elämäänsä nyt muualla. Lapsen muuttaminen omilleen pitäisi olla minulle tuttu juttu, sillä lapsi numero yksi on asunut omillaan toisella paikkakunnalla jo vuosia. Mutta eipä muutto ollutkaan minulle mikään helppo juttu.

Tiedän, että blogini keskittyy käsitöihin sekä kirppisjuttuihin, mutta välillä ollaan siinä tilanteessa, että on pakko avautua, pakko kirjoittaa sydämensä kyllyydestä. Tosin en kuitenkaan kaikkea kirjoita, mutta vähän. Haluan siis kertoa sen miksi nyt blogi saattaa hetkeksi hiljentyä. Sanon SAATTAA ihan sen vuoksi, koska sitä ei tiedä, vaikka innostuisin kirjoittamaan jotakin siltikin, vaikka kriisiä pukkaa. Pahinta kaikessa on se, että työtilani siirtyy hallista vihdoin kakkosen huoneeseen, mutta pöytä on vielä kesken, joten en pääse purkamaan tunteita ompelukoneen surinaan.

Elämän kirjan uusi sivu

Elämän kirjan uusi sivu

Elämä jatkuu ja uusia asioita saapuu elämään. Tämä vuosi on kuitenkin ollut kovin hankala monella tavoin. Siksi uuden vuoden tulo aiheuttaa suuria odotuksia. Odotukset minulla rajoittuu coronaan sekä matkailuun, haluan jo potkia coronaa takapuolelle ja matkata kohti Kazimierzia. Tarvitsen voimaa, voimaa hyväksyä sen, että lapset lentää pesästä ja aloittavat oman elämänsä, ilman äitiään. Tai ilman sitä äitiä, joka heille olin kun olivat pikkuruisia. Mutta pienin askelin kohti uutta vuotta.

Alanko nyt sitten jatkuvasti vollottamaan samasta asiasta? En tietenkään. Pidän taukoa jos siltä tuntuu ja kirjoitan jos siltä tuntuu, mutta heti kun pääsen ompelemaan, niin sitten alkaa taas arki tässäkin huushollissa. Tai se ateljee arki nyt ainakin. Hengähdystauko tekee hyvää meille jokaiselle ja Instassahan meikäläinen päivittää tai pyrin päivittämään sen kerran päivässä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sellainen pieni paussi tekee tässä kohtaa hyvää, on hyvä myös miettiä blogin sisältöä miten ja mitä postailen. Uusi vuosi tuo siis mukanaan aika paljon uusia juttuja, ei vain omenia ja hunajaa. Kohti parempaa vuotta!

Asuni:

  • Neule: Kierrätyskeskus
  • Leggarit: Fida
  • Kengät: Fida
  • Aurinkolasit: Voitettu kilpailussa
  • Sukat: Suva, Tallinna

May it be Your will to renew us for a good and sweet new year

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

 

Kesän tyylikysely

Ihana kesä

Kun oma maailma murskaantuu